Olin Riikan kanssa shoppailemassa Helsingissä.
- Hei Sofia, katso millainen paita! Huusi Riikka.
- Wau, sanoin.
Olin ollut Riikan paras kaveri jo nelosluokasta lähtien ja nyt olimme kumpikin vähän päälle 16 vuotiaita. Me olimme kokeneet paljon yhdessä, olimme selvittäneet kaikenlaisia ongelmia, oli tullut riitoja ja paljon hyviä hetkiä. Me aina silloin tällöin muistelimme sitä aikaa, kun vasta tapasimme. Olimme molemmat niin pieniä, muodottomia ja meikittömiä. Nyt kummatki olivat saaneet jo C kupin rinnat ja olimme hankkineet yhdessä napakorut. Olen hieman Riikkaa hoikempi ja pidempi. Riikka on minulle kateellinen. Se on höpsöä. Hän on niin kaunis brunette. Olen itse blondi ja käytän hillitysti meikkiä. Ei Riikkakaan paljoa meikkaa - ei lähes yhtään.
Tänään olimme kummatkin saaneet kuukausirahaa, 200€ ja menimme törsäämään.
Olin ostanut ja Bruno Bananin uusimman hajuveden ja myös yhden Celinen Dionin merkkihajuveden. Käytän aina hajuvesiä. Ei pahalla, mutta mielestäni Riikka ei kauheasti tuoksu millekään. Minulle se on niin tärkeää. En kuitenkaan tullut puhumaan hänestä.
Pian olimme lähdössä kaupasta, kunnes Riikka pysähtyi ja sanoi:
- Minun on pakko ostaa tuo kaunis paita. Se on niin kaunis.
Juuri silloin näin ihanan näköisen tummahiuksisen ja ruskeasilmäisen pojan.
Ajattelin: voi, tuo poika on kuuma'.
Mutta silloin ajatukseni katkesivat, kun Riikka tuli luokseni ja kysyi:
- Miksi tuijotat häntä noin paljon? Hän huomaa vielä!
Silloin käänsin katseeni pois. Olin kävelemässä kaupasta ulos Riikan kanssa, kunnes kuulin huudon:
- Hei!
Silloin käännyin ja näin pojan tulevan minua kohti. Silloin hän kysy:
- Mikä on nimesi?
Riikka katsoi minua kysyvästi ja hymyili vienosti.
Sanoin:
- Sofia. (:
Silloin poika hymähti ja sanoi:
- Kiva tavata Sofia, mutta...
En kuullut sanaa "mutta" ja juuri silloin möläytin:
- Oih, heh, olet söpö. :3
Silloin poika naurahti ja sanoi:
- No kiitos, mutta kysyin kyllä tämän neidin nimeä. ;)
Hän katsoi Riikan takaraivoa, kuin se olisi ollut maaginen timantti.
Silloin Riikka päästi hämmästyneenä puheen suustaan:
- Ai, minua.. Minultako kysyit? Olen Riikka.
- Hei Riikka! Mukava nähdä! Kiinnostaisiko sinua vaihdella numeroita? Poika kysyi.
Silloin lähdin kävelemään, sillä olin hieman kade ja samalla nolostunut.
- Joo, voisinhan minä. :) Sanoi Riikka ja antoi numeronsa.
-,mutta nyt minun on mentävä Sofian perään, Riikka lisäsi ja moikkasi poikaa.
- Harmi, ainiin! Soittelen. :) Nimeni on Tom.
Riikka katsoi vienosti taakseen ja nyökkäsi.
- Miksi lähdit kesken kaiken? Eikö olekin söpö? :3 Ihana awww, Riikka sepusti.
Sain hädin tuskin selvää hänen puheestaan, olin niin maassa.
- Mmm.. Mutisin.
- Mikä nyt? Kysyi Riikka.
- Ei tässä mitään. Sanoin.
Vaikka oikeasti valehtelin.
Lähdimme kävelemään Riikan kotia päin ja hän vain pälätti siitä pojasta.
Silloin päätin laittaa äidilleni viestin, että soittaisi minulle ja sanoisi, että minun pitää lähteä.
Kului hetki ja äiti soitti minulle.
" Hei Sofia! Tule kotiin ;) "
" Okei äiti, tulen. "
- Voi hitsi, sun pitää mennä. Oot ainut jolle voin puhuu tosta pojasta. :( Riikka harmitteli.
