Asun äidin ja isäpuolen kanssa, olemme matkustelleet useasti mutta nykyään minusta matkustaminen on hyvin turhauttaavaa vanhempien kanssa. Keväällä äitini kysyi haluaisinko lähteä talvilomalla Meksikoon sanoin ei, koska haluaisin olla talviloman kotona. Kesällä äitini otti puheeksi Meksikon matkan ja sanoin edelleen, etten haluaisi lähteä. Äitini vastasi, että se ei ole sinun päätettävissä koska et voi jäädä kotiinkaan. Olen luonteeltani itsenäinen ja pystyisin omasta mielestäni ruokkimaan ja pitämään itseni elossa viikon ajan kotonakin. Isälleni en voi mennä, koska hänen uusi vaimo ei haluaisi minua heille talvilomaksi. Mummillenikin sopisi, että olisin hänellä viikon. Muutkin sukulaiset olisivat tavoittelevassa jos kotona tulisi ongelmia.
Mitä oikeuksia minulla on tässä tilanteessa?
15v viikon yksin kotona.
aapoaw98
1
288
Vastaukset 1
- kopponen
No sittenhän asia on selvä. Juttele asiasta äitisi kanssa ja jää kotiin. Itse olen muuttanut jo 15v kotoa pois omaan yksiöön maalta kaupunkiin ja hyvin pärjäsin. Kyllä tuon ikäinen pärjää, jos vaan itse haluaa jäädä ja on joku lähellä tai siis tavoitettavissa jos jotain kysyttävää tai ongelmia tulee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551