En ymmärrä tätä ollenkaan. Satutit mua, et pettänyt mutta et toisaalta voi sanoa olleesi minulle oikeasti tukena tai että olist oikeasti edes parisuhdetta halunnut. Jollain tasolla ymmärrän että et ehkä tehnyt sitä tahallasi mutta puolitoista vuotta on pitkä aika kertoa rakastavansa mutta samalla yrittää vältellä oikeaa parisuhdetta. Tiedät itsekin että halusit pois heti kun aloin vaatia että sinun on annettava suhteelle jotain. Ei minulle riitä pienet hetket muutamana iltana vaikka kuinka vakuuttelisit rakastavasi. Silti ikävä jäi. En tiedä mitä tehdä. Se hetki kun sinä tajuat mitä oikeasti menetit voi olla juuri se hetki kun minä olen viimein antanut periksi ja päästänyt sinut menemään.
Ikävä jäi
letting go
2227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos olisit Hän, jonka voisin hyvinkin kuvitella ajattelevan kirjoittamallasi tavalla (mitä en tietenkään usko, että hän tänne...), niin tietäisit, ettei kaikki mennyt kaksisuuntaisestikaan aivan sujuvasti. Jarrutteluja...molemminpuolisesti. Pelkoja, varauksellisuutta, loukkauksiakin.
Niin. Ikävähän siitä lopultakin pelkästään jäljelle jäi. Ainakin mulle.
Sen minä juuri ymmärränkin, että mitä menetin.