Mikseiköhän Jukurit ole toimittanut tilinpäätöstään viime kaudesta??
Vanhoja velkoja näkyy olevan 136 000 euroa. Jääkö taas kaupungille luu käteen Toivakan lupauksista??
Ja artisti maksaa. Eli veronmaksajat.
Vanhoja velkoja näkyy olevan 136 000 euroa. Jääkö taas kaupungille luu käteen Toivakan lupauksista??
Ja artisti maksaa. Eli veronmaksajat.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onkohan kyse hyvävelikerhon toiminnasta?
Urheilun varjolla retostavat.
homovelikerhon.
vapaamuurareitten
Sinun epäuskosi tekee sen,ettei kohdallasi toimi.Kyllä sinulle joskus valkenee.Muista se, Sinä Luciferia palvova olento.
On suorastaan pelottava ilmiö kun jonkun vähemmistön edustajan niskaan kasataan syntikuormaa. Heistä tehdään syntipukkeja. Kai siinä sitten kuvitellaan, että itse puhdistutaan. Homoseksuaalisuus ei tunnu vaativan mitään noilta tuomitsijoilta itseltään, on niin helppoa nousta toisten yläpuolelle. Mutta kun aletaan puhua asioista joihin me kaikki olemme toisella tai tavalla sidoksissa, tulee hiljaisuus.
Muistakaa että homoseksuaaleja on noin 5-6 % suomalaisista. Ystäväsikin saattaa olla homoseksuaali!
Aika karua on tää Jukureitten toiminta. Kaupunki(veronmaksajat) rakentaa höntsäjoukkueelle helevetin kalliit pukuhuoneet, aitiot, ravintolat ja saunat. Mitä muut ei saa käyttää.
Peleissä käy muutama sata ihmettelijää. Jukuritoivakka lupaa maksaa kaiken. Firma tekee tappiota ja Jukka poika taatusti taas kerran menee kaupungin (veronmaksajan) rahapussille. On kyllä järjettömän härskiä kusetusta. Kuinka kauan tuota ihmiset sietää??
Koko jäähallin remontissa oli kaksi suurhyötyjää. Jukurit ja urakan saanut rakennusliike, molemmilla sama omistaja. Kaupungilla maksajan rooli.
sinä kurja pässinpää, et taida ymmärtää miten merkittävä joukkue Jukurit on ja tulee muutamassa vuodessa nousemaan sm-liigaan, sitten khl:lään ja sitten NHL:.llään. Myös Jukurien tautahenkilöt ovat myös pahoittaneet mielensä sinun tyhmyyksien takia, joten sinun tulee mennä jäähallille ja pyytää Toivakan pariskunnalta hyvin katuvaisena anteeksi ja samalla voit ilmoittaa itsesi talkooporukoihin joita Jukurit tarvitsevat.
Häpeä typerys!!
Oho, tuliko taustahenkilöille paha mieli? Ja vielä anteeksi pitäisi pyydellä? Nouskooot Jukurit vaikka niten kovaan sarjaan, mutta omilla varoillaan kuten muutkin liikeyritykset.
pitäis tulla tänään tai huomenna europan storeen
Eräässä mestisjoukkueessa on tälläkin hetkellä homoseksuaalisesti suuntautunut valmentaja. Tämä henkilö on aiemmin toiminut liigajoukkueessa ja eräässä toisessa mestisjoukkeessa. Ihmettelempä vaan miksei Jukurit uskalla palkata homoseksuaalista valmentajaa.
Siinähän ihmettelet. Ehkä ne Jukureissa painottaa valmentajalla enemmän muita ominaisuuksia kuin sukupuolista suuntautuneisuutta.
Nimimerkki hekehimskatin kanssa olen täysin samaa mieltä tämän keskustelun järkevyydestä: Suomessa on kyllä aika matala avohoitokynnys. Tai ainakin sieltä suljetulta pitäisi kerätä koneet pois.
Kyllähän oikeasti jäähallin remontista olisi pitänyt tinkiä miljoona.Tämä raha olis ehdottomasti pitänyt käyttää tällä palstalla valittavien päiden hoitoon.Tosin rupeaa juttujen taso olemaan jo sitä luokkaa,että näille valittajille se milli ei olisi riittänyt joten eskimot kouraan ja vaippa perceeseen ja etsimään uutta itkemistä!
Jukurit on menneen talven lumia!! Nyt tulee KooKoo suurella sydämellä. Tänään kaatui HPK 4-3 Jeeeee!!