entäs jos on kulunut sata vuotta

Kenelle tämä oli? Oisko ollu mulle t. : ) yks nainen

JA
JA
JA
JA JA
JA JA
JA

koita pärjätä.

Eiköhän se ole rakkautta, joka ei ole saanut toteutua..

Kuulostaa vanhuudenhöperyydeltä. ;)

JAANALLE! IKÄVÄ SUA

Rakastuminen on pakkomielle. Yleensä se akuuutein rakastuneisuus menee ohi 2 vuodessa, mutta jos romanssia ei pääse koskaan syntymään, voi käydä niin että tilanne ei ehkä vuosiin normalisoidu. Ilmeisesti on tarkoituksenmukaista, että aivot ovat rakentuneet niin, etteivät ne helpolla luovuta, jos ihminen kuvittelee löytäneensä itselleen sopivan kumppanin.

Rakkautta joka muuttuu pakkomielteeksi, kun ei rakastaan saa. Silti enemmän kuin pelkkä ihastus ehkä lopunelämän kestää tuossa tapaukessa voisi olla. Sun pitäisi elää tuo rakkaus, jos mahdollista.

Voin sydämestäni sanoa, että tiedän tunteen. Minulla on sama oireyhtymä. Voi sanoa, että kulutin nuoruuteni haikelemalla menneiden perään. Ennätys jotain 7 vuotta. Tämä oli erinomaisen typerää, koska en huomannut edessäni olleita mahdollisuuksia. Sittemminkin tunteet ovat kestäneet ja kestäneet pirullisen pitkään.

Nyt olen keski-ikäinen ja kolme vuotta sitten ihastuin palavasti mieheen, jota en voi saada. Siis ikävää ja kaipausta aamusta iltaan - vain parin vuoden ajan eli jotain positiivistakin kehitystä on iän myötä on tapahtunut.

Täysin epätervettä tämä on. Tunne-elämän sykkyrä, joka jumittaa päälle, vaikka järki tietää tilanteen täysin mahdottomaksi. Toiset ihmiset ehtivät parissa vuodessa rakastua, lisääntyä ja erotakin. Ei tietysti ole helppoa sekään, jos rakastuu tuosta vain ja tunteiden kohteet vaihtuvat päätä kääntämällä.

Muutama päivä sitten muuten törmäsin vanhaan ihastukseeni ja olen nyt vain ajatellut vain häntä. Siksi tulin varmaan tänne palstallekin. Saa nähdä kauanko jumitus tällä kertaa kestää!

tunteistasi hänelle

on läheisyyttä,

Mul on kulunut vuosi että ei olla nähty :(

minulla kulunut vuosi,kun kunnolla nähty,

dementia armahtaa.. tai viimeistään se suuri tuntematon

Mielestäni tuo on rakkautta. Varsinkin jos nyt et satu olemaan mikään stalkkaaja ja koko ajan laittele toiselle viestiä vaan osaat olla erossakin jos asiat on niin teidän välillänne.

Olen rakastanut yhtä ihmistä nyt jo yli 10 vuotta. Alussa se oli ihastusta, ensisilmäyksellä kolahti ja pahasti. Ei häntä voinut unohtaa ja olisi halunnut tutustua paremmin. Sittemmin pilasin itse asioita esittelemällä olevani jotain muuta kuin mitä olin. Vuosien varrella olen oppinut henkilöstä aina jotakin, hyvistä ja huonoista puolista. En edelleenkään häntä tunne, mutta toivoisin että tuntisin kunnolla. Olisin valmis oikeastaan olevan jopa vain ystävä, koska tällä hetkellä hänen hyvinvointi ja se, että hän on onnellinen on etusijalla. Olen aina toivonut hänelle vain parasta. Väittäisin olevan rakkautta. Tämä ei ole koskaan toteutunut suhde. En usko että se, että hän on saavuttamattomissa kiehtoo, ei missään nimessä. Tajusin vuosien aikana että yksinkertaisesti välitän hänestä todella paljon. Tärkein ei ole seksi hänen kanssa, eikä se että hänet saisin omakseni. Jotenkin vain hänen olemassaolo aina kun hän piipahtaa elämässäni tekee minut suunnattoman onnelliseksi ja tieto että hän voi hyvin tuo levollisuutta. Kieltämättä joskus olen harmitellut ettei hän ole antanut meille tilaisuutta kunnolla, mutta kuitenkin hyväksynyt sen asian että jos ei olla, se että hänellä on kaikki hyvin on tärkeintä.

Kyllä nykyään voisin sanoa rakastavani häntä. Aikaisemmin itsein jo epäilin tätä. Mietin että onko hän vain jokin mielikuva, korvike, vain pakkomielle jne. Mutta eilen oikeastaan eniten ymmärsin... Kyllä se rakkautta on. Ja edes se lyhyt hetki mitä sain hänen ääntä jo lämmitti sydäntä. Olen jo lukuisia kertoja mielessäni päästänyt hänet pois, mutta tunne häntä kohtaan säilyy.

Jos on kulunu sata vuotta oot varmaan Ruusunen... ;-)

Ehdottomasti kannattaa jatkaa seuraavat sata vuotta samaan malliin.

sata vuotta.. hm minulla yli 200 vuotta