SX4

Yllätys! Suzuki uudisti SX4:n, mutta jättää myös vanhemman mallin markkinoille Classic-lisänimellä. Ennustan, että tilanne ei jatku pitkään, koska vanha versio ei tule kiinnostamaan enää ketään.

Uusi SX4 on hulppean näköinen auto, joka saattaa vetää kiinnostusta myös Grand Vitaran suunnasta. Syyskuussa päästään koeajolle!
13535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin tehtaan varastossa olevia vanhoja sx nelosia myydään suomessa vielä pari kolme vuotta ja sitten vasta uuden mallin maahantuonti alkaa, sillä pitää muistaa kyseessä olevan uninen Suzukin maahantuoja. Mulla Grand Vitara ja olen vannoutunut jatkuvan nelivedon kannattaja, joten jätetään uutukainen sovinnolla väliin. Tosin tällä voin saada ajela lopun ikääni, kun taitaa kaikissa uusissa nelikoissa olla jo sähköinen voimanjako.

Leikki sikseen, kyllä mä käyn uutukaisen koeajamassa, enkä pidä hankintaakaan mahdottomana, koska Grand Vitaran uudistuksesta ei kuulu mitään. Nyt GV:n mittarissa liki 190 tuh, niin eiköhän jonkin moisen kaupan saisi tehtyä. Suzuki on senverran laadukas merkki, etten uskalla edes ajatella merkin vaihtoa.

Äänestä
  • Lieneekö ollut maahantuojan passiivisuutta, mutta Swift Sport on vähin äänin kadonnut tuontiohjelmasta. Auto sinänsä on nautinnollinen vauhtipeli varsinkin edulliseen hintaansa nähden, mutta polttoainetaloudessa häviää ratkaisevasti esim Volkkari-konsernin turboautoille. Swift Sport olisi kakkosauto viimeisen päälle, tilanteisiin joissa ei tarvita suuria tiloja matkustajille tai pitkien matkojen tavarakuljetuksia.

    Äänestä

  • Jimnyx kirjoitti:

    Lieneekö ollut maahantuojan passiivisuutta, mutta Swift Sport on vähin äänin kadonnut tuontiohjelmasta. Auto sinänsä on nautinnollinen vauhtipeli varsinkin edulliseen hintaansa nähden, mutta polttoainetaloudessa häviää ratkaisevasti esim Volkkari-konsernin turboautoille. Swift Sport olisi kakkosauto viimeisen päälle, tilanteisiin joissa ei tarvita suuria tiloja matkustajille tai pitkien matkojen tavarakuljetuksia.

    Samoin hävisi SX 4 sedan, diesel malli ja Grand Vitaran diesel versio. Grand Vitara tulee kuitenkin pian uudella dieselillä ryminällä takaisin maahantuonti ohjelmaan, näin kertoi jälleenmyyjä.

    Äänestä

  • Jimnyx kirjoitti:

    Lieneekö ollut maahantuojan passiivisuutta, mutta Swift Sport on vähin äänin kadonnut tuontiohjelmasta. Auto sinänsä on nautinnollinen vauhtipeli varsinkin edulliseen hintaansa nähden, mutta polttoainetaloudessa häviää ratkaisevasti esim Volkkari-konsernin turboautoille. Swift Sport olisi kakkosauto viimeisen päälle, tilanteisiin joissa ei tarvita suuria tiloja matkustajille tai pitkien matkojen tavarakuljetuksia.

    Hävinnyt on myöskin etuvetoinen normaali-Swift ainakin nettisivuilta! Nyt, kun 4WD Swift tuli Suomen markkinoille tästä uudesta mallistakin.

    Äänestä

Heh, oletpahan ajanut! Meillä on 20 vuotta vanhemmassa sama mittarilukema. :-)

Joo, laadukas Suzuki tuntuu kyllä olevan. Uskalsin jopa Toyotasta vaihtaa (tosin Toyotat jäivät silti kotiin nekin, eikä niissä ole 24 vuoden jälkeenkään ole vikoja ollut juuri ollenkaan).

Tässä juuri harkitsen, että uskaltaisikohan ensimmäisen euroauton ostaa, lisäksi tulisi sekin, ei tilalle.

Äänestä
  • Onhan se tylsää ajella suzukilla ja toyotalla kun ei ole vikoja , ei ole sitä riemun tunnetta kun ajat korjaamolta ulos; "taas kunossa näin syksyä vasten hyvä!

    mulla oli skoda vähemmän vikoja kuin uutena ostetussa mbssä.

    olen nyt päättänyt ostaa jonkun japanilaisen tai korealaisen auton uutena

    euroopplaisista vaihtoehtona c1, 107, aygon sisaret toyotan koneet kaikissa

    Äänestä

  • rellupösösitukka kirjoitti:

    Onhan se tylsää ajella suzukilla ja toyotalla kun ei ole vikoja , ei ole sitä riemun tunnetta kun ajat korjaamolta ulos; "taas kunossa näin syksyä vasten hyvä!

    mulla oli skoda vähemmän vikoja kuin uutena ostetussa mbssä.

    olen nyt päättänyt ostaa jonkun japanilaisen tai korealaisen auton uutena

    euroopplaisista vaihtoehtona c1, 107, aygon sisaret toyotan koneet kaikissa

    Se vaan kiinnostaa, että koska vielä saat ajokortin?

    Äänestä

Nyt on netti väärällään maahantuojan paatosta kuinka uusi ässäcrossari tulee ottamaan luokkansa ykkössijan Suomessa. Tarkemmin kysellessä selitetään, että eihän se sittenkään aivan heti tapahdu. Tapahtuuko siis ollenkaan?

Ja millä hartioilla se edes tapahtuisi. Kuka noita suzukeja tosissaan myy? Ja kuka ollenkaan. H:gissä ja Turussa näköjään kauppiaiden jonkinlaisena kakkos- tai kolmosedustuksena. Ja onko esim. Tampereen kokoisessa kaupungissa lainkaan merkin edustusta.

Suzukilla on aikaisemminkin olljut ihan kilpailukykyisiä autoja, mutta luokassaan ovat jääneet lähes huomiotta. Ja maahantuojan intoa kuvastaa sekin, että maailmalla hyväksi havaittua ja suomalaisiakin varmasti kiinnostavaa Kizashia (miten lienee oikeinkirjoitus...) ei välitetty tuoda Suomeen lainkaan.

Epäilemättä Suzuki saa kerrasta ykkössijan Koskuen mittavilla ja lupaavilla automarkkinoilla. Ainakin ensi vuonna. Tai sitä seuraavana. Muuta ei vaadi kuin oivallusta.

Äänestä
  • Yup! Pienellä ponnistuksella Koskuen keisariksi!

    Äänestä

Suzukin myynti on ollut aika hiljaista ottaen huomioon merkin aseman globaalilla mittakaavalla.

Mutta se ei autoa huononna että myydään täällä suomessa vähän.

Nyt kun aletaan uusimaan mallistoa niin uskon että suzuki nousee huomattavasti myyntitilastossa. Hyvä että aloittivat S-Crossilla, koska tässä kokoluokassa on eniten kysyntää.

Meille on jo tilattu kaksi uutta S-Crossia. Ykkösautoksi ja kakkosautoksi :)

Äänestä
  • Meillekin on tilattu kauppiaan lausunto ja kauppiaan lausunto.

    Äänestä

Suzukin myynti ei ole ollut missään päin läntistä maailmaa myyntitilastojen kärjessä.
Itse olen ajanut SX4:sella (GLX) nyt kaksi vuotta ja olen kokonaisuuteen tyytyväinen. Polttoaineen kulutus on toki enemmän kuin luvataan tai tietokone näyttää mutta siihenkin tuli muutos 30 tuhannen huollon jälkeen. Opinko ajamaan vai tehtiinkö jotain, en tiedä. Minun käyttötarkoitukseen X-OVER on parempi ja tuon S-CROSS:sin hintakin on selkeästi kalliimpi (herkuilla 30 tonnia)
Mutta Nissan Qashqai:lle hyvä kilpailija. Jos on tehty hiljaiseksi mitä Nissan ei kuulemma ole. Autosalpakin lopetti Suzukin myynnin, toki kalliilla Volvolla on parempi kate kaupan neliötä kohden. Selkeästi ovat vaihtoehtoisia X-OVER ja S-CROSS keskenään.

Äänestä
  • No onhan seu usi S-Cross ihan eri auto, ja uudemmilla konstruktioilla, joten ei se mikään ihme ole, että hintakin on kalliimpi. Että eivät ne suoraan vaihtoehtoja ole keskenään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jimnyx kirjoitti:

Yllätys! Suzuki uudisti SX4:n, mutta jättää myös vanhemman mallin markkinoille Classic-lisänimellä. Ennustan, että tilanne ei jatku pitkään, koska vanha versio ei tule kiinnostamaan enää ketään.

Uusi SX4 on hulppean näköinen auto, joka saattaa vetää kiinnostusta myös Grand Vitaran suunnasta. Syyskuussa päästään koeajolle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu