Hei vaaaaaan! Tietääkö joku että voiko olla osaksi narsisti ja osaksi joku muu persoonallisuushäiriö? Olen alkanut tajuta että eräs läheiseni täyttää nuo narsistin kriteerit. On erittäin itsekäs, huomionkipeä, jos ei saa haluamaansa tai ei saa huomiota hän raivostuu, erittäin mustasukkainen, kostaa jos tulee jostakin mustasukkaisesksi ja pahasti, todella taitava manipuloimaan, puhunut musta hirveitä asioita selän takana että minua on luultu hulluksi vaikka luulin olevani hänelle tärkeä ennen kun tajusin, loukkaa, vähättelee, nöyryyttää, tehtyään väärin kääntää asian niin päin että olen itse tehnyt väärin ja tuntenut syyllisyyttä siitä jne jne., MUTTA hän sanoo kuitenkin tietävänsä että on jotenkin sairas ja on usein itkenyt pahaa oloaan minulle. Hän käy ihan oma-alotteisesti terapiassa. Hän sanoo että häntä vaivaa jokin muttei tiedä mikä ja häntä pelottaa ettei ikinä parane siitä. Joskus sanoo myös ettei ole hyvä ihminen ja on loukannut jotakin muuta katuvan oloisena. Vai onko se ollut vain teatteria.. Muuten siis käyttäytyy kuin narsisti. Kuitenkin sanotaan ettei narsisti tiedä olevansa sairas koska ei nää itsessään vikaa.. Eli voiko siis olla mahdollista että on osaksi narsisti, osaksi jotain muuta?
osaksi narsisti, osaksi jotain muuta?
hämillään
3104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Kuitenkin sanotaan ettei narsisti tiedä olevansa sairas koska ei nää itsessään vikaa.."
Sam Vaknin joka täyttää kaikki narsismin yhdeksän kriteeriä tiedostaa olevansa narsisti, MUTTA ei kuitenkaan tee asialle mitään. Voihan sitä olla vaikka psykopaatti samaan aikaan, kaikki psykopaatit ovat narsisteja, mutta kaikki narsistit eivät ole psykopaatteja. Epävakaa persoonallisuus kenties?
Voi olla persoonallisuushäiriössä sekoituksia, miksi narsismi olisi poikkeus. Tai voi olla että ei olekaan narsisti, vaan hyvin korostuneesti narsistinen epävakaa persoonallisuus. Onko sillä paljon väliäkään mitä on. Tällaiset ihmiset ovat silti hyvin itsekeskeisiä, eivätkä aivan varmasti ikinä muutu. Manipulointi, loukkaus ym. kertoo siitä.
Tuon perusteella ei voi diagnoosia tehdä, mutta koska nuo kommentit
"sanoo kuitenkin tietävänsä että on jotenkin sairas ja on usein itkenyt pahaa oloaan minulle"
"Hän sanoo että häntä vaivaa jokin muttei tiedä mikä ja häntä pelottaa ettei ikinä parane siitä."
ja
"sanoo myös ettei ole hyvä ihminen ja on loukannut jotakin muuta katuvan oloisena."
Ovat kuin suoraan erään narsistiksi leimaamani ihmisen suusta, exä, hassua miten tarkkaan ovatkin samanlaisia!
Ja se oli vaan teatteria, ja säälin hakemista.
Käytös on myös sellaista, että kuulostaa että sinä olet jollain tavalla hänen hovissaan. Ja suosittelen että et ole enää tekemisissä. Lähes kaikki mitä exäni suusta tuli oli jollain tavalla valetta.
Ei tuollaisten ihmisten kanssa Voi olla tekemisissä!
Exä tiesi kyllä mikä on ja käski pitää omana tietonani, kun asian hänelle suoraan sanoin... Mitä tästä voi päätellä.
Narsismi ja skitsofrenia ovat tavanomainen yhdistelmä. Aldzheimerin tauti liittyy lisäksi mukaan varhaisessa vaiheessa ikääntymistä. Muuten narsistit ovat terveitä kuin tervaskannot.