Noh, olen 13-vuotias poika jostakin päin poria, ja minulla kävi näin ihastukseni kanssa: Eli yhtenä päivänä koulussa hän huomasi että katsoin häntä (olin katsellut häntä ehkä viikon)ja kun hän kääntyi ja näki että tuijotin häntä, hän katsoi minua silmin ehkä sekunnin ajan ja sitten kääntyi nopeasti. Sitten tunti loppui parin minuutin päästä ja pääsimme kotiin. Seuraavana päivänä en edes katsonut häntä 5 tuntiin mutta sitten kun katsoin taululle, huomasin sivusilmällä että hän kääntyi minua päin, ja silloin katsoin häntä päin ja heti kun liikutin silmiäni hän alkoi kaivaa reppuaan, ja tuntui siltä että hän ei katsonutkaan minua. No, sitä sitten tapahtui muutama kerta. Eli kysymys on että haluaako hän vain tietää katsonko häntä vai voisiko olla edes mahdollista että hänellä on joitakin tunteita minua kohtaan, vaikka minä en oikein usko sitä koska emme tunne toisiamme tai olla edes puhutu ikinä ja kaiken lisäksi olen ylipainoinen ja naamani ei ole kaunein. Vai luulenko vaan
silmäpeli
ihminen664
0414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.