Synnytys sovinistista

sdkjkfjj5

En älyä miksen ole kuullut kenenkään älyävän tätä, mutta sain juuri toisenkin syyn elää ilman lapsia kun ymmärsin miten sovinistista, alkukantaista ja epäreilua synnytys naiselle on. Kaikki mitä mies tekee lapsen syntymän eteen = painaa naista saa suurta nautintoa tästä (hedelmöitys). Laiskottelee ja on välinpitämätön koko 9 kuukauden ajan jolloin nainen joutuu perumaan monet harrastuksensa ja suunnitelmansa raskauden vuoksi. Hän ei mahdu lempivaatteisiin eikä viehättäviin mekkoihin vaan joutuu nolona kulkemaan maha pystyssä harmaana hiirenä. Hän oksentelee ja saa peräpukamia. Hän muuttuu kauniista nuorekkaasta neidosta mitättömäksi jäänteeksi siitä mitä joskus oli. Kun nainen on alkanut hankkia lapsia hän alkaa rupsahtaa koska luonnon mielestä naisen ei enää tarvitse olla kaunis ja viehättävä koska hänen tehtävänsä tällä planeetalla on jo tehty. Jos olisin näkyvästi raskaana en varmasti koskaan kehtaisi kävellä mieheni rinnalla kadulla etenkään jos hän pitäisi minua omistavasti vieressään. Se tuntuisi alentavalta, tuntuisi kuin olisin pelkkä rakki hihnassa. Yhtä hyvin hän voisi käyttää paitaa "Tuuppasin tätä naista" tai "Pallini pystyvät mihin vain". On nimittäin niitä kusipäisiä koviksia jotka elvistelevät sillä kuinka monta naista ovat saaneet raskaaksi ja miten nämä naiset ovat joutuneet valitsemaan joko abortin tai kivuliaan synnytyksen. Niin ja sitten itse se synnytys. Miehen ei tarvitse kuin korkeintaan hyssytellä ja seistä siinä toimettomana kuin idiootti tai saa lähteä vaikka kahvilaan mukavalle kupposelle ja lukemaan lehteä sillä aikaa kuin epäonnekkaampi sukupuoli kärsii elämänsä helvettiä. Eli onko nyt kenestäkään reilua että nainen joutuu kärsimään sitä sietämätöntä tuskaa kenties useitakin tunteja niin että hänen henkensä saattaisi myös olla uhattuna tai että hänen paikkansa hyvin mahdollisesti myös repeävät tämän groteskin touhun jälkeen? Joutua nyt siinä makaamaan haarat levällään, kärsimään sitä itsensä nolaamista kun kaiken ponnistuksen yhteydessä ulostaa tai vielä laskee alleen niin että roiskuu. Synnytyksen lopussakin kätilö siinä painelee naisen vatsaa että istukka ja muut mössöt saadaan pois. Tässä naisesta tehdään kuin esine ja herää vahvasti ajatus pelkästä koneesta. Lapsi on kätilöillekkin tärkeämpi kuin äiti itse. Nykyään on naisten oikeuksia, liikkeitä ja muutoksia heille vaikka millä mitalla niin vielä synnytyksestä vaietaan? Nykyteknologia on yltää jo huippuunsa kun ajatellaan kaikkea nykymaailman keksintöjä ja menetelmiä niin sitä ihmettelee miksi vieläkin turvaudutaan johonkin niin alkukantaiseen kuin alatiesynnytys? Jos normaaliin ihmiseen sattuu niin hänelle annetaan särkylääkettä. Jos normaali ihminen (tai etenkin miespuolinen) jouttuisi kokemaan synnytyksen kaltaista kipua arkielämässä niin tietenkin hänelle kiidätettäisiin hoitoa, sairaslomaa ja kivunlievitystä hetimiten. Mutta synnytyksessä jotkut naiset eivät edes saa sitä jälkimmäistä! Senkö takia että kätilöt ovat kivusta nauttivia sadisteja vai että meidän on kunnioitettava jumalan alkukantaista vihaa naissukua kohtaan? Miksei keisarinleikkauksia oikeasti tehdä kun nainen niin haluaa tai miksei ole jo keksitty helpompaa tapaa tuoda se kersa ulos? Miksi turvaudutaan vieläkin niin paljon aikaa ja hikeä vievään rituaaliin. Luonto on julmaa mutta miksi se on vaatinut niin monen naisen elämän synnytyksessä? Mitä järkeä raskauden kärsimisessä on jos on menehtymisen riski sen lopussa? Mies jää yksin ja jumala vain nauraa taivaassaan. Minä ainakin vastustan luonnon ja jumalan sovinistisuutta, steriloin itseni enkä koskaan aio ryhtyä mihinkään niin epäoikeudenmukaiseen, alistavaan ja nöyryyttävään asiaan kuin synnytys etenkään jos siitä on palkkana vain joku rääkyvä lihamöykky joka syö rahasi ja tasaisen elämäntyylisi. Mieluummin adoptoin yli 10-vuotiaan lapsen, mutta tuskin sitäkään.

20

594

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Synnytys..

      on mahtava kokemus naiselle, jäät paljosta paitsi jos et koskaan synnytä. Kaikesta kivusta ja kärsimyksestä huolimatta se on kaunis ja luonnollinen tapahtuma ja siitä tuleva palkka on parempi kuin mitä voit koskaan edes haaveissasi kuvitella. Itsellä kolmas synnytys edessä ja todennäköisesti sekin mennään ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, näin ainakin toivon. Itse tunnen olevani etuoikeutettu kun saan kokea raskauden ja synnytyksen miehen katsellessa vain vierestä.

    • ja ajatella

      jos kaikki maailman naiset ajattelisivat noin niin mitäpä sitten tapahtuisi..Toivottavasti et omalle äidillesi moisia aatteita kerro..

    • samaa mieltä

      Olet aito ja rehellinen! Noinhan se asia on kuten kerrot! :D

    • 131231312

      Miehet laiskoja ja välinpitämättömiä? Jotkut miehet hössöttävät raskaudesta ja synnytyksestä jopa naista enemmän. On se yhteinen lapsi varmasti molemmille osapuolille mullistava kokemus.

      Miehet eivät sille minkään mahda että nainen joutuu sen synnytyksen loppujen lopuksi suorittamaan. On mielestäni turhaa yrittää spekuloida millainen maailma olisi jos miehet synnyttäisivät. Kyllä Suomessa synnyttäville naisille pyritään antamaan paras mahdollinen hoito ja kivunlievitys.

      Onneksi on kuitenkin valinnanvaraa - erimerkiksi se sterilisaatio. Ketään ei täällä pakoteta synnyttämään ja hyvä niin.

    • 4tsageaa

      Son tuo jumala ollu viisas ja huomannu, ettei nuo munakkaat kykenisi kestämään sellaista tilaa kuin raskaus tai synnytys. Jos se ei ollutkaan sovinismia?

      Mutta on se onni, että ihminen on kaikessa viisaudessaan keksinyt ehkäisyn, jottei kenenkään tarvitse näitä "tiloja" haluamattaan kärsiä.

    • wedfghjm

      Viisi synnyttänyt, kuudetta odottelen.

    • Diipadaapaduuppeli

      Avaaja on selkeästi niitä ihmisiä, jotka luulevat, että raskaus on sairaus. :D
      Joo, et ole luulojesi kanssa aivan yksin. Tiedän joitain muitakin eukkoja, jotka eivät pysty mihinkään enää sen jälkeen, kun siemenet ovat sisällä.

    • hjhjhuhuh

      Ainakin mun mies on tehnyt mun eteen niin paljon että molemmissa raskauksissa olen synnytyksen lähestyessä todennut että onneksi hänen ei sentään tarvitse sitä lastakin synnyttää. Tulis liian syyllinen olo jos siitäkin hommasta olisin päässy livahtaan :)

    • rwerfv

      Jumala ei vihaa naista, ei ole sovinisti eikä naureskele taivaassa naisten synnytyskivuille. Olen monesta asiasta kirjoituksessasi samaa mieltä, mutta en käsitä, miksi syytät Jumalaa.

      Itsekin todennäköisesti päädyn sterilisaatioon, kunhan ikä siihen riittää.

      • GKEO

        Eikös Jumala nimen omaan langettanut synnytyksen tuskat naisille rangaistukseksi siitä, että Eeva haukkasi kiellettyä hedelmää ja tarjosi tätä miehellekin? Siihen varmaankin viittaa tässä.


    • ,,,,,,,,,,,,,,,,

      Olipas typerä trolli tuo aloitus...

    • äitylii

      Näkökantoja on monia. Toisaalta se on etuoikeutettua saada kokea raskaus, kasvattaa ihmistä sisällänsä. Synnytyksen ja alkuraskauden pahoinvoinnin oisin kyllä voinut jättää väliin. Ei sitä käy kieltäminen, että miehet pääsevän tässä asiassa ärsyttävän helpolla. Mutta minkäs he sille voivat. Minun mieheni sanoo, että olisi voinut kärsiä raskauden ja synnyttämisen puolestani jos olisi voinut. Tosin luulen, että hän sanoi noin vain koska se ei ole mahdollista. Ei hän oikeasti kestäisi edes murto-osaa siitä kaikesta.
      MUTTA. Synnytys on 100% luonnollista, ja paras tapa saada lapsi ulos. Se on fakta. Ja kerran se vaan kirpaisee. Jos pelko on aivan mahdoton, niin sektio on mahdollista saada, eikä huono tapa ole sekään. Lapsia ei kannata tehdä jos niitä ei halua, mutta jos haluaa, niin silloin se vauva on maailman rakkain asia jonka takia käy läpi vaikka saatanallisen synnytyksen.

    • .............

      Raskaus on etuoikeus. Miehet eivät saa kokea raskautta tai synnytystä, moni heistä kuitenkin varmaan haluaisi ne kokea. Raskausaika oli ihanaa :) Kyllä minä olen onnellinen että olen saanut ne kokea.

    • jzjzjdjxj66

      Uusi tehokas sääntö liikakansoitukseen: Ei lapsia ennen kolmeakymppiä, vain yksi lapsi perhettä kohti. Jätetään liikalisääntyminen lestoille ja heillekkin vain rajoitetusti. :D:D Kunniaa aborteille.

    • ....................

      Ei pystynyt lukemaan tuollaista tönkkötekstiä.
      Etkö ole ikinä kuullut kappalejaosta?

    • Qwerty236

      Ymmärrän pointtisi, mutta itse ainakin olisin erittäin paljon mieluummin äiti kuin isä. Ja siitä ilosta voin kyllä raskauden ja synnytyksen "maksaa".

    • nelb

      Mä ajattelen asiasta aivan samoin kuin aloittaja, oli provo tai ei. Itse olen nyt viimeisiä viikkoja raskaana eikä mieleni ole muuttunut vaikka raskausaika on mulle ollut aivan älyttömän helppo.

      Mä koen synnytyksen jotenkin tosi nöyryyttävänä enkä näe siinä mitään kaunista. Verta, eritteitä ja levinnyt alapää. Antaisin mieheni milloin vain kantaa ja synnyttää tän lapsen, mä en sitä haluaisi missään nimessä kokea.

      Miten voi olla muka luonnollista kokea tappavaa tuskaa ja mahdollisesti vielä revetä niin, että ei koskaan palaa entiselleen, tai jopa saattaa kuolla? Miksi luonto on tehnyt noinkin suuren valuvian ihmiseen, en käsitä. Ei ole äidin edun mukaista vahingoittua pahasti.

      Mainittakoon kuitenkin, että meidän lapsi on toivottu vaikka mä koen raivoa raskautta ja synnytystä kohtaan.

    • Eipäs yleistetä

      En ole oksentanut kertaakaan raskauteni (viikkoja nyt 35) aikana, enkä kärsi peräpukamista. Voin edelleen pukeutua kauniisti, meikkaan, laitan hiukseni ja mieheni on erittäin ylpeä isosta mahastani. En koe joutuneeni luopumaan yhtään mistään. Raskauteni on ainakin tähän asti ollut todella helppo.Mitä tulee kipeään synnytykseen, minulla on suunniteltu sektio edessä ja aviomieheni tulee olemaan mukana synnytyksessä.

    • Luonnonvalinta toimi

      Tällaisessa tapauksessa kirkastuu evoluution viisaus. Darwinismin oppien mukaan tämänkin aloittajan geenit tulevat näköjään poistumaan geenipoolista huonontamasta tulevaisuuden ihmiskunnan perimää, ja saamme jatkossakin lukea tekstejä, joissa on panostettu edes kappalejakoon.

      • juurkin näin

        Veit ajatukseni.

        On suuri onni ihmiskunnalle, ettei tällainen ilmeisen alhaisella älykkyysosamäärällä ja ameeban tunne-elämän taidoilla varustettu ihminen lisäänny.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe