IL: Lady Gaga yrittää huijaamalla listojen kärkeen

gagaa

Lady Gaga yrittää huijaamalla listojen kärkeen

http://www.iltalehti.fi/popstars/2013082217397439_ps.shtml

Uuden singlensä julkaissut poptähti Lady Gaga yrittää saada kappaleensa soittolistojen kärkeen kyseenalaisilla keinoilla.

Viime viikolla Lady Gaga järjesti kilpailun, jossa kannustettiin ostamaan hänen tuoretta Applause singleään mahdollisimman paljon. Poptähti kertoi Twitterissä faneilleen, että kaksi eniten uutta singleä ostanutta, ladannutta ja levyn suosiota nostattanutta fania lennätetään tapaamaan Lady Gagaa. Voittajat pääsisivät myös osallistumaan iTunes Festival -tapahtumaan Lontoossa ja katsomaan Lady Gagan keikkaa.

Tiistaina Lady Gaga jakoi puolestaan Twitterissä linkin, jonka kautta pääsi katsomaan Applausen musiikkivideota 150 kertaa putkeen. Fani voi jättää tietokoneensa pyörittämään kappaletta ja näin kappaleelle saadaan helposti lukuisia katselukertoja. Linkin sisältänyt twiittaus on jo poistettu.

Tähden epäillään yrittävän manipuloida myyntilukuja sekä Youtube- ja VEVO-musiikkivideoiden katsojamääriä, sillä ne vaikuttavat myös listasijoituksiin.

Yhdysvaltalaisen musiikkiteollisuuteen ja listoihin keskittyvän Billboard-lehden päätoimittaja Bill Werde otti kantaa Gagan tempaukseen ja tuomitsi fanien kosiskelun Twitterissä. Itsensä markkinoiminen on Werden mukaan hyväksyttävää, mutta linkin jakaminen yhdeksän tuntia samaa kappaletta pyörittävään videoon ei ole.

- Vihaan nähdä sellaista, että kaikki yrittävät pelata listasijoitustaan. Olivat he sitten faneja tai artisteja.

- Se ei ole meidän listan hengen mukaista.

Lähde: Huffington Post

0

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 84
        3522
      2. Putin lähti takki auki sotaan....

        Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
        Maailman menoa
        75
        3125
      3. SDP ylivoimainen ykkönen

        En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
        Maailman menoa
        82
        2576
      4. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

        Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
        Maailman menoa
        5
        2376
      5. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

        Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
        Maailman menoa
        212
        2210
      6. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

        ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
        Maailman menoa
        30
        2111
      7. Mies älä

        Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
        Ikävä
        41
        900
      8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

        Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
        Ikävä
        95
        878
      9. Mä tiedän

        Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
        Ikävä
        52
        796
      10. Haapaveille jotain uutta!

        Huoltoasema Haapavein keskustaan tulossa. Semmoista Jeppasissa jaappasevat.
        Haapavesi
        16
        750
      Aihe