Kohtalo

kohtalo tuo jossain vaiheessa vastaan sen vanhan rakkauden edellisistä elämistä, voi olla rakkaus syttyy jollain tasolla.

.....joka ainakin minun kohdallani tuntui tuovan sen oikean minulle. Koskaan mitään vastaavaa en ole tuntenut!!! Tuntuu kuin taju häviää hänen läheisyydessään... Sattumalta tavattaessa ja juteltaessa mielenkiinnot ja osittain harrastukset loksahtivat kohdalleen....oli aivan outo olo!

Tosin en häntä vain itselleni taida saada, vaikka meillä hauskaa yhdessä olikin. Ja luontevammaksi fiilis vain tuli mitä enempi tavattiin... Mul vain hirveä jännitys ain sit jos ei ole nähny pitkään aikaan. Esim. täl hetkel en uskalla soittaa saati sitten oikein enää ottaa kuinkaan yhteyttä häneen. Lisäksi hänen hiljaisuutensa lisää sitä pelkoa...saati sitten tietämättömyyden tuskaa. =(

Kaipaisin niin hänen läheisyyttä ja taivaalllisia suudelmia.....mutta kaikkea ei voi saada.

Tottakai jokaisella on oma kohtalonsa...muttei se ole niin yksinkertaista että pitäisi vain luottaa kohtaloon....kohtalo antaa vain merkkejä...se ei toteuta niitä kaikkia....Kohtaloa on se että kuulet kova äänisen linnun laulavan juuri kun lähdet ylittämään tietä mutta pysähdytkin juuri sen takia etkä jääkään auton alle...ja kohtaloa on myös se että joku ilmestyy elämääsi hetkellä kun olit jo hyväksynyt kirouksesi yksinäisestä elämästä...mutta ei se kohtalo aina järjestä asioita...joskus pitää myös luottaa kohtalon veljeen jota kutsutaan sattumaksi

...tuota sitten kutsuisi? Kovan työn tulos? No en tehnyt yhtään kylläkään töitä.
Minä odotin rakastani 10 vuotta, vaikken tiennyt että häntä minä odotin. Oli molemmilla vain asioita jotka olivat tiellä.
Kun aika oli kypsä, jokin johdatti meidät yhteen.
Kohtalo? Luoja? Elämä? Salainen toive?
Mene-tiedä...