Kun rauhaton pikkupoika ei saa apua
Hinnoittele syrjäytyminen ja saat tietää mitä ehkäisevällä työllä säästetään, kehotti Nilsson ja kertoi Patrikin tapauksen. Patrik on 7-vuotiaana rauhaton, keskittymiskyvytön ja usein riitaantuva poika. Hän ei juuri pysty kontrolloimaan mielijohteitaan eikä häntä oteta kaveripiiriin. Patrikin perheen taloudellinen tilanne on heikko, äiti on kunnianhimoinen, mutta ”haavoittuva” yksinhuoltaja.
Mitä Patrikin auttaminen maksaisi yhteiskunnalle? Nilsson on laskenut, että jos Patrikille olisi 7-vuotiaana annettu psykiatrin ja erityislastentarhanopettajan apua sekä terveyden- ja sosiaalihuollon tukea ja kuntoutusta, se olisi maksanut ainakin puoli miljoonaa Ruotsin kruunua, noin 54 000 euroa. Olisiko näin paljon kannattanut sijoittaa pojan auttamiseen?
Patrik on nyt 33-vuotias, hänen koulunkäyntinsä epäonnistui, hänestä on tullut päihteiden väärinkäyttäjä ja rikollinen. Hän on istunut kahdeksan vuotta vankilassa, hänellä on 13 tuomiota väkivalta- ja huumerikoksista. Nyt hän osallistuu ADHD-projektiin yhdessä 29 muun ihmisen kanssa. Hän on ensimmäistä kertaa elämässään lukenut kirjan.
Mitä Patrikin syrjäytyminen tai ”ulkopuolisuus”, kuten EU-käsitteistöllä sanotaan, on tullut maksamaan? Laskun loppusumma voi Nilssonin laskelman mukaan kohota 27 miljoonaan kruunuun, noin kolmeen miljoonaan euroon. Se on monikymmenkertainen summa verrattuna niihin kustannuksiin, joita olisi syntynyt, jos Patrik olisi saanut apua lapsena.
Ulkopuolisuus voi alkaa varhain ja siihen vie monta tietä, esimerkiksi epäonnistuminen koulussa lisää riskiä joutua ulkopuoliseksi..
Kun ehkäisevä työ ja kuntoutus ovat usein erittäin kannattavia, miksi niiden toteuttaminen tuntuu olevan niin vaikeaa? Ehkäisevä työ pitää nähdä sijoituksena, joka tuottaa vasta pitkällä aikavälillä. Jokainen sijoitus esimerkiksi kouluun vähentää sosiaalitoimen menoja, mutta voitot saadaan vasta pitkän ajan kuluttua.
Rännilogiikka estää hyötyjen näkemisen
Mutta on myös muita esteitä, Nilsson sanoi. Ei tiedetä kuinka hyödyt tai voitot lasketaan, ei nähdä hyötyjä tai ei uskota niihin. Kun hyödyt saadaan vasta pitkän ajan kuluttua, merkitsee se sitä, että joku muu – sektori – saa ne. Sektoroitunut järjestelmämme – rännilogiikka joksi Nilsson sitä kut- sui on este.
Ongelma on myös se, että taloudellinen elämä ikään kuin lakkaa, kun kunnat tekevät vuoden lopussa tilinpäätöksen. Ja seuraavana päivänä alkaa taas uusi talouskausi. Pitäisi toimia pitkällä jänteellä ylisektorisesti kokonaisuutta ajatellen, mutta ohjausjärjestelmämme estävät pitkäjänteisen toiminnan.
Opetelkaa tekemään sosioekonomisia analyysejä
Nilsson ehdotti yhdeksi ratkaisuksi kunnallisia rahastoja. Esimerkiksi Norrköpingin kunnassa on sosiaalisten investointien rahasto työttömyyden hoitoon. Siihen siirretään varoja, esimerkiksi myyntivoittoja, joita käytetään tarvittaessa.
