Taas vaikea yö

Ihan hirveä yö oli kun koko maailma tuntui painavan niskaan, kaikki ongelmat tukahduttivat, itsesyytökset ja itseinho kiristi sydäntä, tulevaisuus näytti lohduttomalta. Ei saanut unta, ei keksinyt mitä tehdä ettei olisi niin ahdistava olo, kaikki tuntui turhalta. Ei ole ketään kenelle soittaa, enkä edes haluaisi aiheuttaa vaivaa toisille. En juo, joten en saa lohtua pullosta. En polta. En käytä huumeita, vaikka ajatus alkaa olla kiehtova.

Katsoin kerran pelottavan dokumentin pojasta, jolla oli jonkinlainen depressio jo pikkupojasta lähtien ja lopulta teininä tappoi itsensä. Välillä minusta tuntuu, vaikka olen reilusti päälle kaksikymmentä, että minunkin kohtalona on jossain välissä napsahtaa ja päättää elämäni joko hyppäämällä parvekkeelta tai tarttumalla veitseen. En pysty kuvittelemaan, että eläisin kovin vanhaksi.

Ihme että lopulta nukahdin.
5203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mullekin käy noin joskus, mutta Activia auttaa.

Äänestä
  • Vatsa toimii ja elämä hymyilee :)

    Äänestä

Olipa sull kamala olo yöllä ! Toivon sulle että yöllä nukut hyvin ja näet kauniita unia !

Äänestä

Älä kutienkaan koskaan etsi lohtua noista päihteistä. Ne tuovat lisää ongelmia ja eihän se halpaa lystiä ole saada päiväannos pään sekoittajaa. Yksinäisiä on paljon, et ole siis ainut, mutta se tietenkään paljoa lohduta yön tuskaisina tunteina. Kirjoittaminen ja tieio että joku ihminen lukee antaa jotain lohtua että on yteydessä toiseen ihmiseen.
Onneksi masentuneille on toisenlaisiakin elämän historioita kuin tuo kertomasi pojan kohtalo.
Toivon sinulle levollista yötä ja siunausta.

Äänestä

Päihteet ei ole lääkkeitä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ravencrow Neversmile kirjoitti:

Ihan hirveä yö oli kun koko maailma tuntui painavan niskaan, kaikki ongelmat tukahduttivat, itsesyytökset ja itseinho kiristi sydäntä, tulevaisuus näytti lohduttomalta. Ei saanut unta, ei keksinyt mitä tehdä ettei olisi niin ahdistava olo, kaikki tuntui turhalta. Ei ole ketään kenelle soittaa, enkä edes haluaisi aiheuttaa vaivaa toisille. En juo, joten en saa lohtua pullosta. En polta. En käytä huumeita, vaikka ajatus alkaa olla kiehtova.

Katsoin kerran pelottavan dokumentin pojasta, jolla oli jonkinlainen depressio jo pikkupojasta lähtien ja lopulta teininä tappoi itsensä. Välillä minusta tuntuu, vaikka olen reilusti päälle kaksikymmentä, että minunkin kohtalona on jossain välissä napsahtaa ja päättää elämäni joko hyppäämällä parvekkeelta tai tarttumalla veitseen. En pysty kuvittelemaan, että eläisin kovin vanhaksi.

Ihme että lopulta nukahdin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu