Olen sairastanut masennuksen, mutta mielestäni tuo masennus olisi ollut normaalia alkulontunne tietynlaiseen elämäntilanteeseen.
Hain apua toivottomaan ajatusmalliini, koska mm yöunet meni, kun mietin miten asiat selviävät.
Tuo yöunien vähäisyys ja töistä irtisanoutuminen olivat lääkärille merkki maanisesta toiminnasta.
Sain dg bipo aika kevyesti, joka sinällään oli mielestäni aika karmivaa. Tuskaani tuntui lisäävän bipo oireluettelo, koska aika lailla tuntuu, että kaikenlainen normi elämäminen tuntuu olevan sairautta.
No, surkuhupaisinta tässä tuntuu olevan viralliset suositukset miten minun nyt pitäisi elää etten vain enää ajaudu maniaan.
Minä joka olen arvostanut mm työkäyntiä sainkin kuulla tuon työnteon halun olevan merkki hypomaniasta! Totta.. koska en olisi halunnut jäädä sairauslomalle vaan etsin töitä katsoi psykiatri mielialani olevani vauhdikas ja tarjosi tähän ratkaisuksi Deprakine lääkettä.
Minut siis oltiin valmiit lääkitsemään hyytelöksi ja painostettiin jäämään kotiin, en voisi tehdä töitä sillä olen liian sairas.
No, otin lääkärin kehoituksesta saikun vastaan ja elin sitten yhteiskunnan rahoilla melkein vuoden kotona notkuen. Mikäs siinä ollessa, kun Kela siirsi tililleni rahaa joka kuukausi 2200 euroa.
Kun olin käyttänyt päivärahaoikeuteni loppuun olisin saanut eläkkeen, ihan tuosta vaan, yksi syy tähän oli mm huono hoitoon sitoutuminen eli en kun en halunnut käydä mielenterveystoimistolla horisemassa kerran kuussa höpöjuttuja.
Lopulta kyllästyin/hermostuin/väsyin tuohon pelletouhuun ja ilmoitin mt-toimistolla, että nyt saa loppua nämä kuviot. En ole vuoden aikana muuttunut suuntaan en toiseen, haluan vain tehdä töitä ja elää kuin normi ihminen.
Onneksi nuo mt-toimistojen lääkäritoimet ovat tuulisia paikkoja ja vuoden aikana oli lääkäri vaihtunut. Uusi lääkäri tuntui ihan järkevälle joka todellakin suositteli töihinlähtöä eikä nähnyt mitään estettä siinä.
Mikä ihme tuota psykiatri nro I kalvoi? Minkä tyydytyksen hän mahtoi saada sillä, että makuutti minua vuoden ajan kotona? Ettei vaan hänen käytöksen takana olisi ollut omia käsityksiä elämästä? Miten kukaan ulkopuolinen voi ja pystyy arvioimaan toisen elämää tai määräämään miten elää ja olla?
Olen aivan tavallinen perheenäiti, siisti ja huoliteltu. Minulla ei ole päihdeongelmaa, en ole pettänyt miestäni. Minun energisyyteni ja haluni tehdä työtä on mielensairautta jota lääkittiin ja minut haluttiin jäävän kotiin.
No, voinhan minä tuota eläkettä sitten harkita, kun sitä niin tarjottiin etenkin kun työmarkkinat ovat niin epävakaat. Eipä voi muuta todeta, kuin että on helpoksi tehty eläminen.
Hain apua toivottomaan ajatusmalliini, koska mm yöunet meni, kun mietin miten asiat selviävät.
Tuo yöunien vähäisyys ja töistä irtisanoutuminen olivat lääkärille merkki maanisesta toiminnasta.
Sain dg bipo aika kevyesti, joka sinällään oli mielestäni aika karmivaa. Tuskaani tuntui lisäävän bipo oireluettelo, koska aika lailla tuntuu, että kaikenlainen normi elämäminen tuntuu olevan sairautta.
No, surkuhupaisinta tässä tuntuu olevan viralliset suositukset miten minun nyt pitäisi elää etten vain enää ajaudu maniaan.
Minä joka olen arvostanut mm työkäyntiä sainkin kuulla tuon työnteon halun olevan merkki hypomaniasta! Totta.. koska en olisi halunnut jäädä sairauslomalle vaan etsin töitä katsoi psykiatri mielialani olevani vauhdikas ja tarjosi tähän ratkaisuksi Deprakine lääkettä.
Minut siis oltiin valmiit lääkitsemään hyytelöksi ja painostettiin jäämään kotiin, en voisi tehdä töitä sillä olen liian sairas.
No, otin lääkärin kehoituksesta saikun vastaan ja elin sitten yhteiskunnan rahoilla melkein vuoden kotona notkuen. Mikäs siinä ollessa, kun Kela siirsi tililleni rahaa joka kuukausi 2200 euroa.
Kun olin käyttänyt päivärahaoikeuteni loppuun olisin saanut eläkkeen, ihan tuosta vaan, yksi syy tähän oli mm huono hoitoon sitoutuminen eli en kun en halunnut käydä mielenterveystoimistolla horisemassa kerran kuussa höpöjuttuja.
Lopulta kyllästyin/hermostuin/väsyin tuohon pelletouhuun ja ilmoitin mt-toimistolla, että nyt saa loppua nämä kuviot. En ole vuoden aikana muuttunut suuntaan en toiseen, haluan vain tehdä töitä ja elää kuin normi ihminen.
Onneksi nuo mt-toimistojen lääkäritoimet ovat tuulisia paikkoja ja vuoden aikana oli lääkäri vaihtunut. Uusi lääkäri tuntui ihan järkevälle joka todellakin suositteli töihinlähtöä eikä nähnyt mitään estettä siinä.
Mikä ihme tuota psykiatri nro I kalvoi? Minkä tyydytyksen hän mahtoi saada sillä, että makuutti minua vuoden ajan kotona? Ettei vaan hänen käytöksen takana olisi ollut omia käsityksiä elämästä? Miten kukaan ulkopuolinen voi ja pystyy arvioimaan toisen elämää tai määräämään miten elää ja olla?
Olen aivan tavallinen perheenäiti, siisti ja huoliteltu. Minulla ei ole päihdeongelmaa, en ole pettänyt miestäni. Minun energisyyteni ja haluni tehdä työtä on mielensairautta jota lääkittiin ja minut haluttiin jäävän kotiin.
No, voinhan minä tuota eläkettä sitten harkita, kun sitä niin tarjottiin etenkin kun työmarkkinat ovat niin epävakaat. Eipä voi muuta todeta, kuin että on helpoksi tehty eläminen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Psykiatri on väärässä, sillä työ on terapiaa, ei sairaus. Työn puute altistaa rikollisuudelle. Psykiatrien päätavoite on ahneus, ei asiakastyytyväisyys. Nykyään sekä bipo- että skitsofreniadiagnoosit työnnetään keskimäärin joka kolmannelle, sillä EU-Suomen lääkäreiden päätavoite on tosiaan kapitalismi, ei humanismi.
Lue Deprakinen haittavaikutuksia Epilepsia-keskustelupalstalta. Niitä ovat mm. väsymys, turvotus, painonnousu, natriumin puute. Yleensä lääketieteessä ei selvitetä, onko kyseessä masennus vai lääkkeen aiheuttama väsymys, vaan molemmissa tapauksissa määrätään masennuslääke.
Psykiatrien päätavoite ei missään tapauksessa ole ahneus vaan asiakkaan auttaminen. En kuitenkaan lue pois poikkeuksia, moneen junaanhan meitä on.
Jos haluaa apua on sitä haettava itse. Ensimmäinen lääkäri ei välttämättä ole se juuri sinulle oikea, itse kävin läpi useamman. Ennen diagnooseihin ryntäilyä on tärkeää varmistaa vakaa ja jatkuva hoitosuhde. Terapia, keskustelu tai jokin muu itselle sopiva hoitomuoto on ehdoton lääkehoidon tukena.
Ennenkaikkea oman kehonsa kuunteleminen on tärkeää. Jos et itse halua muutosta, sitä ei myöskään tapahdu.
Deprakine ei tee henkilöstä hyytelöä vaan tasaa mielialaa ettei päädyttäisi tilanteeseen jossa esim. mania johtaa sairaalahoitoon, kukaan tuskin haluaa luopua hyvästä olosta, eikä siitä tarvitsekkaan luopua mutta kun homma lähtee lapasesta, ei itselläkään ole hyvä olla, ja pätevä lääkäri osaa määrätä annostuksen oikein.
Olen 20 vuotias ja itselleni on määrätty myös Deprakinea kaksisuuntaisen hoitoon ja olen käynyt säännöllisesti keskustelemassa hoitajani kanssa yli 8 vuotta. Tällähetkellä olen ilman lääkitystä, mutta omasta tahdostani. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon käytetään lähes poikkeuksetta aina lääkkeitä keskusteluhoidon rinnalla. Mielialani ovat juurikin sitä mitä niiden voisi kuvitella olevan. Olen vain saanut tämän ajatuksen päähäni että pystyn hallitsemaan itse omia ajatuksiani ja olemaan oman elämäni hallitsija. Kukaan lähipiirissäni ei suositellut lääkkeittä oloa mutta minulla on vahva tukiverkosto jonka takia uskalsin "kokeilla" elämää ilman lääkkeitä.
Älä lue Deprakinen haittavaikutuksia Epilepsia- keskustelupalstalta, vaan keskustele haittavaikutuksista lääkärisi kanssa. Keskustelupalstoilta löydät lähes aina vain kamalimpia kokemuksia ja negatiivista energiaa..
Olen itse käyttänyt Sepramia Deprakinen rinnalla auttamaan kaikkein pahimpaan masennukseen. Toimi hyvin eikä deprakine ole minua lihottanutkaan=)
Toivottavasti en puhunut ihan ohi aiheen. Tuo lääkäreiden bomboilu vaan osui niin omalle kohdalle niin päätin kirjoittaa.