Moi, tää on mun fantasia. :) Toivoisin tän tapahtuvan, koska oon oikeesti lätkässä tähän tarjoilijaan ja se muhun. Me kummatkin halutaa toisiamme. Seksiä jne.
Okei:
Oli tavalliseen tapaan syömässä hotellin ruokailussa.
Oli mennyt jo viikko ja vielä oli viikko edessä. Olin Turkissa ja olin hyvin lätkässä hotellin tarjoilia mieheen. Hän oli minua hieman vanhempi, mutta molemmat olemme hyvin nuoria, vasta aikuisia.
Istuin yksin pöydässä, oli myöhä ilta. Seurueeni oli lähtenyt jo vähän aikaa sitten ja olin jäänyt juomaan limua.
Pian tarjoilia johon olin lätkässä katsoi minua ja vinkkasi silmää. Hän myös vilkaisi pöydissä istuvia ihmisiä, jotka olivat pian syöneet. Ruokailu oli menossa kiinni ja hän vihjasi, että odottaisin.
En tietenkään malttanut odottaa, mitä hän tekisi. Kuvittelin vain, että hän sanoisi pitävänsä minusta.
Pian ihmiset häipyivät ja hän katsoi ympärilleen tutkien.
Pian hänen työkaverinsa tulivat ja sanoivat:
- Mitä te täällä teette kahdestaan? Ruokailu on loppu.
Sitten he menivät vielä hetkeksi takahuoneeseen ja pyysivät tarjoiliaa johon olin lätkässä, mukaan. Hän kuitenkin kieltäytyi ja väitti olevansa kipeän oloinen. Sitten hänen työkaverinsa katosivat ja hän vetäisi kädestäni. Hän meni pöydän alle ja menin myös. Sitten hän sanoi:
- Ollaan hetki piilossa. :D
- Ok, sanoin.
Sitten vähän ajan päästä muut lähtivät ja lukitsivat ovet.
Silloin ihana tarjoilija nousi ylös ja nousin myös. Hän otti kädestäni ja johdatti minua takahuoneeseen. Siellä näin hienon maalauksen seinällä ja jäin tuijottamaan sitä, selin häneen. Pian tunsin pehmeät ja lämpimät kädet pakaroitteni päällä. Kädet olivat hetken siinä ja hyväilivät pakaroitani, kunnes ne nousivat rinnoilleni.
Sitten käännyin ympäri ja suutelimme heti. Se tuntui niin hyvältä, että me jatkoimme. Kiihkeästi. Pian hän alkoi työntää kieltään ja minä jatkoin. Vedimme kielareita täydessä vauhdissa, kunnes käteni osui johonkin pitkään, isoon ja kovaan. Tajusin sen olevan penis ja naurahdin nolona.
Hän sanoi:
- No proplem baby. ;)
Ja katsoi minua ihailevasti, kunnes hän laski käteni uudestaan peniksensä päälle.
- Ohh, so good, hän sanoi.
Olin äimänä ja aloin sitten vetämään hänen housujaan pois ja katsoin häntä kysyvästi. Hän nyökkäsi innoissaan ja jatkoin. Otin kaikki häneltä pois ja pian hän oli alasti, suoraan edessäni. Aloin imeä kovaa tummaa penistä. Hän alkoi pitää kiihottavaa ääntä. Silloin päässäni raksahti ja ajattelin:
Olen neitsyt halooo, voin tehdä tämän!!
Silloin riisuin itseni ja esittelin pyöreitä rintojani ja puskaani. Hän oli lumoutunut ja nosti minut pöydälle. Hän meni päälleni ja se oli aivan uutta. Hän alkoi ratsastamaan ja se tuntui niin hyvältä! Olin kuin joku villihevonen, joka kiemurteli nautinnosta.
Sitten me vaihdoimme puolia ja aloin ratsastaa. Sitten alkoi suuseksi ja hän nuoli minun pimppiäni! ❤ Ooooh ajattelin.
Sitten saimme monia orgasmeja ja olimme niin kiimassa, että tätä jatkui koko yö.
Tarjoilijaa takahuoneessa ❤
OutoNovrlli:)
1
3478
Vastaukset
- Ooh
Tarjoilia, lätkä, sitten alkoi suuseksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 943428
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232832Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122421- 431825
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2421603- 321547
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt411545- 281340
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201316- 951191