onko normaalia?

Ollaan oltu puoli vuotta yhdessä, kaikki on mennyt hyvin. Seksi on sujunut paremmin kuin koskaan aikaisemmissa suhteissa. Myös tyttöystäväni on sanonut samaa.

Olin heti alussa rakastunut tyttöystävääni ja mainitsinkin asian n. kuukauden kuluessa siitä kun aloimme yhdessäolon. En silloin kuitenkaan saanut mitään vastausta. Ajattelin, että hän tarvitsee lisää aikaa tunteilleen.

Nyt puolen vuoden kuluttua viime viikonloppuna rakastellessamme kerroin taas rakastavani häntä. Luulin saavani samanlaisen vastauksen, päätellen siitä miten hän katsoo minuun, haluaa minua, on halukas tekemään tulevaisuudensuunnitelmia, jne.

Mutta hän vain anteeksipyydellen alkoi analysoimaan itseään ja kertoi, että ei ehkä osaa tuntea rakkautta tai ei ole koskaan rakastanut ketään, jne.

Onko se joillekin ihmisille niin vaikea tunnistaa tunteitaan?
Kokeeko joku rakkauden tunnustamisen niin vakavaksi asiaksi, että siitä
pitää olla 101% varma?
Voiko se olla ujoutta?
Vai eikö hän sitten kertakaikkiaan tunne minua kohtaan samoin?

Onko tässä enää järkeä jatkaa suhdetta?

Ainakin se rakastelukerta lässähti osaltani siihen ja fiilikset olivat todella maissa koko viikonlopun.
9422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tunne ei ole molemminpuolinen.

Äänestä

Kyllä nainen sanoo "rakastan sinua" jos tuntee niin. Varsinkin kun mies on sanonut ensin, niin on maailman helponta vastata samoin, jos tuntee niin! Pelkäänpä että tyttöystäväsi ei rakasta sinua kuten sinä häntä :(

Ehkä voit jutella vielä hänen kanssaan asiasta, ja kysyä suoraan että tunteeko hän mitään sinua kohtaan. Asia tulee sitten selväksi.

Äänestä

Ei kun mäkeen vaan ja uutta putkeen.

Äänestä

Tiedätkö sinä mitä rakkaus on?

Minä en tiedä. Ihastunut olen miljoona kertaa ja ikävöinyt, mutta onko se ollut rakkautta vai pelkkää intohimoa, on edelleen mysteeri. Juurikin ikävöintiä olen monesti luullut rakkaudeksi... mutta kun toinen on koko ajan läsnä, ei ikävöintiä synny ja tunteet lässähtävät.

Neuvoisin sinua ottamaan etäisyyttä. Älä vaan missään nimessä ala painostamaan tai suutu asiasta. Ole vaan cool.

Äänestä
  • Uskomatonta, ettet tiedä. Pelkkää intohimoa voi olla vain sellaiseen, jota ei tunne. Rakkautta ja intohimoa sellaiseen, jonka a) tuntee ja b) jota ilman EI VOI OLLA HETKEÄKÄÄN. Tähän liittyy mainitsemasi ikävöinti. Jos joku on yhdentekevä, ei kai häntä silloin ikävöisi. Kyllä pieni suuttuminen tossa ap:n tapauksessa olis jo paikallaan. Juuri nämä ketkä on aina "cool" ei kestä että toinen on "aina lähellä" ja tunteet lässähtää, ovat sitä pelleilyporukkaa jota ei jaksa katella kun ne on niin ärsyttävän lapsellisia ja seurustelukliseisiin uskovia, kuten että yhdessä ei voisi olla muka niin paljon kuin huvittaa, ettei kyllästy ja kaverit kyllästyy jos on liikaa seurustelukumppanin kanssa ja samassa työpaikassakaan ei voi olla seurustelukumppanin kanssa ja lässynlässyn. AI miksi ei voi???????? Miten se seurustelu on niin vaikeeta että siihen pitää jotain turhia ongelmia kasata? Mäkin tiedän niin tiedä säkin, ja jos et tiedä niin painu jonnekin miettiin, olis oikee neuvo tollasille.

    Äänestä

Noh, itsekin voisin hyvin kuvitella tuollaisessa tilanteessa alkavani miettimään ja punnitsemaan tunteitani, onko se nyt sitten varmasti rakkautta, enkä kenellekkään sano rakastavani häntä, ellen ole asiasta 110 % varma. Tai voin ehkä puolihuolimattomasti heittää, että "rakastan sua", mutta siinä vaiheessa kun tunteet oikeasti alkavat enemmänkin vakavoitumaan, alan myös arvottamaat tuota lausetta "korkeammalle", enkä välttämättä sano sitä enää niin helposti.
Toisaalta tilanne voi olla ihan kuten tyttöystäväsi sanoikin, eli hän ei ole varma, tuleeko ikinä rakastamaan ketään (siinäkin tilanteessa olet minusta kuitenkin ihan hyvässä asemassa, sillä hän kuitenkin selvästi pitää sinusta paljon, eikä tule välttämättä kenestäkään muusta ikinä pitämään yhtä paljon, vaikkei koskaan sanoisikaan rakastavansa sinua). Miksi odotat/haluat hänen käyttävän tunteistaan juuri sitä sanaa? Rakkaus on muutenkin tulkinnanvarrainen juttu, eikä kaikki välttämättä koe sitä samallalailla. Lisäksi, yhteisten tulevaisuudensuunnitelmien teko kanssasi vaikuttaa kuitenkin siltä, että tyttö/nainen haluaa jatkaa kanssasi. Onko rakkauden (niin miten sinä sen määrittelet) "puuttuminen" sinulle niin suuri juttu, että olet valmis laittamaan poikki tytön kanssa, vaikka teillä ilmiselvästi muuten menee hyvin, ja teidän välillänne on aitoa välittämistä?

En sinuna lähtisi tekemään mitään hätiköityä (etenkään netin keskustelupalstalla saatujen neuvojen perusteella). Sinä olet tässä tapauksessa tyttöystäväsi kanssa paras arvioimaan tilanteen, juttele hänen kanssaan, mikäli se suo sinulle mielenrauhan.

Äänestä

Jonkinlainen tunnevamma tytölle on voinut jossain elämänsä vaiheessa tulla, jos pelkää rakastua ja pelkää ottaa vastaan noita rakastan sinua sanoja?

Ellei hän kykene sinun rakkauteesi vastaamaan oikealla tunnetasolla vaan pelkästään pinnallisella kaveritykkäämisellä, niin ei ehkä kannata niin kiivaita tulevaisuudensuunnitelmia vielä tuossa vaiheessa tehdä.

Koska olette vasta niin vähän aikaa-puoli vuotta olleet yhdessä, niin kannattaa rauhassa antaa ajan kulua ja näyttää mihin suuntaan tytön tunteet sinua kohtaan kehittyvät.

Voisiko tytöstä tuntua, että painostat häntä liikaa ja olet liikaa vaatimassa jo vakavaa sitoutumista. Entä, jos hän haluaakin edetä rauhassa ja ei tahdo pettyä, jos suhde ei alakaan toimia?

On olemassa luonnehäiriöisiä tunneälyltään vajaita epäemaattisia ihmisiä, jotka kyllä pystyvät ja kykenevät parisuhteeseen ja arkeen, mutta heiltä puuttuu kyky ymmärtää rakkautta syvemmin ja eivät osaa tunnistaa mm. empatian tunnetta eivätkä myötäelää toisen tunteiden mukana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö suhde voi toimia, mutta siitä voi muodostua tuntevalle osapuolelle hyvin rankka kokemus.

Äänestä

Ei se ole ujoutta. Ehkä hän ei vain tunne sinua kohtaan samoin, eikä pysty väkisin kehittämään tunnetta, jota ei ole luonnostaan. Älä painosta toimimaan vastoin itseään.

Äänestä

Puoli vuotta on jo sellainen aika, että JOTAIN tulisi tietää. Aika outoa selittelyn makua on vastata sinulle, että ei ehkä osaa tuntea rakkautta tai ei ole koskaan rakastanut ketään. Mietipä noita vastauksia hieman. Ei vaikuta kovin itsevarmalta tyypiltä tämä sinun neitokaisesi. Voisit kysyä häneltä:
Miten se liittyy tässä meidän tapauksessa yhtikäs mihinkään, ettet ole koskaan rakastanut ketään?
Tiedätkö vai välitätkö edes siitä, että tuhlaat todellakin omaa aikaasi sekä kehtaat tuhlata minun aikaani vain pelailemalla jotain ja esittämällä jotain mitä et oikeasti olekaan.
Miksi seurustelet ylipäänsä kanssani?
Miksi käyttäydyt niinkuin kovasti tykkäisit minusta jos niin ei kuitenkaan ole?

Sano suoraan hänelle, että mitään pelleilyä et katsele loputtomiin, vaan vastauksia olisi syytä tulla. Sinulla on oikeus olla jonkun kanssa tyytyväinen onnellinen ja jos hän ei sitä pysty ilmaisemaan, jätä hänet. Miksi sun pitäisi kestää tollaista kun voisit olla onnellinen, NYT, jonkun kanssa? Kerro, että yhteen palataan vasta kun leikit on loppu ja hänkin on tosissaan sinun kanssasi. Jos näin ei sitten käy, niin ei ole. Muista, että ihmisiä on tälläkin hetkellä aikamoinen liuta kumppaniensa kanssa "yhdessä" vaikka ei välitetä oikeasti tuon taivaallista siitä toisesta eikä koskaan ole tarkoituskaan sitoutua. Tarkoitus heillä on saada kumppanista väliaikaista hyötyä tai seuraa, koska pelkäävät olla yksin tai koska kaksin on vaan helpompi järjestellä asuminen ym. kulut. ÄLÄ suostu siihen!

Eih, en todellakaan kestäisi mitään puolen vuoden pyöritystä ja miten pitkään se jatkuukaan teillä jos et ala kysymään asioiden todellista laitaa. Minua suututaa tuollaiset ihmiset, jotka eivät tajua tuhlaavansa toisten aikaa! Suoranaisesti pyörittävät toisia ja eivät mieti miten kehtaavat tehdä niin. Mitä sun tyttöystäväsi itse saa siitä, että viitsii olla jonkun kanssa josta "ei tiedä" tai selittää jotain epävarmaa nyyhkytarinaa ettei tiedä miten ollaan rakastunut?? Tajuatko miten hölmöltä tuo selittely kuulostaa?

Ihminen ilmoittaa sen että tykkää tai sen että haluaa sitoutua jos todella pelkää menettävänsä toisen. Silkkaa faktaa.

Kysyit jo itsekin, onko enää järkeä jatkaa suhdetta. Sano oikeasti hänelle, että mietit nyt juuri ja nimenomaan tätä asiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettynyt rakas kirjoitti:

Ollaan oltu puoli vuotta yhdessä, kaikki on mennyt hyvin. Seksi on sujunut paremmin kuin koskaan aikaisemmissa suhteissa. Myös tyttöystäväni on sanonut samaa.

Olin heti alussa rakastunut tyttöystävääni ja mainitsinkin asian n. kuukauden kuluessa siitä kun aloimme yhdessäolon. En silloin kuitenkaan saanut mitään vastausta. Ajattelin, että hän tarvitsee lisää aikaa tunteilleen.

Nyt puolen vuoden kuluttua viime viikonloppuna rakastellessamme kerroin taas rakastavani häntä. Luulin saavani samanlaisen vastauksen, päätellen siitä miten hän katsoo minuun, haluaa minua, on halukas tekemään tulevaisuudensuunnitelmia, jne.

Mutta hän vain anteeksipyydellen alkoi analysoimaan itseään ja kertoi, että ei ehkä osaa tuntea rakkautta tai ei ole koskaan rakastanut ketään, jne.

Onko se joillekin ihmisille niin vaikea tunnistaa tunteitaan?
Kokeeko joku rakkauden tunnustamisen niin vakavaksi asiaksi, että siitä
pitää olla 101% varma?
Voiko se olla ujoutta?
Vai eikö hän sitten kertakaikkiaan tunne minua kohtaan samoin?

Onko tässä enää järkeä jatkaa suhdetta?

Ainakin se rakastelukerta lässähti osaltani siihen ja fiilikset olivat todella maissa koko viikonlopun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu