"iloinen tirpunen" on urakalla yrittänyt tunkea meitsille entisiään ynnä muita parin viimisen vuoden ajan . Sama meininki sillä oli silloin 2007-2008-2009 tienoilla.
Tirpunen on onnistunut pitkään väittämään että roikun ihmisessä joka on ollut onnellisesti uudessa suhteessa yli kaksi vuotta, asuneet yhdessä kohta vuoden. Tirpunen on tietää asian oikean laidan, on tiennyt vaikka kuinka pitkään. Tirpunen häiriköi heitäkin laittamalla kaverinsa soittamaan heille poliiseja turhanpäiten, heidän yhteiseen kotiinsa viime syksynä.
Tirpusen tyrkyttämät eivät ole kelvanneet eivätkä kelvanneet silloin vuosiakaan sitten ja siksi olenkin Tirpusen selitysten mukaan lesbo, onhan meitsillä lyhyet hiuksetkin ja kaikkea.
Jos teillä on yhteinen lapsi, veikkaan ettet saa nähdä häntä jos et ole Tirpusen kanssa yhdessä.
Veikkaan että oli tirpusen idea että asutte tässä. Mikä voisikaan olla kiduttavampi asetelma minulle.
Tirpunen oksettaa

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kai tirpunen on muistanut mainita miten paljon hän uhraa vuoksesi suostumalla asumaan tässä lähellä. Ja kuinka on aina äärimmäisen epäitsekkäästi yrittänyt vain auttaa ja selvittänyt "tietoja"...?
Ja miten tirpunen on maaaailman paras äiti ja ajattelee vain lapsensa parasta ensisijaisesti mutta tietenkään lapsi ei saa nähdä isäänsä jollei tämä ole Tirpusen kanssa ja tee kuten tirpunen haluaa.
Kun tajusin kenet tirpunen oli seuraani tunkenut kaveeraamaan, alleviivasin hänelle että olemme exän kanssa ainoastaan kavereita ja meillä oli aikoinaan huono suhde ja että hän on hyvässä uudessa suhteessa ollut jo pitkään. Alleviivaamalla alleviivasin jo vuosi sitten. Eipä mennyt viesti perille koska tirpunen päättää mitä kerrotaan ja millä tavalla.