Olin vain säälivinään häntä, vaikka mielessäni olisi tehnyt mieli huutaa.
Sitten lähdin kävelemään kotiin. Kotona äitini kysyi, miksi pyysin häntä soittamaan.
Keksin vain äkkiä tekosyyn ja menin huoneeseeni pohtimaan.
/ Miksi hän ei pitänyt minusta / Enkö kelpaa / Miksi?/
Pian päätin ruveta nukkumaan.
Aamulla heräsin Riikan soittoon.
" Moi Sofia! Tuutko mun ja sen Tomin kanssa syömään? "
" Ainii, tänään :) "
" Noh, köh, mm, mul on.. Huono olo.. "
" Voi ei! Etkai oo tulos kipeeks? Meku oltiin suunnittelemas ja häitä :D
Juteltiin nääs koko yö. "
/ Voi luoja sentään, ajattelin /
" Joo, kiva juttu, mun pitää lopettaa. "
Löin luurin korvaan ja aloin itkeä! Olin niin rakastunut parhaan kaverini "poikaystävään".
Meni päiviä ja esitin yhä kipeää aina, kun Riikka soitti.
Yhtenä päivänä kuitenki Riikka soitti taas ja vastasin:
" Moi Riikka! Miten menee -.-? "
"Noh, aika huonosti oikeestaan."
" No?? :o "
" Meidän juttu on tauolla .. "
" Aijaa. "
/Jee/ "Kröhömm, oon pahoillani .."
" Tiiän :) "
Sitten puhuttiin hetki niitä ja näitä.., kunnes lopetettiin.
Jatkuuu.. Haluutteko, et jatkan?
Uusi alku.
4
1260
Vastaukset
- NovelliTytsy
Jatkuu..
Silloin päätin lähteä kävelylle.
Asuminen Riikan kanssa molemmat Kaisaniemessä ja siellä me olimme asuneet koko lapsuutemme.
Ulkona olin paremmin mielin, nyt kun olin saanut vähän selvitettyä päätäni ja kaikki asiat olivat tulleet selvemmiksi. Pian sydämeni muljahti lujaa ja huomasin sen pojan, jonka kanssa Riikalla oli/on sääntöä. Poika hymyili minulle vähän ja lähestyi minua. Päätin sitten olla hyvin mukava ja asiallinen.
- Moi Sofia :) Miten menee? Hän tervehti ja kysyi.
- Moi Tom! :) Mulla menee hyvin. Sulla? Sanoin.
- Ihan ok.. Kuulit kyllä varmaan jo siitä. Poika puhui.
- Joo, "oon pahoillani" (en oo.. Mietin)
- :) Ei tarvi :) Tuutko mun kaa kävelylle? Mulla on tylsää yksin.
- Okei, sanoin ja lähdimme kävelemään puistotietä.
Hetken päästä meinasin kompastui suureen kiveen ja Tom otti minut vastaan.
- Heh, kiitos :) Pitää katsoa eteen :-D sanoin.
- Eipä mitään :)
Sitten jatkoimme kunnes hän sanoi:
- Odota...
Hän otti hellästi kasvoistani kiinni ja haistoi kaulaani.
- Mm, tuoksut taivaalliselta. ❤
- Kiitos! :)
Hän katsoi minua suoraan silmiin ja minä häntä.
Silloin se tapahtui! Hän pussasi minua suulle!
Olin häkeltynyt ja en voinut muuta, kuin vastata takaisin samalla mitalla.
Suutelimme siinä hetken, kunnes näimme Riikan vieressämme.
- ;( Mitä ihmettä!!? Sofia!! Mitä sinä oikein juonittelet!!?
- Tom!! ;( Riikka huusi meille.
Silloin hän lisäsi vielä:
- Nyt olen menettänyt kaiken. ;( Jopa 6 vuotta tuntemani bestiksen. :(
Minä luotin sinuun. Riikka sanoi itkien ja lähti juosten pois.
Mä molemmat olimme Tomin kanssa häkeltyneitä ja surullisia Riikan puolesta.
Minä kaduin kaikkia ajatuksiani. Oliko oikein toivoa Tomia itselleen, vaikka tämä oli varattu? Ei ollut. :( Olin niin surullinen ja vihainen itselleni.
Silloin Tom sanoi:
- No, olen vapaa. Jos kiinnostaa?
- Mutta... En voi pettää Riikkaa :( vaikka pidän sinusta kovasti!
- ymmärrän :(
- mennäänkö kuitenkin meille, Tom lisäsi.
- Ok.
Sitten menimme Tomille.
Jatkuu...jatkanko? - argeren
älä jatka, hirveää teinipaskaa hymiöineen.
- NovelliTytsy
Jatkuu...
Siellä oli niin kaunista ja modernia.
- Mitäs pidät Sofia? Kysyi Tom.
- Wau! Tosi hieno!
- Kiitti. :)
Sitten Tom meni laittamaan teetä.
- Mitä makua haluat?
- Ihan sama. Olen sinun käsissäsi, vastasin.
Hetken kuluttua istuimme sohvalle ja joimme teetä.
Tom meni laittamaan takkatulen päälle. Oli aika viileä ja minä käperryin koko ajan enemmän Tomia kohti.
- Paleltaako?
- Vähän..
Silloin Tom otti ison paitansa pois ja laittoi sen ympärilleni.
- Kiitos, nyt on parempi, sanoin ja nojauduin Tomiin.
Silloin Tom suuteli minua otsalle ja sanoi:
- Jaahas. Saa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu.
- Minua pelottaa. Vaikersin.
- Älä pelkää. Kohdataan tämä yhdessä. Sinä ja minä.
Silloin nostin katseeni hänen tummiin silmiinsä.
Silloin se tapahtui taas. Hän pussasi minua suulle.
Aloimme kiihkeästi suutelemaan, kunnes hän alkoi riisua paitaani.
- Ei ei.. Sanoin.
- Tämä ei ole hyvä idea Tom.
- Miksi? Olemme kumpikin vapaita.
- En voi pettää Riikkaa enempää. Hän ei antaisi ikinä anteeksi.
- Ei sitten, Tom sanoi ja meni suihkuun.
Suihkusta tultuaan Tomilla oli vain pieni pyyhe alavartaloonsa kiedottuna.
Minua alkoi kiihottaa, pian minulle tuli todella kuuma.
Aloin ottaa Tomin paitaa pois ja sitten otin vielä pitkähihaiseni pois.
Alta paljastun kirkas pinkki toppi.
Pian näin, että Tomin pyyhkeen alla oli möykky. Tajusin, että Tom oli kiihottunut.
- Tom? Kysyin.
- Ai, sori :D hän sanoi.
- Meen laittaa vaatteet päälle, hän lisäsi.
Hän oli kävelemässä, kunnes hänen pyyhkeessä alkoi valua. Pian se tippui.
Näin hänen ison kalunsa kiiltävän. Minua alkoi kiihottaa vielä enemmän. Halusin Tomia kovasti. Pian aloin ottaa housuja pois. Sen jälkeen minulla oli vain alushousut. Pitsiset Stringit oikeastaan.
Lähdin kävelemään Tomin huonetta kohti ja Astuin sisään.
- Oioi oi, anteeksi anteeksi! :D sanoin ja käänsin pääni pois.
Näin Tomin runkkaamassa.
- Heh, eipä mitään.. :3 Tom sanoi.
Pian hän lisäsi. Tuletko mukaan?
Olin ihmeissäni, sillä en ymmärtänyt mitä hän tarkoitti.
- Siis tuletko runkkaamaan?
- Käyhän se.. :D sanoin.
Mutta silloin sanoin:
- Ei sinun tarvitse runkata. Miksi runkkaat?
- Miten niin? Tom kysyi nolona.
- Minä olen täällä. Turhaan runkkaat, kun saisit elävää naista..?
- Hä? Ha... Haluatko??:))
- Joo.. ^^
Silloin Tom lähestyi minua ja otti paitani pois.
Silloin hän näki siniset push-Up liivini ja kimmeltävän timantti-napakorun.
- way, oot tosi sexy.. ❤
- Kiitti :) Säki. :-D sanoin ja vilkaisin hänen vartaloaan.
Hän alkoi suudella minua navasta ylöspäin.
Pian hän oli huulillani ja tunki kieltä peliin.
Kesti hetken, kun suutelimme ja vedimme kielareita.
Pian hän sanoi:
- Mene makaamaan.
Menin sängyn päälle ja hän levitti haarani.
Pian hän alkoi sormettaa ja nuolla.
Kesti 5 min ja sanoi orkun.
Sitten hän haki liukuvoidetta ja sanoi:
- Mene tyttö kontillesi.
Menin ja hän tunki sormeaan peppuuni. Hän laittoi sinne liukuvoidetta ja pian tunsin jonkun kovan kärjen tunkeutuvan sisääni.
Hän kysyi:
- Arvaa kuka? :)
Silloin sanoin:
- Sinä ja kova kalusi?
- Oikeinn beibi.
Silloin hän pani minua kovaa pyllyyn ja se kesti hetken.
Pian hän sanoi, että minun pitää mennä selälteen.
Meni ja hän laittoi kondomin.
Hän alkoi hivuttautua sisääni ja sitten alkoi villi pano.
Hän työntyi sisään, ulos, sisään, ulos..
Kunnes sanoin:
- Minä tulen pian!! Ja kovaa!! AHHHH!!
Silloin Tom lisäsi vauhtia ja huusi:
- MINÄ MYÖS!!
Sitten huusimme yhtäaikaa:
- NYTT!! Aaaaaaaaahhh!
Sitten molemmat päästivät läähätystä, kun valtava orgasmi valtasi meidän vartalomme.
Tom jäi makaamaan päälleni, muna pimpassani ja olimme siinä noin 5 minuuttia. Vain hiljaa.
Pian Tom otti munansa ulos ja sanoi:
- Haluatko maistaa?
- Okei. Aloin nuolla munaa ja sanoin:
- Mahtavaa! Meidän lemmen-nesteemme maistuu ihanalta!
Maista sinä minua?
- okei. Tom alkoi nuolla minua ja sitten hän sanoi:
- voi rakas Sofia! Sinä maistut taivaalliselta!
Jatkuu..
Jatkanko?? - NovelliTytsy
Jatkuu...
Jatkoimme sitten sen jälkeen vielä vähän yhdyntää, kunnes saimme elämämme orgasmin.
Yhtäaikaa molemmat veltostuivat suuren orgasmin vallatessa heidän kiihkeät vartalonsa ja pian olimme molemmat niin puhki, että tuskin hengitimme.
- Huoh, aah, Sofia? Otetaanko joskus uusiks ahh Huoh..?
- Okei huuh ;)
Sitten makasimme hetken paikoillamme, kunnes Tom alkoi irrottautua minusta.
- Äh, olis niin kiva olla yhtynyt suhun joka päivä :D
En haluis päästää irti.
- Heh, pakkohan se. Se viel puuttuisi, et Riikka olis jostain kulman takaa nähnyt meidän puuhat. :D
- Totta, Tom sanoi.
Pian menimme suihkuun molemmat, olimme niin yltäpäältä nesteessä.
Suihkussa suutelimme vielä kiihkeästi, melkein yllyimme taas panoon, mutta voimat olivat niin poissa, että ei jaksanut enää.
- Unohdin kyllä yhden jutun, rakas Sofia.
- No? Kysyin ihmeissäni.
- Menisitkös vielä kontillesi?
- Hmm.. Noh okei, sanoin Menin kontilleni.
- Älä säikähdä :) Tom sanoi hellästi ja tunsin kielen lipovan anaalireikääni.
- Wau, way.. Sanoi ja tunsin vartaloni kouristelevan.
- olen niin kiihottunut vieläkin, että melkein saan tuosta orgasmin :D lisäsin.
- Niin kulta. Niin sitä pitää ;) Tom sanoi.
Pian peseydyimme "kunnolla", emmekä enää leikkineet "tuhmia".
En enää hävennyt kuitenkaan olla alasti, joten Tomin kiusaksi päätin laittaa päälleni vain kireän napapaidan ja stringit.
- Olet oikea silmänilo, Sofia kultaseni, Tom sanoi ja katsoi lumoutuneesti.
- Kiitos.. :)
Jäin Tomille yöksi ja seuraavana päivänä Riikka soitti minulle.
Saimme sovittua asiat, hän oli löytänyt uuden Urhoon ja minä ja Tom olemme onnellisia. Nyt meillä on jo kaksi lasta ja sormus kimmeltää vasemmassa nimettömässäni. Olen onnellinen näin ja aijon olla elämäni loppuun asti.
Älkääkä unohtako ! ;)
Meidän seksielämyksemme eivät olleet siinä! Tänään saan taas kokea, miltä tuntuu olla "nuori".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1233867
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232932Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122471- 462031
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2451650Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt441585- 321547
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201376- 281370
- 951201