polttopuun hinta

Aion kaataa pihalta kymmeniä puita, enimmäkseen mäntyä, mutta mukana myös kuusia ja koivuja. Puut on tukkiosastoa 15 - 40 cm halkasijaltaan tyvestä. Karsin ja pätkin puut n. 2m mittaisiksi pätkiksi ja ajattelin ne sellaisenaan myydä siten, että ostaja noutaa ne tontilta. Aion myydä puut kappalehinnalla. Mikä olisi järkevä hinta? Nopeimmat saavat valita paksuimmat puut.
121291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

15 sentin tukki? Niistä syntyy varmasti kova kilpailu, muista vaan pyytää kova hinta. Kyllähän tuollaisessa kaatotyössä jo saksetkin kuluu.

Äänestä
  • Niin, niitä 15cm puita vain muutama. Hoikkia puita kymmenien metrien mittaisina. Itse voin ne pitää ja polttopuuksi pilkkoa jos ei kenellekkään kelpaa. Suurin osa on tuota lähemmäs 40 sentin tavaraa. Niin ajattelin, että pyydänkö 1,2, 3, 4 vai 5 euroa puusta. Mutta lasketaampa sitten itse tämä auki.

    Oletetaan, että yksi tukkipuu on keskimääräin 0,6 kuutiota. 1,2 kiintokuutioon menee n. 3 heittokuutiota. Tällöin kahdesta tukista tulee siis 3 heittokuutiota. Puita on n. 60 kappeletta eli 30 puuta x 3 heittokuutiota = 90 heittokuutiota puuta yhteensä. Jos mäntyvoittoisen sekapuun heittokuutio hinta on n. 30e niin kasan arvo on klapeina n. 2700e.

    60 x 20metrin puista saadaan 1200metriä puuta ja tämä 2metrin pätkiksi niin pätkiä on 600. Pätkistä ei voi pyytää 4,5euroa kappaleelta, koska tällöin klapeiksi itse tekemällä ei saisi yhtään voittoa. 2 - 3 euroa kappaleelta saa jo jonkinlaisen tuntipalkan varsinkin jos omistaa klapikoneen valmiiksi. Eli heittokuution hinnaksi tulisi silloin n. 13 - 20e.

    Vi...tulla täällä kyllä osataan ei kyllä mitään muuta..

    Äänestä

  • puunkaatajat kirjoitti:

    Niin, niitä 15cm puita vain muutama. Hoikkia puita kymmenien metrien mittaisina. Itse voin ne pitää ja polttopuuksi pilkkoa jos ei kenellekkään kelpaa. Suurin osa on tuota lähemmäs 40 sentin tavaraa. Niin ajattelin, että pyydänkö 1,2, 3, 4 vai 5 euroa puusta. Mutta lasketaampa sitten itse tämä auki.

    Oletetaan, että yksi tukkipuu on keskimääräin 0,6 kuutiota. 1,2 kiintokuutioon menee n. 3 heittokuutiota. Tällöin kahdesta tukista tulee siis 3 heittokuutiota. Puita on n. 60 kappeletta eli 30 puuta x 3 heittokuutiota = 90 heittokuutiota puuta yhteensä. Jos mäntyvoittoisen sekapuun heittokuutio hinta on n. 30e niin kasan arvo on klapeina n. 2700e.

    60 x 20metrin puista saadaan 1200metriä puuta ja tämä 2metrin pätkiksi niin pätkiä on 600. Pätkistä ei voi pyytää 4,5euroa kappaleelta, koska tällöin klapeiksi itse tekemällä ei saisi yhtään voittoa. 2 - 3 euroa kappaleelta saa jo jonkinlaisen tuntipalkan varsinkin jos omistaa klapikoneen valmiiksi. Eli heittokuution hinnaksi tulisi silloin n. 13 - 20e.

    Vi...tulla täällä kyllä osataan ei kyllä mitään muuta..

    Voi kuule, sun kaltaisia puunkaatomestareita on näillä nurkilla niin paljon, ettei paljon muuta jaksa kuin tuttuilla.

    Äänestä

  • jopas jotakin kirjoitti:

    Voi kuule, sun kaltaisia puunkaatomestareita on näillä nurkilla niin paljon, ettei paljon muuta jaksa kuin tuttuilla.

    Mistä nurkista nyt on kysymys? Ettei vaan nurkkakuntaisuudesta? Mistä moinen mielenhäiriö?

    Äänestä

  • Vetääkö nurkat? kirjoitti:

    Mistä nurkista nyt on kysymys? Ettei vaan nurkkakuntaisuudesta? Mistä moinen mielenhäiriö?

    Omalta tontilta tuollaiset harmaat kaljarahat ehtii hankkia vain kerran. Ja kun vielä käy ne investoimassa Viron reissulla, niin hyötysuhde on mahdollisimman hyvä.
    Tai ehkä tarvetta onkin aasian reissulle.

    Äänestä

Kuka niitä pätkiä tarvitsee?

Äänestä
  • Edullisen polttupuun tarvitsijat joilla ei ole omaa metsää eikä peukalo keskellä kämmentä.

    Äänestä

  • karvanpoltin kirjoitti:

    Edullisen polttupuun tarvitsijat joilla ei ole omaa metsää eikä peukalo keskellä kämmentä.

    Ja jotka ostavat mielellään pimeänä.

    Äänestä

  • 7+8 kirjoitti:

    Ja jotka ostavat mielellään pimeänä.

    Tuskinpa myyjääkään verot kiinostaa

    Äänestä

Monet tykkää enemmän niistä pienemmistä puista koska ne on helpompi käsitellä. Et muuten ajatellu myidä niitä 1m paloina= halko kun sen halkasee?

Meillä päin on maamies seuroja jotka vuokraa kapi- ja halkomakoneita. Niillä saat tehtyä ite valmista.

Jos puita on paljon kysele vaikka upm:tä tai joltain paikalliselta pieneltä sahalta. Mutta ne ei osta 2m vaan 3m, muistaakseni kysele ohjeet tai pyydä niitä kaatamaan puut.

Äänestä
  • Kateellisten maa. Eläisivät omaa elämäänsä niin ei tarvis kattoa naapurien puukauppoja, elämää. Harva uskaltaa elää oman näköistä elämää.

    Äänestä

yleensä ostele pihapuita koska niissä tahtoo olla niitä nauloja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


puunkaatajat kirjoitti:

Aion kaataa pihalta kymmeniä puita, enimmäkseen mäntyä, mutta mukana myös kuusia ja koivuja. Puut on tukkiosastoa 15 - 40 cm halkasijaltaan tyvestä. Karsin ja pätkin puut n. 2m mittaisiksi pätkiksi ja ajattelin ne sellaisenaan myydä siten, että ostaja noutaa ne tontilta. Aion myydä puut kappalehinnalla. Mikä olisi järkevä hinta? Nopeimmat saavat valita paksuimmat puut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu