Taksikuskeilta poistuu yläikäraja

Mitä mieltä olette, että kohta saa taksikuskit ajaa työkseen niin vanhana kuin haluavat? Bussi- ja rekkakuskeilta on jo poistunut yläikäraja. Siis aivan käsittämätöntä?
Bussikuski kuljettaa kymmeniä ihmisiä kyydissään ja jos saa sairauskohtauksen, minkä todennäköisyys kasvaa mitä vanhemmaksi tulee. Aivan edesvastuutonta. Samoin taksikuskit kuljettavat ihmisiä ja rekkakuskien ajoväline on sellainen, että selvää jälkeä tulee jos henkilöautoa päin ajaa.
Ajatellaanko tässä nyt vain tätä kuskia, eikä lainkaan niitä ihmisiä joiden henki vaarantuu vanhan ihmisen kyydissä?
Kaihi on takuullam lähes jokaisella 70-vuotiaalla ja heikentynyt hämäränäkö. Sydänkohtauksen todennäköisyyskin on melkoinen, koska työ on raskasta. Paikallaan istumista ja epäsäännölliset työajat.

Nyt kannattais taas miettiä. Kauhee vouhkaaminen jostain pakkoruotsista, mutta sitten aivan järjettömiä ihmishenkiä vaarantavia lakeja säädetää. Ruotsin kielen opiskelu ei vaaranna ainakaan kenenkään henkeä, mun tietääkseni.
38216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

70 vuotta ehdoton takaraja ammattiliikenteelle. Muuten saavat ajaa niin kauan kun lääkäri sallii.

Äänestä

Nythän on muotia jatkaa työuria ja tehrä rakennemuutoksia,ittepähän olemme päättäjät sinne äänestäneet.

Äänestä

Tämä aloitus on pelkää sonnan jauhamista ja ikärasismia. Sellaiseksi sen myöskin EU katsoi, antaessaa direktiivinsa tässä asiassa.
Niissä vanhoissa rekkkuskeissa, bussikuskeissa tai taksikuskeissa ei ole mitään vaaraa liikenteessä enempää kun nuorissakaan kuskeissa.
Lisäansiona on miljoonien kilometrin tuoma vahva ammattitaito ja vähäisempi riskinotto liikenteessä.

Kun ammatti-ihminen tulee 70 vuoden ikään, Hänelle tehdään erittäin tarkat ja yksityiskohtaiset terveystarkastukset.
Pitää olla Geriatrian Erikoislääkärin tutkimus, Silmä-Lääkärin tarkka tutkimus ja muut fyysiset toiminnot tip-top.
Ei se ammattiajolupa tule enää kun manulle illallinen.
Se on tarkkaa puuhaa, jota ei jokainen halukas edes läpäise tutkimuksessa, eikä kuka tahansa Lääkäri voi edes suorittaa..

Tuollainen yksityisjokortin uusinta onkin sellainen läpihuutojuttu, jota ei enää saisi olla.
Siellä kun kuka tahansa juoppo lekuri, 60 euroa saadakseen, voi sutaista nimensä uusimis-paperiin ja asia on selvä.
Sieltä ne sokeat ja kuurot dementikot ratin taakse päästetään.
Turvallista matkaa vanhankin kyydissä.

Äänestä
  • Parrkkipaikoilla näkee, kun autosta astuu ulos tosi "huonokuntoinen" kaveri 80 ?

    Jotenkin tuntuu siltä , että pitäiskö kortin voimassaoloa tarkistaa.

    Äänestä

  • Voi hyvä....... kirjoitti:

    Parrkkipaikoilla näkee, kun autosta astuu ulos tosi "huonokuntoinen" kaveri 80 ?

    Jotenkin tuntuu siltä , että pitäiskö kortin voimassaoloa tarkistaa.