Olisi myös opittava tekemään sosioekonomisia analyysejä. Niiden ensimmäiset kolme askelta ovat: identifioi mitä on tapahtunut, tee määrällinen analyysi, kuinka paljon ja arvioi hintalapun suuruus. Vertaa lukuja kahteen tai kolmeen vaihtoehtoon, vertaa vaihtoehtoisiin toimenpiteisiin ja vertaa vaihtoehtoon, jossa ei tehdä mitään.
Ongelma ei ole se, että meillä on liian vähän resursseja, kuten henkilökuntaa. Huomio pitäisi kiinnittää järjestelmiin, jotka estävät tekemästä tehokasta ja vaikuttavaa työtä, Nilsson huomautti. Jotta voisimme onnistua ehkäisevässä työssä, meidän tulisi luoda rakenteelliset puitteet, joissa on mahdollista nähdä kokonaisuuksia ja toimia moniammatillisissa tiimeissä.
On ruvettava ajattelemaan asioita sosiaalisten investointien kannalta ja tehtävä yhteistyötä. Tarvitsemme uudenlaista yhteistoiminnallista johtamista, toimenpiteiden seurantaa ja pitkäjänteisyyttä.
Ulkopuolisuuteen on monta tietä ja ne ovat kalliita. Sijoitukset ihmisen varhaiseen elämään ovat halpoja. "●
Eini Pihjalamäki/ Sosiaalitieto 09/2010
Hinnoittele syrjäytyminen ja saat tietää mitä ehkäisevällä työllä säästetään, kehotti Nilsson ja kertoi Patrikin tapauksen. Patrik on 7-vuotiaana rauhaton, keskittymiskyvytön ja usein riitaantuva poika. Hän ei juuri pysty kontrolloimaan mielijohteitaan eikä häntä oteta kaveripiiriin. Patrikin perheen taloudellinen tilanne on heikko, äiti on kunnianhimoinen, mutta ”haavoittuva” yksinhuoltaja.
Mitä Patrikin auttaminen maksaisi yhteiskunnalle? Nilsson on laskenut, että jos Patrikille olisi 7-vuotiaana annettu psykiatrin ja erityislastentarhanopettajan apua sekä terveyden- ja sosiaalihuollon tukea ja kuntoutusta, se olisi maksanut ainakin puoli miljoonaa Ruotsin kruunua, noin 54 000 euroa. Olisiko näin paljon kannattanut sijoittaa pojan auttamiseen?
Patrik on nyt 33-vuotias, hänen koulunkäyntinsä epäonnistui, hänestä on tullut päihteiden väärinkäyttäjä ja rikollinen. Hän on istunut kahdeksan vuotta vankilassa, hänellä on 13 tuomiota väkivalta- ja huumerikoksista. Nyt hän osallistuu ADHD-projektiin yhdessä 29 muun ihmisen kanssa. Hän on ensimmäistä kertaa elämässään lukenut kirjan.
Mitä Patrikin syrjäytyminen tai ”ulkopuolisuus”, kuten EU-käsitteistöllä sanotaan, on tullut maksamaan? Laskun loppusumma voi Nilssonin laskelman mukaan kohota 27 miljoonaan kruunuun, noin kolmeen miljoonaan euroon. Se on monikymmenkertainen summa verrattuna niihin kustannuksiin, joita olisi syntynyt, jos Patrik olisi saanut apua lapsena.
Ulkopuolisuus voi alkaa varhain ja siihen vie monta tietä, esimerkiksi epäonnistuminen koulussa lisää riskiä joutua ulkopuoliseksi..
Kun ehkäisevä työ ja kuntoutus ovat usein erittäin kannattavia, miksi niiden toteuttaminen tuntuu olevan niin vaikeaa? Ehkäisevä työ pitää nähdä sijoituksena, joka tuottaa vasta pitkällä aikavälillä. Jokainen sijoitus esimerkiksi kouluun vähentää sosiaalitoimen menoja, mutta voitot saadaan vasta pitkän ajan kuluttua.
Rännilogiikka estää hyötyjen näkemisen
Mutta on myös muita esteitä, Nilsson sanoi. Ei tiedetä kuinka hyödyt tai voitot lasketaan, ei nähdä hyötyjä tai ei uskota niihin. Kun hyödyt saadaan vasta pitkän ajan kuluttua, merkitsee se sitä, että joku muu – sektori – saa ne. Sektoroitunut järjestelmämme – rännilogiikka joksi Nilsson sitä kut- sui on este.
Ongelma on myös se, että taloudellinen elämä ikään kuin lakkaa, kun kunnat tekevät vuoden lopussa tilinpäätöksen. Ja seuraavana päivänä alkaa taas uusi talouskausi. Pitäisi toimia pitkällä jänteellä ylisektorisesti kokonaisuutta ajatellen, mutta ohjausjärjestelmämme estävät pitkäjänteisen toiminnan.
Opetelkaa tekemään sosioekonomisia analyysejä
Nilsson ehdotti yhdeksi ratkaisuksi kunnallisia rahastoja. Esimerkiksi Norrköpingin kunnassa on sosiaalisten investointien rahasto työttömyyden hoitoon. Siihen siirretään varoja, esimerkiksi myyntivoittoja, joita käytetään tarvittaessa.
Olisi myös opittava tekemään sosioekonomisia analyysejä. Niiden ensimmäiset kolme askelta ovat: identifioi mitä on tapahtunut, tee määrällinen analyysi, kuinka paljon ja arvioi hintalapun suuruus. Vertaa lukuja kahteen tai kolmeen vaihtoehtoon, vertaa vaihtoehtoisiin toimenpiteisiin ja vertaa vaihtoehtoon, jossa ei tehdä mitään.
Ongelma ei ole se, että meillä on liian vähän resursseja, kuten henkilökuntaa. Huomio pitäisi kiinnittää järjestelmiin, jotka estävät tekemästä tehokasta ja vaikuttavaa työtä, Nilsson huomautti. Jotta voisimme onnistua ehkäisevässä työssä, meidän tulisi luoda rakenteelliset puitteet, joissa on mahdollista nähdä kokonaisuuksia ja toimia moniammatillisissa tiimeissä.
On ruvettava ajattelemaan asioita sosiaalisten investointien kannalta ja tehtävä yhteistyötä. Tarvitsemme uudenlaista yhteistoiminnallista johtamista, toimenpiteiden seurantaa ja pitkäjänteisyyttä.
Ulkopuolisuuteen on monta tietä ja ne ovat kalliita. Sijoitukset ihmisen varhaiseen elämään ovat halpoja. "●
Eini Pihjalamäki/ Sosiaalitieto 09/2010
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kimmo Sasi eroaa Kokoomuksesta ja pyrkii lapsiasiavalruutetuksi.
Lue lisää Haamulehdessä.
http://haamulehti.fi/kimmo-sasi-eroaa-kokoomuksesta-ja-pyrkii-lapsiasiavaltuutetuksi/
----------
No miehellä enemmän painoarvoa ja tuntee valtasuhteet eli mistä narusta vetää.Mutta onko lapsibisneksen puolustaja?
Mantra siitä, että koulutettu sosiaalityöntekijä onnistuisi vähentämään huostaanottoja avohuollon tuin on osoittautunut harhaksi eikä väitteelle löydy minkäänlaista tieteellistä evidenssiä.
Sosiaalityöntekijöiden määrän lisäämisen on sen sijaan todettu lisäävän lasten tuen tarpeita. Sosiaalikoneisto voi tietysti selittää löydöksen parhain päin niin, että sosiaalityöntekijät vain tunnistaisivat paremmin jo olemassaolevat lasten tuentarpeet. Epäilen tätä tulkintaa. Luulen, että tuentarpeiden lisääntyminen on yhteydessä paitsi lastensuojelumielivaltaan myös puuttuvan sosiaalisen ja historiallisen ymmärryksen myötä lisääntyneeseen yksilöpsykopatologisoivaan työotteeseen, uusliberalistiseen rakenneongelmien yksityistämiseen ja sosiaalityön koulutusten ja kouluttajien ruokkimaan pakkomielteeseen löytää jokaisesta puuttuvien peruspalvelujenkin takia lastensuojeluun siirretystä lapsesta psykiatrinen diagnoosi ja juuri lastensuojelullisen tuen tarve vaikka väkisin.
Tämä lastensuojelun varhaisen puuttumisen huoli-koulutuksista kaikkialle levinnyt tarve diagnosoida avunpyytäjät juuri psykiatrisella diagnoosilla on käsittämätön. Ilmeisesti juuri psykiatrian katsotaan oikeuttavan kovan ja mielivaltaisen vallankäytön ja ihmisten ala-arvoisen kohtelun.
Erityisen huolestuttava tutkimustulos lasten ja vanhempien kannalta on se, että valtion ruhtinaallinen kymmenien miljoonien eurojen panostus kuntien oppilashuollon kehittämiseen ja nuorten ongelmien ennaltaehkäisyyn on tuottanut lisää lastensuojeluilmoituksia ja -asiakkuuksia samaan aikaan kun työntekijät raportoivat , että tarvittavia tukitoimia ei ole tarjolla.
Vanhemmille on täysin selvää, että jos oppilashuoltoon palkataan lisää sosiaalityöntekijöitä ja psykologeja tästä seuraa nykyisellä ilmeisesti muuttumattomalla lastensuojelun" varmuuden vuoksi puuttumisen"- ja "kontrolli ennen tukea"- linjauksilla automaattisesti lisää ls- ilmoja ja ls-asiakkuuksia. Linjaus on myös omiaan estämään avunhaun ja syrjäyttämään apua tarvitsevat nuoret koko palvelujärjestelmästä.
Myös miljoonia euroja maksanut KASTE- hanke ei onnistunut tavoitteissaan vähentää huostia vaan perheiden ongelmien ennaltaehkäisyyn varatut rahat valuivat sijaishuoltoon ja sen edunvalvontakampanjoihin esim. PRIDE-valmennukseen ja lastensuojelun edunvalvontahankkeeseen. Perheiden aitojen vaikutusmahdollisuuksien ja osallisuuden sijaan kehitettiin lumeosallisuutta; sen sijaan, että kokemusasiantuntijat olisi otettu mukaan lainsäädännön ja politiikan kehittämiseen ja suunnitteluun, touhotettiin kasaan pari asiakasraatia ja satunnaisia kyselyjä.
Jopa Lastensuojelun Keskusliitto myöntää, ettei sosiaalityön aika- ja henkilöstöresurssien lisäyksellä saavuteta lisäystä asiakkaiden hyvinvoinnissa tai pienennetä asiakasmääriä. Hanna Heinonen 26.9.2012 LSKL
Näyttöä on vain päinvastaisesta eli sosiaalityöntekijöiden lisääminen lisää lasten tuentarpeita. Ei siis vähennä niitä.
Tutkimustiedon ja -näytön vastaisesti Suomessa kuitenkin uskotaan sosiaalityöntekijöiden lisäyksen ratkaisevan ls- ongelmat ja liputetaan lisäämisen puolesta. Miksiköhän?
Uuden perheiden valtaisiin oikeusturvaongelmiin johtaneen lastensuojelulain juonivat yhdessä läpi sijaishuollon edustajat ja sosiaalityöntekijöiden ammattiyhdistys Talentia tiukan salassapidon suojin kokemusasiantuntijoiden ja oikeusoppineiden varoituksista huolimatta. Palvelukäyttäjiä eli lapsia ja perheitä ei lain laatimisvaiheessa edes kuultu saati otettu mukaan lainsäädäntötyöhön. Lain vaikutuksia lapsiperheisiin ei tutkittu eikä tutkita vaikka lapsivaikutukset olisi tullut ja tulisi selvittää.
Lasten ja biovanhempien vieraannuttamisen ja maatalonemäntien pätevöitymisen ylivertaisiksi sijaiskasvattajiksi 24h- koulutuksella mahdollistanut perhehoitolaki runtattiin läpi saman tunkkaisen sisäpiirin voimin.
Ilmeisesti juuri sama taho on vastuussa lasten edun kustannuksella tapahtuvasta sosiaalityöntekijöiden omanedunvalvontakampanjoinnista.
Ei suinkaan ole kyse siitä, että lapsi saa apua liian myöhään tai aikaisin. Kyse on siitä, ettei ylipäänsä auttamisen taitoa ole olemassa.
“Lastensuojelutyössä puhutaan hiljaisesta tiedosta, joka on vain ammattilaisbyrokraattien käsissä. Ammattilaisbyrokraatit pitävät siis lastensuojeluperhettä sairaana ja omivat itselleen oikeuden määritellä sairauden laadun. Tällä logiikalla sairaan perheen lapsikin on sairas.
Lastensuojelutyön ajatusmallit ovat varhaisen puuttumisen huolikoulutusten kautta siirtyneet muuallekin kuin lastensuojelutyöhön.”
Huolirekisteri tuottaa ja muodostaa ns. vääriä positiivisia löydöksiä, jotka ovat vakava oikeusturvaongelma lapselle ja perheelle. Sen ainoaksi anniksi jää yhä uusien lasten huostaanotto ja lastenkotien liiketoiminnan kasvutavoitteiden lisääminen.http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/18-silmukka-kiristyy
Lainaus sivulta: http://jormaheikkinen.wordpress.com/ joka tiivistää tämän asian näin: Lastensuojelun kriisiä ja alati kasvavia huostalukuja ruokkii kontrolli ennen tukea- ideologia eli avohuollon tukien puute ja sijoitusten käyttö ensisijaisena ja ainoana perheille tarjottavana “tukena”.
“Avohuollon tuen laatua kuvaa hyvin eräs kokenut lastensuojelun virkamies, joka lastensuojeluseminaarissa totesi, ettei hän ole koskaan ymmärtänyt, mitä avohuollon tukitoimet tarkoittavat.”
http://www.knuutilaki.net/node/42
Ongelma ei siis poistu lisäämällä resursseja. Jos yhteiskunnassa on "pakko" huostaanottaa 17000 lasta, niin ongelma on siinä mikä määritellään riittävän hyväksi vanhemmuudeksi. 40-60-luvulla jokaista lasta tukistettiin, tänä päivänä se ei ole riittävän hyvää vanhemuutta - mutta olisiko silti todella suojeltu lapsia, jos jokainen 40-60-luvulla syntynyt olisi huostaanotettu?
Huoli, varhainen puuttuminen perustuivat sykoanalyytikko Freudin luomiin teorioihin, jotka käynnistivät"sojelun", jossa työsketelevät hysteerikot alkoivat tuhoamaan perheitä.Lue Vauva lehdessä ollut keslu aiheesta
http://www.vauva.fi/keskustelu/1330927/ketju/valemuistot_hajoittavat_perheita_alkaa_leimatko_la
-----------
Eriävästä näytöstä huolimatta lasensuojelun laatusuositustyöryhmä päätyi suosittamaan sossulisäystä, joka vuorenvarmasti tulee lisäämään mielivaltaa ja turhia huostaanottoja.
Koska näihin työryhmiin saadaan oikeusoppineiden ja palveluja käyttävien perheiden edustus?