Ihastun aina miehiin, joita en voi saada. Yleensä nämä miehet viihtyvät seurassani erinomaisen hyvin mutta rakastua eivät voi. Ihastunkohan alutajuisesti mahdottomiin tapauksiin? En puhu nyt mistään koviksista tai komistuksista joita kaikki naiset kuolaisivat. Vituttaa koska en voi tyytyäkään mieheen jota kohtaan ei ole tunteita. Väkisin yrittäminen ja "ajan antaminen"ei ole myöskään auttanut.
Väärät miehet
Ääh.
3316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan sama ongelma ja olen mies.
Kiinnostun (ihastuminen on liian vahva termi) naisista jotka ovat ns. "vapaita sieluja".
Heillä on yleensä sopiva huumorintaju, mielikuvitus jne. ja esimerkiksi tämä nainen josta kiinnostuin vähän aikaa sitten tuntui kuin vedeltä. Tiedättehän, sellaiselta joka luonnostaan on liikkeessä, keinahtelee ja virtaa läpi.
En voi kiinnostua naisista jotka tuntuvat passiivisilta, jäykiltä, niuhoilta tai sosiaalisesti jotenkin vangituilta, niukoilta jne.
Enkä puhu myöskään minä mistään älyttömistä kaunottarista tai hauskaa pitävistä bimboista. Tosin tuo josta kiinnostuin on kyllä hyvännäköinen, jonka vuoksi aluksi jarruttelin hänestä kiinnostumista kun ajattelin että kyse oli vain omalta kohdaltani pinnallisesta kiinnostuksesta. Mutta sitten tajusin että meissä oli jotain samaa ja ihailin hänen luonnollisuuttaan sekä rentouttaan.
Liekö yllättävää että nuo naiset ovat nähtävästi myös varsin kysyttyjä ja saavuttamattomia?
Hän nyt oli jo suhteessa joten se siitä, mutta mietin samaa mielessäni että tiesinkö jo etukäteen että hän on varattu (epäilin sitä) tai ettei hän olisi kiinnostunut jonka vuoksi asiaa pystyi pitämään vain mielessä?
Itse en noista tunteista sinällään perusta koska ne voivat kertoa vääriäkin asioita. Panostan ennen kaikkea tietyntyyppiseen fiilikseen ja yhteensopivuuteen,.
Niitä vain löytyy aika harvasta.
Tiedän että parikin naista olisi todennäköisesti kiinnostunut minusta paraikaa mutta viisari ei heidän kohdallaan paljoa värähdä kuten ei monien kauniiden ja viehättävien naisten kohdalla.
Itse uskon että omalla kohdallani parisuhteen muodostuksessa on tapahtunut jokin moka nuorempana. Olen ehkä liian pitkään ollut yksin ja nuorempana tyytynyt olemaan ei merkityksellisssä suhteissa joka on johtanut siihen että elän jonkinlaisissa fantasioissa naisista jotka ovat saavuttamattomia enkä tunnista enää niitä joissa olisi potentiaalia olla kumppani. Tunteeni siis heräävät vain harvoja kohtaan.
En usko että tätä myötä löydän ketään varsinkin kun mies joutuu olemaan se aktiivinen osapuoli ja jos kiinnostun jostain naisesta vain jos koen voimakasta yhteentuntuvuuden kuluttua jota ei koe välittömästi niin asiasta tulee mahdoton.
Minäkin, vääriin ja varattuihin ..
Ei ole olemassa oikeita miehiä, on vain vääriä miehiä oikeisiin tarkoituksiin.