Ujo ihastunut vs. Ujo torjuva?

Olen itse juuri tuossa vastakkaisessa tilanteessa, siis ihastunut nainen, joka ujostelee hänet kohdatessa ja minusta ei varmaan näy millään tavoin ulospäin sitä viestiä että "tule vain juttelemaan, olen kiinnostunut". En vain pysty katsomaan sen pidempään ja olen niin itsetietoinen, kuitenkin toivon hänen tulevan juttelemaan. Varmaan jutellessakin olisin vain kylmän asiallinen, ehkä uskaltaisin hymyillä sentään. Mutta jos huomaisin, että häntä jännittää niin saisin siitä varmuutta itselleni. Eikö olisi parempi ensin vähän tutustua eikä heti mennä suoraan kysymään ulos? Jos siis olette opiskelijoita koulussa niin ota puheeksi jokin teidän opiskeluun liittyvä asia, jonka kanssa lähestyt häntä niin samalla voit vähän tunnustella kepillä jäätä. Kunhan otat jonkin puhekontaktin, aiheella ei niin väliä. Paitsi small talk on kyllä vaikea laji, joten parempi että aihe on jokin konkreettinen ja asiallinen siihen tilanteeseen tai ympäristöön liittyvä. Vähitellen näin lähestyt häntä, seuraavalla kerralla voit jutella taas enemmän ja jossain vaiheessa sitten posautat sen kysymyksen. Sitten jos vastaus on ei niin voit sujuvasti jatkaa aikaisemmilla arkisilla puheenaiheilla ihan tyynen viileästi kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ujo ihastunut! Paitsi että ei oikeastaan sekään vaan paniikki-ihastunut! ;)

Toisen pitää olla se aktiivisempi osapuoli. Ei välttämättä tarvitse lepertelemään niitä näitä viikkokaupalla. Kyllä me juot naisetkin melko pien tiedetään ollaanko kiinnostuneita tai ei. Mitä hävettävää itse asiassa sulla olisi?
Itse häpeän sitä, että juoma naisena minun on niin vaikea katsoa silmiin, varsinkin jos yhtään huomaan, että katsotaan sillä silmällä tai itse olisin kiinnostunut.

Lähde ihan fiilispohjalta vaan nätiste vähän kyselee ,ei se niin noloa ole,jos näet jo,että tyttö on ujo:)

Juu, eli mä oon valitettavasti aina ujo melkein kaikkien ihmisten kaa varsinkin jos oon ihastunu (jos nyt jotain aikuisii ei lasketa), mut just ikästeni seurassa ja se on kyllä masentavaa, kun ei oikein saa kavereitakaa ja oonkin sen takii ollu jo pidemmän aikaa masentunu ja varmaan ulkopuolisten silmissä poissaoleva, ni ei kyl sit huolta että kukaan tämmösestä tykkäis.

Oon ainakin jostain kuullu et masentuneeseen ei ees oikeen voi ihastuu, joten turha toivo. Harmittaa vaan kun tietää että se ihastuminen on turhaa ja sit ei ees ota kontaktia siihen toiseen vaikka haluis (no on meidän katseet pari kertaa joskus kohdannu), koska tietää ettei se koskaan tulis mua sietää, eikä sen kaverit todellakaan.

Ja eniten ärsyttää et mä en oo oikeesti ees ujo ja rakastaisin esim ammattina jotai näyttelemist tms., mut :L

Musta sitä ei voi lukee oikeen mitenkään, tai jos osaa yhdistää mun ahdistuneen ja välttelevän käytöksen ihastumiseen.:l

Varma merkki on, että jos hän hymyilee sinulle jatkuvasti (aina nähdessään) niin silloin on aika selvät merkit.

Jos nainen kääntyy yllätäen käytävällä, väläyttää ihanimman ja lämpimimmän hymyn mitä olen ikinä nähnyt, eikä ketään muuta ole paikalla, onko silloin ihastunut? Todennäköisesti. Itse en tehnyt silloin mitään, koska olen varattu. Nainen alkoi tämän jälkeen välttelemään. On myöskin piilottanut kaikki yhteystietonsa työpaikan listoilta. En tosin tiedä onko tällä mitään tekemistä asian kanssa, ennen ne siellä vielä kuitenkin olivat. Muutenkin on melko ujon / hiljaisen oloinen. Tavallaan oma vikani, koska käännyin häntä katsomaan pitkään kun ensimmäisen kerran kohdattiin, oli vaan niin upea ilmestys. Itse en enää kehtaa katsoa häntä silloin kun joskus harvoin törmätään, vaikka olen ollut huomaavinani että katselee joskus minua.. Harmi.

Miksi spekuloida? Kiinnostus selviää ihan vain kysymällä. Ei mitään silmäpelipelleilyjä vaan suoraan asiaan.

Miksi joillekin eri kulttuurista tulleille miehille on ollut niin helppoa lähestyä minua ihan selvinpäin ja ihan arkisessa tilanteessa yksinkertaisesti näin:
"Onko sulla poikaystävää? -Ei ole.
Lähdetkö kanssani kahville?"
Ja vaikka vastaus on ollut ystävällinen ei, niin ei mitään hämminkiä, jatketaan kanssakäymistä ihan tavallisesti kuin ennenkin!

Ei kieltävän vastauksen saamisessa ole mitään suurta häpeää. Heteroseksuaaliset tuntemukset on ihan luonnollisia, usko tai älä. Pelättävää ei ole varsinkin kun tyttö on ujo eli ei mitenkään kovin "uhkaava" hahmo. Ei ujot ala esim. huutamaan että hyi olkoon ei vois vähempää kiinnostaa. Ujot on yleensä kilttejä ja antavat kohteliaan vastauksen.

Miksi yrittää telepatian avulla selvittää asiaa ja tulkita jotain katseita ja hymyjä. Nehän kuuluu ihan normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen. Siis silmiin katsominen ja hymyileminen, ei telepatia.

Ujona naisena on se hyvä asema, että perinteisesti ajatellaan, että miehen on tehtävä aloite. Se on hyvä tekosyy, kun itse on ujo. Huonompi juttu tietenkin ujolle miehelle.

Ujona naisena olen kiinnostunut miehestä ja ehkä ihastunutkin, mutta jos mieheltä ei tule oikeaa aloitetta, eli ei pelkästään esim. tavalliseen kanssakäymiseen liittyvää jutustelua, niin annan asian olla, koska tulen ihan hyvin toimeen itseksenikin. Pallo on siis miehellä.

Toi voi kyllä olla vaikea erottaa noi toisistaan... mutta jos näet häntä useinkin niin yritä vaan päästä katsekontaktiin mahdollisimman usein.
Käytös voi kertoa muuta, mutta katseesta sen kyllä näkee.
Koita myös vaikka lähestyä sitä tyttöä, sillain hissuksiin ja rauhallisesti, jutella jotain ihan turhanpäiväistä. Kyllä siitä sit pikkuhiljaa alkaa kuori rapista ja näet pinnan alle.

Itselleni kävi juuri noin eli törmäsin kiinnostavan oloiseen mieheen ja menin ihan kipsiin! Tilanne ja paikka olivat niin yllättävät (kauppa ja keskellä päivää), että en osannut odottaa mitään sellaista. Komea mies kaartaa mun eteeni, ja lähtee perään, tuijottaa koko ajan... ja mä olin ihan paniikissa. Ja siis mä olen kuitenkin ihan aikuinen ihminen!!
Mies tietty ymmärsi mun käytöksen torjumisena, enkä voi asiaa enää korjatakaan kun en tapaa häntä missään!

Aloittajan kirjoituksesta on kulunut jo tovi aikaa, kerro ihmeessä onko asiat edenneet mitenkään?

Rakastan sua valtavasti. Pysyvästi, ikuisesti.
Voi kumpa sen tietäisit.

Ei meistä kai koskaan vois tulla mitään, koska parin vuoden aikana ei olla ees sanaa taidettu vaihtaa, vaikka nähään melkein joka päivä. Ei olla ees kavereita.
Ei olla edes katsottu toisiamme silmiin kuin "vahingossa" pari kertaa, mutta se oli jotain erikoista. Silloin koko muu maailma ympäriltä sumeni ja tuntu siltä kun oisin vajonnu jonnekkin kauas. En ees sillon vielä tykänny susta, mut sun tummissa silmissä oli vaan jotain niin syvällistä ja lempeetä, mitä en oo kenenkään muun silmissä nähny.
Niitä katseita en unohda. Taisin sillon ihastua suhun ja luulin kai et säkin muhun ja siitä tää lähti.

Mut toisaalta kukaan muukaan ei tykkää musta nii miks säkään? Ehkä mä vaan luulen. Mua parempiakin tyttöjä on kokoajan sun ympärillä.
En oo ees mikään kovin kaunis tai hauska tai mitään muutakaan, joten mun kannattais varmaan vaan sut unohtaa kokonaan. Mut mitä mä sille voin kun en mielestä sua saa.

Ja eilenkin sulla ois ollu mahollisuus tulla mun viereen juttelee, mut sä istuit muualle, enkä ees tiiä et katoitko mua, koska en uskaltanu ees nostaa katsettani tästä saamarin puhelimesta. Vaikutin varmasti kylmälle ja ettei mua vois vähempää kiinnostaa, vaikka en ois halunnu mitään muuta niin paljon kun istuu sun viereen ja halata sua, tai ees kattoo sua.
Miks oon näin ujo?

Mitä sä ees aattelet musta? Pidät varmaan jonain outona tunteettomana masentuneena paskana jota ei kiinnosta mikään.

Ja kuka ees ujoon ja masentuneeseen vois ihastuu? Ei kukaan, et ainakaan sä, kun tuut ite niin hyvin toimeen kaikkien kanssa ja oot hauska ja sosiaalinen. Oisin sulle vaan huonoo seuraa ja sä ansaitset parempaa, joten kai mun vaan pitää yrittää sut unohtaa kokonaan. Vaikka mun sisin sua kumminkin haluaa.

Ja mitä mä tässä valitan. Oma vikani kun oon tämmönen. En saa koskaan ketään enkä haluiskaan kun vaan sut. Mut se on jo myöhästä. Masennun entisestään ja tuhoon elämäni ja kuolen nuorena.
Kai se niin menee, mut toivon sulle kaikkee hyvää loppuelämälle ja toivottavasti löydät jonkun vierelles. Ja tottakai sä löydät, ei sussa oo mitään vikaa.

Yksin ilman sua en jaksa elämää. En tiedä mitä teen, kun en sua enää nää.

Miksi näin vaikeeta?
Kuitenkin tiedän et ilman sua on elämäni haikeeta.
Tiedän etten koskaan löydä sit enää sitä oikeeta, kun sä lähdet pois.
Miks ei ees kavereita olla vois.
Sekin mulle suuri ilo ois.

Tunnen suurta ikävää.
Silloin kun mä yksin jään.
Kuolen varmaan ikävään, kun en sua enää koskaan nää.


Nää runot oli sulle. Kunpa löytäisit tän viestin ja ajattelisit mua, mutta tuskin ees käyt täälä.♥

Mun ihastumisen ehkä voisi huomata siitä että katselen häntä melkein aina kun hän vain on nähtävissä.. Ihmettelen itsekin miten edes uskallan tehdä niin. Ja kun hän puhuu minulle olen ihan lukossa ja vastauksissani voi kestää, koska järki ei sillon juokse kunnolla. Toisaalta saatan kuitenkin myös hymyillä, nauraa ja punastella ilman kunnollista syytä. Hmm.. luultavasti vaikutan täysin tyhjäpäiseltä. Luulen että hän tietää jo että olen ihastunut. Ei vaikuta inhoavan minua ihmisenä mutta ei myöskään lukevan omantasoisekseen naiseksi, mitä en kyllä olekaan. No ehkäpä yritän olla tyytyväinen siihen, että hän on kuitenkin aika ystävällinen ja olemme samassa koulussa jolloin voin ainakin katsella häntä.

Sitä on itsekin vaikea erotella. Mutta selitän muutamia tilanteita jossa vertailen välttelyä ja ihastumista:

Vilkuilu: En niinkään vilkuile ihastuksen kohdetta sen enempää kuin sellaista ketä välttelen, mutta kun uskallan vilkuilla ihastuksen kohdetta, teen sen selvästi salassa, silloin kun hän katsoo eri suuntaan. Mutta välttelyn kohteeseeni katseeni osuu vain ja ainoastaan vahingossa ja yleensä naamani menee täysin peruslukemille aina kun tämä yrittää hymyillä minulle.

Yritän etsiä ihastukseni kohdetta isosta väkijoukosta, jos tiedän että hän on siellä jossain. Mutta sen sijaan, jos tiedän että joku jota välttelen on siinä väkijoukossa, pidän katseeni edessä päin, enkä vilkuile ympärilleni.

Fyysisesti uskallan kyllä pyrkiä jossain määrin lähelle ihastustani, mutta en aivan viereen. Sillä tavalla että näköyhteys on hyvä. Mutta jos huomaan välttelyn kohteen istuvan jossain, istun mahdollisimman kauas, josta tämä ei näe minua.

Mutta en ala välttelemään ihmistä jota en tunne, vain sellaista joka ei osaa luovuttaa siinä mielessä, että hän on ilmaissut kiinnostuksensa, minä olen ilmaissut että en ole kiinnostunut, mutta tämä mies ei siltikään ymmärrä selkeää "ei" sanaa. En usko että kukaan alkaa välttelemään täysin tuntematonta ihmistä.

Itseasiassa ujon torjuvan ja ujon ihastuneen välillä ei välttämättä ole mitään eroa. Tämä johtuu siitä, että myös se toisen käytös vaikuttaa. Esim:

Olin kerran ujo ja torjuva. Käyttäydyin kuitenkin ystävällisesti häntä kohtaan, ja juttelin silloin tällöin niitä näitä. Samalla olin myös äärimmäisen hermostunut ja KIUSAANTUNUT hänen seurassaan, sillä aistin hänen ihastuksensa mutta itse en ollut ihastunut. Yritin kuitenkin käyttäytyä mahdollisimman neutraalisti, mutta helpostihan hän saattoi kuvitella ystävälliset jutusteluni ja hermostuneisuuteni ihastukseksi.

Nyt olen taas ujo ja ihastunut. Kyseisen henkilön seurassa olen erityisen jännittynyt, kiusaantunut ja hermostunut, koska hän on sitä vähän itsekin. Tuntuu, että aistimme toistemme hermostuneisuuden herkästi ja vain tulemme entistä hermostuneemmaksi. Hän saattaisi olla myös ihastunut, mutta en tiedä. Epävarmuus painaa. Näin näköjään käy herkästi jos KUMPIKIN on ujoja.

Sitten taas jos toinen on rento, puhelias ja näyttää kiinnostuksensa, otan itsekin rennommin vaikka olisin ihastunut. Tällöin nauran paljon, pyrin hymyilemään ja aloittamaan keskusteluja. Tosin tällöinkin on hieman hermostunut ja jännittynyt, mutta en kuitenkaan niin paljon kuin edellisessä tapauksessa.

Itse ainakin ujona ihmisenä välttelen ihastustani, mutta kuitenkin salaa vilkuilen häntä ja saatan olla semmonen haaveileva hömelö, mutta ei puhettakaan, että uskaltaisin lähestyä sitä.

Veikkaisin, että jos yli kymmenen kertaa saisit hänet kiinni vilkuilemasta sinua ja hän kääntää äkkiä katseen muualle niin kyllä hän sinut on jotenkin noteerannut.

Oho! Tää on vanha viestiketju, mut ei se mitään. Kerkesin kirjottaa ni laitan tän nyt tänne jos jotain kiinnostaa. :D

Minä oon vieraiden seurassa TODELLA ujo ja luultavasti näytänkin aika sulkeutuneelta. Mutta joo: jos olen kiinnostunut pojasta, kattelen sitä aina silloin kun sen ei pitäis nähdä, ja sitten jos se kattoo minua, välttelen katsetta. Em varmasti uskalla puhua mitään tai edes vaikka tervehtiä oma-aloitteisesti, mutta jos se tervehtis minua, totta kai tervehtisin takaisin ja voisin puhua ihan helposti. Etenkin todella ujo vaan tarvii paljon rohkaisua.

Kannattaa käyttää ystävää viestin tuojana. Itse olin helv.. ujo nuorena ja otin kaverin aina mukaan kun mentiin yhden pojan kotiin. Se kaveri käytti koirat ulkona ja silläaikaa minäkin uskalsin jo katsoa silmiin.
Ujo on hankala tutustumisen kohde alussa. Mutta jos löytyy yhteinen kiinnostuksen kohde niin siitä voi aloittaa. Poika oli aika jännä ett kutsu meidät aina katsoon uusia nettielokuvia joita oli ladannut meille.
olin aika huono englannin kielessä sillon ja se aina käänsi meille ne elokuvat.
Muistan vieläkin kaiholla tuota elokuva tulkkia menneisyydestä..