Röyhkeää propagandaa

Joku näyttää suoltaneen tusinakaupalla avauksia siitä, kuinka eri paikkakunnilla on lähtenyt vl-liikkeestä joukoittain nuoria. Pötyä.

Itse olen nuori aikuinen, asun Hesassa ja voin todistaa, että ei täällä ole mitään joukkoliikettä mihinkään suuntaan. Minulla on tuttuja Oulusta ja he todistavat samaa.

Joku ilmeisesti vain haluaa laskea liikkeelle huhun siinä toivossa, että se alkaisi toteuttaa itseään. Ilkeää ja kyynistä peliä.
16241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Srk ootikin siis nyt kantaa näihin ja velehtelee kuten talon tapa on. Totuus tuottaa kipua ja saa asettumaan siilipuolustukseen, näin kirjoitti uudessa pravdassakin eräs näin kokenut.

Äänestä

Fiksut jättävät vl-herätysliikkeen. Tyhmät jäävät edelleen.

Äänestä

Ainakin suviseurojen kävijämäärä on viime vuosina vain kasvanut.

1990-luvulta 2000-luvun alkupuolella se oli siinä 60 000 -70 000.

Viime vuosina se on on ollut monta kertaa 80 000 ympärillä, jopa yli 85 000.

Myös tavallisten seurojen kävijämäärä on SRK:n vuosikertomusten mukaan viime vuosina kasvanut.

Puheet suurista lähtijäjoukoista vaikuttavat siis tosiaan lähinnä joidenkuiden toiveajattelulta. ;)

Yksittäisiä lähtijöitä tietysti on.

Äänestä
  • Oulunsalossa 1982 oli Srk:n ilmoituksen mukaan yli 120000. :)
    Väkimäärä on vähentynyt suviseuroissa, ottaen huomioon sen miten kulkuyhteydet ja ihmisten vapaa-aika on lisääntynyt. Nykyään nuorilla on omia autoja enemmän ja pääsevät paremmin liikkumaan.

    Ja eikös se ole pieni joukko joka pelastuu, miksi teille on niin tärkeää mainostaa joukkoa mahdollisimman suureksi. Enemmän pidän rauhan sanalaisia pelastuvana kuin vl-liikettä, heitä on pienempi joukko ja noudattavat opetuksessaan Raamattua.

    En usko että kovinkaan moni toivoo elävästä uskosta lähtemään ketään, se on eri asia jos toivoo ihmisten lähtevän Srk laisesta harhaopista pois.

    Äänestä

  • gmkjnh kirjoitti:

    Oulunsalossa 1982 oli Srk:n ilmoituksen mukaan yli 120000. :)

    Nauti elämästä rakastamasi vaimon kanssa kaikkina turhina elinpäivinäsi, jotka Jumala on antanut; se on osasi tässä elämässä auringon alla, kaiken vaivannäkösi keskellä.
    Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on, sillä tuonelassa, jonne olet matkalla, ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta.

    Äänestä

  • gmkjnh kirjoitti:

    Oulunsalossa 1982 oli Srk:n ilmoituksen mukaan yli 120000. :)
    Väkimäärä on vähentynyt suviseuroissa, ottaen huomioon sen miten kulkuyhteydet ja ihmisten vapaa-aika on lisääntynyt. Nykyään nuorilla on omia autoja enemmän ja pääsevät paremmin liikkumaan.

    Ja eikös se ole pieni joukko joka pelastuu, miksi teille on niin tärkeää mainostaa joukkoa mahdollisimman suureksi. Enemmän pidän rauhan sanalaisia pelastuvana kuin vl-liikettä, heitä on pienempi joukko ja noudattavat opetuksessaan Raamattua.

    En usko että kovinkaan moni toivoo elävästä uskosta lähtemään ketään, se on eri asia jos toivoo ihmisten lähtevän Srk laisesta harhaopista pois.

    Oulunsalossa ilmoitettiin olevan 85000 kävijää. Majoituskaluston määrä (asuntoautot ja -vaunut, teltat) oli silloin kolmannes (ainakin alle puolet) nykyisestä. Nykyisellä laskentatavalla Oulunsalossa olisi ollut ehkä 50000 kävijää. Nykyään lienee 100000, vaikka sitä ei enää missään sanotakaan.

    Äänestä

Aivan ihmeellistä, että maaliman ainoaa oikeaa uskovaisten joukkiota noin epäillään.
Lopun aikaa elämmä.

Äänestä

"Oulunsalossa 1982 oli Srk:n ilmoituksen mukaan yli 120000. :)"

Silloin oli erilainen, epätarkempi laskentatapa. Viime vuosien väkimäärät ovat suurimpia, mitä on saatu, tällä 90-luvulla käyttöön otetulla, tarkemmalla laskentatavalla.

"Väkimäärä on vähentynyt suviseuroissa, ottaen huomioon sen miten kulkuyhteydet ja ihmisten vapaa-aika on lisääntynyt."

Ihmeellinen lause. "Väkimäärä vähentynyt SUHTEESSA..." Nythän puhutaan absoluuttisesta väkimäärästä.

"Ja eikös se ole pieni joukko joka pelastuu, miksi teille on niin tärkeää mainostaa joukkoa mahdollisimman suureksi."

Ei tässä ole tarkoitus mainostaa joukkoa suureksi tai pieneksi. Tarkoitus on tuoda esille, se, että on ilkeää laskea liikkeelle valheellisia huhuja siinä toivossa, että ne alkaisivat toteuttaa itseään.

"En usko että kovinkaan moni toivoo elävästä uskosta lähtemään ketään, se on eri asia jos toivoo ihmisten lähtevän Srk laisesta harhaopista pois."

Eli jos toivoo vl-liikkeen lakkaavan olemasta, tähän tavoitteeseen saa mielestäsi pyrkiä vaikka valheellisia huhuja liikkeelle laittamalla?

Äänestä
  • Kovin tunnut olevan mieltynyt niihin saatanallisiin valheoppeihin, joita SRK ja vl-puhujat opettavat.

    Äänestä

Oikeassa olet. On Röyhkeää propagandaa väillää, että pedofiilia ja insesita suojellut lahko olisi ainoa oikea uskonlahko.

Äänestä

joo, näin on

Äänestä

Taas niin tyypillistä Suomi24:ää:

Joku esittää perustellun ja järkevän mielipiteen ja vakiaräkyttäjät yrittävät hukuttaa sen huutelemalla vihaa tihkuvia herjoja ja kirouksia.

Tämä kai on sitä ns. "vapaata keskustelua".

Äänestä
  • Juuri näin, hyvin sanottu.

    Äänestä

  • Usko ei ole järjen asia, aloitus ei voi olla järkevä jos sen on tehnyt joku vl, pitää olla tyhmä ja nöyrä puhujille. Ei saa ilmiantaa edes jos vähän sieltä kutittelee...

    Äänestä

Läheisistäni on saanut lähtemisen armon jo 6/9, eli prosentteina lähes sama kuin jossain tutkimuksessa oli lähtevien nuorten osuus.

Äänestä
  • Ei vastaa tyypillistä vl-perhettä. Tuollaisiakin on, mutta ovat vähemmistönä. Mietin omia sukulaisiani ja tuttujani. Tulin tulokseen, että heidän perheissään vl-uskoa tunnustaa 75-80 % ja kääntäen ei tunnusta 20-25 %. Luvussa on mukana myös pari perhettä, joista kukaan ei tunnusta vl-uskoa. Tuttavapiirini on laaja, siksi epäilen suuresti mainitsemasi "tutkimuksen" oikeellisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

harmittaa tuollainen kirjoitti:

Joku näyttää suoltaneen tusinakaupalla avauksia siitä, kuinka eri paikkakunnilla on lähtenyt vl-liikkeestä joukoittain nuoria. Pötyä.

Itse olen nuori aikuinen, asun Hesassa ja voin todistaa, että ei täällä ole mitään joukkoliikettä mihinkään suuntaan. Minulla on tuttuja Oulusta ja he todistavat samaa.

Joku ilmeisesti vain haluaa laskea liikkeelle huhun siinä toivossa, että se alkaisi toteuttaa itseään. Ilkeää ja kyynistä peliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu