Tyyppi lyttäsi kaiken koulutukseni, jota sentään on. Ja tuon jälkeen pitäisi rohkaistua hakemaan työpaikkoja! Eihän tommoinen voi olla homman tarkoitus.
Muutenkin olen sen verta ujo, että on vaikea uskaltaa soittaa duuneihin ja kysellä.
Työkkärin virkailija vei itsetuntoni
264
12187
Vastaukset
- Siellä on
ainakin yksi ämmä todella törkeä suustaan, kannattaa sanoa vaan takaisin. Mitä ne kuvittelee olevansa suojatyöpaikassaan.
- Miksi?
Tere.
Ei sinne työkkäriin ja TE-toimistoon ole pakko mennä. Ota oma elämä haltuun ja rupea rakentamaan omaa tulevaisuutta. Suomessa on paljon tilaa yrittäjyydelle. Näin minä ainakin tein haistatin pitkät työkkärin tantoille ja nyt pystyn itse päättämään omasta elämästä. Yrittäjänä yli kymmenen vuotta. - ropelli3
Miksi? kirjoitti:
Tere.
Ei sinne työkkäriin ja TE-toimistoon ole pakko mennä. Ota oma elämä haltuun ja rupea rakentamaan omaa tulevaisuutta. Suomessa on paljon tilaa yrittäjyydelle. Näin minä ainakin tein haistatin pitkät työkkärin tantoille ja nyt pystyn itse päättämään omasta elämästä. Yrittäjänä yli kymmenen vuotta.>yrittäjä
>päätän itse omasta elämästäni
valitse toinen - uo,jh
ropelli3 kirjoitti:
>yrittäjä
>päätän itse omasta elämästäni
valitse toinenyritin peukuttaa ylös, meni alas, koska yrittäjänä väsynyt tarkkaavaisuus kärsii stressi.
- opettaja vai
Tiedättekö millaiset koulutus vaatimukset ovat työvioima virkailijalla ?
- koulutettu1
Liian vähäiset!
- Tämä on tieto!
TE-toimiston virkailijoilla on koulutusvaatimuksena yliopisto tutkinto nykyisellään kaiketi AMK eli merkonomi,tradenomi yms. ei sinne kuitenkaan nyt ihan peruskoulun käynyt pääse eikä pelkkä Suomen ja Ruotsin kielen hallinan omaava.
- SDP kyykyttää
SDP:n jäsenkirja. Muuta koulutusta ei tarvita tai sallita.
Kaikki työkkärin työntekijät on valittu vain ja ainoastaan puolueelle uskollisesta aineksesta. - jkjkjllk
Tämä on tieto! kirjoitti:
TE-toimiston virkailijoilla on koulutusvaatimuksena yliopisto tutkinto nykyisellään kaiketi AMK eli merkonomi,tradenomi yms. ei sinne kuitenkaan nyt ihan peruskoulun käynyt pääse eikä pelkkä Suomen ja Ruotsin kielen hallinan omaava.
AMK-tradenomi tai merkonomi ei todellakaan ole käynyt mitään yliopistoa. Minua yliopiston käyneenä ihmetyttää kuinka ala-arvoisesti asiakkaita kohdellaan työkkärissä. Kyllä sinne vaan näyttää pääsevän ihan kuka tahansa. Suojatyöpaikkahan se on. Ei kukaan järkevä tuollaiseen paikkaan voi jääädä töihin.
- Kyykytetty
SDP kyykyttää kirjoitti:
SDP:n jäsenkirja. Muuta koulutusta ei tarvita tai sallita.
Kaikki työkkärin työntekijät on valittu vain ja ainoastaan puolueelle uskollisesta aineksesta.Kuopiossa työkkärin virkailijoilla on kokoomuslainen tausta - ja arvot kovat sen mukaisesti. Erittäin huonoa ja asiatonta virkamieskäytöstä Harjoittelijoita pakotetaan yrityksiin orjatyövoimaksi karenssin uhalla.
- juupa juu
jkjkjllk kirjoitti:
AMK-tradenomi tai merkonomi ei todellakaan ole käynyt mitään yliopistoa. Minua yliopiston käyneenä ihmetyttää kuinka ala-arvoisesti asiakkaita kohdellaan työkkärissä. Kyllä sinne vaan näyttää pääsevän ihan kuka tahansa. Suojatyöpaikkahan se on. Ei kukaan järkevä tuollaiseen paikkaan voi jääädä töihin.
Tradenomi on käynyt korkeakoulun edelleen mutta merkonomi on käynyt vain ammattikoulun. Miten suomen koulutusjärjestelmä on niin vaikea tajuta.
- AMK:n lehtori
juupa juu kirjoitti:
Tradenomi on käynyt korkeakoulun edelleen mutta merkonomi on käynyt vain ammattikoulun. Miten suomen koulutusjärjestelmä on niin vaikea tajuta.
Tradenomit ovat käytännössä vanhoja yo-merkonojena, eli keskiasteen tutkinto (amk).
Se, onko amk todellakin "korkeakoulu", on hyvin kyseenalaista.
Terveisin amk:n ope, joka aloitti virassaan ja opetti merkonomeja ja yo-merkonomeja. Nykyisin opetan tulevia tradenomeja. Ihan samat asiat käytännössä opetetaan ja vaatimustaso on pikemminkin laskenut vuosien myötä.
Syynä lähinnä oppilasaineksen heikkeneminen pakkohaun takia.
Tämä vain oma subjektiivinen mielipiteeni.
Jos haluaa korkeakoulututkinnon kaupalliselta alata, silloin on mentävä kauppakorkeaan. - Valtion virkailija
Kyykytetty kirjoitti:
Kuopiossa työkkärin virkailijoilla on kokoomuslainen tausta - ja arvot kovat sen mukaisesti. Erittäin huonoa ja asiatonta virkamieskäytöstä Harjoittelijoita pakotetaan yrityksiin orjatyövoimaksi karenssin uhalla.
Hei pliis, antakaa palautetta aina kyseisen paikkakunnan ELY-keskukseen (siis mihin alueeseen työkkäri kuuluu) tai TEM:öön, siellä ne alkaa tutkimaan asioita. Se ei auta jos täällä valittaa. Valitettavasti valtion virastoissa on virkailijoita joiden käytös on ala-arvoista.
- vuosi 1985
juupa juu kirjoitti:
Tradenomi on käynyt korkeakoulun edelleen mutta merkonomi on käynyt vain ammattikoulun. Miten suomen koulutusjärjestelmä on niin vaikea tajuta.
Valmistuin kauppaoppilaitoksen opisto-osastolta merkonomiksi. ( Vastaava opin-
ahjo oli esim. rakennusmestari Teknillisessä koulussa. ) Alempi koulutaso
oli peruskoulun jälkeen kauppakoulu, joka oli myös tässä kauppaoppilaitoksessa.
Näistä valmistui merkantteja. Tämä oli vastaava koulutaso, kuin ammattikoulusta
valmistuneilla. Koulutusaika oli lyhyempi. Nykymuotoinen merkonomin koulutuksen asema kärsi uudistuksessa inflaation. - Auto koulu
Tämä on tieto! kirjoitti:
TE-toimiston virkailijoilla on koulutusvaatimuksena yliopisto tutkinto nykyisellään kaiketi AMK eli merkonomi,tradenomi yms. ei sinne kuitenkaan nyt ihan peruskoulun käynyt pääse eikä pelkkä Suomen ja Ruotsin kielen hallinan omaava.
Ei millään pahalla mutta sulla olis ehkä varaa petrata suomen kielen hallintaa.
Miten pääsit TE-toimistoon muuten? - Karenssin uhka
Valtion virkailija kirjoitti:
Hei pliis, antakaa palautetta aina kyseisen paikkakunnan ELY-keskukseen (siis mihin alueeseen työkkäri kuuluu) tai TEM:öön, siellä ne alkaa tutkimaan asioita. Se ei auta jos täällä valittaa. Valitettavasti valtion virastoissa on virkailijoita joiden käytös on ala-arvoista.
Hyvä neuvo. Kun vaan vielä työttämänä uskaltaisi nimellään toimia, kun vastassa on kuitenkin niitäkin te-virkailijoita, joita mun naama ei syystä ja toisesta miellytä ja odottavat siksi yhtäkin virheliikettä, jotta ovat "oikeutettuja" antamaan sen karenssin. Toisin sanoen, tässä on jo uhkailtu karenssilla tarpeeksi, joten rohkeus lähteä barrikadeille puuttuu. Mistä rohkaisua ja tukea?
- .............
AMK:n lehtori kirjoitti:
Tradenomit ovat käytännössä vanhoja yo-merkonojena, eli keskiasteen tutkinto (amk).
Se, onko amk todellakin "korkeakoulu", on hyvin kyseenalaista.
Terveisin amk:n ope, joka aloitti virassaan ja opetti merkonomeja ja yo-merkonomeja. Nykyisin opetan tulevia tradenomeja. Ihan samat asiat käytännössä opetetaan ja vaatimustaso on pikemminkin laskenut vuosien myötä.
Syynä lähinnä oppilasaineksen heikkeneminen pakkohaun takia.
Tämä vain oma subjektiivinen mielipiteeni.
Jos haluaa korkeakoulututkinnon kaupalliselta alata, silloin on mentävä kauppakorkeaan.et sinä kuitenkaan kaikkia kursseja opeta tradenomikoulutuksessa. Tietenkin merkonomeilla ja tradenomeilla on paljon samaakin oppiaineistoa, ovathan ne molemmat kaupallisalan tutkintoja ja tradenomitkin tarvitsevat sen peruspohjan, jonka merkonomit ovat hankkineet. Tradenomikoulutus on laajuudeltaan paljon pidempi kuin merkonomikoulutus ja siihen yleensä vaaditaan, että on toisen asteen tutkinto ensiksi suoritettu.
Itse opiskelen sosionomiksi amk:ssa ja mielestäni on hyvä, että opinnot ovat käytännönläheisiä. Meillä on paljon työharjoittelua ja projektitöitä lähiopetuksen lisäksi. En minä ainakaan osaisi niin luontevasti työskennellä eri asiakasryhmien kanssa, jos olisin niistä vain kirjoissa lukentut. - Akateemikko1
juupa juu kirjoitti:
Tradenomi on käynyt korkeakoulun edelleen mutta merkonomi on käynyt vain ammattikoulun. Miten suomen koulutusjärjestelmä on niin vaikea tajuta.
Tradenomit ovat työttömiksi koulutettuja ja osaamattomia. Mielestäni tradenomissa yhdistyy merkonomin ja kauppatieteen maisterin HUONOT PUOLET. Ei ole käytännön osaamista eikä akateemista yleistä laajan koulutuksen antamaa näköalaa kehittää asioita.
Minulla on ollut satoja tradenomeja, joista kovalla työllä on osasta saanut kunnollisia työntekijöitä. Ilman tutkintoakin hyvä tyyppi oppii asioita. Tradenomikoulutus tahtoo pilata hyvänkin oppijan. - jolkku1
mitä siitä koulutukseta ,jos työyhteisö on mätä!
- Hieno titteli
vuosi 1985 kirjoitti:
Valmistuin kauppaoppilaitoksen opisto-osastolta merkonomiksi. ( Vastaava opin-
ahjo oli esim. rakennusmestari Teknillisessä koulussa. ) Alempi koulutaso
oli peruskoulun jälkeen kauppakoulu, joka oli myös tässä kauppaoppilaitoksessa.
Näistä valmistui merkantteja. Tämä oli vastaava koulutaso, kuin ammattikoulusta
valmistuneilla. Koulutusaika oli lyhyempi. Nykymuotoinen merkonomin koulutuksen asema kärsi uudistuksessa inflaation.Ovat koulutukseltaan näköjään "asiantuntijoita".
Kaverille tuli kutsu työkkäriin "asiantuntijan"(virkailijan nimi alla ) haastatteluun ( haastattelu oli työnhaun uusiminen).
katottiin kutsua vähän silmät pyöreinä että aha virkailija on saanut vissiin ylennyksen, sehän on kiva. - _vapunen
Akateemikko1 kirjoitti:
Tradenomit ovat työttömiksi koulutettuja ja osaamattomia. Mielestäni tradenomissa yhdistyy merkonomin ja kauppatieteen maisterin HUONOT PUOLET. Ei ole käytännön osaamista eikä akateemista yleistä laajan koulutuksen antamaa näköalaa kehittää asioita.
Minulla on ollut satoja tradenomeja, joista kovalla työllä on osasta saanut kunnollisia työntekijöitä. Ilman tutkintoakin hyvä tyyppi oppii asioita. Tradenomikoulutus tahtoo pilata hyvänkin oppijan.Suurin virheeni oli mennä istumaan kolmeksi vuodeksi ammattikorkeaan saadakseni täysin tarpeettomat tradenomin paperit. Sen ajan olisin voinut käyttää paremminkin eli olla töissä koska tradenomin papereilla ei töitä saa ilman kunnon työkokemusta. Ja koska tradenomin töissä näyttö ratkaisee papereita enemmän koko tradenomikoulutus on täyttä tuubaa.
- Ei koulutusta.
Mutsi on pelkällä peruskoulupohjalla työskennellyt työvoimavirkailijana viimeiset 10-vuotta. Työn kautta on homman oppinut. Palkka on paska ja suurin osa virkailijoista täysin epäpäteviä..
- asiakas ja palvelija
AMK:n lehtori kirjoitti:
Tradenomit ovat käytännössä vanhoja yo-merkonojena, eli keskiasteen tutkinto (amk).
Se, onko amk todellakin "korkeakoulu", on hyvin kyseenalaista.
Terveisin amk:n ope, joka aloitti virassaan ja opetti merkonomeja ja yo-merkonomeja. Nykyisin opetan tulevia tradenomeja. Ihan samat asiat käytännössä opetetaan ja vaatimustaso on pikemminkin laskenut vuosien myötä.
Syynä lähinnä oppilasaineksen heikkeneminen pakkohaun takia.
Tämä vain oma subjektiivinen mielipiteeni.
Jos haluaa korkeakoulututkinnon kaupalliselta alata, silloin on mentävä kauppakorkeaan.Olen merkonomi ja lähdin opiskelemaan tradenomiksi, mutta mielstäni en oppinut mitään uutta. Juuri samat asiat oli opiskellut kauppaopistossa. Titteli on eri, mutta mitään uutta en oppinut. Opinnot tietenkin meni kuin lonkalta, kun osasisn jo asiat. Opetuksen taso oli aika matalaa. Joitan samoja kirjojakin luettiin kuin olin opiskellut kauppaopistossa. AMK ei ole mielestäni korkeakoulu, koskeakouluopinnot suoritetaan yliopistossa.
Työkkärissä on näitä tradenomeja, joille ei ole opetettu mitään asiakaspalvelukoulutusta, ja työkkärissä on usein niitä ihmisiä, jotak ovat olleet työttömänä ja jotka sitten otetaan sinne työvoimatoimistoon. Ja hyvä niin. Kun se pitää olla olemassa, niin jonkuhan siellä pitää olla töissäkin. Mutta asiakaspalvelua voisi heille opettaa enemmän. Ymmärrän kyllä jos turhauttaa työnhakijat, jotak eivät edes halua työllistyä. Saattaa olla työkin silloin turhauttavaa. Työkkärin virkailijakin on kuitenkin ihminen ja voi olla että haluasi suoriutua työstään hyvin.
Mutta jos joka päivä näkee työtä vieroksuvia tyyppejä, voi se työkin tuntua hankalalta. - Lut.fi
Tämä on tieto! kirjoitti:
TE-toimiston virkailijoilla on koulutusvaatimuksena yliopisto tutkinto nykyisellään kaiketi AMK eli merkonomi,tradenomi yms. ei sinne kuitenkaan nyt ihan peruskoulun käynyt pääse eikä pelkkä Suomen ja Ruotsin kielen hallinan omaava.
Tuo sinun tietosi on todella väärää. Te- toimistoissa työskentelee entisiä pankkivirkailijoita ja muita merkonomi/ merkantti koulutuksen käyneitä. Yliopiston käynneitä löytyy yleensä yksi, psykolgin virkaa hoitava.
tuosta AMK koulutuksesta................siitä on vielä pitkä matka maisteriksi tai diplomi- insinööriksi - Ulrich
Lut.fi kirjoitti:
Tuo sinun tietosi on todella väärää. Te- toimistoissa työskentelee entisiä pankkivirkailijoita ja muita merkonomi/ merkantti koulutuksen käyneitä. Yliopiston käynneitä löytyy yleensä yksi, psykolgin virkaa hoitava.
tuosta AMK koulutuksesta................siitä on vielä pitkä matka maisteriksi tai diplomi- insinööriksiniin tai näin, koulutus hyvin ainakin kätketty, toisaalta täälläkin aika pitkälti lueteltu tyhjänpäiväisiä titteleitä, joiden koulutus aika olematonta, ja samat asiat oppii ilman noita "koulutuksia" ja titteleitä sitten työssä tekemisen kautta, kuten kaikki. Aika harvaan hommaan nuo tittelit antavat edes etumatkaa "ilman" oppiarvoa olevaan, oikeastaan päin vastoin, ilman oppiarvoa, on useimmiten kehittynyt kyky oppia asioita nopeammin ja tehokkaamin kuin koulujen penkeillä tweedejä kuluttamalla.
ainoastaan "apukoulutaso" jää johonkin TE-keskuksen virkailijaksi, olipa se oppiarvo sitten mikä tahansa. Virkamieskunta yleisestikin on se heikoin osa opinnot suorittaneista, se parempi osa, heillä ei hermot kestäisi sellaista jahkaamista, itsestään selvyyksien pyörittämistä ja ajanhukkaa, lopputuloksena totaalinen yleensä totaalinen fiasko. - without job
Kyykytetty kirjoitti:
Kuopiossa työkkärin virkailijoilla on kokoomuslainen tausta - ja arvot kovat sen mukaisesti. Erittäin huonoa ja asiatonta virkamieskäytöstä Harjoittelijoita pakotetaan yrityksiin orjatyövoimaksi karenssin uhalla.
Niin on! Ihan tässä masentuu, kun kuuntelee juttuja mitä kerrotaan!
- järjestelmäpaska
asiakas ja palvelija kirjoitti:
Olen merkonomi ja lähdin opiskelemaan tradenomiksi, mutta mielstäni en oppinut mitään uutta. Juuri samat asiat oli opiskellut kauppaopistossa. Titteli on eri, mutta mitään uutta en oppinut. Opinnot tietenkin meni kuin lonkalta, kun osasisn jo asiat. Opetuksen taso oli aika matalaa. Joitan samoja kirjojakin luettiin kuin olin opiskellut kauppaopistossa. AMK ei ole mielestäni korkeakoulu, koskeakouluopinnot suoritetaan yliopistossa.
Työkkärissä on näitä tradenomeja, joille ei ole opetettu mitään asiakaspalvelukoulutusta, ja työkkärissä on usein niitä ihmisiä, jotak ovat olleet työttömänä ja jotka sitten otetaan sinne työvoimatoimistoon. Ja hyvä niin. Kun se pitää olla olemassa, niin jonkuhan siellä pitää olla töissäkin. Mutta asiakaspalvelua voisi heille opettaa enemmän. Ymmärrän kyllä jos turhauttaa työnhakijat, jotak eivät edes halua työllistyä. Saattaa olla työkin silloin turhauttavaa. Työkkärin virkailijakin on kuitenkin ihminen ja voi olla että haluasi suoriutua työstään hyvin.
Mutta jos joka päivä näkee työtä vieroksuvia tyyppejä, voi se työkin tuntua hankalalta.Voi olla se syy, että koko työkkäri järjestelmä on ihan turha. Ei niille ihmisille(virkailijoille) anneta edes mitään oikeuksia tehdä mitään muuta kuin istua tiskin takana ja tyrkyttää työpaikkoja jotka luulevat että kiinnostaa työnhakijaa tai niitä tyhmiä kurssejansa. Jos työntekijät saisivat tehdä sitä oikeaa työvoimatyötä niin ehkä sillon saataisiin jotakin aikaan. Minusta tässä voi syyttää vain järjestelmää joka on paska.
- Opiston käynnyt
juupa juu kirjoitti:
Tradenomi on käynyt korkeakoulun edelleen mutta merkonomi on käynyt vain ammattikoulun. Miten suomen koulutusjärjestelmä on niin vaikea tajuta.
Merkonomi ei ole käynnyt mitään ammattikoulua, vaan kauppaopiston, joka nyt on enemmän kuin merkantti, joka on taasen käynnyt kauppakoulun eli vastaa amista.
- ei täsmäkoulutusta
............. kirjoitti:
et sinä kuitenkaan kaikkia kursseja opeta tradenomikoulutuksessa. Tietenkin merkonomeilla ja tradenomeilla on paljon samaakin oppiaineistoa, ovathan ne molemmat kaupallisalan tutkintoja ja tradenomitkin tarvitsevat sen peruspohjan, jonka merkonomit ovat hankkineet. Tradenomikoulutus on laajuudeltaan paljon pidempi kuin merkonomikoulutus ja siihen yleensä vaaditaan, että on toisen asteen tutkinto ensiksi suoritettu.
Itse opiskelen sosionomiksi amk:ssa ja mielestäni on hyvä, että opinnot ovat käytännönläheisiä. Meillä on paljon työharjoittelua ja projektitöitä lähiopetuksen lisäksi. En minä ainakaan osaisi niin luontevasti työskennellä eri asiakasryhmien kanssa, jos olisin niistä vain kirjoissa lukentut.Sosionomi AMK ei kelpaa edes kunnan sosiaalityöntekijäksi. Ihmettelen vaan minne nämä sosionomi AMK tutkinnon suorittaneet sijoittuvat "sosiaalitädeiksi" ?
- onnellinen työtön
without job kirjoitti:
Niin on! Ihan tässä masentuu, kun kuuntelee juttuja mitä kerrotaan!
Kaikkea lukemaansa ei kannata omakohtaiseksi sisenstää :) Työvoimatoimistossa on erilaisia ihmisiä töissä ja itse vaikuttaa paljon mitä sieltä saa irti.
Omilla työttömyysjaksoillani olen itse hankkinut tietoa, mennyt niistä keskustelemaan toimistoon ( millä nimellä se milloinkin on ollut ) ja jopa ilmoittanut haluavani tietylle kurssille, vaikka työttömyys ei olekaan vielä alkanut. Tälle kurssille pääsin ja sieltä työllistyin.
Omalla aktiivisuudella saa paljon aikaan, eikä kuulemma kannata masentua vaikka on jo 650 hakemusta laittanut, eikä ole työllistynyt, joskus se kuitenkin tärppää.
Olen niitä onnekkaita että aiemmalla asuinpaikkakunnallani minut tunnettiin ja kahteen viimeisimpään työpaikkaan minut pyydettiin ( yhtä tarjousta en voinut ottaa vastaan ), nyt olen laittanut yhden hakemuksen ja pääsin haastatteluun, jouduin täsmentämään hakemustani myöhemmin, perheemme lisääntyy. Minua ei valittu, mutta työntekijää etsivä yritys pyysi saavatko tallentaa tietoni ja palata asiaan sitten kun tämä projekti on ohi.
Tsemppiä kaikille työnhakuun, opiskelupaikkojen hakuun ja muutenkin itsensä kehittämiseen. Ne kokeilu- ja harjoittelupaikatkin kannattaa ottaa vastaan, sillä työssäoleva työllistyy helpommin, se kertoo työnantajalle aktiivisesta asenteesta. - sopiva vaiko pätevä
Ei koulutusta. kirjoitti:
Mutsi on pelkällä peruskoulupohjalla työskennellyt työvoimavirkailijana viimeiset 10-vuotta. Työn kautta on homman oppinut. Palkka on paska ja suurin osa virkailijoista täysin epäpäteviä..
Ihana jos on katsottu soveltuvuus, ainaisten koulutusvaatimusten sijaan :)
- Ole avoin
Karenssin uhka kirjoitti:
Hyvä neuvo. Kun vaan vielä työttämänä uskaltaisi nimellään toimia, kun vastassa on kuitenkin niitäkin te-virkailijoita, joita mun naama ei syystä ja toisesta miellytä ja odottavat siksi yhtäkin virheliikettä, jotta ovat "oikeutettuja" antamaan sen karenssin. Toisin sanoen, tässä on jo uhkailtu karenssilla tarpeeksi, joten rohkeus lähteä barrikadeille puuttuu. Mistä rohkaisua ja tukea?
Kyllä pitää uskaltaa johtotasolle omasta tilanteestaan sanoa. Ei TE:n virkailijat mitään jumalia ole. Heidän on katsottava asioita laajemmin, ei pelkästään TE-toimiston työntekijöiden näkökantaa. Eivät voi karenssia sen takia sinulle mielipiteesi takia antaa, se olisi laitonta. Puolueeton johtotaso voi käsitellä asiaasi oikealla tavalla kun kerrot että pelkäät vääristä syistä annettavaa karenssia. Noista karenssiuhkailusta voit sanoa. Vain avoimuudella menet eteenpäin ja oikeanlainen työ odottaa sinua.
- samaa kokenut1
juupa juu kirjoitti:
Tradenomi on käynyt korkeakoulun edelleen mutta merkonomi on käynyt vain ammattikoulun. Miten suomen koulutusjärjestelmä on niin vaikea tajuta.
Aloittajalle. Rohkeasti vaan känny käteen ja soittelee. Ei niistä virkailijoiden länkytystä kantsi jäädä pohtii.
- Yksi ikilukija
asiakas ja palvelija kirjoitti:
Olen merkonomi ja lähdin opiskelemaan tradenomiksi, mutta mielstäni en oppinut mitään uutta. Juuri samat asiat oli opiskellut kauppaopistossa. Titteli on eri, mutta mitään uutta en oppinut. Opinnot tietenkin meni kuin lonkalta, kun osasisn jo asiat. Opetuksen taso oli aika matalaa. Joitan samoja kirjojakin luettiin kuin olin opiskellut kauppaopistossa. AMK ei ole mielestäni korkeakoulu, koskeakouluopinnot suoritetaan yliopistossa.
Työkkärissä on näitä tradenomeja, joille ei ole opetettu mitään asiakaspalvelukoulutusta, ja työkkärissä on usein niitä ihmisiä, jotak ovat olleet työttömänä ja jotka sitten otetaan sinne työvoimatoimistoon. Ja hyvä niin. Kun se pitää olla olemassa, niin jonkuhan siellä pitää olla töissäkin. Mutta asiakaspalvelua voisi heille opettaa enemmän. Ymmärrän kyllä jos turhauttaa työnhakijat, jotak eivät edes halua työllistyä. Saattaa olla työkin silloin turhauttavaa. Työkkärin virkailijakin on kuitenkin ihminen ja voi olla että haluasi suoriutua työstään hyvin.
Mutta jos joka päivä näkee työtä vieroksuvia tyyppejä, voi se työkin tuntua hankalalta.Juurikin näin tuon tittelistön puoleen siis.
Itsekin kävin aikanaan en yo-merkonomiksi, mutta kauppiksen ja iltalukion samaan aikaan 90-luvun lopulla. (vuosi sen jälkeen valmistuivat viimeiset Merkantitkin, eli siitä on niin paljon jo aikaa), mutta paperilla rinnastettiin yo-merkonomiksi tuohon aikaan lopputulos. Pari vuotta tämän jälkeen menin lukemaan työn sivussa Tradenomiksi ja sehän oli muutenkin vähän uusi juttu silloin eli haki uomiaan. Sitä en tiedä miten on kehittynyt ja onhan niitä eri linjojakin, mutta kyllä ainakin tuossa alkuvaiheessa kun sen kävin, tuli tunne että n. 70% oli vain vanhaa opistojuttua siirretty ihan vain heittolaukauksella suoraan toisen tutkintonimikkeen alle kun opistotutkinto loppui.
Ikävä sanoa, mutta vaikka se hyvin menikin ja sain itse asiassa stipendinkin valmistuessa, niin kyllä vähissä oli kaikki uusi jota siellä olisi oppinut. Hyvä etten ollut ehtinyt hävittää vielä opistoaikaisia kirjoja minnekään, koska useat kirjat useassa aihepiirissä olivat ainakin oleellisimmat nekin samat...
Etenkin työurien alkuvaiheessa parillakin alalla, toisessa en muuten kertonut koskaan jo töissä ollessani paitsi osalle että edes olin Tradenomi, toisessa sama juttu. Okei, ei turhaa vaatimattomuutta, mutta siinä oli vähän syitä varsinkin tutkinnon alkuvaiheessa kun sitä ei edes tunnettu, että ihan joka paikassa ilmapiirin puoleen ei nuorena kloppina viitsinyt vanhemmille työntekijöille mainostaa sen käyneensä.. Siinä oli vähän semmoinen tietty "ai sä olet meitä sit niin parempi, kun me ollaan vaan 30 vuotta tehneitä yo-merkonomeja..." jne. Ihan hengen puoleen kannattaa joskus valikoida mitä jakaa itsestään.
Mutta eiköhän tuokin nykyään ole hieman muuttunut ja se tosiaan antaa enemmän ja vie pidemmälle. Joskin aika paljon taitaa valmistua Tradenomejakin ainakaan "hyviin hommiin" jos vertaa paljon auki.. No, en ole itsekään tuolla tutkinnolla kaikista käymistäni (ikuinen opiskelija töiden sivussa) tehnyt ikinä mitään.. jotenkin se oli sellainen välivaihe, jonka vain tykkäsi käydä kun kiinnosti. Konkreettisin asian noteeraaminen työelämässä on tainnut olla muutaman kerran "ai sä oot Tradenomi kanssa, mitä eroa sillä on ihan peruskauppikseen?". - Kaltoin kohdeltu
koulutettu1 kirjoitti:
Liian vähäiset!
Suurkiitokset aloittajalle!
Minä olen harkinnut (liian pitkään) hallintokantelun tekemistä TE-toimiston työntekijästä. Nyt sain vahvistusta siihen, että en ole ainoa jota on kohdeltu huonosti.
Kyse on henkilötietosuojalain rikkomisesta kohdallani. - ..............
ei täsmäkoulutusta kirjoitti:
Sosionomi AMK ei kelpaa edes kunnan sosiaalityöntekijäksi. Ihmettelen vaan minne nämä sosionomi AMK tutkinnon suorittaneet sijoittuvat "sosiaalitädeiksi" ?
Sosionomitutkintoa arvostetaan enemmän ja enemmän. Sosionomeja työskentelee varhaishasvatuksessa, lasten, nuorten, aikuisten, vanhusten, vammautuneiden, maahanmuuttajien, työttömien, kodittomien, mielenterveysongelmaisten jne parissa niin julkisella, yksityisellä kuin kolmannella sektorilla. Vaikka tiettyihin tehtäviin soveltuu ainoastaan sosiaalityöntekijä sosionomit voivat esim. Tehdä kenttätyötä lastensuojelussa. Tilastojen mukaan sosionomit työllistyvät loistavasti :)
- medianomi
Lut.fi kirjoitti:
Tuo sinun tietosi on todella väärää. Te- toimistoissa työskentelee entisiä pankkivirkailijoita ja muita merkonomi/ merkantti koulutuksen käyneitä. Yliopiston käynneitä löytyy yleensä yksi, psykolgin virkaa hoitava.
tuosta AMK koulutuksesta................siitä on vielä pitkä matka maisteriksi tai diplomi- insinööriksiNo tuota... ei ollenkaan pitkä matka. AMK-tutkinto vastaa yliopiston kandia, joilloin amk-tutkinnon suorittanut voi hakea maisteriohjelmiin yliopistolle. Ja maisterilinja on siis amkkipohjaiselle ihan yhtä pitka/lyhyt kuin yliopiston kandille.
Nimimerkillä AMK Medianomi, joka lukee itseään yhteiskuntatieteiden maisteriksi yliopistolla.
En kyllä yhtään ymmärrä tätä AMK vihaa ja dissausta. Jos yhden koulun koulutuslina on paska ei se tarkoita, että kaikki on. Plus amkissa pätee ihan sama periaate kuin muuallakin. Se oppimisentaso ja töihin pääsy on ihan omasta itsestään ja osaamisestaan kiinni. Ei koulusta. - selvä tapaus.
Ei koulutusta. kirjoitti:
Mutsi on pelkällä peruskoulupohjalla työskennellyt työvoimavirkailijana viimeiset 10-vuotta. Työn kautta on homman oppinut. Palkka on paska ja suurin osa virkailijoista täysin epäpäteviä..
"Mutsi on pelkällä peruskoulupohjalla työskennellyt työvoimavirkailijana viimeiset 10-vuotta. Työn kautta on homman oppinut. "
Ahaa. Siis selvästi tet-toimiston "asiantuntija". - Ei enää työnhakija
jkjkjllk kirjoitti:
AMK-tradenomi tai merkonomi ei todellakaan ole käynyt mitään yliopistoa. Minua yliopiston käyneenä ihmetyttää kuinka ala-arvoisesti asiakkaita kohdellaan työkkärissä. Kyllä sinne vaan näyttää pääsevän ihan kuka tahansa. Suojatyöpaikkahan se on. Ei kukaan järkevä tuollaiseen paikkaan voi jääädä töihin.
Ehkä sinne pääsee kuka tahansa, kun ei varmaan ole kovin haluttu työpaikka... ura te-virkailijana. Itse sain urapsykologilta loistavaa ja muiltakin ihan ok palvelua, tämä siis silloin, kun korkeakoulutetuille oli vielä kohdennettu toimisto. Muista ei kyllä ollut mitään apua työllistymisessä, mutta urapsykologi oli omassa tilanteessani todella hyödyllinen ja suuri apu. Mutta eipä ne rivivirkailijat ihmeitä pysty tekemään, jos työpaikkoja ei ole.
- Wuoristoneuvos
medianomi kirjoitti:
No tuota... ei ollenkaan pitkä matka. AMK-tutkinto vastaa yliopiston kandia, joilloin amk-tutkinnon suorittanut voi hakea maisteriohjelmiin yliopistolle. Ja maisterilinja on siis amkkipohjaiselle ihan yhtä pitka/lyhyt kuin yliopiston kandille.
Nimimerkillä AMK Medianomi, joka lukee itseään yhteiskuntatieteiden maisteriksi yliopistolla.
En kyllä yhtään ymmärrä tätä AMK vihaa ja dissausta. Jos yhden koulun koulutuslina on paska ei se tarkoita, että kaikki on. Plus amkissa pätee ihan sama periaate kuin muuallakin. Se oppimisentaso ja töihin pääsy on ihan omasta itsestään ja osaamisestaan kiinni. Ei koulusta.Yliopisto-opinnot eivät millään kriteereillä vastaa AMK-opintoja. MUTTA: yliopistossa opiskellaan oppimaan, AMK:ssa tekemään. Arvostuskysymykset ovat täysin vinoutuneet. Jos on merkonomi, sosionomi, tradenomi tai oikein MAISTERI, niin henkilökohtaisesti tuo kai vaikuttaa muiden mielipiteisiin, mutta jurpoja on kaikissa mukana. T: tradenomi, FM. Tuo FM tuntuu vain olevan se persoonaa määrittävä tekijä pahimmillaan/parhaimmillaan, mutta yhtä hyvä olla fiksu ja pätevä merkonomi.
- Väsynyt hakija
onnellinen työtön kirjoitti:
Kaikkea lukemaansa ei kannata omakohtaiseksi sisenstää :) Työvoimatoimistossa on erilaisia ihmisiä töissä ja itse vaikuttaa paljon mitä sieltä saa irti.
Omilla työttömyysjaksoillani olen itse hankkinut tietoa, mennyt niistä keskustelemaan toimistoon ( millä nimellä se milloinkin on ollut ) ja jopa ilmoittanut haluavani tietylle kurssille, vaikka työttömyys ei olekaan vielä alkanut. Tälle kurssille pääsin ja sieltä työllistyin.
Omalla aktiivisuudella saa paljon aikaan, eikä kuulemma kannata masentua vaikka on jo 650 hakemusta laittanut, eikä ole työllistynyt, joskus se kuitenkin tärppää.
Olen niitä onnekkaita että aiemmalla asuinpaikkakunnallani minut tunnettiin ja kahteen viimeisimpään työpaikkaan minut pyydettiin ( yhtä tarjousta en voinut ottaa vastaan ), nyt olen laittanut yhden hakemuksen ja pääsin haastatteluun, jouduin täsmentämään hakemustani myöhemmin, perheemme lisääntyy. Minua ei valittu, mutta työntekijää etsivä yritys pyysi saavatko tallentaa tietoni ja palata asiaan sitten kun tämä projekti on ohi.
Tsemppiä kaikille työnhakuun, opiskelupaikkojen hakuun ja muutenkin itsensä kehittämiseen. Ne kokeilu- ja harjoittelupaikatkin kannattaa ottaa vastaan, sillä työssäoleva työllistyy helpommin, se kertoo työnantajalle aktiivisesta asenteesta.Työttömän oman aktiivisuuden korostaminen on sitä hyväosaisten propagandaa, jonka turvin työtä vaille jääneet leimataaan saamattomiksi! Olet sankaritarinan itsestäsi rakentanut. Otatko huomioon, että kaikki työttömät eivät myöskään ole samanlaisia, ja siten he eivät ehkä reagoi tilanteeseen yhtä (näennäisen?) urheasti ja aktiivisesti. Tarkoitan vaan, että kun on itse yrittänyt hakea työtä ja osallistunut kiltisti koulutuksiin ja käynyt riistettävänä työharjoitteluissa esim paikassa jossa olin "vain harjoittelija jolle ei voi kertoa mitään", niin tällaisessa tilanteessa urheinkin saattaa lannistua. Yrittäminen lakkaa, kun tulos on että ulos harjoittelunkin jälkeen. Kuinka on mahdollista että näistä asioista päättävät eivät ymmärrä, että työtön voi oikeasti olla väsynyt!!!
- nimim. oikeaa tietoa
medianomi kirjoitti:
No tuota... ei ollenkaan pitkä matka. AMK-tutkinto vastaa yliopiston kandia, joilloin amk-tutkinnon suorittanut voi hakea maisteriohjelmiin yliopistolle. Ja maisterilinja on siis amkkipohjaiselle ihan yhtä pitka/lyhyt kuin yliopiston kandille.
Nimimerkillä AMK Medianomi, joka lukee itseään yhteiskuntatieteiden maisteriksi yliopistolla.
En kyllä yhtään ymmärrä tätä AMK vihaa ja dissausta. Jos yhden koulun koulutuslina on paska ei se tarkoita, että kaikki on. Plus amkissa pätee ihan sama periaate kuin muuallakin. Se oppimisentaso ja töihin pääsy on ihan omasta itsestään ja osaamisestaan kiinni. Ei koulusta.No ei todellakaan tradenomi tutkinnolla pääse suorittamaan maisteriopintoja. Mistä tuollaista olet saanut päähäsi? Korvaavuuksia tradenomin tukinnosta toki saa (n. 60 - 65 op), mutta kyllä kandinkin papereihin (180 op) on vielä pitkä matka. Pitää suorittaa pääaineesta väh. cumu (60 op) yleisopintoja, sivuaineopintoja, kieliopintoja yms. Ota selvää ennen kuin puhut palturia.
- Gekko
Tämä on tieto! kirjoitti:
TE-toimiston virkailijoilla on koulutusvaatimuksena yliopisto tutkinto nykyisellään kaiketi AMK eli merkonomi,tradenomi yms. ei sinne kuitenkaan nyt ihan peruskoulun käynyt pääse eikä pelkkä Suomen ja Ruotsin kielen hallinan omaava.
Olenko väärässä jos totean että huono käytös ja ylimielisyys ei välttämättä ole kiinni ihmisen koulutuksesta.
Uskon että Suomi kaipaa enemmän sellaisia ihmisiä jotka käyttäytyvät ystävällisesti ja kunnioittavat muita.
Näitä asioita ei opeteta korkeakouluissa tai opistoissa, vaan ne opitaan jo kotona ja ehkä kansakoulussakin. - gekko
Väsynyt hakija kirjoitti:
Työttömän oman aktiivisuuden korostaminen on sitä hyväosaisten propagandaa, jonka turvin työtä vaille jääneet leimataaan saamattomiksi! Olet sankaritarinan itsestäsi rakentanut. Otatko huomioon, että kaikki työttömät eivät myöskään ole samanlaisia, ja siten he eivät ehkä reagoi tilanteeseen yhtä (näennäisen?) urheasti ja aktiivisesti. Tarkoitan vaan, että kun on itse yrittänyt hakea työtä ja osallistunut kiltisti koulutuksiin ja käynyt riistettävänä työharjoitteluissa esim paikassa jossa olin "vain harjoittelija jolle ei voi kertoa mitään", niin tällaisessa tilanteessa urheinkin saattaa lannistua. Yrittäminen lakkaa, kun tulos on että ulos harjoittelunkin jälkeen. Kuinka on mahdollista että näistä asioista päättävät eivät ymmärrä, että työtön voi oikeasti olla väsynyt!!!
Siitä huolimatta Te toimistossa on kyllä ihan ihmisiäkin töissä.
Mulla on myönteisiäkin kokemuksia.
Te toimiston työntekijöiden pitäisi olla erityisen sympaattisia ja kannustavia ;)
Tiedän kokemuksesta että työnhaku on aika masentavaa hommaa, etenkin kun ikää on 52 vuotta ja asuntolainaakin on. - Palturia?
nimim. oikeaa tietoa kirjoitti:
No ei todellakaan tradenomi tutkinnolla pääse suorittamaan maisteriopintoja. Mistä tuollaista olet saanut päähäsi? Korvaavuuksia tradenomin tukinnosta toki saa (n. 60 - 65 op), mutta kyllä kandinkin papereihin (180 op) on vielä pitkä matka. Pitää suorittaa pääaineesta väh. cumu (60 op) yleisopintoja, sivuaineopintoja, kieliopintoja yms. Ota selvää ennen kuin puhut palturia.
Kyllä tradenomin tutkinnolla pääsee suoraan (oman alansa) maisteriohjelmaan. Itse suoritan parhaillaan 120 op:n maisterintutkintoa, johon kuuluu syventäviä, valinnaisia ja gradu. Ei todellakaan puhunut mitään palturia siis tuo aiempi kirjoittaja.
- työvoimaneuvoja
Peruskoulu suoritettu!
- niinkuns
ainakin oikeinkirjoitusta... :-)
- Yesman
AMK:n lehtori kirjoitti:
Tradenomit ovat käytännössä vanhoja yo-merkonojena, eli keskiasteen tutkinto (amk).
Se, onko amk todellakin "korkeakoulu", on hyvin kyseenalaista.
Terveisin amk:n ope, joka aloitti virassaan ja opetti merkonomeja ja yo-merkonomeja. Nykyisin opetan tulevia tradenomeja. Ihan samat asiat käytännössä opetetaan ja vaatimustaso on pikemminkin laskenut vuosien myötä.
Syynä lähinnä oppilasaineksen heikkeneminen pakkohaun takia.
Tämä vain oma subjektiivinen mielipiteeni.
Jos haluaa korkeakoulututkinnon kaupalliselta alata, silloin on mentävä kauppakorkeaan.Riippuu koulusta ja omasta motivaatiosta. Kävin AMK:n ja työskentelin ensin varastossa, sitten siirryin oma-aloitteisesti pikkuhiljaa vaativampiin tehtäviin. Hain paikkaa myyntipäällikköksi, ja sieltä minut viiden vuoden jälkeen head-huntattiin IT-puolelle järjestelmämyyntiin. Asun Keski-Suomessa, palkka on päälle 6000€ auto, puhelin, lounas, virike edut. En sano että olisi ollut aina helppoa, mutta kyllä Tradenomin opinnoillakin pärjää OK jos tahtoo.
- Nykyään TJ
Kaltoin kohdeltu kirjoitti:
Suurkiitokset aloittajalle!
Minä olen harkinnut (liian pitkään) hallintokantelun tekemistä TE-toimiston työntekijästä. Nyt sain vahvistusta siihen, että en ole ainoa jota on kohdeltu huonosti.
Kyse on henkilötietosuojalain rikkomisesta kohdallani.Työkkärissä virkailija haukkui vaimonikin. Tuli jotenkin kummallinen olo. Vaimoni ei ollut mukanani enkä ollut kertonut mitään hänestä muuta kuin mitä tälle virkailijalle jätettyyn lappuun piti laittaa että naimisissa olen. Tukipäätös tuli kielteisenä. Puhelimessa hän antoi aivan eri perustelut kuin kirjallisesti. Ei valituslupaa, oltiin paperiin präntätty.
Virkailija solvasi käytännössä koko istunnon ajan. Nähtävästi oli löytänyt paikan toteuttaa itseään. - spörö tsöbö
.............. kirjoitti:
Sosionomitutkintoa arvostetaan enemmän ja enemmän. Sosionomeja työskentelee varhaishasvatuksessa, lasten, nuorten, aikuisten, vanhusten, vammautuneiden, maahanmuuttajien, työttömien, kodittomien, mielenterveysongelmaisten jne parissa niin julkisella, yksityisellä kuin kolmannella sektorilla. Vaikka tiettyihin tehtäviin soveltuu ainoastaan sosiaalityöntekijä sosionomit voivat esim. Tehdä kenttätyötä lastensuojelussa. Tilastojen mukaan sosionomit työllistyvät loistavasti :)
Niin, mihinkäs ne suojatyöpaikat tästä maasta loppuisivat..
- älä sure, sillä
Nykyään TJ kirjoitti:
Työkkärissä virkailija haukkui vaimonikin. Tuli jotenkin kummallinen olo. Vaimoni ei ollut mukanani enkä ollut kertonut mitään hänestä muuta kuin mitä tälle virkailijalle jätettyyn lappuun piti laittaa että naimisissa olen. Tukipäätös tuli kielteisenä. Puhelimessa hän antoi aivan eri perustelut kuin kirjallisesti. Ei valituslupaa, oltiin paperiin präntätty.
Virkailija solvasi käytännössä koko istunnon ajan. Nähtävästi oli löytänyt paikan toteuttaa itseään."Virkailija solvasi käytännössä koko istunnon ajan. Nähtävästi oli löytänyt paikan toteuttaa itseään"
"Ei valituslupaa, oltiin paperiin präntätty. "
Tulee tuollainen virkailija jäämään kiinni aivan varmasti, kun tarkastajat alkaa tehdä pistoja valitusten perusteella. - kumma ilmiö
Wuoristoneuvos kirjoitti:
Yliopisto-opinnot eivät millään kriteereillä vastaa AMK-opintoja. MUTTA: yliopistossa opiskellaan oppimaan, AMK:ssa tekemään. Arvostuskysymykset ovat täysin vinoutuneet. Jos on merkonomi, sosionomi, tradenomi tai oikein MAISTERI, niin henkilökohtaisesti tuo kai vaikuttaa muiden mielipiteisiin, mutta jurpoja on kaikissa mukana. T: tradenomi, FM. Tuo FM tuntuu vain olevan se persoonaa määrittävä tekijä pahimmillaan/parhaimmillaan, mutta yhtä hyvä olla fiksu ja pätevä merkonomi.
Miksikähän Turussa yhteiskunnalliset keskustelut päättyy aina riitoihin kellä pätevin koulutus? Tässäkin keskustelun aiheena työvoimatoimiston virkailija joka on ollut täysin .....ja porukat alkaa (yllätys yllätys) riiteleen jostain koulutuksesta.
- nakki4
älä sure, sillä kirjoitti:
"Virkailija solvasi käytännössä koko istunnon ajan. Nähtävästi oli löytänyt paikan toteuttaa itseään"
"Ei valituslupaa, oltiin paperiin präntätty. "
Tulee tuollainen virkailija jäämään kiinni aivan varmasti, kun tarkastajat alkaa tehdä pistoja valitusten perusteella.On tainnu lörtsy olla ilman kikkeliä vähän liian kauan virkailijalla.
- Kasino Valtsu
Mihin niin turha ammatti koulutusta tarvii edes? Otettais perustulo niin saatais noi pompottajat pois ja ei tarvis niiden palkkojakaan ottaa verorahoista. Turhia koko Kela ja työkkäri.
- akiHAKKAA
Nykyään TJ kirjoitti:
Työkkärissä virkailija haukkui vaimonikin. Tuli jotenkin kummallinen olo. Vaimoni ei ollut mukanani enkä ollut kertonut mitään hänestä muuta kuin mitä tälle virkailijalle jätettyyn lappuun piti laittaa että naimisissa olen. Tukipäätös tuli kielteisenä. Puhelimessa hän antoi aivan eri perustelut kuin kirjallisesti. Ei valituslupaa, oltiin paperiin präntätty.
Virkailija solvasi käytännössä koko istunnon ajan. Nähtävästi oli löytänyt paikan toteuttaa itseään.Nyrkkiä naamaan vaan, loppuu ylimieli.
Itse aion ha*ata kaupungin pys valvojan laittomasta sakosta ja virkavirheestä/rikoksesta ja vittuilusta mulle!
turku
as - Anonyymi
Kyykytetty kirjoitti:
Kuopiossa työkkärin virkailijoilla on kokoomuslainen tausta - ja arvot kovat sen mukaisesti. Erittäin huonoa ja asiatonta virkamieskäytöstä Harjoittelijoita pakotetaan yrityksiin orjatyövoimaksi karenssin uhalla.
Ihan perseestä koko te -toimisto!!!!. Ihmisten piinaus paikka. Saa tantat nautintoa kun hommaavat ihmiset karenssiin ja selvityspyynnön alle. Suomessakin tehdään orjapalkalla töitä, muka hyvinvointi yhteiskunta. Kuka pitää pieni palkkaisten puolta???? Täytyis kaikkien pieni palkkaisten tehdä lakko, loppuis orjuuttaminen!!!!
- Anonyymi
Tämä on tieto! kirjoitti:
TE-toimiston virkailijoilla on koulutusvaatimuksena yliopisto tutkinto nykyisellään kaiketi AMK eli merkonomi,tradenomi yms. ei sinne kuitenkaan nyt ihan peruskoulun käynyt pääse eikä pelkkä Suomen ja Ruotsin kielen hallinan omaava.
Tradenomi ... hahaa
- koululainen oon
Riittävä suomen tai ruotsinkielen taito. Ei muuta.
- täh
Töit o helppo saada, mää anna ilmatteeks mun vinkkini täsä se tulee:
Sää meet iha joka päivä työkkäriin ja kyselet kauheesti niit samoi, et onk jo tänään tullu ja mitäs sit kyseletki, lisäät sitte käyntikertoi jossei alkaa natsaamaan. Äkkiikö ne kyllästyy sinnuun. mie onnistusi aikoinaan puoesttoist viikos, mut kauheest täytyy vaivata heittii, et tajuavat alkaa kyllästyyn ja naama jää muistiin.- oot sie karjalast
Oot sie meikylän poikii, myöhän töitä tehään vaik nukutaakin.
- ihmettelijäkö
Vai annoitkos seksivinkkejä siellä, höpisit itseksesi tuntikausia ? .. onko työt enemmänkin kuntouttavia askarteluita ? ;)
- Duuniblues
Siellä on kyllä todella töykeätä porukkaa duunissa.
Ei nyt tietenkään kaikki, mut kuitenkin.
Oon kyl duunissa, mut joskus joudun lomautusten vuoksi asioimaan ko lafkassa ja kyl sitä jo siinä infopisteellä tuntee ittensä jo jotenkin saastaiseksi kun on joutunut sinne tulemaan.
Kyl ne kuviot varmaan pistää vituttaan, mut ei kai se oikeuta asiakkaita nuijimaan maan rakoon tai halveeraamaan edes.
Itse ainakin aina vaihtanut työpaikkaa, jos on meno vituttanut tarpeeksi paljon. En ikinä purkaisi sitä muihin.- huij2
Sitten siellä katoaa työvoimapoliittisia lausuntoja,unohdetaan laittaa koneelle, työnhakijan vahingoksi.Aina pitäisi tarkistaa että on oikein,ennenkuin lähdet pois sieltä lausunnot sun muut.Ja myöskin annetaan vääriä ohjeita,joista sitten kärsii myös työnhakija,virkailija ei ole vastuussa omista virheistään.
- Oops!!
huij2 kirjoitti:
Sitten siellä katoaa työvoimapoliittisia lausuntoja,unohdetaan laittaa koneelle, työnhakijan vahingoksi.Aina pitäisi tarkistaa että on oikein,ennenkuin lähdet pois sieltä lausunnot sun muut.Ja myöskin annetaan vääriä ohjeita,joista sitten kärsii myös työnhakija,virkailija ei ole vastuussa omista virheistään.
Samanlaista olen kokenut itsekin. Te-virkailija laittoi "vahingossa" kielteisen päätöksen työmarkkinatukihakemukseeni. Toinen virkailija kirjoitti tietoihini perättömiä lauseita luonteestani.
- kyllästynyt2
huij2 kirjoitti:
Sitten siellä katoaa työvoimapoliittisia lausuntoja,unohdetaan laittaa koneelle, työnhakijan vahingoksi.Aina pitäisi tarkistaa että on oikein,ennenkuin lähdet pois sieltä lausunnot sun muut.Ja myöskin annetaan vääriä ohjeita,joista sitten kärsii myös työnhakija,virkailija ei ole vastuussa omista virheistään.
ihan täyttä totta tämä että lausuntoja häviää yms, aina pitää olla lähtiessä työkkäristä varmistelemassa, että kaikki ok..onko normaalia? eikö siellä pitäisi olla ammattitaitoista väkeä töissä??
- vastuullisuus/asenne
Oops!! kirjoitti:
Samanlaista olen kokenut itsekin. Te-virkailija laittoi "vahingossa" kielteisen päätöksen työmarkkinatukihakemukseeni. Toinen virkailija kirjoitti tietoihini perättömiä lauseita luonteestani.
Kyllä korkea aika olisi vastuuttaa työvoimavirkailijat virheestä joilla hankaloittavat asiakkaan asemaa millään tavoin.
Naurettavaa kun epäpätevät virkailijat pääsevät kuin koira veräjästä, ja tietävät tämän.
Voi vaikka näköjään aivan vapaasti aukoa päätään asiakkaalle päin naamaa jos sattuu huono päivä ja potuttaa, nobody cares, naama kiinni tai tulee karenssi eiks niin?
Yksi pahimpia mitä tiedän oli tapaus jossa virkaintoinen virkailija päätti tehdä töitä palkkansa eteen ja hommasi monilapsiselle perheenisälle (jolta meni duuni alta ja joutu ilmoittautumaan sitte elämänsä ekaa kertaa työkkäriin) karenssin ihan puun takaa kun hoksasi että tämä ei ollut mennyt täyttämään mollin cv:nettiin ceeveetä (joka on tietääkseni vapaa-ehtoinen), karenssi tuli ja työvoimavitkailija oli oikeassa . Hienosti auttoi työllistymään perheenisää "asiantuntija". - Vastuuseen/vaihtoon
huij2 kirjoitti:
Sitten siellä katoaa työvoimapoliittisia lausuntoja,unohdetaan laittaa koneelle, työnhakijan vahingoksi.Aina pitäisi tarkistaa että on oikein,ennenkuin lähdet pois sieltä lausunnot sun muut.Ja myöskin annetaan vääriä ohjeita,joista sitten kärsii myös työnhakija,virkailija ei ole vastuussa omista virheistään.
"..siellä katoaa työvoimapoliittisia lausuntoja,unohdetaan laittaa koneelle, työnhakijan vahingoksi."
annetaan vääriä ohjeita,joista sitten kärsii myös työnhakija,virkailija ei ole vastuussa omista virheistään. "
Oli vaan ajan kysymys, koska nämä asiat tulevat julki.
Nyt kun työttömiä on paljon, tilanne ei voi jatkua näin että epäpätevien virkailijoiden annetaan ilman vastuuvelvoitetta sössiä ihmisten asioita.
Sehän pahimmassa tapauksessa mahdollistaa tahallisen kiusanteon jos sattuu huono päivä.
"Kato ihmisiä mekin vaan ollaan"- selityksellä ei saisi päästä vain hartioita kohauttamalla( "hei, voithan sä valittaa jos siltä tuntuu, tos on lomake voi vähä kestää kyl käsittely" ) jos virkailija on esimerkiksi selkeästi sössiny toisen toimeentulon. - Mutta turha
vastuullisuus/asenne kirjoitti:
Kyllä korkea aika olisi vastuuttaa työvoimavirkailijat virheestä joilla hankaloittavat asiakkaan asemaa millään tavoin.
Naurettavaa kun epäpätevät virkailijat pääsevät kuin koira veräjästä, ja tietävät tämän.
Voi vaikka näköjään aivan vapaasti aukoa päätään asiakkaalle päin naamaa jos sattuu huono päivä ja potuttaa, nobody cares, naama kiinni tai tulee karenssi eiks niin?
Yksi pahimpia mitä tiedän oli tapaus jossa virkaintoinen virkailija päätti tehdä töitä palkkansa eteen ja hommasi monilapsiselle perheenisälle (jolta meni duuni alta ja joutu ilmoittautumaan sitte elämänsä ekaa kertaa työkkäriin) karenssin ihan puun takaa kun hoksasi että tämä ei ollut mennyt täyttämään mollin cv:nettiin ceeveetä (joka on tietääkseni vapaa-ehtoinen), karenssi tuli ja työvoimavitkailija oli oikeassa . Hienosti auttoi työllistymään perheenisää "asiantuntija".CV-netti ei ole vapaaehtoinen...
- Henkilötietolaki.
Mutta turha kirjoitti:
CV-netti ei ole vapaaehtoinen...
Kyllä muuten on.
Ihmistä ei voi minkään lain nojalla pakottaa laittamaan henkilökohtaisia tietojaan internettiin. - kädetön ei jalaton
huij2 kirjoitti:
Sitten siellä katoaa työvoimapoliittisia lausuntoja,unohdetaan laittaa koneelle, työnhakijan vahingoksi.Aina pitäisi tarkistaa että on oikein,ennenkuin lähdet pois sieltä lausunnot sun muut.Ja myöskin annetaan vääriä ohjeita,joista sitten kärsii myös työnhakija,virkailija ei ole vastuussa omista virheistään.
Omilla pankkitunnuksilla pääsee katsomaan aina omia tietojaan. Eivät ne salaisia ole! Vastuusenkin jouttu.. Kiire ei ole mikän selitys tyhmyydelle, olette aivan oikeassa!
- tuumataneli
Mikä teitä laiskoja työttömiä oikein vaivaa!!!!
Vuosikausia lorvitaan kotona tekemättä mitään,tarkoitan siis mitään töitä.
Kuukaudessa nostetaan useiden tuhansien eurojen edestä työttömyyskorvauksia,asumistukia,lapsilisiä yh-korotuksineen ja elatusmaksut siihen päälle,tarjotuista työpaikoista kieltäydytään mitä uskomattomimmilla verukkeilla ja karensseista välittämättä (koska karenssin aikana saa automaattisesti sen rahan sossusta) ja sitten teitä lorvehtijoita pitäis vielä työkkärissä kohdella silkkihansikkain.
Vähän kun työkkärissä patistetaan oikeesti ottamaan se työpaikka vastaan,aletaan nillittää miten oli "paskamainen ja töykeä virkailija,nyt musta tuli taas niin ujo etten voi hakea töitä".
Vittu,nyt tollaset sunlaiset patalaiskat yh-lortot,turvat tukkoon ja töihin.Ja tarkotan oikeisiin töihin,netissä Suomi24-palstalla tai Facebookissa notkumista ei lasketa palkkatyöksi.
Ja nyt kun joku neropatti tietenkin alkaa viisastella mun työssäkäynnistä,niin mulla on kesäloma vakituisesta työsuhteesta.- ystävällistä
Uskomaton asenne. Tuskin kukaan työttömänä huvikseen on. Saan verojen jälkeen 520 euroa kuukaudessa (oma moka, kun en ole aikanaan liittynyt liittoon, kun kuvittelin ettei työttömyys tule osumaan omalle kohdalle...) . Koska avopuoliso "tienaa niin hyvin" (eli juuri sen alarajan), en saa tämän lisäksi mitään muuta. En edes asumistukea. Ja avomieheltä ei tipu yhtään rahaa, koska verojen ja hänen aikanaan ottamien lainojen jälkeen rahaa ei jää. Olen käyttänyt jo 2000 euroa omia säästöjä ihan pelkkään elämiseen, normaalisti kun työssäkäydessä asia on toisinpäin ja rahaa jää säästöön. Ja jos saisin töitä (jota haen kokopäiväisesti ja kymmeniä hakemuksia kuukaudessa laittaen) tienaisin n. 3.500 euroa kuussa ja tuntisin itseni hyödylliseksi. No onneksi yksi työpaikka on näkyvissä, mutta sekin alkaa vasta muutaman kuukauden päästä. Mutta huomaan ettei itselläsikään oikeastaan ole koulutusta etkä nauti työstäsi, kun jotenkin sinua ketuttaa se, että joku on työtön. Mitä jos keskityttäisiin omaan elämään. Minä ainakin toivon työttömillekin onnea, ei kukaan siinä asemassa ole siksi että se on niin ihanaa. Nyky yhteiskunnassa on aina väkisinkin tietty määrä työttömiä, ei se ole heidän vikansa. Sen vuoksi palkat ja hinnat pysyvät kohtuullisina eivätkä karkaa, kun hakijoita on enemmän kuin palkkoja.
P.s. Minulle on sattunut ihana ja ystävällinen virkailija, joten kiitos siitä, että olen lähtenyt hymyillen ja "tsemppi päällä" pois, kun työkkäriin meno kuitenkin aina ahdistaa. :) Näinhän sen toivoisi kaikilla olevan. - Jaakopin painijapoik
ystävällistä kirjoitti:
Uskomaton asenne. Tuskin kukaan työttömänä huvikseen on. Saan verojen jälkeen 520 euroa kuukaudessa (oma moka, kun en ole aikanaan liittynyt liittoon, kun kuvittelin ettei työttömyys tule osumaan omalle kohdalle...) . Koska avopuoliso "tienaa niin hyvin" (eli juuri sen alarajan), en saa tämän lisäksi mitään muuta. En edes asumistukea. Ja avomieheltä ei tipu yhtään rahaa, koska verojen ja hänen aikanaan ottamien lainojen jälkeen rahaa ei jää. Olen käyttänyt jo 2000 euroa omia säästöjä ihan pelkkään elämiseen, normaalisti kun työssäkäydessä asia on toisinpäin ja rahaa jää säästöön. Ja jos saisin töitä (jota haen kokopäiväisesti ja kymmeniä hakemuksia kuukaudessa laittaen) tienaisin n. 3.500 euroa kuussa ja tuntisin itseni hyödylliseksi. No onneksi yksi työpaikka on näkyvissä, mutta sekin alkaa vasta muutaman kuukauden päästä. Mutta huomaan ettei itselläsikään oikeastaan ole koulutusta etkä nauti työstäsi, kun jotenkin sinua ketuttaa se, että joku on työtön. Mitä jos keskityttäisiin omaan elämään. Minä ainakin toivon työttömillekin onnea, ei kukaan siinä asemassa ole siksi että se on niin ihanaa. Nyky yhteiskunnassa on aina väkisinkin tietty määrä työttömiä, ei se ole heidän vikansa. Sen vuoksi palkat ja hinnat pysyvät kohtuullisina eivätkä karkaa, kun hakijoita on enemmän kuin palkkoja.
P.s. Minulle on sattunut ihana ja ystävällinen virkailija, joten kiitos siitä, että olen lähtenyt hymyillen ja "tsemppi päällä" pois, kun työkkäriin meno kuitenkin aina ahdistaa. :) Näinhän sen toivoisi kaikilla olevan."Uskomaton asenne. Tuskin kukaan työttömänä huvikseen on."
No kyllä vaan on. Työnantajana maksan yli TES -palkkoja, panostamme esimiesten koulutukseen ja silti kasvun esteenä on pula hyvistä työntekijöistä. Irtisanomisuutisten aikaan huudetaan että missä se työvoimapula on. Suomalaiset ovat hienohelmoja joille ei kelpaa kuin yli 2k palkka, maisemakonttori ja mieluiten työ jossa ei tarvi rasittaa aivoja tai kroppaa. Meillä on vaihtoehto olla työttömänä. Itse olen ollu 39 ikävuoteen mennessä tasan 6 päivää. On osa-aika, kokoaika, pätkä- ja vuokratöitä ollut. Mutta töitä on riittänyt. Niinä aikoina myös kasvoi nykyisen firman asiakaskunta: "Kun sinä lupaat niin tiedämme että homma hoituu". Koulutuksena peruskoulu ja puolikas lukio. Revi siitä. Asenne on yleisin ja suurin este. Ensimmäinen kysymys työntekijöiltä nykyisin on "Mitä tästä maksetaan". Ei se, mitä minulta odotetaan. Kokemattomillakin ihan tajuttomat palkkavaatimukset. Onneksi Viron pojat tekee eikä meinaa. - yksi toimistorotta
Tuumataneli, sun asenne on tosi törkeä - ja asiaton.
Eikä kukaan saa tuhansien eurojen edestä tukia eikä tässä ainakaan ollut
kyse yksinhuoltajasta.
Sitä paitsi työvoimatoimiston virkailijalle EI KUULU moralisointi, vaan auttaa
työtöntä täyttämään se lomakkeensa ja löytämään ja etsimään töitä.
Sitäpaitsi työvoimatoimiston virkailijan ammattiin kuuluu asiakaspalvelu - mutta - kun suomalaisten itsetunto on mitä on, niin tokihan joidenkin asenne asiakasta kohtaan vääristyy, kun saa tavallaan olla "niskan päällä" asiakaspalvelutilanteessa.
Sitäpaitsi kun niitä töitä on niin vähän jaossa!
Vai millä selität sen että kun työnantajat, firmat ym:t 80-luvulla olivat vähemmän ahneita, niin KAIKILLA OLI TÖITÄ. Nyt globalisaatio imee meidän työpaikkamme (ja yrityspomot ovat tyytyväisiä ja rikkaampia kuin koskaan) .
Kohta tuolla luukulla on Nokian entisiä työntekijöitä - ovatko hekin mielestäsi laiskoja vetyksiä? Entä Oulun tilanne tänäpäivänä? Irtisanottuja ihmisiä vain yt neuvottelujen vuoksi, ihmisiä jotka tosissaan haluavat tehdä duunia.
Että niin, jos olet yrittäjä sinä, niin palkkaa itse sitä väkeä duuniisi, jos et vain ole liian pihi.
Äläkä valita koska jos olet duunari, niin mistä tiedät milloin olet työttömänä itse ... ? Sille nimittäin ei ole mitään takeita tänä päivänä.
Väkeä vain vähennetään töistä vaikka justiinsa yrittäjät saivat 4% alennuksen yhteisöverosta. Että sillä mennään, markkinatalouden ehdoilla - ja niihin ehtoihin kuuluu se, että teettävät työt mahdollisimman minimillä saadakseen mahdollsimman maksimaalisen voiton. Ja että ne tämän vuoksi vielä saavat verorahoina yritystukia.
Yksittäisen työttömän tuki on aika pieni siihen verrattuna. - Hehheh!
Jaakopin painijapoik kirjoitti:
"Uskomaton asenne. Tuskin kukaan työttömänä huvikseen on."
No kyllä vaan on. Työnantajana maksan yli TES -palkkoja, panostamme esimiesten koulutukseen ja silti kasvun esteenä on pula hyvistä työntekijöistä. Irtisanomisuutisten aikaan huudetaan että missä se työvoimapula on. Suomalaiset ovat hienohelmoja joille ei kelpaa kuin yli 2k palkka, maisemakonttori ja mieluiten työ jossa ei tarvi rasittaa aivoja tai kroppaa. Meillä on vaihtoehto olla työttömänä. Itse olen ollu 39 ikävuoteen mennessä tasan 6 päivää. On osa-aika, kokoaika, pätkä- ja vuokratöitä ollut. Mutta töitä on riittänyt. Niinä aikoina myös kasvoi nykyisen firman asiakaskunta: "Kun sinä lupaat niin tiedämme että homma hoituu". Koulutuksena peruskoulu ja puolikas lukio. Revi siitä. Asenne on yleisin ja suurin este. Ensimmäinen kysymys työntekijöiltä nykyisin on "Mitä tästä maksetaan". Ei se, mitä minulta odotetaan. Kokemattomillakin ihan tajuttomat palkkavaatimukset. Onneksi Viron pojat tekee eikä meinaa.Hehheh! Lopetappas se kiljun juominen välittömästi! Aivosi alkaa pehmetä ihan toden teolla. Olet uusavuton ja vieläpä täysin vieraantunut todellisuudesta.
Kyllä muakin vituttaisi olla noin tyhmä ja sekaisin. Hehheh! - huij3
Heti menen kun vain osoitat semmoisen työn,johon työnantaja ottaa minut,vaikka huomisaamuna,annapa kuulua.Vaikken sossusta enkä mistään muualta saakaan tonnitolkulla rahaa.Toivottavasti pääset itse nauttimaan tästä ihanuudesta mahdollisimman pian,siitä tulen pitämään huolen.
- eletty'ä elämää
Jaakopin painijapoik kirjoitti:
"Uskomaton asenne. Tuskin kukaan työttömänä huvikseen on."
No kyllä vaan on. Työnantajana maksan yli TES -palkkoja, panostamme esimiesten koulutukseen ja silti kasvun esteenä on pula hyvistä työntekijöistä. Irtisanomisuutisten aikaan huudetaan että missä se työvoimapula on. Suomalaiset ovat hienohelmoja joille ei kelpaa kuin yli 2k palkka, maisemakonttori ja mieluiten työ jossa ei tarvi rasittaa aivoja tai kroppaa. Meillä on vaihtoehto olla työttömänä. Itse olen ollu 39 ikävuoteen mennessä tasan 6 päivää. On osa-aika, kokoaika, pätkä- ja vuokratöitä ollut. Mutta töitä on riittänyt. Niinä aikoina myös kasvoi nykyisen firman asiakaskunta: "Kun sinä lupaat niin tiedämme että homma hoituu". Koulutuksena peruskoulu ja puolikas lukio. Revi siitä. Asenne on yleisin ja suurin este. Ensimmäinen kysymys työntekijöiltä nykyisin on "Mitä tästä maksetaan". Ei se, mitä minulta odotetaan. Kokemattomillakin ihan tajuttomat palkkavaatimukset. Onneksi Viron pojat tekee eikä meinaa.Kukapa muu noin ilkeämieliselle ihmiselle töihin edes haluaisikaan-kyllä todella huomaa,että on yleissivistyksessä norsun mentävä aukko!!! Tosiaan-kun asenne on se,että "raha ratkaisee" ja "heikot sortuu elon tiellä",niin kyllä tuollaiset k-päät pomoina hilluu,vaikkei mitään todellista lahjakkuutta tai kykyä siihen ole!!! Itse olen aikani etsinyt töitä ihan miltä tahansa paskaduuni alalta ja tehnyt ILMAISEKSI nöyryyttäviä hommia-Nuori,lahjakas ihminen,vastavalmistunut ja hyväuskoinen! Sairastuminen masennukseen katkaisi kaikki työllistymisyritykset ja siitä lähtien olen ollut työttömänä ja sairaslomalla vuorotellen, vaikka tiedänkin,etten todennäköisesti työelämään mene koskaan,jollen torimyyjäksi sitten! Tämä naurettava työharjoittelu/virastopompottelu ei vain ole millään tavalla motivoiva,vaan todellakin ala-arvoisesti kohdellaan ihmisiä ja tehdään heidän ahdingostaan
pilkkaa! Esimerkiksi minut jätettiin äysin tyjän päälle ja vaille mitään kunnollista neuvontaa työvoimatoimiston taholta,kun olisin ollut astumassa työmarkkinoiden käyttöön ASENTEELLA: teen kyllä mitä vain ja hymyilenkin päälle,onhan minulla siihen oikein koulutuskin! Nyt katselen vuosia myöhemin kouluttamattomia asiakaspalvelijoita kassoilla,tiskeillä,virastoissa ja en vaan VOI ymmärtää,että miksi helve...ssä otin kalliin opintolainan ja jouduin siitäkin kuseen,kun en sitten koulutuksellani mitään tee???Vaan niin se vain menee,ettei töitä saa suomessa kuin suhteilla ja rikastumaan pääsee ainoastaan rikollinen! Että haistappa sinä työttömien haukkuja ihan itseksesi vain:( - Kuksittu on!
Jaakopin painijapoik kirjoitti:
"Uskomaton asenne. Tuskin kukaan työttömänä huvikseen on."
No kyllä vaan on. Työnantajana maksan yli TES -palkkoja, panostamme esimiesten koulutukseen ja silti kasvun esteenä on pula hyvistä työntekijöistä. Irtisanomisuutisten aikaan huudetaan että missä se työvoimapula on. Suomalaiset ovat hienohelmoja joille ei kelpaa kuin yli 2k palkka, maisemakonttori ja mieluiten työ jossa ei tarvi rasittaa aivoja tai kroppaa. Meillä on vaihtoehto olla työttömänä. Itse olen ollu 39 ikävuoteen mennessä tasan 6 päivää. On osa-aika, kokoaika, pätkä- ja vuokratöitä ollut. Mutta töitä on riittänyt. Niinä aikoina myös kasvoi nykyisen firman asiakaskunta: "Kun sinä lupaat niin tiedämme että homma hoituu". Koulutuksena peruskoulu ja puolikas lukio. Revi siitä. Asenne on yleisin ja suurin este. Ensimmäinen kysymys työntekijöiltä nykyisin on "Mitä tästä maksetaan". Ei se, mitä minulta odotetaan. Kokemattomillakin ihan tajuttomat palkkavaatimukset. Onneksi Viron pojat tekee eikä meinaa.Ooks päässy kuksimaa viron tyttölöi?
- Rock"
"Ja nyt kun joku neropatti tietenkin alkaa viisastella mun työssäkäynnistä,niin mulla on kesäloma vakituisesta työsuhteesta."
Ja mietippä näitä kirjoituksiasi, kun menet sitten niitä töitä hakemaan "vakituisen työsuhteen" loputtua. Sillä mikään ei ole "niin vakituista" kuin epävarmuus tänäpäivänä. Onhan siitä epävarmuudesta myös hyvä esimerkki ja se on NOKIA. - paluu 2010 luvulle
Missäs työkkärissä oletkaan töissä vai oletko peräti sosiaalityöntekijä, asenne ainakin tuntuu olevan kohdallaan.
- näköaloja
yksi toimistorotta kirjoitti:
Tuumataneli, sun asenne on tosi törkeä - ja asiaton.
Eikä kukaan saa tuhansien eurojen edestä tukia eikä tässä ainakaan ollut
kyse yksinhuoltajasta.
Sitä paitsi työvoimatoimiston virkailijalle EI KUULU moralisointi, vaan auttaa
työtöntä täyttämään se lomakkeensa ja löytämään ja etsimään töitä.
Sitäpaitsi työvoimatoimiston virkailijan ammattiin kuuluu asiakaspalvelu - mutta - kun suomalaisten itsetunto on mitä on, niin tokihan joidenkin asenne asiakasta kohtaan vääristyy, kun saa tavallaan olla "niskan päällä" asiakaspalvelutilanteessa.
Sitäpaitsi kun niitä töitä on niin vähän jaossa!
Vai millä selität sen että kun työnantajat, firmat ym:t 80-luvulla olivat vähemmän ahneita, niin KAIKILLA OLI TÖITÄ. Nyt globalisaatio imee meidän työpaikkamme (ja yrityspomot ovat tyytyväisiä ja rikkaampia kuin koskaan) .
Kohta tuolla luukulla on Nokian entisiä työntekijöitä - ovatko hekin mielestäsi laiskoja vetyksiä? Entä Oulun tilanne tänäpäivänä? Irtisanottuja ihmisiä vain yt neuvottelujen vuoksi, ihmisiä jotka tosissaan haluavat tehdä duunia.
Että niin, jos olet yrittäjä sinä, niin palkkaa itse sitä väkeä duuniisi, jos et vain ole liian pihi.
Äläkä valita koska jos olet duunari, niin mistä tiedät milloin olet työttömänä itse ... ? Sille nimittäin ei ole mitään takeita tänä päivänä.
Väkeä vain vähennetään töistä vaikka justiinsa yrittäjät saivat 4% alennuksen yhteisöverosta. Että sillä mennään, markkinatalouden ehdoilla - ja niihin ehtoihin kuuluu se, että teettävät työt mahdollisimman minimillä saadakseen mahdollsimman maksimaalisen voiton. Ja että ne tämän vuoksi vielä saavat verorahoina yritystukia.
Yksittäisen työttömän tuki on aika pieni siihen verrattuna.Työnantajatko ainoat ahneet ? Miten sitten näiden jatkuvien, suhteettomien palkankorotusten laita, matalapalkkainenkin haluaa rahat ökytaloon ja vaatiin sen mukaista palkkaa, annetaanpa palkankorotus, yrityksen palkkakustannukset nousevat, lisätään siis hyödykkeen hintaa, taas jää palkka pieneksi, nostetaan palkkoja. Tämähän varmaan toimisi jos emme tarvitsisi ulkomaankauppaa, valitettavasti vain sisämarkkinamme ovat liian pienet jotta yritykset pärjäisivät pelkästään niillä.
Jotta pääsisimme edes lähelle sitä hintatasoa mitä halvan työvoiman maissa on, on niitä kuluja jossain karsittava, jotta toiminta voisi olla edes mahdollista.
Mielestäni ei niin kovin vaikeaa matematiikkaa, lisäksi yritysten voitosta on saatava rahaa kehittämiseen ja toiminnan jatkamiseen. Kuten koditkin, toimitilat ja koneetkin vaativat uusimista ja huoltoa, kenties laajennustakin. - 7+6
huij3 kirjoitti:
Heti menen kun vain osoitat semmoisen työn,johon työnantaja ottaa minut,vaikka huomisaamuna,annapa kuulua.Vaikken sossusta enkä mistään muualta saakaan tonnitolkulla rahaa.Toivottavasti pääset itse nauttimaan tästä ihanuudesta mahdollisimman pian,siitä tulen pitämään huolen.
Ja millähän lihaksilla sinäkin "pidät huolen" kenenkään työttömäksi joutumisesta?
- Jaakopin painijapoik
eletty'ä elämää kirjoitti:
Kukapa muu noin ilkeämieliselle ihmiselle töihin edes haluaisikaan-kyllä todella huomaa,että on yleissivistyksessä norsun mentävä aukko!!! Tosiaan-kun asenne on se,että "raha ratkaisee" ja "heikot sortuu elon tiellä",niin kyllä tuollaiset k-päät pomoina hilluu,vaikkei mitään todellista lahjakkuutta tai kykyä siihen ole!!! Itse olen aikani etsinyt töitä ihan miltä tahansa paskaduuni alalta ja tehnyt ILMAISEKSI nöyryyttäviä hommia-Nuori,lahjakas ihminen,vastavalmistunut ja hyväuskoinen! Sairastuminen masennukseen katkaisi kaikki työllistymisyritykset ja siitä lähtien olen ollut työttömänä ja sairaslomalla vuorotellen, vaikka tiedänkin,etten todennäköisesti työelämään mene koskaan,jollen torimyyjäksi sitten! Tämä naurettava työharjoittelu/virastopompottelu ei vain ole millään tavalla motivoiva,vaan todellakin ala-arvoisesti kohdellaan ihmisiä ja tehdään heidän ahdingostaan
pilkkaa! Esimerkiksi minut jätettiin äysin tyjän päälle ja vaille mitään kunnollista neuvontaa työvoimatoimiston taholta,kun olisin ollut astumassa työmarkkinoiden käyttöön ASENTEELLA: teen kyllä mitä vain ja hymyilenkin päälle,onhan minulla siihen oikein koulutuskin! Nyt katselen vuosia myöhemin kouluttamattomia asiakaspalvelijoita kassoilla,tiskeillä,virastoissa ja en vaan VOI ymmärtää,että miksi helve...ssä otin kalliin opintolainan ja jouduin siitäkin kuseen,kun en sitten koulutuksellani mitään tee???Vaan niin se vain menee,ettei töitä saa suomessa kuin suhteilla ja rikastumaan pääsee ainoastaan rikollinen! Että haistappa sinä työttömien haukkuja ihan itseksesi vain:("Kukapa muu noin ilkeämieliselle ihmiselle töihin edes haluaisikaan"
No 12 henkilöä vakituisia tällä hetkellä sesonkiluonteisesti 10 ainakin, osa viihtynyt palkkalistoilla firman alusta asti. Syy on se, että maksan hyville hyvää palkkaa ja pidän muutenkin huolen ettei heillä huvita vaihtaa paikkaa. Vaikka työ on fyysisti ja tiukkojen aikataulujen myötä joskus myös henkisesti raskasta. Eipä ole valitusta kuulunut vaikka oikeat epäkohdat esiin tulevat. Arvostan työntekijöitäni.
Tarkoitin sitä, että hyvän asenteen omaavia tekijöitä on vähän. Palkannauttijaksi tulijoita on paljon, tekijöitä vähemmän. Että erehdyinkin luulemaan ensimmäistä kertaa vuosiin tänne kirjoittaessa että tällä voisi olla erimieltä ja vaihtaa ajatuksia menemättä henkilökohtaisuuksiin. Vastausten kielenkäytöstä voi kyllä päätellä syyn siihen miksi osa on kortistossa. Kun myös työleämä vaatii käytöstapoja nykyisin, sano...
Mutta onko se minun vika jo suomalaisesta kansasta on tullut velttojen selittelijöiden kuva. Vai voisiko se perustua jonkinlaiseen kokemukseen? Onko sinulla kattavampi kokemus palkanmaksajan ja työnantajan roolista? - ei voi yleistää
Jaakopin painijapoik kirjoitti:
"Uskomaton asenne. Tuskin kukaan työttömänä huvikseen on."