    Meidän isällä oli verenkiertohäiriöitä aivoissa, keikkosi selälleen milloin missäkin. Ajokortti uusittiin. Itse hän sanoi, että kyllä hänellä sentäs on sen verran vielä järjenkipinää jäljellä, ettei enää autonrattiin nouse. Vuosikaudet oli jo jarrujalka siinä kunnossa, että piti kaksin käsin nostaa se jalka autoon. Silloin vielä ajeli, onneksi ilman häverikkejä.

    Kyllä nuorikin ihminen voi kuolla yllättäen kesken ajon rattiin tai saada ainakin sairauskohtauksen. Ei se kuolema aina ikään katso.

    Äänestä

  • ei ikä vaan kunto kirjoitti:

    Riski kasvaa vuosi vuodelta.

    Äänestä

Aloitus on kuten Tase sanoi paskan jauhamista ja ikärasismia. Seitenkymppisissä on hyvä- ja huonokuntoisia. Yleensä nämä taksikuskit, jotka haluavat jatkaa ovat yrittäjiä. Joku aika sitten Korven taksiyrittäjää haastateltiin lehdessä. Hän täyttää 70-vuotta ja haluaisi jatkaa. Täällä syrjäpitäjillä on iäkkäitä taksikuskeja, yleensä pienyrittäjiä, jotka paikalliset ihmiset tuntevat ja joihin he luottavat. Täällä luotetaan taksiyrittäjiin erilailla kuin kehäkolmosen sisällä, jossa saa olla varuillaan kenen kyytiin nousee. Ajaako kuski laillisesti vai laittomasti taksia onko vaaraa tulla ryöstetyksi jne..

Äänestä
  • Ihmettelen vuodatustasi. Teillä ei ole liikennevalojakaan, kun huoltoaseman pesuhallissa,joten nuo papat ovat Helsinkiin kyydin saatuaan sekaisin kun Haminan kaupunki. Klo 16 ruuhkassa mannerheimintiellä, olis kiva nähdä.
    Taitaisi kyyditettävälle tulla silmänurkkiiin "korpikuusen kyyneleitä".

    Äänestä

  • Sisko 1 kirjoitti:

    Ihmettelen vuodatustasi. Teillä ei ole liikennevalojakaan, kun huoltoaseman pesuhallissa,joten nuo papat ovat Helsinkiin kyydin saatuaan sekaisin kun Haminan kaupunki. Klo 16 ruuhkassa mannerheimintiellä, olis kiva nähdä.
    Taitaisi kyyditettävälle tulla silmänurkkiiin "korpikuusen kyyneleitä".

    Ei ole huoltoasemiakaan ei siis valoa pimeässä, vain muutaman pirtin savut.
    Luudan voi huoletta jättää ovan pönkäksi ei tarvitse mökkiä lukita.

    Harvemmin me täältä jumalan selän takaa Helsinkiin taksillä ajetaan, junalla tullaan ja silmät selekosillaan Helsingin ihmeitä toljotetaan.

    Huoks! kun pääsis mukaan Helsinkiin kello16.00 ruuhkaan ; )

    Äänestä

  • Sisko 1 kirjoitti:

    Ihmettelen vuodatustasi. Teillä ei ole liikennevalojakaan, kun huoltoaseman pesuhallissa,joten nuo papat ovat Helsinkiin kyydin saatuaan sekaisin kun Haminan kaupunki. Klo 16 ruuhkassa mannerheimintiellä, olis kiva nähdä.
    Taitaisi kyyditettävälle tulla silmänurkkiiin "korpikuusen kyyneleitä".

    Kuulehan sisko 1 - ne papat ovat ajaneet ammatissaan, vuosikymmeniä niin siellä pienessä Helsingissä kun Lontoossa, Pariisissa, Prysselissä ja jopa Takahikiällä.
    Osaavat ja pystyvät taatusti ajamaan turvallisesti jopa Erottajalla. Jos ei Sinun edestäsi syöksytäkään valoissa edestäsi pois tuhatta ja sataa, eikä ajeta keula edellä ajavan persustassa kiinni, niin se johtuu harkintakyvystä ja ammattitaidosta, sekäasiakkaalle annettavasta tasaisesta etenemisestä. Tämä taito teiltä hesalaisilla maanteiden kunkuilta puuttuu 90%. Onhan itse muutettu maalta stadiin ja osataan näyttää noille landepaukuille.

    Itse olen aina sanonut että Helsingissä on helpompaa ajaa kun Jyväskylässä. Hesassa tosiasiassa vilkku oikeuttaa ja velvoittaa itseä ja muita kadulla ajavia. Muualla se on tarpeeton lisälaite, jonka käyttöä tulee välttää kaikissa tilanteissa.

    Äänestä

Kuten Tase pappa kirjoitti, lääkärit ovat nykyään asetettu selvän-näkijöiksi.
Ja siksi ovat tutkimukset moni-puolistuneet ja tietenkin kallistuneet.
Ja kuten aina, mikään laki tai säädös ei ole aukoton.
Päättäjistä alkaen, voi pää viirata milloin tahansa, pyytämättä ja yllätyksenä.
Vain Taksin ja Bussin voi valita.

ABC
H.

Äänestä

Työttömyyden aikana papparaiset saisivat jäädä jo eläkkeellään nauttimaan maailman ihanuudesta.
Nuukuuttaan vain pitää vielä nyhtää lisäliksää.

Sitten nuoremmat saavat jäädä yhteiskunnan eläteiksi.
Omituisia lakimuutoksia, mulkkaisivat vastaluettuja emämohläyksiä tähtitikkuineen.

Äänestä
  • Se on pakko painaa ku syytinki on niin pieni.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Se on pakko painaa ku syytinki on niin pieni.

    Nyt minä suutun ja mustaksi muutun.
    Vääristynyt yhteiskunta, jos nuoria makuutetaan työkyvyttömiksi, ja osakuntoiset, aina vanhoilla jotain kremppaa on, tekevät pian kuolemaansa asti töitä.
    Ahjonsa ääreen lyyhistyvät.
    Entäs kun on kyydissä monta ihmishenkeä, vaikka koulukuljetus.

    Äänestä

  • paappapparipa kirjoitti:

    Toi tase jo vastaskin mun puolesta,ei sinne bussin puikkoihin horiskoja huolita.
    Toisaalt kun kattelee esim koulu ja invataksien touhuja niin osaa ne nuoremmatkin hölmöillä ilman ikääkin.
    Ihmiset on yksilöitä ei lanketa joukkohurmokseen .

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Toi tase jo vastaskin mun puolesta,ei sinne bussin puikkoihin horiskoja huolita.
    Toisaalt kun kattelee esim koulu ja invataksien touhuja niin osaa ne nuoremmatkin hölmöillä ilman ikääkin.
    Ihmiset on yksilöitä ei lanketa joukkohurmokseen .

    Mie vain ajattelen todennäköisyystilastoja. Jokaisessa ikäryhmässä kunto vaihtelee.
    Dementikkokin voi näytellä tarvittaessa tervettä muutaman minuutin, jonka lääkärintarkastus kestää.
    Moni pappa on lehtien mukaan ajellut moottoritietä vastaantulevien kaistalla, nuorten en ole samaa huomannut tehneen.

    Olisikin ihmisessä testipistorasia, josta viat voitaisiin todentaa.

    Ne tosi vanhat on kumminkin vähemistöä liikentees ,ajan paljon syksyisin ja talvella kaikennäkösiä pöriseviä masiinoita.
    Typerimmät ohitukset on nykyisin nuorilla naisilla ja autoilla jossa on esim 3 pitkälippaista kollia.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Ne tosi vanhat on kumminkin vähemistöä liikentees ,ajan paljon syksyisin ja talvella kaikennäkösiä pöriseviä masiinoita.
    Typerimmät ohitukset on nykyisin nuorilla naisilla ja autoilla jossa on esim 3 pitkälippaista kollia.

    :))) :))) Samaa mieltä, kissoilta kortti pois. Eikö joillain vanhoilla ole kortti, jolla saa ajaa vain tiettyjä reittejä, vai hourinko?
    Nuoruus ja hulluus/hurjuus.
    Usassahan saa ajaa jo teini-iässä.

    Äänestä

  • paappapparipa kirjoitti:

    :))) :))) Samaa mieltä, kissoilta kortti pois. Eikö joillain vanhoilla ole kortti, jolla saa ajaa vain tiettyjä reittejä, vai hourinko?
    Nuoruus ja hulluus/hurjuus.
    Usassahan saa ajaa jo teini-iässä.

    Suomes on seutuja jossa lääkärin ja nimismiehen on pakko olla ajattelevi ihmisiä,se on halvempi vaihtoehto ajaa itte kauppaan ja asioille,on se monille ihmisarvosempikin.
    Kun tätä ajatusmallii jatketaan niin voitais me ottaa noi fillaritkin pois vanhoilta siel ne toikkaroi liikentees ja jalkakäytävillä.
    Samoin sieni kopat ja marjaämpärit ,ain ollaa jotain onnetonta etsimäs poliisin ja armeijan kans.
    Puhumattakaan kiikareista joil mukamas lintuja ponkataan tiiraillaan minne sattuu ja häiritään ihmisiä.
    Kyl noist vanhoist on niin paljon murheita.

    Minä en kuitenkaan suosittele syanidia, kuin eräät. Tottakai EU pääsee pian päämääräänsä, autioittaa maaseutu.
    Palvelut loppuu, ajokortitkin pian kerätään joulukorteiksi.
    Yksin oot sinä ihminen, yksin istut ja ihmettelet, kun naapurissa asuu toinen samanmoinen, jos edes asuu.

    "Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
    Niin suuri, suuri on maa.".....Kaiken ikäisiä.

    Voidaanhan samaan syssyyn säätää ulkonaliikkumiskielto, kun tietty kilometripylväs saavutetaan?

    Turun sanoma kirjotti et hallitus velvoittaa kaik ylemmän keskiluokan perheet lahjoittamaan lastensa mopoautot eläkeläisille ja tulee semmonen direktiivi et kauppaan yks ajokaista sisälle.
    Siel me kortittomat pöristellään taajamien mainosvaloissa ja ajellaan asioillamme kaupoissa.

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Segway nokkiin ja reppu ja reissumies ja kissa.

    Tuun sanomathan hyvän aatteen keksivät.

    Äänestä

  • paappapparipa kirjoitti:

    Mie vain ajattelen todennäköisyystilastoja. Jokaisessa ikäryhmässä kunto vaihtelee.
    Dementikkokin voi näytellä tarvittaessa tervettä muutaman minuutin, jonka lääkärintarkastus kestää.
    Moni pappa on lehtien mukaan ajellut moottoritietä vastaantulevien kaistalla, nuorten en ole samaa huomannut tehneen.

    Olisikin ihmisessä testipistorasia, josta viat voitaisiin todentaa.

    paappaparipa/ Nykyiset testiaparaatit sairaaloissa, joilla näitä mainitsemiasi horiskoja testataan, ei voi huijata. Erikois-Lääkärit osaavat hommansa paremmin kun Sinua ehkä tutkinut juoppo Yleislääkäri, joka sutaisee nimensä todistukseen. Järkeä käyttäen, testituloksiin nojautuen omaa arviotaan punniten ne ajoluvat ammattihenkilöille myönnetää. Kahden vuoden välein on samat testit, ehkä ajokokeineen. Testit kestää vähintäinkin yhden koko päivän. Jo hereilläolotesti on hämärässä erityishuoneessa 6 tunnin mittainen sessio. Silmälääkäri tutkii. Ei riitä se toisen silmän peittäminen ja E arvaaminen. Geriatrian Erikoislääkäri määrittelee huomiokykysi ja refleksisi.
    Et ole koskaan joutunut moisiin testeihin. Todennäköisesti et koskaan edes joudu moisiin, jos et ole ammattkuljettaja.
    RAFI seuraa tarkoin ammattiptevyysvaatimusten ja koulutuksen täyttymistä.
    Mitä työttömyyteen tulee, niin esim. Rekkakuskeja et löydä tänään edes kiviä kääntäen.
    Nuoret miehet ja Naiset osaavat jo valiata. Tervetuloa alalle.

    Äänestä

  • Tase pappa kirjoitti:

    Kaksi horisko-sanaa näkyy ketju sisältävän. Minun käyttämäni ei ole kumpainenkaan.

    Äänestä

  • paappapparipa kirjoitti:

    Kaksi horisko-sanaa näkyy ketju sisältävän. Minun käyttämäni ei ole kumpainenkaan.

    Annoitko kumminkin ymmärtää?

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Annoitko kumminkin ymmärtää?

    En, koska horisko-sanan ymmärrän yläpään käsityskyvyn alentumana, ja se ei liity minun sanavarastossani pelkkään vanhuuteen.
    Muutenkaan tähän asiaan ei liity vain vanhuus, vaan sairaus, ja se voi vaivata iästä huolimatta ketä vain.
    Liikenne on sen lajin rallia, että pitää huolehtia muistakin, kuin vain itsestään.

    Äänestä

Mitään ajolupia, ei ammattiin eikä yksityisajoon, saisi antaa yli 75-vuotiaille.

Nuo elävät fossiilit ovat liikenteessä kai suurin uhka kun väki täällä vanhenee.

Äänestä
  • Kun hyppään taksiin ja huomeen, että kuskilla on "viimeinen väri parrassa", siirryn jonossa seuraavaan autoon. Jos tilatessa huomman, että kotiportilla odottavassa taksissa on kuskilla tietynlainen väri parrassa, maksan kyydin ja pyydän häntä tilaamaan minulle keskuksesta uuden auton , jonka ratissa on työkykyinen/ikäinen ihminen.

    Äänestä

  • *1tun syytinki kirjoitti:

    Kun hyppään taksiin ja huomeen, että kuskilla on "viimeinen väri parrassa", siirryn jonossa seuraavaan autoon. Jos tilatessa huomman, että kotiportilla odottavassa taksissa on kuskilla tietynlainen väri parrassa, maksan kyydin ja pyydän häntä tilaamaan minulle keskuksesta uuden auton , jonka ratissa on työkykyinen/ikäinen ihminen.

    Voi hitsi,mites kun sattumalta ajat talvella penkkaan ja se auttaja on pikkasen ikääntyny niin tilaatko toisen auttajan.
    Saattaa se pakkanen auttaa päätöksen teossa ,siin on periaatteet tiukilla kun lipposkenkillä seisoo penkassa.
    Lämpimäs pirtissä on hyvä uhota.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Voi hitsi,mites kun sattumalta ajat talvella penkkaan ja se auttaja on pikkasen ikääntyny niin tilaatko toisen auttajan.
    Saattaa se pakkanen auttaa päätöksen teossa ,siin on periaatteet tiukilla kun lipposkenkillä seisoo penkassa.
    Lämpimäs pirtissä on hyvä uhota.

    Niin ja jos sillä kuskilla sattuu olemaan väriä iholla, mitä sitten tapahtuu?

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Niin ja jos sillä kuskilla sattuu olemaan väriä iholla, mitä sitten tapahtuu?

    Tosiaankin ,paukkuva pakkanen tähtiyönä ympärillä pimee korpi ja hinurin hytistä kurkkaa pikimusta naama joka tierustelee,tiälläkö sitä ollaan ojassa?
    Haluisin nährä ja kuulla sen tosi tiukan periaatteen miehen vastauksen.

    Itse haluaisin kuulla, tosi tiukan miehen toiminta periaatteet mikäli vajaa viiskymppinen poroparta istuisi pirssin ratissa. Se kun tuo harmaantuminen on yksilöllistä ; )

    Äänestä

Mnaah.

Kirjoitin kyllä jo yhden vastauksen, kirjoitan lyhyesti uudelleen.

Ei ikärajoja. Muut asiat ratkaisevat, kuin syntymävuosi. Ajokorteissahan on kuitenkin pakolliset lekurin tarkastukset, ehkä pitäisi ottaa pakollisiksi myös teoriakoe ja ajokoe.

Kukaan ei testaa, milloin ihminen on valmistunut loispummieläkeläiseksi, siitä olisi syytä keskustella, eikä syntymävuosista.

=DW=

Äänestä
  • Oikein,kaikille jotka hinkuu eläkeläisiksi pitäs olla sellanen lupa millä voi kyljeltään tienata.
    Ei sitä kumminkaan kouluttamatta osaa kerjätä oikein ,jää vielä etuuksia käyttämättä.

    Äänestä

Aikuinen poika ja petiin kun 100 vuotias,kitsas, ahne papparainen lähtee töihin.

Äänestä

Jaa-a. Muutama viikko sitten eräs noin nelikymppinen taksia jonkin aikaa ajanut nainen sanoi kaupan pihalla minulle ja entiselle työkaverilleni, että kuuskymppisiltä pitäisi ottaa ajokortti pois, kun eivät mitään enää näekään ja söhlivät vaan liikenteessä. Sanoin, että jassoo, minä en siis olisi saanut ajaa kuuteen vuoteen eikä tämä Antsu tässä kahteen vuoteen. Aloimme pohtia montako kolaria olemme ajaneet ja vaaratilannetta aiheuttaneet. Vaikka kuinka mietimme, niin ei tullut yhtäkään mieleen. Voi tietysti olla, että ei vaan muisteta, kun tuo alzheimer vai mikä sen nimi nyt olikaan...

Likka siinä sitten alkoi jo peruuttelemaan ja sanoi että ei hän nyt kaikkia tarkoittanut, että onhan niitä poikkeuksia. Kysyin että mistäs hän ne poikkeukset tunnistaa, että mutullako tässä mennään.

Äänestä

Joutuu pyytään nykyisin henkilöautotaxia kun ei ole mieltä pakettiautoon kömpiä eikä ajella, lisäksi lisään toivomuksen ettei eläkeläispappaa.
Aamun hiljaisina tunteina kaupungilliikelaitoksen busseja ajaa nämä papat, onneksi ei enää tarvitse kulkea heidän kulkupeleissään.

Äänestä

Taksin voi tilata ennakkoon myös nimeltä. Luojan onni. Henkilöauto, Mersu tai Audi ja vajaa 50 vuotias kohtelias kuski.

Hinta on sama.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaarit pois ratista! kirjoitti:

Mitä mieltä olette, että kohta saa taksikuskit ajaa työkseen niin vanhana kuin haluavat? Bussi- ja rekkakuskeilta on jo poistunut yläikäraja. Siis aivan käsittämätöntä?
Bussikuski kuljettaa kymmeniä ihmisiä kyydissään ja jos saa sairauskohtauksen, minkä todennäköisyys kasvaa mitä vanhemmaksi tulee. Aivan edesvastuutonta. Samoin taksikuskit kuljettavat ihmisiä ja rekkakuskien ajoväline on sellainen, että selvää jälkeä tulee jos henkilöautoa päin ajaa.
Ajatellaanko tässä nyt vain tätä kuskia, eikä lainkaan niitä ihmisiä joiden henki vaarantuu vanhan ihmisen kyydissä?
Kaihi on takuullam lähes jokaisella 70-vuotiaalla ja heikentynyt hämäränäkö. Sydänkohtauksen todennäköisyyskin on melkoinen, koska työ on raskasta. Paikallaan istumista ja epäsäännölliset työajat.

Nyt kannattais taas miettiä. Kauhee vouhkaaminen jostain pakkoruotsista, mutta sitten aivan järjettömiä ihmishenkiä vaarantavia lakeja säädetää. Ruotsin kielen opiskelu ei vaaranna ainakaan kenenkään henkeä, mun tietääkseni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu