loukkasin lauantaina olkapääni. Kipeä on, ja mietinkinkin pitäisikö yrittää lääkäriin. Paino sanalla yrittää. Olkapää on hiertymiä täynnä ja mustelmia. Olen laittanut Hirudoidia ja syönyt Ibumaxia. Ei meinaa saada vaatteita päälle. Koiran kanssa on käytävä ulkona, asun yksin koiran kanssa.Voi olla murtunut tuo olkapää tai sitten ei. En miettisi lääkäriin menoa, jos sinne kohtuudella pääsisi, mutta taitaa sekin olla työn ja tuskan takana. Yksityiselle ei ole varaa mennä.
olkapää
mitä tekisin
8592
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sanot loukanneesi olkapääsi, niin ainakin rontgenin ottavat ja mahdollisesti joskus ultrankin. Jos ei mitään näy kuten epäilen, niin sitten aletaan tarjoamaan fysioterapeutin kuminauhajumppaa. Magneettikuvat näyttäisivät mahdollisen vian, mikäli sellaista ei muilla kuvantamisilla nähdä. Valitettavasti vain kunnallisella puolella tuo tutkimus ohitetaan "kalleutensa" vuoksi. Yksityisellä puolella tapaturman seurauksena loukkaantunut olkapää myös magneettikuvattaisiin ja vasta sitten olisi jumppauksen vuoro mikäli mitään vikaa ei löytyisi. Veikkaan sinulla jonkin asteista repeämää kiertäjäkalvosimessa. Olisikohan se yleisin eli supraspinatus jänne revennyt ainakin osittain. On todella kipeä ja siihen liittyy yleensä myös leposärky.
Taavitakilan puheet ovat nyt kroonisen olkavaivan puheita. Jos on tuore tapaturma, ensiapuun vaan, siellä otetaan tavallinen röntgenkuva josta nähdään mahdollinen murtuma. Jos ei murtumia ole, annetaan mustelmien ja ihon parantua ja ihmetellään pehmytkudosvammojen hoitoa myöhemmin. Mutta jos hoito ei kiinnosta, ulkoiluta koiraasi ilman vaatteita.
Kunnallisella puolella saa ihan yhtä hyvän hoidon kuin yksityispuolellakin, kun ymmärtää vaatia hoitoa veromarkkojensa vastineeksi. Yksityisen hoitokin on hyvää siksi koska se maksaa maltaita.
Kävin sitten ensiavussa. 3 tuntia jonotin. Lääkäri teetti kaikenmaailman liikkeitä ja päätteli että ei ole murtuma vain lihasrevähtymä. Olin eiliseen asti syönyt Ibumaxia, mutta kirjoitti Panadolia. Ei ole niin tehokasta, oli paljon kipeämpi joten tänä aamuna otin taas Ibumaxia. Panadolhan ei ole mikään tulehduskipulääke, joten vähän ihmettelin. Mielestäni vaatii tulehduskipulääkkeen kun on turvotustakin kovasti. Röntgenkuvaan ei ohjattu. Jos ei ala parantua, on mentävä yksityiselle, ehkä otetaan röntgenkuvakin.
No niin. Olkapää oli edelleen kipeä, joten tilasin terveyskeskuslääkärille ajan. Sain sen 5.9. Vaan samana aamuna soitettiin, että aika piti peruuttaa koska lääkäri oli sairas. Tarjosivat palveluseteliä ja otin sen. Sain ajan samalle päivälle siis lääkärikeskuksesta. Hän määräsi heti röntgeniin terveyskeskukseen. Seuraavana aamuna lääkäri soitti, että solisluussa on murtumaa, jotain paloista puhui. Nyt piti mennä päivystykseen kirurgille. Taas tuhrautui aikaa. Onneksi oli kuitenkin niin lievä, ettei tarvinnut leikata. Olisi lääkärin ja minun aikaani säästetty, jos heti olisi otettu röntgenkuva.
Ei oteta rtg-kuvaa, jos ei tarvitse ottaa. Jos olet lääkehoidossa viisaampi kuin lääkäri, kannattaa syödä omia lääkkeitä. Lääkäri myös näkee enemmän kuin me täällä netissä. Yksityissektori tekee kaiken minkä asiakas tai vakuutusyhtiö maksaa, ei se riipu vammasta.
No voihan...! Kyllä yksityiselä puolella kaikki pelaa hyvin ja nopeasti. Itse olin vastaavassa tilanteessa kuin aloittaja noin vuosi sitten. Kunnallisella puolella ihmeteltiin ja sanottiin, että syö buranaa ja yritä jumpata. Annetaan ajan kulua. Kivut eivät hellittäneet, kävin uudestaan lääkärissä. Otettiin röntgenkuva, siinä ei kuulemma mitään ihmeellistä. Sitten ultraääni olkapäästä. Siinäkään ei mitään. Lääkärin vastaanotolla lääkäri sanoikin, että ei ultrasta yleensä mitään hyötyä ole. No, ihmettelin miksi sitten se otettiin.
Kyllästyin kunnallisen touhouhin ja menin yksityiselle. Heti alkoi tapahtua. Ortopedi tutki olkani ja sanoi, että ilman leikkausta en selviä vaivoistani. Otettiin vielä varmuudeksi magneettikuva, että kaikki "viat" näkysivät. Ortopedin käynnin jälkeen olin leikkauspöydällä kahden viikon jälkeen. Vikoja oli, eivät olisi parantuneet ilman leikkausta.
Nyt olka on kunnossa!!!
Kaippa se potilas nyt lääkäriä paremmin tietää kumpi särkylääkkeistä auttaa enemmän. Vai onko sillä lääkärillä joku mittari mikä mittaa potilaan kiputasoa kulloisenkin potilaan ottaman lääkkeen jälkeen?
Ja sinulla on kyllä turhan ruusuinen kuva tk lääkäreistä. Jos tapaturmaisen olkapään diagnisoi pelkästään silmämääräisesti, niin pieleen meni hommat heti alkuunsa. Jos ei potilas meinaa saada vaatteita päälle ja turvotustakin olkapäässä, niin jotain on takuulla mennyt rikki.
Röntgen pitäisi ottaa ensimmäisenä tapaturmassa. Seuraava järkevä toimenpide olisi lähete ortopedille ja ehkä magneettikuvaus, jolla samantien saataisiin vastaus vamman laadusta. Eli onko tarvetta operatiiviselle hoidolle vai voidaanko vamma hoitaa konservatiivisin keinoin.
Turha se on arvailla kun on keinot joilla voidaan arvaamattakin tehdä diagnoosi.
Höpö löpö olga. Hyvin harvoin olkapää murtuu kaatuessa tai muutenkaan tapaturmassa, Sitä vastoin suprapinatusjänteen repeämät yleisimpiä tapaturman seurauksia olkapäässä. Röntgen ei näytä muuta kun murtumat ja vain magneettitutkimuksella saadaan varmenpaa tietoa mahdollisen repeämän laajuudesta. Siitä kunnallisen hoidon laadusta voi olla montaa mieltä.
Kiertäjäkalvosimen repeämät tulisi nimittäin operoida mahdollisimman nopeasti hyvän hoitotuloksen saavuttamiseksi. Max 6kk ja pahemmissa mieluummin 3kk sisään. Nämä siis suorat lainaukset ajoista.
Kunnallisella et taatusti pääse noissa ajoissa edes magneettitutkimukseen. Todennnäköisesti et edes erikoislääkärille, joka määrää mahdolliseen tutkimukseen. Näin ollen jos kyseessä leikattava repeämä, niin missään nimessähän hoito ei ole yhtä hyvä kuin yksityisellä puolella. Jo ihan siksi että hoito viivästyy yksityiseen verraten jopa kuukausilla.
Tiedän tasan tarkkaan, että kunnallisella magneettitutkimusta edeltää kaikki muu mahdollinen halvempi tutkimus ja mikäli tapaus ei ihan päivän selvä niin myös tuo jumppaus.
Se on rahasta kiinni että ei tehdä asiaa helpoimman vaan halviman kautta.
Jos magneetti otettaisin jo tutkimusten alussa, niin vältyttäisiin turhilta tutkimuksilta ja arvailuilta. Jos ei korjattavaa, niin sitten lääkitystä ja liikettä.
Päinvastainen hoito on vähän kun hölmöläisten touhua. Ensin tehdään kaikenmaailman temput ja kun ei onnistu niin todetaan, että kait se on pakko kuvata kun ei parane näillä konsteilla. Ja aikaa palaa koko ajan.
Täysin samaa mieltä nimimerkin " yksityiselle kyllä " kanssa. Homma etenee juuri kuvaamallasi tavoin. Eli ei etene juuri mihinkään. Ja Panadol ei auta todellakaan yhtään olkapää kipuihin. Ainakaan oman kokemuksen mukaan. Ne pelaavat vain aikaa siellä kunnallisella. Toivovat että asiakas kyllästyy ja jää vaivoineen kotiin kärsimään tai hakeutuu yksityiselle. Näin hieno meidän nykyinen systeemi vain on. Köyhät kyykkyyn meinikiä :(