No kyllä vaan on. Työnantajana maksan yli TES -palkkoja, panostamme esimiesten koulutukseen ja silti kasvun esteenä on pula hyvistä työntekijöistä. Irtisanomisuutisten aikaan huudetaan että missä se työvoimapula on. Suomalaiset ovat hienohelmoja joille ei kelpaa kuin yli 2k palkka, maisemakonttori ja mieluiten työ jossa ei tarvi rasittaa aivoja tai kroppaa. Meillä on vaihtoehto olla työttömänä. Itse olen ollu 39 ikävuoteen mennessä tasan 6 päivää. On osa-aika, kokoaika, pätkä- ja vuokratöitä ollut. Mutta töitä on riittänyt. Niinä aikoina myös kasvoi nykyisen firman asiakaskunta: "Kun sinä lupaat niin tiedämme että homma hoituu". Koulutuksena peruskoulu ja puolikas lukio. Revi siitä. Asenne on yleisin ja suurin este. Ensimmäinen kysymys työntekijöiltä nykyisin on "Mitä tästä maksetaan". Ei se, mitä minulta odotetaan. Kokemattomillakin ihan tajuttomat palkkavaatimukset. Onneksi Viron pojat tekee eikä meinaa.Siitä olen samaa mieltä että osa varmaan on huvikseen työttöminä. Mutta ei tod kaikki. Olen ollut jo vuoden työttömänä, olen hakenut lähes sataan paikkaan töihin (ihan niihin paskahommiinkin, rakennussiivouksiin ym. ammatiltani olen rakennusmaalari ja työkokemustakin löytyy), sekä seitsemään työvoimakoulutukseen, ei vain pääse mihinkään. Asenne ja motivaatio todellakin on kohdallaan, olisin valmis tekemään osa-aikaista ja määräaikaisia hommia, toimisto- ja asiakaspalvelutyöt eivät todellakaan nappaa, niitäkin olen kokeillut. Itselleni riittäisi jo 13 euron tuntipalkka, vaikka TESin mukaan saisin tällä koulutuksella ja työkokemuksella enemmänkin. Mieluiten rasittaisin työssä kroppaa kuin aivoja. Olisin valmis kouluttautumaan ja oppimaan uutta, kaikki alaan liittyvät työt kiinnostaisi. Oman alan töiden lisäksi olen hakenut muitakin töitä, kaikkea mihin vain voi hakea.
Töitä vaan ei kukaan suostu antamaan, juurikin siksi kun ulkomaalaista työvoimaa on niin paljon ja rakennusalantyöntekijöitä on tuhansittain muutenkin työttöminä. Kun pääsisi edes johonkin koulutukseen, sen verran ottaa päähän tämä työttömyys. - Tsemppiä hakijoille
Tällä hetkellä on pikkasen ylitarjontaa työntekijöistä, että se työnsaanti ei ole kovin helppoa. Onhan niitäkin, jotka vieroksuu töitä, mutta suurin osa kuitenkin tekisi mieluummin töitä kuin kituuttaisi työttömyystuella. Viimeksi hakemaani paikkaan oli yli 200 hakijaa. Siitä voi laskea, mikä on todennäköisyys saada työpaikka.
- Se ihmetyttääkin
ei voi yleistää kirjoitti:
Siitä olen samaa mieltä että osa varmaan on huvikseen työttöminä. Mutta ei tod kaikki. Olen ollut jo vuoden työttömänä, olen hakenut lähes sataan paikkaan töihin (ihan niihin paskahommiinkin, rakennussiivouksiin ym. ammatiltani olen rakennusmaalari ja työkokemustakin löytyy), sekä seitsemään työvoimakoulutukseen, ei vain pääse mihinkään. Asenne ja motivaatio todellakin on kohdallaan, olisin valmis tekemään osa-aikaista ja määräaikaisia hommia, toimisto- ja asiakaspalvelutyöt eivät todellakaan nappaa, niitäkin olen kokeillut. Itselleni riittäisi jo 13 euron tuntipalkka, vaikka TESin mukaan saisin tällä koulutuksella ja työkokemuksella enemmänkin. Mieluiten rasittaisin työssä kroppaa kuin aivoja. Olisin valmis kouluttautumaan ja oppimaan uutta, kaikki alaan liittyvät työt kiinnostaisi. Oman alan töiden lisäksi olen hakenut muitakin töitä, kaikkea mihin vain voi hakea.
Töitä vaan ei kukaan suostu antamaan, juurikin siksi kun ulkomaalaista työvoimaa on niin paljon ja rakennusalantyöntekijöitä on tuhansittain muutenkin työttöminä. Kun pääsisi edes johonkin koulutukseen, sen verran ottaa päähän tämä työttömyys.Miten voi olla niin paljon virolaisia töissä jos niille maksetaan samaa palkka kuin suomalaisille? Niitä on todella paljon rakennuksilla ja myyjinä, siinä haittaa vielä huono kielitaitokin.
Tuntuu, että haluavatkin pitää suomalaisten työttömyyden tarkoituksella korkealla, että voi vaatia heikennyksiä työoloihin ja jopa palkanalennuksia. Samaan aikaan nostavat omia palkkojaan ja muita etuja.
Pitäisi kieltää ulkomaisen työvoiman käyttö jos halukkaita suomalaisia on tarjolla. - höpöhöpö.
näköaloja kirjoitti:
Työnantajatko ainoat ahneet ? Miten sitten näiden jatkuvien, suhteettomien palkankorotusten laita, matalapalkkainenkin haluaa rahat ökytaloon ja vaatiin sen mukaista palkkaa, annetaanpa palkankorotus, yrityksen palkkakustannukset nousevat, lisätään siis hyödykkeen hintaa, taas jää palkka pieneksi, nostetaan palkkoja. Tämähän varmaan toimisi jos emme tarvitsisi ulkomaankauppaa, valitettavasti vain sisämarkkinamme ovat liian pienet jotta yritykset pärjäisivät pelkästään niillä.
Jotta pääsisimme edes lähelle sitä hintatasoa mitä halvan työvoiman maissa on, on niitä kuluja jossain karsittava, jotta toiminta voisi olla edes mahdollista.
Mielestäni ei niin kovin vaikeaa matematiikkaa, lisäksi yritysten voitosta on saatava rahaa kehittämiseen ja toiminnan jatkamiseen. Kuten koditkin, toimitilat ja koneetkin vaativat uusimista ja huoltoa, kenties laajennustakin.Suomessa ei ole lähellekään Euroopan korkeimmat palkat eikä ostovoima, paitsi johtajilla ja omistajilla. Ei suomalaisten palkkoja kuulu laskea vaan halpamaissa pitää palkkojen nousta kuten nouseekin ja sitten yritykset palaa takaisin häntä koipien välissä. Siellä on laatukin huonompaa ja mitä muuta voi nälkäpalkalla odottaakaan.
Yritysten voitoista jää rahaa kehittämiseen kun ei jaeta kaikkea ulos osinkoina ja optioina johtajien jättipalkkojen lisäksi. Vielä eläkkeelläkin saavat älyttömiä summia, miksi ihmeessä. - huj3
7+6 kirjoitti:
Ja millähän lihaksilla sinäkin "pidät huolen" kenenkään työttömäksi joutumisesta?
Jollakin muulla kuin lihaksilla,mitä sinulla ei ole.
- vääryys
huj3 kirjoitti:
Jollakin muulla kuin lihaksilla,mitä sinulla ei ole.
Kyllä tämän ketjun suosio kertoo että on olemassa todellinen ongelma.
Alkuperäinen kirjoittaja sysäsi suoraan yhteiskunnan mätäpaiseeseen eli epäpäteviin virkailijoihin joiden annetaan mellastaa asiakkaiden kustannuksella vuodesta toiseen ja vielä palkan edestä? - ei onneksi virkailij
Menikös se loma katkeroituneena runkkaillessa?
- Kauheat paineet?
Tyonteko ei näytä sopivan sun mielenterveydelle sitte ollenkaan. Noin kiukkuista kirjoittajaa ei ole vähään aikaan näkynytkään. Entä voisitko selventää, mitä tukiaisia työtön oikein saa, jos niistä kertyy tuhansia euroja kuukaudessa?
- asiallinen valit
virkailijan nimi kehiin....?
Ja laita asiallinen palaute toimisto johdolle. - onnea työnhakuun
Tosi ikävää kuulla, mulle on onneksi sattunut asiallinen ja ystävällinen virkailija aina.
Kun ihminen on joutunut työttömäksi, hän tarvitsee tukea ja apua, tsemppiä.
Kun työttömyys vielä pitkittyy, eikä lukuisista hakemuksista huolimatta sitä työpaikkaa saa, se alkaa masentaa ketä tahansa.
Siihen kun vielä lisätään taloudellinen huoli ja ahdinko, en todellakaan toivo työttömyyttä kenellekkään.
Aloittajan kannattaisi tosiaan tehdä asiallinen valitus virkailijan käytöksestä ja jatkossa hoitaa asiat jonkun muun ihmisen kanssa. Joskus ne henkilökemiat ei vaan kohtaa.- jeps.
"onneksi sattunut asiallinen ja ystävällinen virkailija "
Ja ne asiallisetkin saa suotta huonon maineen näiden pässien takia. Ei saisi olla arpapeliä että sattuuko tänään kohdalle asiallinen virkailija vai se toimiston veemäisin pässi.
- ;;......
Näistä hankalista ihmisistä on väkisinkin ajatus, haluavatko he että asiakas menettää malttinsa, vai mikä on pointti.
Asiakaspalvelija saa palkan hyvästä työstään, ei kuulu ottaa henkilökohtaista arviota. - keinot on monet
Virkailijoiden pointti on se, että työtön kokee olonsa epämiellyttäväksi työttömänä ja hakee mahdollisimman pian töitä.
- jihur
niin mutta kun hakija just hakee töitä ja silti saa huonoa kohtelua.
- hakemusta väsäämään
Nykyään ei sot soitella firmoihin, vaan lähetetään sähköpostia. Ovat liian kiireisiä vastaamaan työnhakutiedusteluihin.
- hedelmäpommi
Ja ne hakemussähköpostit menee kaikki suoraan roskakoriin. Kukaan ei ehdi niitä pläräämään, ja sähköpostilähestymisen tapauksessa on helppo olla vaikka miten töykeä (jättää kokonaan humioitta).
سمَـَّوُوُحخ ̷̴̐خ ̷̴̐خ ̷̴̐خ امارتيخ ̷̴̐خ
- En viitti..
Ei työkkäristä mitään töitä saa. Siellä vaan kirjataan ylös työttömät.
Omalla kohdalla työkkärin täti totesi, että ei enäitä kaikkia tänne viitti kirjoittaa, kun esitin työ- ja opintotodistuksiani. - mies 86
Aina sitä törmää sellaisiin seipäännielleisiin virkailjoihin missä sitten ikinä liikkuukaan. Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, vaikka ymmärrän kyllä että se on helpommin sanottu kuin tehty.
- Caesar2
Pistä kaikki nöyryytykset paperille ja kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Sieltä tulee päätös aikanaan. Jonkun pitää saada nuo virkailijat kuriin.
- huij3
Juu,keskustelun päätteeksi voit sanoa,että tämä meni videolle,joten perästä kuuluu..
- Ymmärrys hoi!!!!
Sitä paitsi: tuo virkailemassa oleva sakki saa elantonsa VERONMAKSAJIEN rahoista, vaikka eivät sitä tunnu oikein ymmärtävän!
- numero333
Heidän takia työttömyys % on korkea etenki nuorten keskuudessa.
- ehkäise syrjäytymine
Niinpä juuri kun nuori ei toista kertaa usalla mennä tollaseen henkiseen pieksentään.
- phyi1
Oon myöskin aiemmin kuullut tälläisistä tapauksista.
TE-toimiston tehtäviin ei kuulu viedä itsevarmuutta työnhakijalta saati ilmoittaa, että tälläisillä papereilla (=työkokemuksella) et tule saamaan työtä.
Heidän tehtävä on auttaa, ei profiloida ihmisiä ja lyntätä työkokemusta ja siinä samalla kaikkea muuta.
Jos vain voit niin jätä koko tyyppi omaan arvoonsa, koska hän ei todellakaan tunne sinua saati tiedä kuinka hyvä työntekijä olet.
Ole sinnikäs niin löydät varmasti koulutusta vastaavaa työtäsi! :) - Älä anna sitä
Älkää koskaan antako toisille valtaa kertoa, keitä olette, teette kuitenin päätökset elämästänne itse. Törkysuisia ihmisiä on, samoin stressaantuneita, turhautuneita, ajattelemattomia ja kasa kaikkia muita, jotka möläyttelevät. Osa lyttää tahallaan, osa tahattomasti tajuamattaan. Mutta työnhaku, koulutus ja elämäsi on sinun. Sinun siis täytyy myös seistä omilla jaloillasi, riippumatta muiden sanomisista ja arvosteluista. Se on aivan sama, mikä on te-keskuksen työntekijän mielipide ja se on aivan sama mitä hän muuten sanoo: sinä käyt siellä hoitamassa omaa työnhakuasi kuntoon, hoidat asiat, pidät kiinni itse omasta työnhakusuunnitelmastasi, teet itse oman tiesi ja sitten elät sen mukaan.
Joten älä anna tuon vaikuttaa, sillä silloin luovutat tuntemattomalle oikeuden määrätä itsetunnostasi ja itsearvostuksestasi. Totuus on se, että moni yrittää, mutta vain sinä lopulta siitä päätät, mitä itsestäsi ajattelet ja rohkaisetko itseäsi vai et.
Ujoudestakin voi itseään kehittää, sosiaalisia taitojaan voi kehittää ja puhelimella voi oppia ja rohkaistua soittamaan. Tosiasia vaan on se, että se kaikki on sinun käsissäsi eikä sitä kukaan muu voi kuitenkaan tehdä: kivempaahan se on jos kannustetaan, mutta se on harvinaista herkkua eikä siitä pidä olla riippuvainen.
Joten, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sinä haet töitä ja sitäpaitsi, se virkailija ei päätä saatko sinä niitä vai et, eihän hän ole sinulle töitä hankkimassakaan. Ei hän sinua haastattele eikä palkkaa sinulle anna. Joten mitä merkitystä hänellä asian kannalta lopultakaan on?
Itse olen huomannut, että ennen kun jaksoin stressata ja kimpaantua, voin vain huonommin, mutta mikään ei parantunut mihinkään suuntaan. Nyt kun en stressaa vaan olen ottanut asiat niin henkisesti kun muutenkin omiin käsiini, ei liikuta juurikaan: voin paremmin ja te-keskus on kuin kaupan kassa. Menen sinne asioimaan, en hankkimaan ystäviä.
:) - Pake3
Kävin nuorena vastavalmistuneena työkkärissä ja ajattelin, että tämä on viimeinen paikka mistä töitä voi saada. Sen jälkeen en ole käynyt siellä, mutta töitä sain. Älä lannistu, kysy suoraan firmoista. Työkkärin virkailijoille pitäisi laittaa tulospalkka, palkka sen mukaan kuinka monelle he saa töitä.
- ...........
eihän työkkäri ole mikään työnvälitysfirma. sieltä saa työttömyyskorvausta, jos et itse löydä töitä tai harjoittelupaikan joka saattaa tai ei saata tulevaisuudessa auttaa sinua työllistymään.
- savuton1
Virkailijoilla on tulospalkka, asiakkaan on valittava jokin kurssi, aivan sama, kiinnostaako tai onko asiakkaalla edellytyksiä siihen. Tottakai on tärkeätä, että tekee jotain, edes kursseilla käy, mutta lähtökohta on se, ettei virkailijoita kiinnosta kuin oma tilanteensa, eivätkä ole pätkän vertaa kiinnostuneita mihin asiakas oikeasti voisi työllistyä. TE-toimiston palvelu 4v sitten oli JÄRKKYÄ! Luulin hänen juuri aloittaneen kun oli niin avuton,mutta olikin kuulemma ollut yli 10v töissä. Keskittyi olemaan nätti...
- flglhml
Saman olen kokenut ja sama juttu Kelassa. Olin työtön muutaman viikon valmistumisen jälkeen. Onneksi en ole ollut sen jälkeen. Minulle ei olisi maksettu ollenkaan työttömyysrahaa koska vastavalmistuneena minulla oli liian paljon rahaa tilillä, eräs toinen kertoi että hänellä oli ollut liian kallis auto.
- Pitäkää tunkkinne
Voi kauheeta! Ite en varmaan sittenkään uskalla mennä sinne kyselemään jos auttaisivat vaikeasti työllistettävää kun kerran tolleen kohtelevat. Jos ei oo edes sitä turkasen koulutusta eikä kykene fyysiseen työhön tai edes seisomaan työpäivän ajan niin ei varmaan ole niillä mitenkään mukava asenne siihen hommaan.
En itekään oikeen uskalla niitä töitä hakee kun en keksi mitään mitä pystysin tekemään ja mihin mun vähänen koulutus ja työkyky riittäis. Puhelinmyyntiä en suostu tekemään, en enää ikinä. On sen verran kakkasta duunia.
Eivät varmaan edes meikälaista halua auttaakaan kun ei ole ammattia enkä siis kelpaa työttömyystukea saamaan. Jos en oo kunnon työtön niin ei mulle kukaan niitä töitäkään hanki. - siviä
Hei
Ålä menetä toivoa virkailijat ovat joskus todella tylyjä vaikka pitäisi auttaa ihmisiä ja ohjata eteenpäin virkailijat ovat asiakkaita varten asiat kyllä järjesty ole positiivinen uskon että olet pahoittannu mielesi mutta aurinko kyllä paistaa ja elämä voittaa
kyllä sitä on saannu itsekin niellä ja itkeä asioitten takia mutta sitkeys voittaa... - ei työvoimapalveluja
kärsämäellä oli samanlainen virkailija
- d332d3d3u7tr7yrtdfyv
kun nuorena kävin työkkärissä kiusaamiskulttuuri ei vielä vallinnut, nyt joka ainut kerta kun käyn siellä minussa on aina jotain vikaa, kaikki minussa on huonoa, virkailija kyselee kuin olisin pahimman luokan rikollinen, suoraan sanottuna pahempi kuulustelu menossa kuin poliisilaitoksella :D
suomalaisilla pieni tarkistus tässä käytöksessä paikallaan, ettehän halua antaa kuvaa itsestänne kuin GESTAPOSTA
työhaastattelu on yleensä sellainen että työnantaja antaa sulle töitä, ei kysele kummallisuuksia, ettehän tekään ARVOISAT työkkärin työpaikkakiusaajat / niskaan huohottajat - rohkeutta peliin
Anna palautetta tästä virkailijasta.
- Over50
Olen jo yli viisikymmentä. Koen, että minua on kohdeltu monesti TE-keskuksessa kuin pientä lasta joten otsikon nimi on aivan oikein. Monella virkailijalla on hoivatyöhön sopiva äidillinen/isällinen asenne.
- totuus 777
Älä loukkaannu. Hän ei tiedä sinusta mitään mitä olet opiskellut ja käynyt elämässäsi läpi. Uutta putkeen vaan töihin haet itsenäisesti lähetät vaikka sähköpostia firmaan ja laita liitteeksi CV. Kyllä sillä lähtee hyvin käyntiin.
- jp1976
juu keskustelua riittää :D ei työkkäri sua työlistä se on vaan kela/litto/sossu rahoja varten et jos haluat töihin niin itse haet katsot netistä ja laitat s-postia tai sitten soitat :D en ole korkeasti koulutettu ja ollut kuitenkin pää sääntöisesti töissä 20v asti ja nyt olen 37 vuotias eikä työkkäri ole yhtäkään työtä järjestänyt eli jos haluat töihin niin oma aloite sen työ tuo ei työkkäri. kerta on monia piilopaikkoja ym jotka saa kysymällä.. valitan mutta ei riitä että on koulutusta vaan pitää nähdä vaivaa ei siinä kotona olo auta tai mol/työvoimatoimisto
- tiipi4
Leppävaarassa on ainakin eräs naisvirkailija aivan kauhea.
"Työkkärin virkailija vei itsetuntoni"
Kylläpä itsetunnon vieminen ihmisiltä onkin tänä päivänä helppoa hommaa. Otan osaa. Oliko se itsetuntosi verrannollinen koulutukseesi? Oliko se yhtä kuin koulutuksesi?- melkein provo tämä
Voi hyvä koulutettu.
Jos sinulla on yhtään koulutusta, tiedät että työt löytyy muualta kuin työkän tiskiltä.
Jos olet ujo ja puhelinyhteys on vaikeaa, etsi netistä.
Tai lähdet paikanpäälle sopivaan työmestaan kyselemään.
On siinä työkän virkailijalla vaikea pitää hymyä naamalla, kun pitää haluaville tarjota ei-oota ja jos jotain keksiikin osa porukoista alkaa heti keksiä syitä, miksei työtä voi tehdä, miks kuitenkaan ei pitäisi karenssiin joutua.- ei mikään provo
Miksi sitten se täti istuu siellä tiskin takana, jos työtä löytyy muualta kuin työkän tiskiltä. Miksi hän nöyryyttää asiakasta eikä tarjoa hänelle oikeita töitä? Miksi hänen pitää vaikeasti pitää hymyä naamalla ja tarjota jotain paperinpyörityshommaa, jossa tuntee itsensä tarpeettomaksi? Miksi hänen pitää ylipäänsä määrätä ketään karenssille ja syyllistää suureksi huijariksi? Miksi hän ei osaa kannustaa työtöntä? Miksi hän osaa ainoastaan nöyryyttää? Miksi hänen oma työnsä ei tuota yhteiskunnalle yhtään mitään? Miksi tällainen täti on siellä tiskin takana?
Anteeksi pakko vastata tähän.
Olet laittanut kymmeniä,satoja hakemuksia?.
Joo älä laita enää,vaan soita ja sano et milloin alotat sen duunin?...
Siitä monet tykkää,ei ne lue mitää sähköposteja ..- Hakemustehtailija
Tässä on kyllä jotain totuuden siementä. Jos kymmenellä hakemuksella et ole päässyt edes haastatteluun, pitäisi hälytyskellojen soida. Sen jälkeen on aivan sama laitatko sata vai tuhat lisää. Paremmin käytät aikasi esim. tekemällä lottorivin
- byrokraatteihin pett
Työkkärin virkailijan tehtävänä on ainoastaan nöyryyttää ja syyllistää asiakas suureksi huijariksi. Merkonomin koulutus ei riitä ymmärtämään asiakkaan ongelmia. Jos asiakas kertoo millaisiin tehtäviin hän ei sovellu, virkailija rupeaa vain vähättelemään ongelmaa. Ujo ei saisi olla, jännittää ei saa. Pitää voida ottaa vastaan millainen työ tahansa. Asiakas varmasti pyrkii huijaamaan jollain tavalla. Virkailijalla on annettu mielivaltainen päätösvalta. Karenssille joutuu heti, jos vähänkään ehdottaa jotain mikä ei sovi virkailjalle. Virkailjan sanaa on toteltava, onhan hän itse Vladimir Iljits Leninin nimittämä.
- pexi pekoni
työkkärin henkilöknta asiakaspalvelun pakkokurssille ennen palkanmaksua.luulevat että joku huvikseen on työtön .pitää ottaa huomioon asiakkaan todellinen tilanne nyt ja tässä.ei syyllistää ja arvostella.ihmisillä on todella erilainen tausta ja taloudellinen tilanne.perhesyyt ,yksinäisyys ym.ihmistä pitää kannustaa ,opastaa,neuvoa.pitää etsiä yhdessä vaihtoehtoja.ihmisarvo on pidettävä mielessä.ei virkailija saa korostaa omaa egoaan jaalle 30-kymppiset eivät osaa arvostaa yli 50-kymppisiä .ihminen on aina yksilö ja jokainen työtön on arvokas ihmisenä ,tämä pitäisi virkailijan muistaa,vaikka itse olisi osa-aikainen ja surkealla palkalla.kaikki vaihtoehdot pitää asiakkaalle kertoa päin kasvoja,eikä salata etuja kuten nykyään virkailijat tekevät.työkkriä ei tarvita ,turha menoerä ja suojatyöpaikka liian monelle nykynuorelle.työttömän uhkailu ja nöyryytys on loputtava ja heti.
- ,.-,.-,.-,.-,-.
kyllä se on parempi, että työntekijät ovat edes palkattomassa harjoittelussa kuin istuvat kotona tekemättä mitään. siihen toimettomuuteen ehtii tottua nopeasti ja myöhemmin on vaikea palata työelämään. tai onhan työttömillä mahdollisuus tehdä keikkatöitä, niitä saa helposti ja niitä me nuoretkin usein tehdään, kun ei vakiotyötä löydy.
keikkatöitäkin on erilaisia: siivousta, ravintola-alaa, kaupallisalaa, lastenhoitoa, henkilökohtaista avustusta, raksaa jne joten kyllä niistä pitäisi eriluonteistenkin ihmisten löytää jotakin itselleen käypää. - Hölmöläinen
Tämä olisi tosiaan ensimmäinen askel. Tsaarinaikaisesta virkamieskulttuurista pitäisi jo luopua. TE-keskukset on työttömiä eikä niiden virkailijoita varten. Syyllistämällä ei ole luotu yhtään oikeaa työpaikkaa, ikinä. Tosin eihän se ole tarkoituskaan. Tarkoitus on ajaa työtön pois, vaikka sitten sossun luukulle. Toimeentulotuella eläviähän ei lasketa työttömiksi, joten pullakahvit on ansaittu.
- Kerroppa kokemuksesi
,.-,.-,.-,.-,-. kirjoitti:
kyllä se on parempi, että työntekijät ovat edes palkattomassa harjoittelussa kuin istuvat kotona tekemättä mitään. siihen toimettomuuteen ehtii tottua nopeasti ja myöhemmin on vaikea palata työelämään. tai onhan työttömillä mahdollisuus tehdä keikkatöitä, niitä saa helposti ja niitä me nuoretkin usein tehdään, kun ei vakiotyötä löydy.
keikkatöitäkin on erilaisia: siivousta, ravintola-alaa, kaupallisalaa, lastenhoitoa, henkilökohtaista avustusta, raksaa jne joten kyllä niistä pitäisi eriluonteistenkin ihmisten löytää jotakin itselleen käypää."kyllä se on parempi, että työntekijät ovat edes palkattomassa harjoittelussa "
Oletko itse ollut palkattomassa työssä, missä teet muidenkin ne epämieluisimmat työt mutta ilman palkkaa. - Näytäpä mallia
,.-,.-,.-,.-,-. kirjoitti:
kyllä se on parempi, että työntekijät ovat edes palkattomassa harjoittelussa kuin istuvat kotona tekemättä mitään. siihen toimettomuuteen ehtii tottua nopeasti ja myöhemmin on vaikea palata työelämään. tai onhan työttömillä mahdollisuus tehdä keikkatöitä, niitä saa helposti ja niitä me nuoretkin usein tehdään, kun ei vakiotyötä löydy.
keikkatöitäkin on erilaisia: siivousta, ravintola-alaa, kaupallisalaa, lastenhoitoa, henkilökohtaista avustusta, raksaa jne joten kyllä niistä pitäisi eriluonteistenkin ihmisten löytää jotakin itselleen käypää.No justiinsa! Luodaan sitten lisää Suomeen halpatyövoimaa. Työharjoittelijoita on ymmärtääkseni käytetty yrityksissa hyväksi jo useita vuosia. Harjoittelija saa sen työmarkkinatuen, mutta ei siis palkkaa. Eikä eläkettä kerry. Eikä mitään matkakorvauksia harjoittelijalle makseta. Yrityksen ei tarvitse maksa mitään, se hyötyy siitä. Mutta kyllä työstä oikea palkka on saatava!!!
Ja sitten vielä tietyt tahot mainostavat työharjoittelua ihanteellisen keinona lisätä yrityksen työvoimaa ja tehokkkuutta (ks. linkki) --YÖK!!
http://elisamkoponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/121953-yritys-nain-saat-4-viikossa-harjoittelijan-tyoharjoittelutyovoimavalmennus - Aika härskiä
Näytäpä mallia kirjoitti:
No justiinsa! Luodaan sitten lisää Suomeen halpatyövoimaa. Työharjoittelijoita on ymmärtääkseni käytetty yrityksissa hyväksi jo useita vuosia. Harjoittelija saa sen työmarkkinatuen, mutta ei siis palkkaa. Eikä eläkettä kerry. Eikä mitään matkakorvauksia harjoittelijalle makseta. Yrityksen ei tarvitse maksa mitään, se hyötyy siitä. Mutta kyllä työstä oikea palkka on saatava!!!
Ja sitten vielä tietyt tahot mainostavat työharjoittelua ihanteellisen keinona lisätä yrityksen työvoimaa ja tehokkkuutta (ks. linkki) --YÖK!!
http://elisamkoponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/121953-yritys-nain-saat-4-viikossa-harjoittelijan-tyoharjoittelutyovoimavalmennusKuultiin vierestä kun pari dirikaa jutteli keskenään tyyliin että pitäskö ottaa pari orjaa.
Tarkoittivat just noita työvoimatoimistosta saatavia ilmaistyöntekijöitä joita karenssin uhalla ilmaisesti sysätään noihin duuneihin " valmennettaviksi" . Aika härskiä, jotenki - Härskiäpä hyvinkin
Aika härskiä kirjoitti:
Kuultiin vierestä kun pari dirikaa jutteli keskenään tyyliin että pitäskö ottaa pari orjaa.
Tarkoittivat just noita työvoimatoimistosta saatavia ilmaistyöntekijöitä joita karenssin uhalla ilmaisesti sysätään noihin duuneihin " valmennettaviksi" . Aika härskiä, jotenkiOlin työkkärin kautta yrittäjäkoulutuksessa, Kurssilla oli toki muitakin kuin meitä työttömiä. Kurssin vetäjät opettivat meitä juuri sanomalla, että yrittäjän kannattaa ehdottomasti ottaa harjoittelijoita työkkäristä niin saa ilmattteeksi työvoimaa.
Ihmetytti kovasti kun kurssin (jonka maksajana on TE-keskus) opettajat ja osa kurssilaisistakin katsoi yleisesti oikeudekseen puhua halvekusvasti "harjoittelijoista". No eivät kaikki harjoittelija ole teinejä, eivätkä kaikki teinit ole tyhmiä, kuten kuitenkin kurssilla vihjailitiin. Ilmapiiri oli kuitenkin sellainen että naureskeltiin harjoittelijoille.Tuntui erittäin pahalta kun olen itsekin ollut harjoittelija työkkärin kautta, olosuhteiden pakosta ja kun olen kuitenkin tunnollisesti työpanokseni eräälle yritykselle harjoittelun kautta antanut saamatta palkkaa. Ja sitten nämä naureskelee ja heittää herjaa harjoittelijoista yleensä.
Kurssipalautteeseen kyllä moni tietääkseni laittoi palautetta asiasta. Palaute meni ELY-keskukseen ja TE-toimistoon ja ovat siellä lukeneet sitä suurennuslasin kanssa.
Mutta eikös vaan samojen vetäjien kurssi ole jatkunut ennallaan vuodesta toiseen. Ei kannattanut antaa palautetta. - Työllistävät
Härskiäpä hyvinkin kirjoitti:
Olin työkkärin kautta yrittäjäkoulutuksessa, Kurssilla oli toki muitakin kuin meitä työttömiä. Kurssin vetäjät opettivat meitä juuri sanomalla, että yrittäjän kannattaa ehdottomasti ottaa harjoittelijoita työkkäristä niin saa ilmattteeksi työvoimaa.
Ihmetytti kovasti kun kurssin (jonka maksajana on TE-keskus) opettajat ja osa kurssilaisistakin katsoi yleisesti oikeudekseen puhua halvekusvasti "harjoittelijoista". No eivät kaikki harjoittelija ole teinejä, eivätkä kaikki teinit ole tyhmiä, kuten kuitenkin kurssilla vihjailitiin. Ilmapiiri oli kuitenkin sellainen että naureskeltiin harjoittelijoille.Tuntui erittäin pahalta kun olen itsekin ollut harjoittelija työkkärin kautta, olosuhteiden pakosta ja kun olen kuitenkin tunnollisesti työpanokseni eräälle yritykselle harjoittelun kautta antanut saamatta palkkaa. Ja sitten nämä naureskelee ja heittää herjaa harjoittelijoista yleensä.
Kurssipalautteeseen kyllä moni tietääkseni laittoi palautetta asiasta. Palaute meni ELY-keskukseen ja TE-toimistoon ja ovat siellä lukeneet sitä suurennuslasin kanssa.
Mutta eikös vaan samojen vetäjien kurssi ole jatkunut ennallaan vuodesta toiseen. Ei kannattanut antaa palautetta.itsensä tuolla, työkkärivirkailijat ja kurssiopettajat. Ainakin noilla kurssiopettajilla on aivan liian korkea palkka ja suuri osa täysin pätemättömiä. Omalla kurssilla opettaja ei osannut käyttää uudempia käyttöjärjestelmiä ja tietokoneiden lisäksi automaatiokoneetkin olivat aataminaikuisia, ei mitään hyötyä. No, eipä olisi ollut minun alaani muutenkaan, mutta kun jollekin piti mennä. Nyt sitten kehuvat, että sinullahan hyvä koulutus ))
Työnantajat kertoneet suoraan, etteivät arvosta työkkärin kursseja. - näin on.
Työllistävät kirjoitti:
itsensä tuolla, työkkärivirkailijat ja kurssiopettajat. Ainakin noilla kurssiopettajilla on aivan liian korkea palkka ja suuri osa täysin pätemättömiä. Omalla kurssilla opettaja ei osannut käyttää uudempia käyttöjärjestelmiä ja tietokoneiden lisäksi automaatiokoneetkin olivat aataminaikuisia, ei mitään hyötyä. No, eipä olisi ollut minun alaani muutenkaan, mutta kun jollekin piti mennä. Nyt sitten kehuvat, että sinullahan hyvä koulutus ))
Työnantajat kertoneet suoraan, etteivät arvosta työkkärin kursseja."Työnantajat kertoneet suoraan, etteivät arvosta työkkärin kursseja. !
Niinpä ja sanottu mm. ettei turhaan kannattaisi Ceeveehenkään laittaa että ollut tollasilla pilipalikursseilla.
- joopajoo
TE toimiston virkaililijalla ei ole mitään nimettyä tutkintoa vaatimuksena. Jos joku pystyy sen todistamaan niin voisko kirjoitella tänne. TE -toimiston johtajalla on oltava korkeakoulututkinto paperit
- kyllästynyt.
Kyllä ne joitain merkonomeja ovat moni. Minkäänlaista asiakaspalvelutaitoa on heistä harvalla. Apaattinen hapannaama istuu tiskin takana, ainoastaan osaa syyllistää asiakasta. Ei minkäänlaista kannustamisen taitoa. Jos työtä saa, se on paperinpyörittelyä jossain valtion virastossa. Lyödään paperiin leima ja siirretään paperi toiseen huoneeseen. Keksitään vielä hieno titteli. Tämä kaikki toteutuu veronmaksajien kustantamana kuten virkailijan omakin työ. Näin lamakautena voitaisiin lakkauttaa tällaiset turhat byrokraattien virat.
- 3544353433
te toimiston johtaja lienee eri asia kuin vastaanottovirkailijat.. aika heppoisen oloista sakkia tuntuvat olevan... hyvin duuniinsa kyrpääntyneitä ja asiakkaat ovat heille heidän turhautumien poistokohde...
näkee, että ei juurikaan ole ollut mitään kunnianhimoa omalla urallaan.. noihin hommiin hakeutuneena.. ihmekös tuo, että sitten yritetään potkia päähän korkeastikoulutettuja ja monen taidon osaavia ;) - Mercantil
kyllästynyt. kirjoitti:
Kyllä ne joitain merkonomeja ovat moni. Minkäänlaista asiakaspalvelutaitoa on heistä harvalla. Apaattinen hapannaama istuu tiskin takana, ainoastaan osaa syyllistää asiakasta. Ei minkäänlaista kannustamisen taitoa. Jos työtä saa, se on paperinpyörittelyä jossain valtion virastossa. Lyödään paperiin leima ja siirretään paperi toiseen huoneeseen. Keksitään vielä hieno titteli. Tämä kaikki toteutuu veronmaksajien kustantamana kuten virkailijan omakin työ. Näin lamakautena voitaisiin lakkauttaa tällaiset turhat byrokraattien virat.
"Kyllä ne joitain merkonomeja ovat moni."
Niin ovat. Koska eivät ole saaneet oman alan työtä omalla tutkinnollaan. Vaatimuksena se ei kuitenkaan ole.
Mitä se kertoo tädin omasta uraputkesta...jaa-a.
- hmmmmm2
Voisit tehdä hänen käytöksestään valituksen.
- hanskat tiskiiin
Kuopiossa on kurjimmat TE keskuksen virkailijat... ei voe muualla vielä huonompia!! TE keskuksen tarkoitushan on työllistää itse itsensä jos töitä löytäisivät niin itseltään hommat loppuisi..
- xxxxx3
No ainakin Malmin työkkärissä oli/on eräs aivan järkyttävä miesvirkailija. Kohteli asiakkaita todella törkeästi ja siitä on valitettukin.
- candykingi
Olen samaa mieltä. Itse kun sinne menin, niin sanoivat että kun ei ollut työkokemusta juuri siltä alalta jonne kävin koulun vaan muita hommia, että ei kannata koulutusta sinne laittaa ja sitä työnantajille mainostaa? En tiennytkään että koulutus voi olla jonkun työkkärivirkailijan mielestä huono asia ja että työnantajat ajattelisivat samoin... Myöskin kerran virkailija töksäytti mielestäni aika oudolla tavalla erään asian, jonka ansiosta tunsin itseni huonommaksi. Siitä tuli kyllä vähän paha mieli, ilmeisesti koulutukseni perusteella päätteli minun olevan tyhmä josta ei ole vaativampaan kouluun, sinne minne halusin.
Myöskin kun pyysin apua koulutusasioissa, en sitä juurikaan saanut vaan se pitkittyi ja oltiin jo samantien laittamassa jonnekin ihme kursseille. Ei siinä muuten mitään, mutta olisi kiva saada neuvonta-apua kun tarvitsee ja asiaan joka oikeasti edesauttaisi työllistämistä, eikä että suoraan vaan laitetaan jonnekin kurssille joka ei taas hyödytä mitään... Olen vaan huomannut työkkärissä asioidessani, että itse pitää kaikki ottaa selvää ja hoitaa, ei sieltä oikeasti mitään apua tai hyötyä saa, kun eivät näytä tietävän mitään sen paremmin kuin että "tässä on nettiosoite, lue sieltä"... Myöskin aika mielivaltaisia päätöksiä tekevät, toisilla paikkakunnilla on jopa ystävällisiä ja inhimmillisempiä virkailijoita. Eräänkin asian olisi voinut laittaa eteenpäin tutkittavaksi virkailijan päätöksestä mutta kun ei jaksa nähdä vaivaa...
Ihmetyttää mitä noilla työkkäreillä edes tekee, muuta kuin työllistää ne henkilöt sinne? Olisi hauska nähdä jokin tilasto työkkärin kannattavuudesta, työllistyykö heidän avullaan oikeasti niin moni että niitä toimipisteitä kannattaa pitää? - VALITTAKAA!!!
candykingi kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Itse kun sinne menin, niin sanoivat että kun ei ollut työkokemusta juuri siltä alalta jonne kävin koulun vaan muita hommia, että ei kannata koulutusta sinne laittaa ja sitä työnantajille mainostaa? En tiennytkään että koulutus voi olla jonkun työkkärivirkailijan mielestä huono asia ja että työnantajat ajattelisivat samoin... Myöskin kerran virkailija töksäytti mielestäni aika oudolla tavalla erään asian, jonka ansiosta tunsin itseni huonommaksi. Siitä tuli kyllä vähän paha mieli, ilmeisesti koulutukseni perusteella päätteli minun olevan tyhmä josta ei ole vaativampaan kouluun, sinne minne halusin.
Myöskin kun pyysin apua koulutusasioissa, en sitä juurikaan saanut vaan se pitkittyi ja oltiin jo samantien laittamassa jonnekin ihme kursseille. Ei siinä muuten mitään, mutta olisi kiva saada neuvonta-apua kun tarvitsee ja asiaan joka oikeasti edesauttaisi työllistämistä, eikä että suoraan vaan laitetaan jonnekin kurssille joka ei taas hyödytä mitään... Olen vaan huomannut työkkärissä asioidessani, että itse pitää kaikki ottaa selvää ja hoitaa, ei sieltä oikeasti mitään apua tai hyötyä saa, kun eivät näytä tietävän mitään sen paremmin kuin että "tässä on nettiosoite, lue sieltä"... Myöskin aika mielivaltaisia päätöksiä tekevät, toisilla paikkakunnilla on jopa ystävällisiä ja inhimmillisempiä virkailijoita. Eräänkin asian olisi voinut laittaa eteenpäin tutkittavaksi virkailijan päätöksestä mutta kun ei jaksa nähdä vaivaa...
Ihmetyttää mitä noilla työkkäreillä edes tekee, muuta kuin työllistää ne henkilöt sinne? Olisi hauska nähdä jokin tilasto työkkärin kannattavuudesta, työllistyykö heidän avullaan oikeasti niin moni että niitä toimipisteitä kannattaa pitää?"Itse kun sinne menin, niin sanoivat että kun ei ollut työkokemusta juuri siltä alalta jonne kävin koulun vaan muita hommia, että ei kannata koulutusta sinne laittaa"
Tuohan on suorastaan rikollista neuvoa vastoin asiakkaan etua! Tottakai koulutus PITÄÄ laittaa, se on suuri etu koska on pilvin pimein ihmisiä jotka eivät ole päässet mihinkään koulutukseen ( esimerkiksi ilmeisesti tällaisia neuvovat työvoimavirkailijat).
Tuollainen virkailija pitää laittaa pois tuosta työstä joka tuollaista vahinkoa tekee. Valitus välittömästi. - candykingi
VALITTAKAA!!! kirjoitti:
"Itse kun sinne menin, niin sanoivat että kun ei ollut työkokemusta juuri siltä alalta jonne kävin koulun vaan muita hommia, että ei kannata koulutusta sinne laittaa"
Tuohan on suorastaan rikollista neuvoa vastoin asiakkaan etua! Tottakai koulutus PITÄÄ laittaa, se on suuri etu koska on pilvin pimein ihmisiä jotka eivät ole päässet mihinkään koulutukseen ( esimerkiksi ilmeisesti tällaisia neuvovat työvoimavirkailijat).
Tuollainen virkailija pitää laittaa pois tuosta työstä joka tuollaista vahinkoa tekee. Valitus välittömästi.Kuopiossa tosiaan meni näin... Virkailija ei ilmeisesti arvostanut koulutustani ja ajatteli ettei sitä kannata mainita? Toki en sen alan hommia ole tehnyt kuin vähäsen vaan ollut pakko tehdä muuta, mutta luulisi tosiaan koulutuksella aina edes jokin arvo olevan, on se sitten ammattikoulu, ammattikorkea tai yliopisto... Voisi tosiaan käydä vähän päivittämässä sinne tietoja, nyt olen onneksi töissä ettei tarvitse siellä asioida mutta kaipa niillä ne vanhat tiedot on silti tallessa...
Mutta eipä ole tuosta paikasta muutenkaan kovin hyvä kokemus, yhdellä kerralla unohdettiin ajanvaraukseni ja toisella virkailija vaikutti vähättelevältä, antoi aika hyvin ymmärtää että koulutukseni vuoksi olen tyhmä kun ilmoitin halukkuuteni hankkia korkeamman koulutuksen... Sain kuitenkin itse töitä ja nyt luen samalla pääsykokeisiin, että ei ainakaan minulle ollut kyllä työkkäristä mitään apua vaan ennemmin päinvastoin, pahoittavat vaan mielen kun siellä käy. Kumppanini joutui myös yhdessä vaiheessa käymään siellä kun joutui työttömäksi pariksi kuukaudeksi ja virkailija teki kyllä aika mielivaltaisen päätöksen jolle ei mielestämme ollut perusteita, siitä asiasta voisi kyllä valittaakin koska se taisi olla lainvastaista mitä vähän selvitimme... Taisi työkkärintäti vähän ylittää valtuutensa, ei vaan huvita mennä sinne enää vääntämään, jos joskus siellä vielä joutuu asioimaan niin voipi olla mukavaa...
Toivottavasti Kuopiossa eivät kaikki virkailijat ole vastaavanlaisia, itsellä vaan huono kokemus mutta muilla varmaan parempia toivottavasti:D Olen kuullut parilta kaverilta jotka asuvat muualla, että he ovat saaneet oikeasti apua ja tsemppiä, että virkailijat olleet kannustavia ja auttavaisia ja asiakaspalveluhenkisiä. Mukavaa että jossain sentään:D - Et ole yksin
candykingi kirjoitti:
Kuopiossa tosiaan meni näin... Virkailija ei ilmeisesti arvostanut koulutustani ja ajatteli ettei sitä kannata mainita? Toki en sen alan hommia ole tehnyt kuin vähäsen vaan ollut pakko tehdä muuta, mutta luulisi tosiaan koulutuksella aina edes jokin arvo olevan, on se sitten ammattikoulu, ammattikorkea tai yliopisto... Voisi tosiaan käydä vähän päivittämässä sinne tietoja, nyt olen onneksi töissä ettei tarvitse siellä asioida mutta kaipa niillä ne vanhat tiedot on silti tallessa...
Mutta eipä ole tuosta paikasta muutenkaan kovin hyvä kokemus, yhdellä kerralla unohdettiin ajanvaraukseni ja toisella virkailija vaikutti vähättelevältä, antoi aika hyvin ymmärtää että koulutukseni vuoksi olen tyhmä kun ilmoitin halukkuuteni hankkia korkeamman koulutuksen... Sain kuitenkin itse töitä ja nyt luen samalla pääsykokeisiin, että ei ainakaan minulle ollut kyllä työkkäristä mitään apua vaan ennemmin päinvastoin, pahoittavat vaan mielen kun siellä käy. Kumppanini joutui myös yhdessä vaiheessa käymään siellä kun joutui työttömäksi pariksi kuukaudeksi ja virkailija teki kyllä aika mielivaltaisen päätöksen jolle ei mielestämme ollut perusteita, siitä asiasta voisi kyllä valittaakin koska se taisi olla lainvastaista mitä vähän selvitimme... Taisi työkkärintäti vähän ylittää valtuutensa, ei vaan huvita mennä sinne enää vääntämään, jos joskus siellä vielä joutuu asioimaan niin voipi olla mukavaa...
Toivottavasti Kuopiossa eivät kaikki virkailijat ole vastaavanlaisia, itsellä vaan huono kokemus mutta muilla varmaan parempia toivottavasti:D Olen kuullut parilta kaverilta jotka asuvat muualla, että he ovat saaneet oikeasti apua ja tsemppiä, että virkailijat olleet kannustavia ja auttavaisia ja asiakaspalveluhenkisiä. Mukavaa että jossain sentään:DHei, et ole ainoa. Oma vastuuvirkailjani tiuskii minulle, kuin pikkulapselle, että "Kuuntele! Kuuntele! Ei siis ole mitään mahdollisuutta, että saisin kertoa suunnitelmistani, kun virkailija jyrää oman agendansa läpi. Hänellä tuntuu olevan vahva käsitys, että työttömät ovat syypäitä omaan tilaansa, ja samalla yhtä roskasakkia. Käytös heijastaa tuota ajattelua. Jos olen jotain yrittänyt ehdottaa (esimerkiksi opiskelun tai uuden mahdollisen alan suhteen), niin lause on keskeyteytty ja asiaani vähätelty ja nenää nyrpistelty.
Minusta niin kauan kuin vuorovaikutus on näin lapsellisella tasolla (puututaan hakijan luonteeseen, mennään henkilökohtaisuuksiin), itse työllistysmisasiaan tuskin päästään käsiksi koskaan. Kyllä virkailijan pitää pystyä itsekin kuuntelemaan asiakasta ja tulla vähän vastaan. Tai ihan minimivaatimus olisi tietysti ne hyvät käytöstavat. Nyt ne tavat valitettavasti puuttuvat. Hymy on asennekysymys.
Toivon minäkin tietysti, että Kuopiossa ja muuallakin olisi asiallisempiakin virkailijoita. Valitettavasti työttömyyteni on kestänyt jo jonkin aikaa ja olen joutunut kahden eri virkailijan hampaisiin vuorollaan. Esim. yksi virkailija kirjoitteli minusta epäasiallisen kommentin luonteestani työnhakusuunnitelmaani, mistä seurasi mm. se että hakiessani työvoimakoulutukseen, haastattelija oli saanut minusta täysin virheellisen ennakkokäsityksen minua tuntematta. Tuo haastattelija sitten kovisteli minua tästä luonteenpiirteestä tuomitsevasti (ujoudesta), että pystytkös nyt varmasti menemään edes työharjoitteluun kun olet tuommoinen. Ja ilme oli kerrassaan halveksuva!
Kovin mielellään vaihtaisin vastuuvirkailijaa, mutta en tiedä voiko todella vaihtaa, ilman, että saa jonkinlaisen vaikean ihmisen leiman, jota seuraava virkailija sitten nokittaa, kun on niin "vaikea"??? Jostain kuulin, että te-keskus nauhoittaa puhelut, kun sinne soittaa. Kaikkea sanomaasi voidaan käyttää sinua vastaan. Onko näin, en tiedä.
Ei tämä minun elämään kaada, mutta harmittaahan se kun vuorovaikutus on niin epäasiallista ja olematonta, että sekin vähä, mitä itse työttömyysasialle voitaisiin yhdessä tehdä, jää nyt tekemättä kommunikaatio- ja käyttäytymisongelmien takia. Eli mitäpä tässä muuta voi kuin vaipua siihen passiivisuuteen ja apatiaan. :-) - Täysinväärintoimittu
Et ole yksin kirjoitti:
Hei, et ole ainoa. Oma vastuuvirkailjani tiuskii minulle, kuin pikkulapselle, että "Kuuntele! Kuuntele! Ei siis ole mitään mahdollisuutta, että saisin kertoa suunnitelmistani, kun virkailija jyrää oman agendansa läpi. Hänellä tuntuu olevan vahva käsitys, että työttömät ovat syypäitä omaan tilaansa, ja samalla yhtä roskasakkia. Käytös heijastaa tuota ajattelua. Jos olen jotain yrittänyt ehdottaa (esimerkiksi opiskelun tai uuden mahdollisen alan suhteen), niin lause on keskeyteytty ja asiaani vähätelty ja nenää nyrpistelty.
Minusta niin kauan kuin vuorovaikutus on näin lapsellisella tasolla (puututaan hakijan luonteeseen, mennään henkilökohtaisuuksiin), itse työllistysmisasiaan tuskin päästään käsiksi koskaan. Kyllä virkailijan pitää pystyä itsekin kuuntelemaan asiakasta ja tulla vähän vastaan. Tai ihan minimivaatimus olisi tietysti ne hyvät käytöstavat. Nyt ne tavat valitettavasti puuttuvat. Hymy on asennekysymys.
Toivon minäkin tietysti, että Kuopiossa ja muuallakin olisi asiallisempiakin virkailijoita. Valitettavasti työttömyyteni on kestänyt jo jonkin aikaa ja olen joutunut kahden eri virkailijan hampaisiin vuorollaan. Esim. yksi virkailija kirjoitteli minusta epäasiallisen kommentin luonteestani työnhakusuunnitelmaani, mistä seurasi mm. se että hakiessani työvoimakoulutukseen, haastattelija oli saanut minusta täysin virheellisen ennakkokäsityksen minua tuntematta. Tuo haastattelija sitten kovisteli minua tästä luonteenpiirteestä tuomitsevasti (ujoudesta), että pystytkös nyt varmasti menemään edes työharjoitteluun kun olet tuommoinen. Ja ilme oli kerrassaan halveksuva!
Kovin mielellään vaihtaisin vastuuvirkailijaa, mutta en tiedä voiko todella vaihtaa, ilman, että saa jonkinlaisen vaikean ihmisen leiman, jota seuraava virkailija sitten nokittaa, kun on niin "vaikea"??? Jostain kuulin, että te-keskus nauhoittaa puhelut, kun sinne soittaa. Kaikkea sanomaasi voidaan käyttää sinua vastaan. Onko näin, en tiedä.
Ei tämä minun elämään kaada, mutta harmittaahan se kun vuorovaikutus on niin epäasiallista ja olematonta, että sekin vähä, mitä itse työttömyysasialle voitaisiin yhdessä tehdä, jää nyt tekemättä kommunikaatio- ja käyttäytymisongelmien takia. Eli mitäpä tässä muuta voi kuin vaipua siihen passiivisuuteen ja apatiaan. :-)"olen jotain yrittänyt ehdottaa (esimerkiksi opiskelun tai uuden mahdollisen alan suhteen), niin lause on keskeyteytty ja asiaani vähätelty ja nenää nyrpistelty."
"virkailija kirjoitteli minusta epäasiallisen kommentin luonteestani työnhakusuunnitelmaani, mistä seurasi mm. se että hakiessani työvoimakoulutukseen, haastattelija oli saanut minusta täysin virheellisen ennakkokäsityksen minua tuntematta. Tuo haastattelija sitten kovisteli minua tästä luonteenpiirteestä tuomitsevasti (ujoudesta), että pystytkös nyt varmasti menemään edes työharjoitteluun kun olet tuommoinen."
Täällä luetaan ihan tyrmistyneen hiljaisuuden vallassa näitä kokemuksia.
Kertokaa ja kirjoittakaa hyvät tet-asiakkaat kokemuksianne tänne, ne on tärkeää tuoda julki ja tietoon.
- siinä syy
On ymmärrettävää että te- keskuksen henkilöitä voi harmittaa. Edes työtön ei ole niin kurjassa jamassa kuin te- keskuksen osaamaton henkilökunta
- bbnyo
Joo niitä on laidasta laitaan..Itellä oli joskus sellasia hiljaisia mummeleita jotka laitto leiman paperiin ilman mitään muuta hyötyä että sinne itsensä rahtas. Koskaan en mitään apua te-toimistolta saanut. Siksi ihmettelen miksi ihmeessä se on vieläkin samalla systeemillä toteutettu eikä kukaan nää siinä mitään ongelmaa. Töitä nyt sieltä ei ainakaan saa, eikä mitään konkreettista apua, joten miksi sitä ei voisi automatisoida ja olla niille ihmisille auttava piste jotka apua oikeasti tarvitsevat esim hakemuksen ja cv:n tekemisessä. Heidän mukaansa hakemus ja cv oli todella hienot ja koulutuksellakin piti saada töitä, mutta puoleen vuoteen kun ei kuulunut niin alko hieman vituttaan...onneks pääsin sitten ystävälle töihin. Kaikilla ei ole sitä vaihtoehtoa! Ja täällä kitisee vielä joku apina joka elää menneessä ajassa jolloin käveltiin töihin ja kysyttiin aloitanko huomenna, että menkää laiskat töihin...globalisaatio on tulossa kaikkien turmaks...Rikkaat retostaa. Miten edes joku EU voisi toimia kun kaikilla mailla on ihan eri säännöt? Ilman radikaaleja muutoksia(jotka ei voi mennä läpi) homma kusahtaa käsiin ennemmin tai myöhemmin..Riippuu paljo Suomi haluaa sen tuomasta opista ja kokemuksesta maksaa.
- Nykyaika 2013
Esimerkkisi on oppikirjaesimerkki networkingistä.
Esim. täällä Englannissa 95% duunipaikoista saadaan networkingillä. Kun TJ saa 250 saman tyyppistä hakemusta pöydälle ja pistää 3 minuuttia jokaisen lukemiseen - se on sitten yli 12 tunnin rupeama ilman taukoja.
Ennemmin valitaan se joka tunnetaan.
- Hyvät mahikset?
Työkkärin virkailija kysyi, "miksi sinä et saanut hakemaasi työpaikkaa". Hakijoita oli 119, minä 56 v. ja vajaakuntoinen.
- dsijgisdjgoisj
Ja mä olen ope. Toimin 10 vuotta pätevänä opettajana. Jossain vaiheessa rehtorit ja muu johtoporras vaihtui. Lensin pihalle ja uusia tilalle. Ei mitään selittelyjä. Erittäin pidetty ja hyvä työntekijä oppilaitten ja kollegoitten mukaan.
Äärimmäisen härskiä touhua. Virkamies toimi tosin laittomasti.- oliko turun amk
Aika törkiää!
Oliko turussa ?
- sadface6
Pahoittelen.
Itelle sain sellasen vastaavan että sanoi heti että mun unelmahommas ei oo hyvät työmahdollisuudet ja et on turha edes yrittää. Et kato ihan mitä muuta työtä vaan.
Kiva. No, ei siinä mitään, sain vähän pohdittavaa. Saa itse hoidettua hommat paremmin kun tollasten typerysten kautta.Kävin Kampin työkkärissä v.2000. Hain startti rahaa, minut ohjattiin starttiraha vastaavalle. Olin ajatellut perustaa kaupan etelä-amerikan alkuperäis kansojen käsitöille Helsinkiin.
Vein Etelä-Amerikasta tuomani käsityöt virkailijalle. Virkailija 30-35 v nainen. Kysyi ensimmäisenä, tuomistani seinäryijyistäni, -Onko nämä jotain mattoja... johon minä hieman nolosti, eiku seinäryijyjä... No, starttirahaa ei herunu, eikä tehny mieli alottaa yrittämistä tämän nolon kohtaamisen jälkeen.
Sitte 1 vuosi myöhemmin, vein samat tavarat näytille Mikonkadun työkkäriin, jossa Mies puolinen virkailija taas innostui,- Voisin ostaa saman tien tämän takin... kudottu Perussa. Ei vastaavaa Suomesta löydy...
Olen ollut yrittäjänä Suomessa usean vuoden. Ei kannata lannistua yhdestä EI Vastauksesta työkkärissä. Ihmisiä ne virkailijat vaa on....- Manuel Floor
TUTÄNLEOLEO kirjoitti:
Kävin Kampin työkkärissä v.2000. Hain startti rahaa, minut ohjattiin starttiraha vastaavalle. Olin ajatellut perustaa kaupan etelä-amerikan alkuperäis kansojen käsitöille Helsinkiin.
Vein Etelä-Amerikasta tuomani käsityöt virkailijalle. Virkailija 30-35 v nainen. Kysyi ensimmäisenä, tuomistani seinäryijyistäni, -Onko nämä jotain mattoja... johon minä hieman nolosti, eiku seinäryijyjä... No, starttirahaa ei herunu, eikä tehny mieli alottaa yrittämistä tämän nolon kohtaamisen jälkeen.
Sitte 1 vuosi myöhemmin, vein samat tavarat näytille Mikonkadun työkkäriin, jossa Mies puolinen virkailija taas innostui,- Voisin ostaa saman tien tämän takin... kudottu Perussa. Ei vastaavaa Suomesta löydy...
Olen ollut yrittäjänä Suomessa usean vuoden. Ei kannata lannistua yhdestä EI Vastauksesta työkkärissä. Ihmisiä ne virkailijat vaa on....Jos ne työkkärissä luukulla tietäis jotain busineksestä, ne ei olis työkkärissä luukulla lattiamanusta seuraavana.
Ei kannata siellä testata bisnesideoitaan.
- Asiantuntija minäkin
Älä välitä vaan mene työkkäriin ja VAADI toinen virkailija hoitamaan sinun asioitasi. Sinulla on oikeus valita virkailija ja myös TE-toimisto missä asioit, ei ole pakko asioida lähimmässä toimistossa. VAADI ASIALLISTA PALVELUA, siitähän meille virkailijoille maksetaankin. Jos muu ei auta, mene toimistonhoitajan luo ja kerro kokemuksesi ja että haluat toisen vastuuvirkailijan.
- Ihme touhua oli kyll
Kokemus täältäkin:
opiskelin siellä vuosia ja kun valmistuin olin jonkin aikaa työttömänä ja menin ilmoittautumaan työvoimatoimistoon.
Naisvirkailijan kommentit olivat seuraavat:
"Olisin mäkin tohon kouluun päässy mutten menny" (tuhahtaen ammattitutkintotodistuksestani).
"Mikä työtodistus tää on, ei tää oo mikään työtodistus" (loistavasta työtodistuksesta jossa myös suositukset liitteenä)
"Eihän tolla alalla ny mitään töitä oo"-
Todella, todella veemäinen ja painostava virkailija!!!! Ihan pimeetä touhua ja käytöstä siltä virkailijalta!!!
Valitin (nais)virkailijasta miesvirkailijalle, en tiedä kannattiko se miesvirkailija vain hymyili jotenkin nolona ja mumisi jotain epäselvää valituksesta jonnekkin... muutin aika pian pois ko paikkakunnalta muualle töihin ja ilmoitinpa tilanteestani osoitteenmuutoksineen myös sinne ennekuin lähdin.
Oisko ollu noin parin vuoden päästä tuli joku ihme kirje sieltä työkkäristä että työnhakunne ei ole voimassa tai jotain vastaavaa älytöntä (räjähdettiin nauruun silloin, että ei voi olla totta). Tästä aikaa jotain seitsemisen-kahdeksan vuotta.
Karseeta jos homma siellä vielä tommosta, kuten alkuperäinen kirjoittaja kuvasi!
- xcbfsdgf
"Muutenkin olen sen verta ujo, että on vaikea uskaltaa soittaa duuneihin ja kysellä. "
Toisin sanoen olet työkyvytön, koska ujoilla ei ole mitään sijaa työelämässä. Tarvitset joko kuntouttavaa työtoimintaa, työpajatoimintaa tai työelämävalmennusta, jossa ujoutesi kitketään juurineen ja opit puhumaan ääneen ihmisille - piipittäviä surkimuksia ei yksikään työnantaja halua työpaikoilleen itkemään!- Ihme höpöttelyä
Oletko itse työvoimatoimiston palveluksessa kun moisia "viisauksia" latelet??? Vai mikäs valtakunnan viisastelija tällaista vakavissaan nyt esittää?
Onpa kapea käsitys ihmisyydestä. Todella ilkeänkuuloista. Jokaisella ihmisellä ON jakamaton ihmisarvo - ujollakin. Ja huom, ujous ei todellakaan ole sairaus. Opettele elämään itse ihmisiksi ja kunnoittamaan lähimmäistäsi, niin ei tarvitse heitellä noin asiatonta kommenttia. - pienelle osalle
Se koominen puoli vain on noissa työpaja yms. toiminnoissa että niistä ei ole oikein kenellekkään mitään hyötyä. Tai ainoastaan pienelle osalle työttömistä.
- 29. 2
Ylläpidon aloittama ketju.
HEH...Hakeeko joku oikeasti töitä työkkäristä? Töitä saa oikeasti vain hakemalla itse ja kovalla itseluottamuksella..Koulutus tulee yleensä vasta kaiken muun jälkeen.
Ei soittamalla....ei sähköpostilla...VAIN henk koht käynnillä.
Ei työn hakemisessa ole mitään häpeilemistä..valitse netistä 10 yritystä omalta paikkakunnaltasi missä haluaisit työskennellä....otat osoitteet...marssit ovesta sisään ja menet suurimmalta päälliköltä kysymään onko töitä, kun tämä yritys vaikuttaisi mielenkiintoiselta työskennellä...yleensä on
Terveisin ikinä ei todistuksia ole kysytty ja aina ollut töitä...tekemällä oppii..
Onnet sulle uuteen työhön- niin ???
oletkos millon viimeksi hakenyt töitä?
Itse vielä tossa 2000 luvun alussa ja ei todellakaan saanut kun ei kokemusta ja tällä koulutuksella joka ei yhtään sinne päinkään kun kotikaupunkini paikat joista hain.
Nykysin muualla töissä onneksi ja siis oma koulutus.
Ei tahdo töihin päästä ilman kokemusta tai koulutusta.
- eiks juu
Niini metsä vastaa, kun sinne huudetaa. Sanoo vanha sananlasku.
ASENNE ratkaisee.- TETvirkailijan TYÖ
Kyllä virkailijoiden tulee käyttäytyä ammattitaitoisesti ja asiallisesti työssään johon heidät on palkattu. Heidän on hoidettava työnsä tarkasti, koska he ovat vastuullisessa työssä ja mm. kirjoittavat virallisia lausuntoja joista riippuu nykyään monen toimeentulo.
Valittakaa heti jos teitä kohdellaan asiattomasti tai asiaanne ei hoideta lain edellyttämällä tavalla.
- vapaaoonkulkemaan
Ikinä en oo töitä tehny, ENKÄ TEE !
Voiko aikaansa enää pöljemmin käyttää.(ret.)- vapaaoonkulkemaan
Olen näet kansanedustaja.
Kansamaksaa meille satasien torkkutäkit
sekä
tuliterät Ipädit - soupooring
vapaaoonkulkemaan kirjoitti:
Olen näet kansanedustaja.
Kansamaksaa meille satasien torkkutäkit
sekä
tuliterät IpäditHienoa, persut uskaltavat kertoa totuuden ja motiivinsa työntekoon, kannattaisi ehkä laittaa avustaja kirjoittamaan puolestaan kaikki tekstit, kun ei vähäinenkään kirjoitus tule oikein ulos.
- Rohkaisu on tarpeen
Hae sen tyypin työpaikkaa, se joutaa vaikka "virkavapaalle" joksikin aikaa tai uudelleen koulutettavaksi asiakaspalveluun. Niin onhan sillä voinu olla vaikka "huonopäivä". Onnee ja menestystä sulle työnhakuun ja saantiin.
- Loisvirkailijat
Turha tuollaisia kouluttamattomia loispummivirkailijoita on edes kuunnella. Suurin osa niistä on kaverin avulla saanut loisintapaikan ja ovat itse ilman mitään koulutusta.
- Märkänomi
Merkonomeja ne meidän työkkäris kaikki on.
- HattiVATti
Tuoppa "Tuumataneli" mullekin ne tuhannet eurot, vai olenko jäänyt vaille jostain? Tässä kolmen lapsen isänä saa sellasen kuussattaa kätöseen kuukaudeksi, Ei mitään asumistukia tms. Vaan se kuussattaa.
Kato raittiille ei sellasia maksella, ei tosin pahemmin töitäkään anneta vaikka on kaksi AT:tä ja koulutuksia takana ja aiempaa työhistoriaa.
Tu istuun mun housuihin 15 vuodeksi katotaan kuinka persaus kestää naputella hakuja ja toivoa työtä jota tuskin enää koskaan saan. Satana jos mä olisin työvoimaministeri niin kyllä tulis tässä maassa eri ääni kelloon. - tsem1
Älä välitä jostain työkkärin tädistä.Tsemiä työnhakuun
- työtäjatyötäjatyötä
Työkkärin virkailijat, niin muijat kuin äijätkään, ei välttämättä omaa mitään koulutusta, kaikenlisäksi siellä on koko ajan harjoittelijoita eri oppilaitoksista ilmaiseksi (tosi on). Ne kirjailee ihan mitä sattu uusimispäiviksi, väärin tietenkin, lähettelee työpaikkahakemuksia, joissa on jo umpeen menneen päivämäärät (kokemusta on) ja sitten uhkailee karensseilla.
Siellä on työharjoittelussa niin Virosta kuin Venäjältäkin "opiskelijoina" olevia työttömyyspäivärahalla, koulutus Bakusta (?) mikä jo selittää kaiken. Suomalaiset työkkärin työntekijät ovat järjestäin pikkuhitlereitä ja muita luusereita, joita kukaan fiksu työnantaja ei ikinä työllistäisi, ne on löytäneet oman "paratiisinsa" te-keskuksista. - Ihmisiä nekin
Te-toimiston työvoimaneuvojat ovat yleensä yhteiskuntatieteen maistereita, joilla sitten on sekalaista seurakuntaa sijaisina. Työvoimatoimsiton asiakasaplvelussa on merkonomeja jotka valmistuneet vuonna 1 ja 2. Ja ovat elämäänsä kylälstyneitä. Huomiotavaa myös että työvoimavirkailija voi olla itsekin työtön ja töissä palkkatuella. Itsekin olen merkonomi yhdeltä tutkinnolta (nyt 4 tutkintoa), sen suoritin iltakouluna ja näyttökokeilla alle vuodessa.
- Vihdoinkin julki?
Nyt kun työnsä menettäneiden joukossa alkaa taantuman myötä ollakkin enenevässä määrin huippufiksua ja pätevää porukkaa, niin noita valituksia alkaa oikeasti tipahdella eteen päin ja epäpätevät virkailijat saada kenkää. Päteviäkin kun kortistossa on mistä valita.
Asiakkaiden asiaton kohtelu tai työnsä huonosti hoitaminen on saattanut jatkua vuosia monissa työvoimatoimistoissa, mutta vasta nyt tilanne räjähtää julkisuuteen , että mitä siellä tet-toimiston kulisseissa voi asiakkaan kustannuksella tapahtua, koska työttömäksi on jäänyt laajalti porukkaa jotka eivät nielekkään alentavaa tai epäoikeudenmukaista käytöstä millään tasolla.
- tekniikkaMeidätOnJäl
Kerron omalla kohdalla miten homma on toiminut. Olin pienessä perheyrityksessä töissä noin 14 vuotiaasta saakka, kävin lukion, viikonloppusin ja lomilla tein töitä. Sain rahaa säästöön. Ostin säästöillä yksiön, ja loppu velkaa, kunnostin ja myin.
Pääsin yliopistoon, työt loppuivat paikkakunnan vaihdon takia. Opiskelin ja olin kesän varastolla, sitten 4 vuotena valmistuin. Sitten tein määräaikaisia, tietysti yksityisellä -sain tunnustusta , ja kuten asiaan kuuluu lopputilin. Yt neuvottelut.
Toki aavistelin koko yliopistoajan, että palkkatyöt tulevat suomesta katoamaan, ja ajattelin, että Suomi menee systemaattisesti huonompaan suuntaan. Ja näin jälkikäteen olin oikeassa. Toki olin yliopistoaikana ja muutaman kämpän kerännyt ja hammasta purren, elin alle 500 kuussa, en saanut opintotukia.
Nyt olen yrittäjä, ja tulen toimeen varsin kohtuullisesti, minulla ei ole työntekijöitä, enkä heitä ota. Jos ottaisin, kuluni nousisivat ja elämänlaatuni laskisi. Tämä ei ole työntekijöiden vika, vaan päinvastoin hyviä työntekijöitä tarvitaan aina. Mutta työn teettämisestä on tehty Suomessa niin kallista, ettei se kannata.
Aina olen ajatellut niin, että vastuuta omasta työllistymisestäni en viranomaisille siirrä, enkä ole asioinut työvoimatoimitossa kuin kerran, että pääsin tuuraamaan vuorotteluvapaan sijaisuutta - yksityiseen firmaan.
Nyt minusta tuntuu siltä, kun verotusta on Suomessa kiristetty, että olen viranomaisten sylkykuppi. Oman työn tulokset ulosmitataan pitkälti veroina valtiolle.
Koen huonoa omaa tuntoa siinä, että en ole vielä saanut aikaan siirtää toimintaani ulkomaille, vaan elätän suurta vapaamatkustajien joukkoa, johon kuuluu iso osa julkisesta sektorista.
Ja koulutukseni on tekniikan puolelta. - Alexfox1
Älä välitä, ota henkilökohtaisesti!!!
Kaikki valtion virastot, työkkäri, sosiaalitsto, kela jne pitäisi lopettaa, jättää vain 10 % niistä jäljelle, arkistointia, tilastointia jne varten - maksaa kansalaispalkkaa ym.
Tuo päivä tulee nopeammin kuin kukaan uskoo!!!
Ei työkkärin virkailijat mitään muuta tee kuin kohottaa omaa egoaan, ei ne mitään tiedä työllistymisen periaatteista eikä luo uusia työpaikkoja. Kasvattavat vain omaa organisaatiotaan jne. Tiedän asiasta jotkain, olen tehnyt yli 15 alihankintaa heille. Lisäksi olen asuntu 20 v suomesta pois ja nyt takaisin. Asioista, todellisia asioita ei pysty viranpuolesta hoitamaan koskaan eikä missään.
Luo omaa polkuasi rauhassa ja hyväksy tosiasiat: etsi oma polkusi ja anna ns virkamiehille sulka hattuun, ovat tyhmiä ja luulevat että he ovat ansainneet jotakin. Kohta tulee aika, jolloin kaikki virkamiehet joutuvat kysymään Sinun kädestä mistä tienaan leipäni jne. - pää psytyyn vain
Aloituksesi on saanut suuren viestitulvan. Eiköhän tämä jo puhu jotain tälle hankalalle virkailijalle. Kyllä hän tämän ketjun kai lukee.
Älä masennus moisen tähden. Jos työkkärin virkailija ei sinua arvosta, niin se ei himmennä sinun osaamista ja pätevyytäsi.
Kun virkailija tämä lukee, niin eiköhän jotain ala miettimään. - Irka3
Annat tuon virkailijan hävetä rauhassa! Jatkat elämääsi- ujona! Sinulla on ihmisoikeudet - OLLA UJO, se ei ole rikollista.
Ota asenne jo päälle etukäteen että tällaisia ihmisiä valitettavasti vilisee maailmassa, keskity OMAAN ASIAASI, millä asialla kulloinkin olet. Huom! monien mielestä ujous on hyveen puolella !!!- totuus tässä
Ujot ovat työelämän ongelmajätettä. Töissä kuuluu olla ulospäinsuuntautunut, itseään esiin tuova, sosiaalinen ja kovaääninen pärjätäkseen. Ujojen hissukoiden kannattaa pysyä neljän seinän sisällä, töihin sellaisia ei kaivata.
- älä paina villaisell
"Annat tuon virkailijan hävetä rauhassa! "
Ja rauhassa jatkaa samaa linjaa työssään? Ei missään nimessä.
Älä anna.
Sinulla on oikeus asialliseen virkailijaan.
Virkailijan on tehtävä työnsä asiallisesti.
Hän on työssään palkan edestä. - tolo2
totuus tässä kirjoitti:
Ujot ovat työelämän ongelmajätettä. Töissä kuuluu olla ulospäinsuuntautunut, itseään esiin tuova, sosiaalinen ja kovaääninen pärjätäkseen. Ujojen hissukoiden kannattaa pysyä neljän seinän sisällä, töihin sellaisia ei kaivata.
Olet säälittävä. Juuri tuollaisten pintakiiltoluusereiden takia kaikki eivät pärjää työelämässä. Sinunlaisesi ihmiset vievät muilta energiaa ja aikaa. Vieressäsi voi (sinun puhuessa kovaan ääneen) istua sata kertaa lahjakkaampi ihminen, jolla on kompetenssia hoitaa työnsä, mutta tuollaiset elvistelevät pellet vievät tästä yhteiskunnasta energiaa. Olen ollut kaltaistesi munattomien ihmisten kanssa töissä ja voin sanoa, että ei se työnjälki puhumalla parane. Puolet työajasta kuluu turhanpäiväiseen puhumiseen, josta työasioiden osuus on n. 5 %. Mitä enemmän puhetta, sitä enemmän vain todistaa, että sivistyksen taso on "hieman" hakusessa.
- dt Dami
Työkkärin ja kelan virkailijat ovat vailla työkokemusta olevia vajakkeja ei
niiden puheista kannata välittää. Ihmettelen suuresti kyllä tuota koulutuksen mitätöintiä ? - urheileva kelalainen
Jos töitä ei ole tarjolla, niin jollaki keinolla yrittävät pätevöityä. Eihän niitä edes tarttis istua siellä nuin paljon ja ei ole muuta kuin mullistelu ja yksinäisen ihmisen elämään puuttuminen niinkuin ei olis jo ollut, kun olin yhden kanssa kurssilla ja sama mullistelu jatkuu ja yksi hommasi vahingossa karenssin, kun oli niin huolimaton ja mitään ei tullut ja jos muut tekevät virheen niin heti pois töistä..muka isojakin virheitä. oli sellainen työpaikka jossa ei käsitetty mikä palkkatuki ja siitäki piti saada täysi määrä ja se oli työntekijän syy..soitin työkkäriin ettei vetele ja palkkaa pienettiin. Myös puhevaikeuksia ja tuollaisille ei edes kannate antaa mitään palkkatukipapereita kun eivät ymmärä mitä ne on ja puhe on hankalaa. Virheitä tehdään tiedän ammatti-ihmisetkin ja niitä ei pullauteta pois...kun pistetään päät yhteen ja yritetään selvittää miten jatkossa. Joo niidenkin pitäisi huolehtias kunnostaan ja laittaa tukka kunnolla, että ei piikkitukka näy ja terästää tietoja, kun ei edes tiedetä mitä ja miten yritykset menestyvät omalla paikkakunnalla. Hiukan ollaan pystähtyneitä siihen, että lihottavat itsensä siinä ja palkka juoksee ja mitään ei tapahdu. Kyllä saa juosta ym. niin töitä ei saa eikä sossusta. Ne on tarkoitettu juopoille ja nuille ulkmaalaisille, jotka eivät ole veroja maksaneet koskaan täällä. Ilmasta leipää vain syövät ja lihottavat itseään. Ei ihmeettä tappeluita tulee..
- Dorothea1
Työvoimatoimisto onkin itse asiassa nöyryytystoimisto, jota kannattaa välttää. Jos vain mahdollista. Perusidea siellä oli joskus muinoin välittää työtä - nykyään ihmisten kyykytys, burokratia ja lappujen täyttö on perussetti. Vai oletko kuullut jonkun saaneen työtä työvoimatoimistosta?
Harmi, että noin kävi. Kuitenkin kannattaa etsiä netistä ja tutuilta kaikkea mahdollista oman alan työtä. Jos soittaminen tuntuu hankalalta, lähetä ensin s-postia.
Ja siitä tyypistä voit tehdä valituksen hänen esimiehelleen. Se ei ehkä auta, mutta tuleepahan tietoon.
Tsemppiä työn hakuun, kyllä se onnistuu ilman työkkäriä!- työkkärinorja
Viimeisestä viidestä vuodesta jonka aikana olen asioinut työkkärissä (välillä olen ollut työttömänä ja välillä töissä) vain yksi virkailija ja yksi paikka on ollut ok. He jopa löysivät minulle palkkatukitöitä. Aivan ihmeellistä, koska sitä ennen minulla oli työkkäristä ihan järkyttävän huono, osamaaton kuva, jossa alistetaan työnhakijaa. Mutta ei sillä kehumaan pääse koko laitosta jos yhdessä paikassa yksi virkailija on osannut hommansa ja paljon tuuria oli silloinkin mukana.
Nyt sitten tällä hetkellä karenssi päällä ihan omasta mielestäni turhasta syystä. Olen saanut jo eläissäni 3 karenssia työkkäristä ja kaikki mielestäni ihan uskomattoman typeriä syitä. He kun eivät näe asioita yhtään inhimillisesti vaikka elämässä olisi muutto menossa ja siksi postissa ei tule tarpeeksi ajoissa perille oikeaan osoitteeseen työkkärin kirje jossa tarjotaan harjoittelupaikkaa. Sitten ei osaa hakea harjoittelupaikkaa tarpeeksi ajoissa ja siitä seuraa 3 kuukauden karenssi. Tuon tyylisiä syitä ne kaikki on ollut ja selittelyt ei auta.
Jotain pientä hyvää työkkärissäkin, mutta rutkasti huonoa.
- jjhjj
Saman tyyppisiä kokemuksia. Työkkäri on täynnä paskiaisia, joista ei itsestä ole mihinkään parempaan. Pari kertaa olen siellä käynyt ja lopulta päätin, että hoidan työnhakuni itse menemällä suoraan työnantajien juttusille ja näin olen työllistynyt. Pää pystyyn vaan ja töitä hakemaan. Työkkäristä ei kannata hakea kuin paperit tukia varten.
- niinsevaanon
ei mitään työkkäreitä, ei netti ilmoituksia, ei puhelin soittoja, ei paperi ilmoituksia vaan suoraan työmaalle nöyränä kysyyn töitä, sitä pomot arvostaa.
etenkin vanhan liiton äijät kuten minä en palio tieto koneheella istuta.- jjhjj
Eikä aina tartte niin nöyräkään olla, joskus voi olla ihan ylpiäkin ittestään.
- laiskat töihin
on ihan pakko kometoida tähän.
suojaraha se 400 euroa otetaan käyttöön siksi että edes osa laiskimuksita saadaa pakotettua duuniin pois työkkärin rahoilta.- just joopa
Kas työttömien suojarahaa etukäteen kadehtiva työkkärintätikö siinä kävi kommentoimassa nettipäättensä takaa ?
- 12+15
ainakin osa virkailijoista on entisiä työttömiä, joille on kertynyt työttömyydestä ns. työkokemusta. olisiko sattunut katkeroitunut virkailija kohdallesi? rohkeutta oma-aloitteiseen työnhakuun! ja muista, että on niitä muitakin, jotka ovat päässet töihin ilman koko viraton ns palveluita
- 123456789xxxxx
En ymmärrä miksi ylipäätään ihmisillä on niin suunnaton tarve lytätä toisiaan. Sen näkee jo tuolta viestiketjusta alla. Vertaillaan koulutuksia, mollataan ammattikoulua ja hehkutellaan omalla koulutuksellaan. Itselläni on korkeakoulutututkinto (en näe tarpeelliseksi esitellä olevani maisteri, voin olla yhtä hyvin amk-tutkinnolla). En milloinkaan ryhtyisi arvostelemaan ammattikoulua huonoksi vaihtoehdoksi. Tämä maa on täynnä arvostettavia ammattilaisia, jotka ovat tutkintonsa saaneet ammattikoulusta. Rakentavat talomme, hoitavat sairaat ja mitä kaikkea muuta tekevätkään. Hyvällä koulutuksella ja hyvällä ammattitaidolla!
Mikä sinun koulutuksesi onkaan, ap, ole siitä ylpeä! Jos työkkärin virkailija on niin työhönsä kyllästynyt, eikä oikein muuta saa, niin purkaa sitten turhautumistaan hieman väärään kohteeseen. Moni meistä on ujo, ei ole helppoa ryhtyä puhelimitse töitä kyselemään, kun tietää että kielteisiä vastauksia vääjäämättä tulee. Ei se johdu sinusta, vaan siitä että töitä ei kaikkialla ole. Uskalla silti ja uskalla niin kauan että tärppää. Onnea sinulle, luota itseesi. - *'¨''De Lillex*'¨¨''
Työttömiä on niin paljon; on vaadittava kohteliasta palvelua
eikä virkailija voi henkilökohtaisista asioistaan huonotuulisena olla asiakkaalle huonotuulinen, vaan asiallinen, kannustava ja
kohtelias.
Ehdottomasti kannattaa valittaa töykeästä palvelusta,
ystävällisiä ihmisiä on tulossa tällaisena työttömänä aikana
vaikka kuinka paljon.
Olin itse asiakaspalvelussa 20 vuotta mitä erilaisimmissa
tehtävissä ja aina tuli myönteistä palautetta ja työtoverini
ihmettelivät miksi kaikki asiakkaat tulevat minun luokseni ja
jokainen kertoo vielä avoimesti elämästään.
Työkokouksissa tuli sanomista että ei kerkiä muuta tehdä kuin asiakkaita palvella ja kuunnella, en siitä välittänyt, olin
vaan ystävällinen asiakkaille.
Kuonteeseeni kuuluukin olla ystävällinen kaikille, tulee
itsellekin hyvä mieli ja-olo.
Olin kerran pankissa ja virkailija oli vaihtunut, laitoin tyttäreni
tilille rahaa, tytär ulkomailla työssä, virkailija tuhahti että
sinulla ei ole käyttöoikeutta tyttären tiliin, tilille pano maksaa
niin ja niin paljon. Olihan minulla valtakirja, jota virkailija ei tuohduksissaan lukenut.
Kysyin missä on esimiehesi ja kävin juttelemassa; jopa kieli kellossa muuttui.
SUOSITTELEN AINA VALITUKSEN TEKEMISTÄ JOS
ON ASIATONTA PALVELUA.
ONNEKSI NYKYISIN ON POSTEISSA JA MONESSA MUUS-
SA PAIKASSA NAAMANKUVA, JOTA SAA PAINAA LÄHTI-
ESSÄÄN, SIITÄ NÄKEE MITÄ ASIAKAS TYKKÄSI PALVELUSTA. ON OIKEIN HYVÄ! - FirstThingsFirstOut
Niin ujo ei saa olla, etteikö töitä uskalla kysyä.
- mailma muuttuu
Ei niitä töitä enää mistään kysellä tai soitella vaan haetaan hakemuksilla.
- niinpä niin
Työkkäri on paikka jossa kaikista vähiten tiedetään työnteosta.
Yksi paikka jossa kaikenmaailman koulutus nousee arvoon arvaamattomaan... on KELA.
Hae sairaseläkkeelle...
Sun jokainen koulutus on täysin yli hyvä.
Se ei ole vanhentunut, vaikka koulutus on 20 vuoden takaa
Et ole tehnyt päivääkään töitä alalla... koskaan.
Kyseistä ammattia ei ole enää. - Huolissaan
On ikävää että työvoimatoimistot ei toimi eikä tee sitä työtä mitä heidän kuuluu tehdä he vain ovat ylimielisiä ja pomottavia kun kuvittelevat että nyt saavat pomottaa ketävaa ja miten vaan
Koulutustahan niillä ei ole tuohon työhön tiedän niin monta joilla ei ole mitään koulupohjaa opintoja mihinkään ja on varmaan vähän hankalaakin auttaa ihmisiä joilla on paljon parempi ja monta koulutustakin
Nuoria on sääli kun eivät sitten uskalla enää tullla uudelleen kun on kerran muserrettu ajatukset ja suunnitelmat ja kuvitelmat että työvoimatoimisto auttais heitä . Tiedän jo monta jotka eivät edes mene sinne joten ovat tyhjänpäällä ei saa edes sitä työttömyyskorvausta joka heille kuuluisi . Ykskin nuori sanoi juuri sitä että joutui kun meni ekan kerran elämässään työkkäriin kysymään töitä ja koulutuksia ja sai vastaukseksi eettä ensin joudut karenssiin kolmekuukautta ainakin ,mikä ihmeen määritelmä se on en ymmärtäny ollenkaan .On kuitenki peruskoulun käyny ja datanomiksi opiskelemassa oli ollut joka on jäänyt sitten kesken kun ei siinä halunnut eikäjaksanut ja siitäkin oli jo aikaa . No nyt ois ollut kiinnostusta ja halusi edes jotain tukea että voisi aloittaa jostain oli vain oltu ilkeitä joten ei uskalla mennä enää luulee ettei sieltä tule kuitenkaan mitään . Pitäs kiireesti nuorille neuvoa miten heidän pitää siellä puhua tehdä toimia että saa edes sen työttömyyskorvauksen sillä tyhjänpäällä vanhempien luon aei ole hyvä eikä pääse sieltä minnekkään vaikka kotiväki jo kireenä kun ei edes saa mitään itselleen ei ainakaan kannusta mihinkään toi työvoimatoimistojen touhu ne vain lyttää nuoret . Mitä ihmettä voi siis tehdä ei vanhemmat enää voi auttaa kohta mitenkään pahaltahan se tuntuu siellä kotona olla ja heidän armoilla aikuinen ihminen . Miten sen työttömyyskorvauksen saisi edes ja että pääsis eteenpäin ja vois edes jotain opiskella tai edes ostaa itselleen kun ei ole rahaa koskaan mihinkään . Vanhemmat antaa kyllä ruokaa mutta ei tunnu hyvältä olla aikuisena istumassa kotona vuorokausirytmkin menee ihan nurin . Puhutaa kaikenlaista nuorten auttamista en usko niihin sillä mitään ei näy tapahtuvan oikeasti - extyötön
En ole eläessäni asioinut niin kauheassa paikassa kuin Uudenkaupungin työkkäri. Täysin epäpäteviä virkailijoita (erikoistyövoimaneuvojia) jotka neuvoivat päin v...tua ja jättivät tahallaan neuvomatta mitä lappuja pitäisi toimittaa. Eräs mies virkailija varsinkin oli oikein kävelevä mul..u. Onneksi sain töitä, eikä tarvitse enää sielä asioida.
Tuntui, että siellä pidettiin vättyilytestit sinne työhön haluaville ja se joka parhaiten aukoi päätään ja pimitti tietoja valittiin.
Aikaisemmin asuin Turussa ja sielä työkkärin kanssa asioidessa ei ollut koskaan mitään vaikeuksia. Oli Ukissa kyllä pari ihan mukavaakin virkailijaa. (Nyt se mulkvisti Ukista on kuulemma siirretty Turkulaisten kiusaksi)- ode007
Samaa voi sanoa hesan työkkäristä. Tosin tulin siihen tulokseen, ett siellä on duunissa lähinnä mielenterveyspotilaita..
- Theo2013
Joskus tuntuu että ne luulee olevansa isojakin herroja,mutta konttori rotta on sopivampi nimike monille heistä,ei siis kaikille.Kuulin kahvihuone lausahduksen kun yks muija Hönolässä aikoinaan tuumi että taas pitää mennä noita työkyvyttömiä kuuntelemaan,ennen lapioisi vaikka hevon paskaa jos palkan saisi. Tietenkin kun minun vuoro tuli niin koska olen metallin neljän ammatin opetellut teknikko,kysyin että mikäs olis jos sanosit oman koulutuksesi kun olet niin hienostuneen oloinen nainen. TÅMÅ PIENI MIELISTELY TEHOSI JA HÄN SANOI ETTEI OLE KUN KESKEN JÄÄNYT KAUPPAKOULU? Sitten kysyin että löytyiskös mulle sitä pas..n luontia,kun nuo metallin työt on vähissä vaikka mulle olis kelvannu ylpeänä hitsarin tai muu vastaava työ kuin työ kunhan olis metalli puolen hommia.Ei se muuta kun nauro ja tuumi että taisit kuunnella salaa,mutta sain 3kk duunin,joten en kyllä ymmärrä miten kaikki tapahtui varsinkin sen virkailijan ajatukset oli kyllä sekasi kun ei tajunnu että minähän suorastaan v,,,tuilin sille?Vaikka sama mulle.
- ex-työtön
mun kokemus työkkäristä jonkun vuoden takaa kun olin työtön piti sit käydä joka kuukausi ilmottautumas työkkäriin.sitten oli yksi kuukausi jonka tiesin jo etukäteen että en pääse (20km) ei ollut autoa käytös,niin tämä hyvin huoliteltu työkkäri täti tuumasi että mun pitää myydä talo ja muuttaa lähemmäs että pääsen ilmottautumaan sinne.
yhden kuukauden takia siis!!!!!
oli iha pakko siltä kysyä että mitä se sano,että oliko se iha tosissaan.
en kyllä sit myyny taloa että ei sen puoleen.mut kaikkia sitä kaas on. - ????????????????????
Tervetuloa joukkoon. Työkkäri on olemassa juuri tämän takia!
Heillä ei ole aikomustakaan auttaa työnhaussa saatikka olla tsemppaamassa työn hakuasi.
Heidän ensisijainen tehtävä on olla tylyjä, viedä itsetuntosi, kiinnostuksesi ja innostuksesi elämää kohtaan.
Koska työttömät ovat hylkiöitä, epäihmisiä ja yhteiskuntaan sopeutumattomia, perhe taustoista piittaamatta, olisi paras vaihtoehto lopettaa maallinen vaellus. Olisi elättejä vähemmän yhteiskunnassa.
Tätäkö yhteiskunnassa halutaan, kokonaisvaltainen "siivous"? - faktat kuntoon
Asiallinen vastaus kysymykseen. Koulutusvaatimuksena nykyisin ylempi korkeakoulututkinta tai alempi eli AMK -tutkinto. Jos virkailija on vanhempi, tutkinto useimmiten merkonomi.
- asiallinen kysymys.
Mikä heistä pätevöittää sitten tähän "asiantuntija" titteliin?
Mikä kurssi heidän tulee käydä ja mitä asioita hallita että saavat oikeuden käyttää tätä työjaelinkeinotoimiston asiantuntija-nimikettä?
Asiakashan logiikan mukaan on oman tilanteensa ja työttömyys/työllistymistilanteensa asiantuntija.
- mie vaan...
Mulle sanottiin (olen työtön tietopalvelusihteeri) että tänne eli työkkäriin on turha tulla, toivottiin etten mene sinne eli hoidan vaan asiat itse netissä.... eli näin etelä-savossa...
- tolo2
saanko kysyä missä päin etelä-savoa? Mikkelissä on ainakin pari erittäin epäasiallista henkilöä TE-toimistossa, siis käytös on jopa uhkaavaa.
- jep jep
Minä menin vuosi sitten kesällä uusimaan aikaa työvoimatimistoon ja siellä virkailija alkoi ehdotella minulle työvoimakoulutukseen lähtöä koska olin miettinyt alan vaihtoa.Sanoin kuitenkin että lähtisin ennemmin oppisopimuksella kuin koulun penkille.No työvoimavirkailija sanoi ettei ole pakko hakea koulutukseen mutta hän antaa esitteen koulutuksesta, jankutti monta kertaa ettei ole pakko hakea..samaan aikaan hän teki suunnitelman johon merkkasi tämän koulutuksen mutta edelleen jankutti ETTEI OLE PAKKO hakea koulutukseen.Enkä minä sitten tyhmänä tajunnut kun menin allekirjottamaan tuon paperin että olinkin sitten lupautunut hakemaan koulutukseen vaikka tämä täti jankutti samaan aikaan vieressä varmaan jo kymmenettä kertaa ETTEI OLE PAKKO HAKEA...No kuinkas ollakkaan kohta napsahti postiluukusta karenssi lappu! Asiaa ihmettelin ja menin selvittämään sitä niin sielläpäs kohoteltiinkin olkapäitä että voi voi, näin se menee, sinä olet lupautunut hakemaan tuohon koulutukseen.Sillä että tämä täti oli minua väärin ohjeistanut tällä hokemisellaan ettei ole pakko hakea, ei ollut mitään merkitystä! Minun olisi kuulemma pitänyt ymmärtää tuon paperin allekirjoittaessani että lupaudunkin hakemaan koutukseen.No tämä tätihän sattui sitten aina olemaan kesälomalla ja milloin sairaslomalla kun yritin käydä häntä tapaamassa..Vihdoin kun pääsin hänen juttusille niin hän myönsi minulle virheensä ja sanoi ettei itsekkään ymmärtänyt että tuo asia menee nuin, ja minulle tulee karenssi.Tätä asiaa selvittäessäni työvoimatoimistossa sain kuulla "rumasta kielenkäytöstäni" ja ei kuulemma ole ihmekkään etten saa töitä, myös kun sanoin että millä elätän lapseni niin he vaan siihen että sosiaalitoimistohan se on sitä varten! Tein asiasta valituksen ja nyt on aikaa mennyt 1 vuosi ja 3 kuukautta, valitus mennyt eteenpäin ja aina vastaus että VALITUSTA EI HYVÄKSYTÄ.Nyt valitus menossa viimisessä ja ylimmässä osoitteessa mutta tuskinpa se sielläkään muuksi muuttuu.Joten vaikka virkailija itse myönsi virheensä niin ylemmät virkailjat eivät sitä suostuneet myöntämään.Että kyllä tuo nuiden touhu on ihan mielivaltaista toimintaa!
- aika törkeää
"Vihdoin kun pääsin hänen juttusille niin hän (virkailija) myönsi minulle virheensä ja sanoi ettei itsekkään ymmärtänyt että tuo asia menee niin, ja minulle tulee karenssi."
"kun sanoin että millä elätän lapseni niin he vaan siihen että sosiaalitoimistohan se on sitä varten! Tein asiasta valituksen ja nyt on aikaa mennyt 1 vuosi ja 3 kuukautta, valitus mennyt eteenpäin ja aina vastaus että VALITUSTA EI HYVÄKSYTÄ."
- fdsvcxfds
Ei omasta osaamisestaan realistisesti perillä oleva tuollaisista muiden kommenteista hätkähdä. Jos osaa niin sen kyllä tietää eikä sitä osaamista muiden puheet miksikään muuta. Jos taas ei tiedä osaavansa niin ei osaa eikä tuollaisen kommentin pitäisi tulla minään yllätyksenä.
Itselläni on koulutus, mutta töitä olen saanut erittäin huonosti eikä osaamistakaan näin ollen ole. Koulutus itsessään ei yleensä kerro oikeastaan yhtään mitään muuta kuin sen, että on jotain pohjaa josta lähteä rakentamaan ammattitaitoista ihmistä.
Kannattaa itseopiskella lisää jos osaamisessa on puutteita ja sitten vain rohkeasti soittelemaan ja osoittamaan osaamistaan. Vaikka olet ujo niin jos soittosi ei tärppää et tule todennäköisesti koskaan tapaamaan tätä henkilöä uudestaan. Ei ole niin väliä, vaikka nolaat itsesi.- hulluutta tämmönen
Samaan aikaan osa porukasta tekee hartiavoimin töitä että nuoria saadaan palveluiden piiriin , siis osallistumaan ettei ainakaan enempää syrjäytyneitä suomeen tulisi. Ja ihmetellään miksi nuori ei hakeudu kysymään neuvoa työkkäristä?
Epäpätevät virkailijat torpedoi monen tulevaisuudensuunnitelmat jos asenne on täysin soveltumaton noin tärkeään työhön niin siinähän lisätään tätä syrjäytymistä vaikka työ on helpottaa ja auttaa. - ääliövirkailija ulos
"Ei omasta osaamisestaan realistisesti perillä oleva tuollaisista muiden kommenteista hätkähdä."
Kun kyse ei nyt ole siitä kuka hätkähtää ja kuka ei, ja mistä syistä --- vaan siitä, että virkailija ei toimi noin, virkailijalla ei ole minkäänlaisia valtuuksia mitätöidä työnhakijan koulutusta tai työnsaantimahdollisuuksia.
Tai kieltäytyä laittamasta hakijan KOKO työhistoriaa koneelle selittäen, että se ei hänen mielestään "hyödytä" tai "kannata". Sellainen on laiska virkailija joka ei jaksa näpytellä koneelle hakijan työhistoriaa joka on tosi oleellinen asia työnhaussa,ja josta sen voi siihen ceeveenettiinkin halutessaan kätevästi käyttöön poimia. Työhistorian päivitys ja koulutuksen kartoitus hakijan tietoihin KUULUU VIRKAILIJAN TYÖHÖN.
- yhteisk. tärkeä!!
Kiitokset aloittajalle, tämä keskutelu on hyvin tärkeää käydä ja nostaa esiin, sillä se koskettaa hyvin monta suomalaista.
- löpönlöpön
Työkkäristä järjestetään sulle käytännössä vain koulutuksia. Älä niitteen puheista välitä. Itte sain vakituisen työn ilman koulutusta.
Noniin. En jaksanut lukea kaikkea.
Minua on työkkärissä palveltu sekä asiallisesti että asiattomasti. Sama on tapahtunut kunnallisella lääkärin vastaanotolla.
Virkamiehen tai valtion viraston kanssa asioivalla ei juuri ole oikeusturvaa, jos vastakkain on viranhaltijan ja asiakkaan sana. Aluehallinnolle voi tietenkin valittaa, mutta samoja virkamiehiä siellä istuu. Arvelisin, että ainoa yksittäisen ihmisen ainoa todellinen keino vaikuttaa ilkeän virkamiehen toimintaan on tehdä hänen olonsa tukalaksi - mutta laillisin keinoin!
Ymmärtääkseni vastaanottojen ja virastojen palvelutilanteiden nauhoittamista ei ole kielletty. Eihän se tietenkään ole kohteliasta lätkäistä nauhuria työpöydälle, mutta liekö niillä lekureilla tai toimistohiirillä oikeutta kieltääkään sen käyttöä. Ja lieneekö sekään mitään salakatselua tai -kuuntelua, jos oman palvelutilanteensa nauhoittaa lupia kyselemättä? Jonkinmoisen rauhan suojaamia nämä virastot kai ovat, joten tallennusvälineiden käyttö voi olla juridisesti hiukan kyseenalaista. Toisaalta kyse on oikeusturvan vaalimisesta. Virastoissa on töissä paskiaisia, ja jollakin laillisella keinolla heidät pitäisi saada toimimaan ja käyttäytymään asiallisesti.- milli3
tsemppiä sulle. täällä on tosi vaihteleva kirjo asenteita te toimistossa . toivottavasti ensi kerralla kivempi tapaus.!!
- Daniel33
Tämä turha syyllistäminen ja ihmisten itsetunnon tuhoaminen on maan tapa.
Ei suomalaiset suotta omaa huonoa itsetuntoa, kyllä se tuotetaan suomalaisille viranomaisten toimesta.
Lue tuolta lisää: http://akisaarikoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/126729-irti-syyllistamisen-ja-vahattelyn-perinteesta - kaveri
Niinpä kaikki virkailijat ei työkkärissä ole asiallisia. On sitä ollut sen verran kokemuksia, mutta ei se onneksi ole lytistänyt mun itsetuntoani. Joten jos virkailijan käytös ei ole sitä mitä pitäisi olla niin ota vain lonkisti älä anna sen vaikuttaa minä olen aina pärjänyt huumorimielellä.
- tietonsa nähnyt
Jokaisella työkkärin kirjoilla olevalla on oikeus vaatia itseään koskevat tiedot itselleen. Paperille tulostettuna. Ja muistakaa katsoa, mitä sen "keltaisen lapun" alle on kirjoitettu. Saatatte yllättyä niistä virkailijoiden sepityksistä...
- M.O.T apuun!
Toivottavasti esimerkiksi joku M.O.T-ohjelma tekee tiukkaa kenttätyötä ja vihdoin lahjomattoman ohjelman tästä aiheesta eli mikä on työnhakijan kohtelun taso virkailijoilta, joiden tehtävä on auttaa ja neuvoa. Yleensä silloin vasta alkaa tapahtua kun asia vedetään julki.
Olisi takuulla vuoden katsotuin ja tärkein dokkari yhteiskunnallisesti.
Nuorilla on kova kynnys mennä ensimmäistä kertaa työkkäriin,.Heille tulee antaa viesti, että sinne kannattaa mennä koska sieltä saa neuvoa ja tukea työnhakuun tai ohjataan eteen päin mistä kautta koulutusta voi hakea.
Jos työkkärissä on sitten vastassa joku täysi pässi, niin nuori ei toista kertaa tule. Hänet on menetetty siihen väliinputoajien massaan joka koko ajan lisääntyy suomessa.
Koulutuksen kannattavuutta yritetään korostaa - ja samaan aikaan joku virkailija (vertaan alkup viestiin) lyttää nuoren koulutusta joka hankittu. Tämä ei vetele, eikä saa olla edes teoreettisesti mahdollista että tällaista voi tapahtua, tässä tilanteessa missä suuri joukko maamme nuoria tällä hetkellä on.
Tässä on kyse vakavasta asiasta.
Suomessa yritetään kampanjoida nuorten työllistymisen puolesta ( on mainokset ja tvohjelmat asian puolesta) ja samaan aikaan saa lukea tällaista.
Olettaisi että jos ELYn tarkastajat menee katsomaan kentälle että kuinka siellä (asiakkaan hyväksi?) työskennellään, niin sieltä löytyy sen verran tiukkaa porukkaa että heille on aivan turha selitellä että mulla oli vähä huono päivä niin tuli taas hoidettua asiakkaan tapaaminen ja asiat päin peetä.- _akateeminen_
Elämäni kovin paikka oli mennä työkkäriin ilmoittautumaan työttömäksi. Oli parku tulla. Ja tulikin tippa linssiin ulosmarssiessa. Vielä hurjemmaksi meni, kun työmarkkinatuelle tipahtaessani jouduin marssimaan sossuun. Pari krapulaisen oloista karpaasia kyttäsi kuin olisin pommia kuskannut. Siellä joku ehkä just 20 täyttänyt pikkupimu kyseli rahan hallintaani, käsitystäni siitä, mitä kaikki maksaa. Nii-i. Enää ei voinut kuin nauraa. Ei itkettänyt. Tähän on tultu.
Opinto- ja asuntolaina on maksettu. Auto ostettu käteisellä. Mökkikin on. Jokaikinen lasku maksettu. Ei maksuhäiriömerkintää. Ei ulosottoa. Ikinä. Työtä vain puuttuu. Reilun 20 v osaamista ja koulutusta vastaavalla työhistorialla ei vaan saa töitä. - Saitko mitään
_akateeminen_ kirjoitti:
Elämäni kovin paikka oli mennä työkkäriin ilmoittautumaan työttömäksi. Oli parku tulla. Ja tulikin tippa linssiin ulosmarssiessa. Vielä hurjemmaksi meni, kun työmarkkinatuelle tipahtaessani jouduin marssimaan sossuun. Pari krapulaisen oloista karpaasia kyttäsi kuin olisin pommia kuskannut. Siellä joku ehkä just 20 täyttänyt pikkupimu kyseli rahan hallintaani, käsitystäni siitä, mitä kaikki maksaa. Nii-i. Enää ei voinut kuin nauraa. Ei itkettänyt. Tähän on tultu.
Opinto- ja asuntolaina on maksettu. Auto ostettu käteisellä. Mökkikin on. Jokaikinen lasku maksettu. Ei maksuhäiriömerkintää. Ei ulosottoa. Ikinä. Työtä vain puuttuu. Reilun 20 v osaamista ja koulutusta vastaavalla työhistorialla ei vaan saa töitä.Monessa kaupungissahan vaativat myymään auton jos yli 2000€ arvoinen ja säästöjä ei tietenkäänsaa olla. Aika suhteetonta jos toisella on asunto, mökki, auto...eikä mistään tarvitse luopua. Auto on usein välttämätön työnsaannin kannaltakin, mutta mökki ei varmasti välttämätön.
Pitäisi tietenkin työttömyyskorvaus olla sen verran iso, että sillä pärjäisi. Asumistuetkin valuu rikkaiden taskuun, siksihän ne vuokrat ovat korkeita kun on takuumaksaja. - sugarrr
Saitko mitään kirjoitti:
Monessa kaupungissahan vaativat myymään auton jos yli 2000€ arvoinen ja säästöjä ei tietenkäänsaa olla. Aika suhteetonta jos toisella on asunto, mökki, auto...eikä mistään tarvitse luopua. Auto on usein välttämätön työnsaannin kannaltakin, mutta mökki ei varmasti välttämätön.
Pitäisi tietenkin työttömyyskorvaus olla sen verran iso, että sillä pärjäisi. Asumistuetkin valuu rikkaiden taskuun, siksihän ne vuokrat ovat korkeita kun on takuumaksaja.Ymmärrän että tukia ei makseta rikkaille jos tilillä makaa vaikka enemmän kuin 100.000-200.000€, mutta että omaisuuden kuten mökin vuoksi ei maksettaisi tukia? Toisilla voi olla ihan vanhuudenturvaa varten säästössä rahaa/omaisuutta sillä ei sitä tiedä että vanhana olisi kukaan eläkkeitä sun muita maksamassa, miksi niistä pitäisi luopua? Kun on ahkerasti omista palkoistaan säästänyt, samaan aikaan kun toiset pistävät kaiken huolettomasti menemään ja luottavat että valtio aina maksaa... Ei se mielestäni ole reilua että talo, mökki ja auto olisivat sellaisia mistä pitäisi luopua. Että kun säästät että saat tietyn asian niin sitten siitä pitäisi luopua, samalla kun toiset tuhlailee. Paras sitten kun vaan muuttaa kaiken rahaksi, ottaa kassakaapin kotiin ja sanoo että tuhlasi kaiken kuten muutkin... Omat rahathan saa käyttää miten lystää eikä säästää kerran tarvitse;)
Ihmettelen kyllä vähän tuollaisia omaisuus/tulorajoja kun esim. rikkaat saavat kyllä lapsilisiä... Miksi niissä ei ole tulorajoja kun kaikissa muissakin tuissa on, ei miljonäärit tarvitse lapsilisiä?
Jos tilillä on esim. 50.000€ taloa varten säästössä, Kela vähentää tietyn summan tuista silloin... Ei siinä mitään mutta tuokin summa on nykyään niin pieni, reilua vaan että toiset saa tukia jos pistää kaiken menemään ja ne jotka jaksavat säästää, eivät saa... Tavallaan palkitaan huonosta taloudenhoidosta silloin jos ihmisellä olisi oikeasti varaa säästää palkoistaan. - Näin se menee
sugarrr kirjoitti:
Ymmärrän että tukia ei makseta rikkaille jos tilillä makaa vaikka enemmän kuin 100.000-200.000€, mutta että omaisuuden kuten mökin vuoksi ei maksettaisi tukia? Toisilla voi olla ihan vanhuudenturvaa varten säästössä rahaa/omaisuutta sillä ei sitä tiedä että vanhana olisi kukaan eläkkeitä sun muita maksamassa, miksi niistä pitäisi luopua? Kun on ahkerasti omista palkoistaan säästänyt, samaan aikaan kun toiset pistävät kaiken huolettomasti menemään ja luottavat että valtio aina maksaa... Ei se mielestäni ole reilua että talo, mökki ja auto olisivat sellaisia mistä pitäisi luopua. Että kun säästät että saat tietyn asian niin sitten siitä pitäisi luopua, samalla kun toiset tuhlailee. Paras sitten kun vaan muuttaa kaiken rahaksi, ottaa kassakaapin kotiin ja sanoo että tuhlasi kaiken kuten muutkin... Omat rahathan saa käyttää miten lystää eikä säästää kerran tarvitse;)
Ihmettelen kyllä vähän tuollaisia omaisuus/tulorajoja kun esim. rikkaat saavat kyllä lapsilisiä... Miksi niissä ei ole tulorajoja kun kaikissa muissakin tuissa on, ei miljonäärit tarvitse lapsilisiä?
Jos tilillä on esim. 50.000€ taloa varten säästössä, Kela vähentää tietyn summan tuista silloin... Ei siinä mitään mutta tuokin summa on nykyään niin pieni, reilua vaan että toiset saa tukia jos pistää kaiken menemään ja ne jotka jaksavat säästää, eivät saa... Tavallaan palkitaan huonosta taloudenhoidosta silloin jos ihmisellä olisi oikeasti varaa säästää palkoistaan.Tiukasti kuulustelavatkin onko säästöjä tai omaisuutta ja autosta täytyy viedä paperit ettei vaan ole liian arvokas. Onneksi en ehtinyt vaihtaa ennen työttömyyttä.
Kahdesti olen ollut pitempään työttömänä ja on tullut säästöt tuhlattua kun en viitsi sossuun mennä ennen kuin on pakko. Nyt vanheni autokin sopivasti ettei arvo ollut enää yli kahta tonnia.
Hullultahan se tuntuu, että toinen tuhlannut kaiken ja saa heti avustusta, mutta toisaalta, miksi avustusta pitäisi antaa jos pärjää ilmankin. Jos säästää pahan päivän varalle niin sehän on työttömänä, vanhana on eläke ja silloinkin saa sossusta jos ei rahat riitä.
Asuntoa ei tarvitse myydä, mutta en tiedä miten lainoihin suhtautuvat. Nuorena en saanut asuntolainaa, sitten en enää viitsinyt ottaa ja nyt ei ehtisi maksakaan.
- tolo2
Ensiksi teet ilmoituksen ja valituksen virkailijan epäasiallisesta käytöksestä. Sen jälkeen jatkat työnhakua vielä aktiivisemmin, kannattaa myös kysyä onko mahdollisuutta päästä jatkossa toisen virkailijan kanssa hoitamaan asioitaan.
- Tosissaan oltava!
1 syrjäytynyt nuori maksaa miljoonan yhteiskunnalle.
Ei luulisi olevan varaa yhtään pitää työkkärissä pellejä jotak pelleilee työnhakijan kustannuksella....?
- duni-
Mies haki pelialalta töitä, virkailija voivotteli kun ei MOLlissa ollut sen alan hommia tarjolla ja kehotti suuntaamaan muualle... :D
Oli ollut ihmeissään kun jonkun ajan päästä mies ilmoitti päässeensä töihin haluamaansa paikkaan. - akateeminenura
Työkkärin maksamalla työllisyyskurssilla pikku pimatsu neuvoi CV:hen kirjoitettavaksi, että 'vähän olen kahvia keitellyt'. Nimi olisi pitänyt kirjoittaa pienellä, koska näyttää 'hyvältä'! Oma lärvin kuva oli laitettava taustakuvaksi hakemukseen - miljoona vuotta vanha, niin nähty, kikka.
Ei liennyt kovinkaan halpa tuo kurssi työkkärille. Trauman sain siitä.
Jokaikinen kurssille osallistuja oli fiksumpi ja pätevämpi vetämään kurssia kuin yksikään kurssin palkallisista vetäjistä.- onko tuo todellista?
"Työkkärin maksamalla työllisyyskurssilla pikku pimatsu neuvoi CV:hen kirjoitettavaksi, että 'vähän olen kahvia keitellyt'. Nimi olisi pitänyt kirjoittaa pienellä, koska näyttää 'hyvältä'! Oma lärvin kuva oli laitettava taustakuvaksi hakemukseen "
Sano, ettei tuo ole totta. Että kurssin vetäjä oikeasti puhui tuontasosta "asiaa".
Nuo ovat suhteellisen kalliita kursseja. - akateeminen ura
onko tuo todellista? kirjoitti:
"Työkkärin maksamalla työllisyyskurssilla pikku pimatsu neuvoi CV:hen kirjoitettavaksi, että 'vähän olen kahvia keitellyt'. Nimi olisi pitänyt kirjoittaa pienellä, koska näyttää 'hyvältä'! Oma lärvin kuva oli laitettava taustakuvaksi hakemukseen "
Sano, ettei tuo ole totta. Että kurssin vetäjä oikeasti puhui tuontasosta "asiaa".
Nuo ovat suhteellisen kalliita kursseja.Tosi on. Tuo oli yksin omaan akateemisille suunnattu kurssi. Suurimmalla osalla kurssitettavista oli takana työuraa koulutusta vastaavissa tehtävissä yli kymmenen vuotta ja enemmänkin. Meitä oli lääkäreitä, ekonomeja, varatuomareita, historijoitsijoita, fyysikoita, biologeja, kemistejä,.. Tosi antoisa kurssi.
- Vihatkaa!!!
onko tuo todellista? kirjoitti:
"Työkkärin maksamalla työllisyyskurssilla pikku pimatsu neuvoi CV:hen kirjoitettavaksi, että 'vähän olen kahvia keitellyt'. Nimi olisi pitänyt kirjoittaa pienellä, koska näyttää 'hyvältä'! Oma lärvin kuva oli laitettava taustakuvaksi hakemukseen "
Sano, ettei tuo ole totta. Että kurssin vetäjä oikeasti puhui tuontasosta "asiaa".
Nuo ovat suhteellisen kalliita kursseja.Oikein nousee ihokarvat pystyyn, nyt kun taas tuota kurssia muistelen.
Yhtenä hauskana juttuna tulee mieleen, se kuinka uraohjaaja kehoitti vaikka ryhtymään pimeäksi taksiksi! Mahdollisuuksia on. Ne pitää vain osata käyttää!
Yksi ohjaajista kehoitti pitämään 'vihapäiväkirjaa'. Iski kantapäätä lattiaan ja keekoili siinä ja huusi: "Vihatkaa!". Eiköhän tuo nykylainsäädännön mukaan ole jo vähintäänkin rikollista? Kirjata nyt ylös kaikki mitä vihaa ja miten mahdollisesti suunnittelee antavansa jollekulle köniin. Suunnittelu on rikos. Linnaan joutuu. - järkyttävää.
akateeminen ura kirjoitti:
Tosi on. Tuo oli yksin omaan akateemisille suunnattu kurssi. Suurimmalla osalla kurssitettavista oli takana työuraa koulutusta vastaavissa tehtävissä yli kymmenen vuotta ja enemmänkin. Meitä oli lääkäreitä, ekonomeja, varatuomareita, historijoitsijoita, fyysikoita, biologeja, kemistejä,.. Tosi antoisa kurssi.
Olen sanaton.
Samalla rahalla olisi saanut tasokkaan kielikurssin osallistujille tai minkä tahansa asiallisen kurssin.
Mistä ne sitten muuten löytää näitä pilipali"kurssittajia", siskonkumminkaimoista?
Eikö muka kukaan valvo näiden työkkärikurssien sisältöjä ja kokonaisuuksia. - Pokka pitää
Vihatkaa!!! kirjoitti:
Oikein nousee ihokarvat pystyyn, nyt kun taas tuota kurssia muistelen.
Yhtenä hauskana juttuna tulee mieleen, se kuinka uraohjaaja kehoitti vaikka ryhtymään pimeäksi taksiksi! Mahdollisuuksia on. Ne pitää vain osata käyttää!
Yksi ohjaajista kehoitti pitämään 'vihapäiväkirjaa'. Iski kantapäätä lattiaan ja keekoili siinä ja huusi: "Vihatkaa!". Eiköhän tuo nykylainsäädännön mukaan ole jo vähintäänkin rikollista? Kirjata nyt ylös kaikki mitä vihaa ja miten mahdollisesti suunnittelee antavansa jollekulle köniin. Suunnittelu on rikos. Linnaan joutuu.Eikö kukaan marssinut ulos moisesta "koulutuksesta"?
Vai olisiko tullut karenssi. - Miten voi olla
akateeminen ura kirjoitti:
Tosi on. Tuo oli yksin omaan akateemisille suunnattu kurssi. Suurimmalla osalla kurssitettavista oli takana työuraa koulutusta vastaavissa tehtävissä yli kymmenen vuotta ja enemmänkin. Meitä oli lääkäreitä, ekonomeja, varatuomareita, historijoitsijoita, fyysikoita, biologeja, kemistejä,.. Tosi antoisa kurssi.
lääkäreitä työttömänä? Ainakin syrjäseuduilla on paha pula lääkäreistä ja palkka kuitenkin hyvä.
- Tyhjänpäiväistä
Vihatkaa!!! kirjoitti:
Oikein nousee ihokarvat pystyyn, nyt kun taas tuota kurssia muistelen.
Yhtenä hauskana juttuna tulee mieleen, se kuinka uraohjaaja kehoitti vaikka ryhtymään pimeäksi taksiksi! Mahdollisuuksia on. Ne pitää vain osata käyttää!
Yksi ohjaajista kehoitti pitämään 'vihapäiväkirjaa'. Iski kantapäätä lattiaan ja keekoili siinä ja huusi: "Vihatkaa!". Eiköhän tuo nykylainsäädännön mukaan ole jo vähintäänkin rikollista? Kirjata nyt ylös kaikki mitä vihaa ja miten mahdollisesti suunnittelee antavansa jollekulle köniin. Suunnittelu on rikos. Linnaan joutuu.Itse olen kieltäytynyt työnhakukursseista. Joskus ollut muun kurssin yhteydessä ja kyllä ne hakemukset osaa täyttää ilman kurssejakin. Haastattelussa olen oma itseni enkä näyttele mitään, samoin töissä. Jos ei kelpaa niin ei voi mitään.
- salattua tietoa
Pokka pitää kirjoitti:
Eikö kukaan marssinut ulos moisesta "koulutuksesta"?
Vai olisiko tullut karenssi.Karenssin uhalla siellä juurikin istutaan.
Vasta muutaman vuoden työttömänä oltuaan alkaa päästä selville hiljaisesta, salatusta, tiedosta, mikä liittyy työttömänä olemiseen, työttömän oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Ja etenkin siitä, mihin kaikkiin papereihin kannattaa ja uskaltaa allekirjoituksensa vetää. Näiden tietojen ja ehtojen pitäisi olla helposti kaikkien saatavilla, mutta ei ole. Ei fiksumpikaan pysty selvittämään ja ymmärtämään, mitä kaikkea työkkärin, kelan ja sossun salakieli tarkoittaa omalla kohdalla.
- Onko työvoima
akoilla joskus ollut muka jokin hyväkin tarkoitus, en ole koskaan ainakaan sellaisesta kuullut. Pelkkää piruilua olen ainakin itse saanut kohdata aina. Kaipa ne valitseekin ne ämmät sinne jotka ovat mahdollisimman vaikeita ja pirullisimman oloisia!
Mitään hyvää ei liiku nimittäin työvoimaämmien mielessä, mielessä liikkuun vain että miten saisi nyt tuollekin ihmiselle mahdollisimman vaikeaksi tehtyä kaikki asiat! Se on kyllä nähty! Jos olet kiinnostunut jostain alasta, niin siihen ET VARMASTI pääse. Mutta auta armias jos löytyy maailmasta yksi ala/tai työpaikka josta et pidä, niin kyllä, siihen sinun on tietysti PAKKO mennä.
Tähän päälle vielä ainainen naljailu ja alentaminen sen takia koska olet työtön, työttömällehän voi puhua ihan miten vain, ainakin työkkärin akkojen mielestä!
Miksi muuten aina vain haukutaan työttömiä ihmisiä? Suurinosa nyt luulisi, että haluaa työllistyä, sitten on sairaita ja hyvin pieni prosentti on sellaisia joita ei vain nappaa. Tarjolla on kyllä kaikenlaista osa-päivä pelleilyä 15h / viikossa.. Kuka sellaista haluaa? Tekisikö kansanedustajat tai muut johtajat tai vaikka ne työkkärinakat ITSE sellaista työtä josta ei jää rahaa edes vuokran maksuun!Tuskin! Se on vain helppo sieltä menestyksien linnakkeista herrojen ja rouvien huudella, että "kaikki työ kannattaa aina ja ikuisesti"!
Kyllä työvoimaämmiäkin voisi mielestäni jokin instanssi vähän valvoa, ja tehdä heille vaikka ÄO määrä testi ja katsoa vähän ketä sinne ottaa töihin, vaikka kaisse on sekin just sellanen paikka mihin menee kaikki jotka eivät muualle pääse, ja sen kyllä huomaa!!!- vuokrafirmat unohtui
NE PITÄISI MYÖS KIELTÄÄ OIKEIN LAIN VOIMALLA KOSKA NE SORTAVAT TYÖNTEKIJÖITÄ TÖRKEÄLLÄ TAVALLA, KOSKA VIEVÄT VÄLISTÄ RAHAA JA TYÖSUHDE VOIDAAN PURKAA PÄIVÄNÄ JONA AINA OIKEASSA OLEVAA TYÖNANTAJAA EI ENÄÄ NAAMATAULU MIELLYTÄ.
Mistä lähtien suomessa on muuten sallittu orjatyövoima. Paluu 30 luvulle on muuten tosiasia! Nälkäpalkalla töihin! Ja sitten ihmetellään kun nykynuoria ei kiinnosta tehdä työtä palkalla joka ei riitä edes ruokaan ja vuokraan, itse en ole nykynuori mutta ymmärrän heitä oikein hyvin. Ahneet yrittäjäthän ne pitäisi tässä kuriin laittaa! Mutta sehän se on ihan maantapa, että heikkoa syytetään ja sorretaan aina, se on paljon helpompaa se! - Ei ihmisarvoa
vuokrafirmat unohtui kirjoitti:
NE PITÄISI MYÖS KIELTÄÄ OIKEIN LAIN VOIMALLA KOSKA NE SORTAVAT TYÖNTEKIJÖITÄ TÖRKEÄLLÄ TAVALLA, KOSKA VIEVÄT VÄLISTÄ RAHAA JA TYÖSUHDE VOIDAAN PURKAA PÄIVÄNÄ JONA AINA OIKEASSA OLEVAA TYÖNANTAJAA EI ENÄÄ NAAMATAULU MIELLYTÄ.
Mistä lähtien suomessa on muuten sallittu orjatyövoima. Paluu 30 luvulle on muuten tosiasia! Nälkäpalkalla töihin! Ja sitten ihmetellään kun nykynuoria ei kiinnosta tehdä työtä palkalla joka ei riitä edes ruokaan ja vuokraan, itse en ole nykynuori mutta ymmärrän heitä oikein hyvin. Ahneet yrittäjäthän ne pitäisi tässä kuriin laittaa! Mutta sehän se on ihan maantapa, että heikkoa syytetään ja sorretaan aina, se on paljon helpompaa se!Se on kummallista, että ihminen joutuu myymään itsensä vuokrafirmalle saadakseen töitä. Ihminen myy itsensä eikä tiedä oikeasti: kenelle, mihin hintaan, mitä tekemään, missä ja mihin aikoihin? Miksei työntekijälle kerrota: työnanatajaa, palkkaa, työtehtävää, työpaikkaa, työaikaa? Todellista työntekijän sortoa ja aliarviointia. Ei mitään ihmisarvoa anneta työnhakijalle/-tekijälle tässä vuorafirmapelissä.
- mikähän?
Mikä koulutus sinulla sitten on?
- tittelit pois
Juurihan uutisoitiin, että parhaiten työllistyvät lukion käyneet yo:t, joilla ei ole ammatillista koulutusta.
Ja että pelkän peruskoulun varassa olevien työllisyys on romahtanut. Samoista työpaikoista kilpailevat kotisuomalaisten lisäksi maahanmuuttajat ja uskokaa tai älkää, myös ammatti- ja korkeakoulutetut!
- Mike2012
Vain yksi duuni riittää. Muiden mielipiteitä ei kannata ottaa tosissaan, jos siitä on haittaa. Se on tämän tarinan opetus. Jos töitä ei millään saa, huomaat sen kyllä ja keksit jotain.
- seläk kipeä...
Ei kannata mennä töihin. Yhteiskunnan vika. Kannatta mennä sossuun ja nostaa avustuksia. Jos työkkäri uhkaa kurssituksilla tai töillä, kannatta mennä terveyskeskukseen ja valittaa, että on ujo, ahdistaa ja saattaa millon tahansa päästä pieru ja tulla naurunpyrshkädys ja ahdistus. Vielä kaikki yhtä aikaa.
- pohjasakka
Voisiko sanoa, että tässä tasa-arvo toteutuu? Ei kohdella vammaisia sen huonommin ei paremmin työllistämishuijauksissa kuin muitakaan työttömiä?
"HY: Kehitysvammaisten työtoiminta saattaa täyttää työsuhteen tunnusmerkit"
TS
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/531621/HY Kehitysvammaisten tyotoiminta saattaa tayttaa tyosuhteen tunnusmerkit - hyvä idea tässä
Tuli mieleen kun katsoi "pomo piilossa"tv sarjaa, jossa pomo soluttautuu ja naamioituu työntekijäksi alaistensa joukkoon saadakseen tietää kuinka hommat hoidetaan.
Tarkastajat saattaisivat hämmästyä kun menisivät asiakkaiksi eri toimipisteisiin.
Voisi tulla palautetta. - älä anna periksi
"Tyyppi lyttäsi kaiken koulutukseni, jota sentään on"
Sillä lailla. Ja sitten samat tyypit pokkana saattaa miettiä ääneen että millaisista syistä ne nuoret syrjäytyy. - Piloille palluteltu?
Miten luulet selviytyväsi työelämässä, jos et yhtä työkkärin tätiä kestä?
- anteeksi kuinka?
Työkkärin tädin on tehtävä työnsä asiallisesti.
Huolimatta asiakkaan herkkyydestä tai muista luonteenpiirteistä.
- Riippumatto
Virka on hoidettava lain mukaan asiallisesti. Merkantti ei ole riittävän koulutettu hoitamaan pitkällekoulutettujen työnsaantiasioita. Ei edes kauppasurkeassa opeteta yhteiskunnallisia aineita, sosiologiaa ja ihmisten kohtaamiseen liittyväiä asioita. Useimmilla ihmisillä ne asiat on omaksuttu jo kotikasvatuksen ansioista. Valitettavasti työkkärin ja muiden vastaavien henkilöstöön on pesiytynyt heikosti asioita osaavia, ja nämä pitäsi siirtää muihin tehtäviin tai työttömiksi ja ottaa tilalle päteviä, yhteiskunnan toimintaa ymmärtäviä korkeakoulutettuja. Kortistosta kyllä löytyy. Muistakaa että yliopistolla on rekrytointitoimisto, josta voi joskus jotain löytääkin.
- Nimenomaan!
"Valitettavasti työkkärin ja muiden vastaavien henkilöstöön on pesiytynyt heikosti asioita osaavia, ja nämä pitäsi siirtää muihin tehtäviin tai työttömiksi ja ottaa tilalle päteviä, yhteiskunnan toimintaa ymmärtäviä korkeakoulutettuja. Kortistosta kyllä löytyy"
- tekererele
Täytyy antaa positiivistakin palautetta. En kiellä todellakaan itse aiheen päätarkoituksen mukaista seikkaa, mutta yks mieshenkilö on ainakin erittäin mukava, rento ja asiallinen. Oisko joku kolmivitonen iältään tai jotain... Nimeä en muista, semmonen partaäijä taisi olla.
- kiinnostava tapaus
Etkö ehdottanut lähempää kontaminaatiota?
- tuo pitää tutkia!
Miten tämä on mahdollista.
- HAISTAKAA V...
VASTAUS KARENSSI KOMITEALLE Ihmetytää ketä te tässä työlistätte, iteene vai näitä koulutusbisnes yrittäjia. -kysymys- kuinka monta ihmistä esim selvitää asiota asiakaasta joka saa karenssin, mun tietojen mukaan kun tässä näita päätöksiä kattelen on ainakin viisi eri nimee, niin että kumpaa. Esim kela sossu työkkäri Sen sijaan että te kaikkien lain ITSE 3 VUOTTA laittomuuksien perusteella hommatte sen karenssin ihmisille te voisitte oikeasti yritää välittää sille niitä OIKEITA työpaikkoja, joka käsitykseni mukaan on teidän ensi sijainen tehtävä,vai kuulostaako tää järkevälta* ihminen on pääsyt 15 kuukautta kestäneestä kuntoutavasta työtoiminasta hyvin arvioin TYÖVALMENNUS säätiöstä Kuntoutus loppui 1.10.2013 jonka jälkeen todistettavasti hakenut aktiivisesti työtä
Teidän ainoo vaihtoehto mitä te sille tarjootte, JOSTA EI EDES INFORMOITU MITENKÄÄN ETUKÄTEEN on laitaa se takaisin johonki *ura*VALMENNUS kursille JOILLA OLEN kymmenen kertaa jo ollut-------- Itse asiassa voisin suurin piirtein olla sen valmennuksen koulutajana, niille valmennetaville, niin tuttua puhaa se on. Eli tarvitsen edeleen kursseja VALMENNUSTA jossain työnhaussa. olo olisi kun ala astetta käyvällä pikku pojalla joka kertaa ensinmäistä luokaa 11 kertaa karenssin uhalla, jos se ei suostu niin teidän työt ei ainakaan vähene, päin vastoin siihen pitää jopa palkata lisää työvoimavirkailioita ettei käsittelly jonot ruuhkaudu kun niitä karennsin saaneita asiakkaita on niin paljon. Aloin ihmetelemään miksen ole työllistynyt teidän kautta ja kappas, huomasin että minähän olen ollut koko ajan hakenut kiinostunut kultuurialan Töistä , Jota te ette edes pidä oikeena työnä. Niin teidän yksi virkailia minulle sanoi, kun EVÄSI ITSE hommattu työharjoitelu teatterin lavastaja ääni valomiehen toimesta ja pisti vastoin mun omaa tahtoa siis totaalisesti Pisti mut kihnutaan ikkuna pokia suojatyöpaikaan alkohoilisti, mielenterveyskuntoutujien sekaan, - JA MIKS SE TEIDAN VIRKAILIA MUT SINNE LAITTO. PERUSTELUNA KUN KULTUURI ALA EI TYÖLLISTÄ* PUUHEVOSTEN PERÄREIKIEN MAALAUS VAI TYÖLLISTÄÄ* vaikka olin ollut jo palkkatöissäkin teatTerialla ja oikeesti pitkään opiskellut omatoimisesti kaikee digitaalisen äänen tallenuksen liityviä asiota . Sätki nyt muusikko,* kultuurialan, tehtävistä itse oppineena, ilman koulutusta olevana ihmisenä* teidän järjestelmässä, kun eihän se kultuuriala oo teidän mielestä edes työtä* harrasta sitä vapaa aikanas- ja homaa itselesi joku NORMI ja kunnialinen työ. Tai koulutus, Esim Puuhevosten Peräreikien maalaus. Tääkin on muuten paradoksi olen käynnyt rakennus maalarin koulutuksen kurssien kautta noin kolme vuotta . , virkailioilla on jonkin sortin asennavamma eri ammattinimekeitä kohtaan OIKEESTI MIKS SELVITÄN TILANTEEN NYT NÄIN JUURTA JAKSAEN ON SE ETTÄ OLEN VÄSYNYT NÄIHIN TEIDÄN TARJOAMIIN LÄÄKEISIIN MUN TYÖLISTÄMISEN OSALTA JA MUN MIELESTÄ NE PÄIN VASTOIN ESTÄÄ MUN TYÖLLISYYTTÄ KOSKA KAIKKI EIVÄT SOPEUDU NÄIHIN KESKILUOKAISIIN TÖIHIN JA JOS NIITÄ OLEN KÄYNYT NIIN YLEENSÄ OLE IRTISANOUTUNUT NIISTÄ KOSKA TYÖ ON OLLUT MINULLE TÄYSIN SISÄLÖTÖNTÄ JA YHDEN TEKEVÄÄ,* TIEDÄN TEIDÄN VASTAUKSEN TÄHÄNKIN ASIAAN* EIHÄN TÖISSÄ SAA OLLA MUKAVAA* LUULEKS SÄÄ ETTÄ MUSTA ON KIVA AINA TULLA TÄNNE TÖIHIIN MUT KUN ON PAKKO- TYÖVOIMAVIRKAILIAN OMA LASUMA TYÖSTÄÄN AIKA KARUA VAI. PS EN HALUIAISI LOUKATA TAI OLLA ILKEÄ, MUTTA NÄMÄ TOIMENPITEE JOTKA KOHDISTUVAT MINUUN JA TÄHÄN TYÖPAIKAN SAANTIIN OVAT JOTENKIN JÄRJEN VASTAISIA.* EN EDELEENKÄÄN OLISI TÖISSÄ NÄILLÄ TOIMILLA VAAN EDELEEN * PITKÄAIKAIS TYÖTÖN *VIELÄ SENKIN JÄLKEEN KUN TÄÄ VALMENNUS LOPPUIS- VÄIKKA KÄVISIN SEN- * JA KIERRE JATKUU* KOSKA NÄÄ VALMENNUKSET EIVÄT VAIKUTA SIIHEN MITÄ TIETOKONEET KERTOO MUSTA JA SIELÄ LUKEE* VAIKEESTI TYÖLLISTETTÄVÄ PITKÄAIKAIS TYÖTÖN* EKS NIIN JA TAAS OSOITETAAN JOKIN TOIMEN PIDE --- 79878
ja jos jukka luet tän niin oltiin samassa paikassa siel pispalassa kohtalotoverini jan t yks syrjitty
- treuiopi
Kun ette viitsi tehdä töitä,maataan ja ryypätään päivät,sossu maksaa vuoksan,lääkärit,ilmasta ruokaa jaetaan kaiken maailman uskonlahkolaisten paikoissa.treujops
- Joko palvelu pelaa?
Mitäpä kuuluu turkulaiseen työvoimatoimiston virkailijoille ja asiakkaille nykyään?
- Anonyymi
Niinpä niin mieliummin ollaan muka koulutuksessa ,ja tarkotus on monella ett en mene minnekään töihin nostan kaikkia tukia ja pälpätän olen koulussa ,kuitenkin suuren osan ajasta istutaan ravintolassa ja maataan kotona,kELA uskoo vielä näitä laiskoja.
- Anonyymi
Vieläkö Turun työkkärissä virkailijoina nuo vanhat perskeko-hallituksen aikaiset katuskitsofreenikot, vai onko oikeita asiantuntijoita (ei asiantuntijuusharhaa) jo löydetty sinne töihin?
- Anonyymi
No tämähän on täyttä faktaa koko keskustelupalsta. Mitä työkkäri tekee sen eteen, että patistaa ihmisiä töihin. No lähettelee automaattihakemuksia sellaisiin töihin, mikä ei vastaa koulutuksen mukaista ammattia/ palkkaa. Laitetaan kurssille vuolemaan puisia ukkoja ja pakkotyöhön.
- Anonyymi
Joo ne lyttää kaikki .. ei niitä kiinnosta kun vaan saa polkee porukkaa ja palkkaa tulee. Turussa näköjään vaikuttaa yks J. L. naishenkilö vatipää joka on hyvin kiinnostunut vain siitä mitä vikoja kropastasi löytyy .. jos sanot mitä löytyy niin eiku kelan lääkärin kautta kuntouttavaan eli pajahommiin nöyryytettäväksi .. vittu mikä mulkku.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34286521 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12551Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692328- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161522Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91371- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421207