Meillä 5 kk ison rodun pentu. Ollaan syötetty Hill`s penturuokaa. Nyt on alkanut kakat muuttua löysäksi. Onko kukaan syöttänyt tätä ruokaa pennulleen 12kk:den ikään asti
Vastaukset 3
Ks ruokamerkistä systerin alle luovutusikäiset koko pentueella meni vatsa löysälle, pennuille joutui eläinlääkärin tilaamaan ettei pennut kuivu ripuloinnin takia, kehtasi eläinlääkäri kysyä mitä ruokaa pentue on saannut, meni aika vaikeakaksi kun kuuli koiranruoka merkin.
Ison koiran rodulle itse suosittelen aikuisten koirien ruokaa luovutusiän jälkeen että koira kehittyisi hitaasti, eikä tulisi ruuasta johtuvia kasvuhäiriöitä.- vatsa sekaisin
Kiitos vastauksesta. Meidän pentu syö 540gr/vrk tuota Hill`s penturuokaa, eli saa pienemmän määrän, kun taas aikuisen muonaa joutuisi antamaan enemmän. Aikuisen muonaan olisin minäkin siirtynyt, mutta kasvattajan ohjeita pitää noudattaa. Yleensä ripulointi ja sen jälkeen allergiat kehittyy juuri tuossa viiden kuukauden iässä. Ostettiin juuri kaksi 11kg säkkiä ja ajateltiin niiden jälkeen siirtymistä aikuisen muonaan. Mitä muonaa suosittelet.
En suosittelee mitään koiraruokia koska koirilla vatsat on yksilöllisiä ja itse tykkään nykyisin panostaa koirien ns kotiruokintaa mistä on hyvä ohut ja helppohoitoinen kirja kirjahyllylläni : maukasta ruokaa koirallesi
Mutta jos kuivamuonaa syötät niin katso että ei sisällä bht:eetä mikä on torjunta-ainetta mitä ei saa ihmisten ruokien lähellä pitää , bht:teetä voidaan merkitä myöskin eu sallimia lisäaineita antidoksidantteja, joka hintaluokan myöskin eläikaupan ruuista löytyy bht:teetä
Koirien ruoka-allergioissa ykkösenä on lisäaineet, vilja(vehnä) ja lihatuotteet(sian ja naudan liha). Koirien ulosteen määrästä ja laadusta näkee pystyykö koira hyödyntämään ruuan ja sopiiko koiralle ruoka, sekä koirien turkista, ja jos korvat on jatkuvasti likaset koiralle ei välttämättä ruoka sovi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS571880Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13840Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.42699Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43631
- 47604
- 80596
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 47514