Olin ala-asteella, minulla oli paljon kavereita, koulu meni hyvin..
Kun menin ylä-asteelle, niin luokkakaverit jotka oli ala-asteella kavereitani, käänsivät minulle selän ja ei halunnut olla enää minun kanssa tekemisissä..
Puhuivat pahaa selkäni takana, hyljeksi, syrjisivät..
Käytävillä huudeltiin että olen lesbo, kultalusikka suussa syntyvä teini, ei sun kanssa halua olla ketään, ku oot tuollainen..
Ketään ei halunut olla minun kanssa, ketään opettaja ei puuttunu asiaa, vaikka näki että olin välituntisin yksin.
Ammattikouluun ku menin, ni ajattelin et kaikki ois hyvin, et kiusaaminen loppuis, tosiaan, se vaan jatkoi, ku ihmisiä tuli samalle luokalle ja se paskanpuhumine jatku.
Olin vuoden kokkipuolella, kunnes siirryi lähihoitajapuolelle, ja jotenkin ajattelin et ku kerta ollaa lähihoitajapuolella, ni ei siel ainakaa ketää kiusaa tai hyljeksi mua, eipä mitään koko juttu alko taas...
Osaksi vanhat kokkipuolelaiset nälvi koko aja ja puhu ****** lähihoitajilleopiskelijoille ku en ollu kuulemassa niitä, eikä tosiaan ollu enää niitä kavereita sen jälkeen..
Jaksoin opiskella tuolla kaks vuotta, kunnes siirryin Turkuu kouluun ja siel ajattelin et aloitan kaiken alusta, ku kukaan ei tuntenu mua ollenkaa.
Sain paljon uusia kavereita joiden kanssa olin, vietin välitunteja ja vapaa-ajalla.
Kun meillä oli yhdellä tunnilla piti kertoa itsestään jotain, kerroin että on kiusattu yms. niin sen jälkeen ketää niistä uusista ei kiusannu vaan ymmärsi ja ei millään tavalla hyljeksinyt mua…
Kun koulussa tehtiin esitelmä, en muista mistä tein, mut kun menin luokan eteen, olin alkamas esittää esitelmäni, ni minulla tuli kauhea itku kohtaus, en saanu henkee, tuntu et kuolen siihen paikkaa, menin terkkarille ja kerroin kaikki, niin terkkari laitto mut lääkäril jossa sain diagnoosin joka oli silloin masennus, syömishäiriö, paniikkihäiriö ja ahdistushäiriö..
Päädyin sairaalahoitoon kaheks viikoksi kaikkien noiden takia, koska mua silloin aikoinani kiusattiin amiksessa ja ylä-asteella.
Paniikki ja ahdistushäiriö mulla on vielä, pelkään mennä yhä vieläkin mennä luokan eteen puhumaan tai tekemään jotai esitelmää.
Tässä mun elämän vaiheessa mä opiskelen viimeistä vuotta catering puolella Kankaanpäässä ja olen onnellinen, ja voin sanoa että MINULLA on kavereita, ystäviä jotka ei ole hyljeksineet mua vaikka olen kertónu oman tarinani heille.
Toivon kaikille teille yksinäisille että tukekaa toisianne vaikka täällä, teissä ei ole mitään vikaa, vaan vika on heissä KETKÄ jättävät teidät yksin.
Ei kukaan meistä ole täydellinen, jokaisella on hyviä ja huonoja puolia.
Tehkää kaikki hyvät asiat niin hyvin kuin voitte ja pitäkää periaatetta että ”eläkää jokainen päivä, kuin se olis viimeinen
Kaikki se virhe mitä tehdään, nii se vaan vahvistaa ja toivottavasti virheistään oppii meist jokainen.
Meistä jokainen voisi ajatella kaiken asian niin, että tehdään toiselle teot niin.. miten ite toivoisit niitten tekevän sulle.
Ihmiset on kuin lasia..
Joku on kaunis lasi ja saanut oman lasin hehkumaan.
Sitten on sellasia laseja mistä on lohennut palasia ja jossain vaiheessa se lasi voi tuhoutua kokonaan.
Rikkinäisen lasin kokoaminen ehjäks ja kauniiks on yhtä vaikeaa kuin elämän kokoaminen omanlaiseks :)
Elämä on kuin rakentaisi kaunista palapeliä..
Alussa saa paljon palasia kasaan ja rakentaminen on helppoa.. sitten elämänpalat alkaa menee vaikeemmaks ja joskus menettää monta palasta ja tuntee kuinka elämä alkaa mennä alamäkeä kohti.
On hetkiä milloin ei jaksa kasata palapeliä yhtään ja pysähtyy hetkeks miettimään.
Kukaan meistä ei koskaan saa täydellistä palapeliä kasattua valmiiks, mutta oman elämän valinnoilla ja päätöksillä saa sellasen palapelin kuin itse haluaa.
Kerroin tarinani jotta haluan että jokainen meistä miettisi oman elämän arvoi ja miten voi vaikuttaa siihen että ei kiusata toisiamme.
Kun menin ylä-asteelle, niin luokkakaverit jotka oli ala-asteella kavereitani, käänsivät minulle selän ja ei halunnut olla enää minun kanssa tekemisissä..
Puhuivat pahaa selkäni takana, hyljeksi, syrjisivät..
Käytävillä huudeltiin että olen lesbo, kultalusikka suussa syntyvä teini, ei sun kanssa halua olla ketään, ku oot tuollainen..
Ketään ei halunut olla minun kanssa, ketään opettaja ei puuttunu asiaa, vaikka näki että olin välituntisin yksin.
Ammattikouluun ku menin, ni ajattelin et kaikki ois hyvin, et kiusaaminen loppuis, tosiaan, se vaan jatkoi, ku ihmisiä tuli samalle luokalle ja se paskanpuhumine jatku.
Olin vuoden kokkipuolella, kunnes siirryi lähihoitajapuolelle, ja jotenkin ajattelin et ku kerta ollaa lähihoitajapuolella, ni ei siel ainakaa ketää kiusaa tai hyljeksi mua, eipä mitään koko juttu alko taas...
Osaksi vanhat kokkipuolelaiset nälvi koko aja ja puhu ****** lähihoitajilleopiskelijoille ku en ollu kuulemassa niitä, eikä tosiaan ollu enää niitä kavereita sen jälkeen..
Jaksoin opiskella tuolla kaks vuotta, kunnes siirryin Turkuu kouluun ja siel ajattelin et aloitan kaiken alusta, ku kukaan ei tuntenu mua ollenkaa.
Sain paljon uusia kavereita joiden kanssa olin, vietin välitunteja ja vapaa-ajalla.
Kun meillä oli yhdellä tunnilla piti kertoa itsestään jotain, kerroin että on kiusattu yms. niin sen jälkeen ketää niistä uusista ei kiusannu vaan ymmärsi ja ei millään tavalla hyljeksinyt mua…
Kun koulussa tehtiin esitelmä, en muista mistä tein, mut kun menin luokan eteen, olin alkamas esittää esitelmäni, ni minulla tuli kauhea itku kohtaus, en saanu henkee, tuntu et kuolen siihen paikkaa, menin terkkarille ja kerroin kaikki, niin terkkari laitto mut lääkäril jossa sain diagnoosin joka oli silloin masennus, syömishäiriö, paniikkihäiriö ja ahdistushäiriö..
Päädyin sairaalahoitoon kaheks viikoksi kaikkien noiden takia, koska mua silloin aikoinani kiusattiin amiksessa ja ylä-asteella.
Paniikki ja ahdistushäiriö mulla on vielä, pelkään mennä yhä vieläkin mennä luokan eteen puhumaan tai tekemään jotai esitelmää.
Tässä mun elämän vaiheessa mä opiskelen viimeistä vuotta catering puolella Kankaanpäässä ja olen onnellinen, ja voin sanoa että MINULLA on kavereita, ystäviä jotka ei ole hyljeksineet mua vaikka olen kertónu oman tarinani heille.
Toivon kaikille teille yksinäisille että tukekaa toisianne vaikka täällä, teissä ei ole mitään vikaa, vaan vika on heissä KETKÄ jättävät teidät yksin.
Ei kukaan meistä ole täydellinen, jokaisella on hyviä ja huonoja puolia.
Tehkää kaikki hyvät asiat niin hyvin kuin voitte ja pitäkää periaatetta että ”eläkää jokainen päivä, kuin se olis viimeinen
Kaikki se virhe mitä tehdään, nii se vaan vahvistaa ja toivottavasti virheistään oppii meist jokainen.
Meistä jokainen voisi ajatella kaiken asian niin, että tehdään toiselle teot niin.. miten ite toivoisit niitten tekevän sulle.
Ihmiset on kuin lasia..
Joku on kaunis lasi ja saanut oman lasin hehkumaan.
Sitten on sellasia laseja mistä on lohennut palasia ja jossain vaiheessa se lasi voi tuhoutua kokonaan.
Rikkinäisen lasin kokoaminen ehjäks ja kauniiks on yhtä vaikeaa kuin elämän kokoaminen omanlaiseks :)
Elämä on kuin rakentaisi kaunista palapeliä..
Alussa saa paljon palasia kasaan ja rakentaminen on helppoa.. sitten elämänpalat alkaa menee vaikeemmaks ja joskus menettää monta palasta ja tuntee kuinka elämä alkaa mennä alamäkeä kohti.
On hetkiä milloin ei jaksa kasata palapeliä yhtään ja pysähtyy hetkeks miettimään.
Kukaan meistä ei koskaan saa täydellistä palapeliä kasattua valmiiks, mutta oman elämän valinnoilla ja päätöksillä saa sellasen palapelin kuin itse haluaa.
Kerroin tarinani jotta haluan että jokainen meistä miettisi oman elämän arvoi ja miten voi vaikuttaa siihen että ei kiusata toisiamme.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tiedän tunteen!Ja tiedän miltä sinusta tuntuu!Koska minuakin kiusattu koulussa!
Voimia!