Ufot

Kannattaako ufo-pelosta puhua missään, vai leimaantuuko heti hulluksi? Uskon todella, että ufoja ja alieneja on olemassa.

Yöt on ihan kammottavia kun odotan avaruusolennon ilmestyvän ikkunasta asuntooni. En uskalla käyttää unilääkkeitä, vaikka mitä voisin valveillakaan jos ufo sieppaisi minut? Olen joutunut välillä menemään vanhempieni luokse yöksi, sillä sekoaisin muuten jos en saa ollenkaan nukutuksi. Vanhempienkin luona nukun aika heikosti, mutta jotenkin kuitenkin. Jostain syystä ufot eivät haluaisi tulla vanhempieni näkemäksi, joten siellä olen turvassa. Niin ainakin ajattelen.

Miten tällaisista salassa pidettävistä peloista pääsee omin konstein? Ei tällaisista voi puhua esim. terapiassa saamatta jotain lääkitystä tai joutumatta hullujenhuoneelle. Sellaiset eivät poistaisi ongelmaa.

En varmastikaan ole ainut aikuinen maailmassa joka pelkää ufoja. En tiedä miksi juuri minut siepattaisiin. On vain se vahva tunne koko ajan, varsinkin yön hiljaisina, pimeinä tunteina.
5186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä jotkut mieltä rauhoittavat lääkkeet voivat olla hyväksi vaikkeivät ne pelkoa pois viekään. Rauhoittavat silti :-) Tietysti pelosta olis hyvä päästä eroon. Voit varmaan jutella siitä vanhempiesi kanssa tai ystävillesi? Kyllä ihmiset oudompiakin asioita pelkää.

Äänestä

Sanon vain, että turhaan pelkäät. Ufoja taikka alieneja ei ole olemassa. Ja jos olisi, niin ne tuskin matkaa 100 000 valovuosia (aika vuosina, jonka valo kulkee) vain tänne tekemään jotain turhaa. Eli miksi tuhlata 100 000 vuotta elämästä matkaten tänne kaappaamaan joku?

Niitä ei ole ja pelkosi on täysin turhaa. Koita päästä siitä irti ajattelemalla, ettei niitä vain ole, eikä Sinulle käy mitenkään.

Äänestä

Ensinnäkin, niitä on olemassa.
Toiseksi, sun täytyy ymmärtää että ne eivät tahdo sulle yhtään mitään pahaa, kun sinä näet muurahaisia metsässä niin tahdotko sinä niille jotain pahaa? Et. Eivät ufotkaan meille mitään pahaa tahdo.

Äänestä

voihan niitä ufoja ollakki mut en usko noihin sieppaus stooreihin huomion hakuset ihmiset kusettaa tai voi olla et ne oikeesti ite uskoo et ne on siepattu vaikka niitä ei oliskaa kuka tietää?

Äänestä

Pelkäät siis maan ulkopuolisten lentäviä aluksia, "unidentified flying object"? Entäpä tavallisia lentokoneita? Käsitteet on nyt sekaisin. Maan ulkopuoliset siis pelottaa? Miksi? Mitä helvettiä ne sun ikkunan takana tekis? Ja kyllä niitä varmasti on olemassa. On havaintoja niin paljon. Mutta mitä ihmeellistä tai pelottavaa siinä on? Varsinkaan siinä ei ole mitään yliluonnollista. Eniten ihmetyttää se, millainen tekniikka ja sen taso tällä porukalla on käytössä että tänne asti ovat tulleet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ufokammo kirjoitti:

Kannattaako ufo-pelosta puhua missään, vai leimaantuuko heti hulluksi? Uskon todella, että ufoja ja alieneja on olemassa.

Yöt on ihan kammottavia kun odotan avaruusolennon ilmestyvän ikkunasta asuntooni. En uskalla käyttää unilääkkeitä, vaikka mitä voisin valveillakaan jos ufo sieppaisi minut? Olen joutunut välillä menemään vanhempieni luokse yöksi, sillä sekoaisin muuten jos en saa ollenkaan nukutuksi. Vanhempienkin luona nukun aika heikosti, mutta jotenkin kuitenkin. Jostain syystä ufot eivät haluaisi tulla vanhempieni näkemäksi, joten siellä olen turvassa. Niin ainakin ajattelen.

Miten tällaisista salassa pidettävistä peloista pääsee omin konstein? Ei tällaisista voi puhua esim. terapiassa saamatta jotain lääkitystä tai joutumatta hullujenhuoneelle. Sellaiset eivät poistaisi ongelmaa.

En varmastikaan ole ainut aikuinen maailmassa joka pelkää ufoja. En tiedä miksi juuri minut siepattaisiin. On vain se vahva tunne koko ajan, varsinkin yön hiljaisina, pimeinä tunteina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu