Älä satuta lasta erossa!

Kaunis pyyntö. Kaikkeahan voi aina toivoa.

Ihmisestä kiinni. Onko oma itsekkyys vahvempi kuin rakkaus omaan lapseen (ja tietysti mielenterveydelliset näkökulmat)

No onhan se yksinkertaista niistä kirjoittaa, käytäntö on kuitenkin toinen. Jos mies sikailee jatkuvasti, niin eihän sitä kukaan siedä.

Äitien huono käytös lapsiaan kohtaan on vaiettu asia, tabu. Ei niistä uskalleta puhua ja laissa puutteita sen suhteen.

Jep. Harvemmin ydinperheissä vaan äitipuolet on mustasukkaisia isän lapselleen antamasta huomiosta tai hoivasta, koska he näkevät lapsessa entisen puolison piirteitä ja sekoittavat jopa eroottisia kateuden tuntemuksiaan lapsen ja isän kanssakäymiseen. Näihin lapsiin sijoittaminen (aikaa, huomiota, materiaa) on myös usein pois naisen omalta tai yhteisesti hankitulta jälkikasvulta. Harva kykenee nurisematta olemaan asiassa altruistinen.

Isäpuolet taas näkevät äidin kasvavan tyttären eroottisina mahdollisuuksina johtuen siitä, että he eivät ole isäpuolen omaa geenistöä. Jo pelkkä tieto verisukulaisuudesta on omiaan nostattamaan eroottisen aversion tuntemuksia ja estää tehokkaasti sukulaisten välistä seksuaalista kanssakäymistä.

Eli: Vaikka väärinkohteluita tapahtuu kaikissa perheissä, johtuu uusperheiden lapsipuolten väärinkohtelut usein ihan eri syystä kuin ydinperheissä. Tämä seikka on nyt vaan näin, ja joka muuta väittää, on harvinaisen jäärä tai jonkun ideologian sokaisema. Tämä taas on kovin valitettavaa näiden lapsipuolten kannalta, joiden toivoisi saavan OIKEANLAISTA apua näihin ERITYISIIN ongelmiin. Näin taas ei tule tapahtumaan niin kauan, kun nämä perhemoninaiset relativistit eivät osaa ja kykene hahmottamaan asioita oikein.

Huom. Mikäli väärinkohtelua tapahtuu. Näin ei aina kuitenkaan ole.

Itse en ainakaan lähde tuntemattomia tapauksia tuomitsemaan suoralta kädeltä. Oli kyse mistä perhemuodosta tahansa. Sitäkin tapahtuu enemmänkin sääntönä kuin poikkeuksena. Ihmiset olettavat tietävänsä toisten elämästä pelkästään nojautuen omiin oletuksiinsa ilman että oikeasti ottaisivat asiasta selvää.

Tietenkin hyväksikäyttötapauksissa pitää olla erityisen varovainen ja tarkkana. Mutta kyllä niitäkin vääriä ilmoituksia tulee. Vain jotta voidaan tehdä erittäin tyhmällä tavalla kiusaa entiselle partnerille.

Itse olisin huomattavasti enemmän huolissani näiden väärinkäytösten kohteeksi joutuneiden lasten ja nuorten tuomitseminen suoralta kädeltä hankaliksi ja sopeutumattomiksi. Tämä on vallitseva käytäntö ihan kaikessa "ammattilaisten" kirjoista ja tutkimuslähtökohdista iltalehtikirjoitteluun.

Tästä tulisi olla huolissaan, eikä jonkun perheen (=äitipuolet?) leimaamisesta. Lasten hyvinvointia minä ajattelen, se on minun moraalijärjestelmässä korkeammalla, kuin jonkun perherakenteen leimaaminen tai leimaamatta jättäminen.

En siis usko että leimaamisen vältteleminen palvelee lapsen etua.

Sekin on yksi asia. Mutta noin vakavat syytökset on aina tutkittava. Se on vanhemman pidettävä huoli siitä.

Kirjat ja lehdet eivät tee jokapäiväistä työtä tämän asian parissa. Mielestäni kyllä lasten pariss työskentelevien viranomaistahojen valmiutta ja puitteita tulisi kohentaa. Yhtälailla kun panostaa jatkuvaan kehittämiseen. Jos lapsista tinkii, tinkii maamme tulevaisuudesta.

Äitien, äitipuolten, isäpuolten, äidin ja isän puolisoiden syyttely ja leimaaminen on turhaa, kesyä ja lapsellista. Se ei ole se pää ongelma mutta ei sekään tervettä ole. Etenkin kun senkin voimavaran voisi keskittää johonkin paljon tärkeämpään.

Mutta niinhän se mentaliteetti täällä suomen maassa taitaa olla, että jokainen vastaantulijakin on uhka tavalla tai toisella.

Ongelma näyttää vaan olevan siinä, että uusi rakkaus menee näihin lapsiin kohdistuvien syytösten edelle. Ts. vanhempien tarvitsevuus ohittaa reippaasti jopa sen ikävän seikan, että he uhraavat tilanteen totuuden uuden puolison hyväksi. Siksi AINA tulisi kysyä lapsen näkökulma ja mieluiten ammattitaidolla ilman ennakko-oletuksia siitä, että lapsi on uusperheessä se ongelma.

Nythän yleinen arvomielipide maassamme on se, että aikuisilla on oikeus parisuhteilla ja lapset tulevat sitten perässä. Tämä Elämme Vain Kerran -kuoron pauhannalta on miltei mahdoton pystyttää mitään järkevää keskustelua siitä, onko aikuisilla oikeus perustaa monia perheitä mahdollisine uusine lapsineen. Ja millä ehdoilla, kuka ne määrittää ja jos sellaisia malleja on, niin toimivatko ne tosielämässä. Mutta ei. Hurjistunut joukko rakkaudenoikeuksia vaativia aikuisia hyökkää kimppuun yleistämis- ja leimaamissyytöksineen. Joutaisivat lukkojen taakse vailla tayttä ymmärrystä.

En ole koskaan henkilöohtaisesti törmännyt yhteenkään tapaukseen, jossa näin olisi käynyt. Eli siis "uusi rakkaus" menisi lapsiin kohdistuvien syytösten edelle.

Tottakai näin voi myös olla. Ehkä olen sitten asioinut ja tuntenut astetta järkevämpiä ihmisiä.

Mitä tulee siihen, että kysytään lasten näkökulmaa asioihin, näin pitäis olla aina, eikä vaan sellaisissa tilanteissa, joissa on kyse uudesta puolisosta.

Olen itse ollut tekemisissä lasten kanssa, jotka eivät uskalla sanoa, jos esimerkiksi kotona lyödään, tai vanhemmat ryyppäävät. Pelko ja syyllisyys, tunne siitä, että pettää vanhemman, on suuri. Lapselle pitäisi jokaisessa elämäntilanteessa painottaa sitä, että hänen äänensä ja mielipiteensä on tärkeä, että vanhempien asiat ja ongelmat eivät mene lapsen etujen edelle.

Näinhän se valitettavasti ei suurimmaksi osaksi ajasta mene. Me aikuiset (vanhemmat) kun olemme inhimillisiä ja tuntevia olentoja. Yleensä jos kohtaamme jonkun kriisin elämässä, halvaannumme ainakin hetkellisesti. Silloin keskittymme vain siihen omaan vallitsevaan tilanteeseen ja siitä selviämiseen.. Tämänkin takia suuri tukiverkosto on tärkeä lapsiperheen (oli se missä muodossa tahansa). Tähän luen kuuluvaksi myös viralliset tahot.

Ja totta, aikuisella ihmisellä on valinnanvapaus. On vapaus pytrkiä onneen, rikastumaan, saavuttaa tavoitteensa. Valitettavasti ajan saatossa me muutumme, kasvamme, kehitymme tai vastaavanlaisesti isot kriisit saattavat vaikuttaa negatiivisesti. Siksi, itse henkilökohtaisesti olen hyvinkin tarkka ollut aina sen suhteen, kenen kanssa jaan arkeni, tunteeni ja tulevaisuuteni.

Naimisiin jos mennään, niin se tehdään vain kerran. Jos lapsia tehdään niin niitä tehdään vastuuntuntoisen ihmisen kanssa ja otetaan se aika että oikeasti opitaan tuntemaan se kumppani. Hänen heikkoudet ja tavat selvitä elämän erinäisistä' kompastusivistä.

Nykyaikana kun se on paljon helpompaa. Moraali on höltynyt, vanhat arvot eivät ole enää niin suosiossa. On helppo mennä naimisiin, on helpompi erota. Lapsia tehdään vähäpötöisimmistäkin syistä tai ihan ilman mitään syytäkään. Se on juuri se, kotona saatu kasvatus ja maailmannäkemys,. arvot, jotka ohjaavat tätä sukupolvea, jolle kaikki ja kaikessa on vain tarkoitus olla helppoa, mahtavaa ja ihanaa.

Mutta en kiellä eronneita ihmisiä perustamaan perhettä. Mielestäni se on lapsellekin parempi, että vanhemmat löytätävt uuden kumppanin ja perustavat perheen. Kuin vastaavanlaisesti se, että vanhempi jää ikuisesti yksin, kumppanit vaihtuvat tai yksinäisyys kaihertaa. Pahimmassa tapauksessa kauna toista vanhempaa kohtaan.

Tässä poikkeuksena tietysti se, että lapsi on aina lapsi. Oli uusiperhe, uusia lapsia tai ei, niin sitä ei saa aliarvioida eikä unohtaa. Itsekkyys on yksi ihmisen peruselementeistä, mutta se pitää osata kohdistaa oikein, eikä niin, että lapsi sen takia joutuisi vaikeiden valintojen ja tilanteiden eteen.

Ystävä piiristä löytyy pari kappaletta yh äitejä, joilla menee todella hyvin. Toisella uusi pidempi suhde takana. Lapselle kuin isä (lapsen oma isä häipyi jo ennen lapsen syntymää), lisäki löytyy yksi yh isä ja pari yhteishuoltajuutta.. Joten kyllä, olen seurannut, katsellut ja jutellut näiden ihmisten kanssa. Omaan silmään näyttää niin hurjalta tuo määrä. Siis eronneiden ihmisten, jotka ovat tehneet lapsia..

Mutta todettava on, niin surulliselta kuin se kuulostaakin, niin onnelliset vanhemmat (yhdessä tai erikseen) luovat paremmat edellytykset lapsen kasvulle, kuin ongelmalliset, apaattiset jne adjektiiveja voisi kuvailla loputtomiin.

Ystäväpiiristä löytyy myös kaksi kaveria, jotka ovat kokeilleet uusperhe kuviota, heidän kohdalla se ei onnistunut..

Itse olen useamman vuoden sellaisessa elänyt, eikä koskaan ole ollut mitään suurempia ongelmia. Minkään osapuolen suhteen. Toisaalta lähtökohdat ovat olleet hieman erilaiset kuin ehkä yleensä näissä tapauksissa kuvitellaan.

Itse olen törmännyt uuden puolison takia hylättyihin ja uhrattuihin lapsiin valitettavan usean kerran. Olen myös itse sellainen sekä isän että äidin puolelta. Kertojina ovat olleet nämä jo isoiksi kasvaneet lapset itse. Tuskinpa tuo on asia, josta syylliset heti kättelyssä kertovat, ainakaan asioiden oikealla kulkutavalla. Piirit on toisilla pienet ja elämää on omien piirien ulkopuolellakin. Eikä niihin omiin piireihin aina kykene kovin objektiivisesti tai epäilevästi edes suhtautumaan.

Otetaan myös huomioon se, että noin 60 prosenttia lapsiperheterapioiden asiakkaista on uusperheitä, joka on aika iso määrä suhteutettuna tuohon 9 prossaan, mikä ei tietenkään ole edes lähellä sitä määrää perheitä, joita koskee uusperhedynamiikka. Tiedämmehän myös, että useissa lapsiuhritutkimuksissa uusperheiden lapset ovat yliedustettuina uhrikokemuksissa.

Että ei viitsi lässyttää vain koska sun kavereiden uusperheissä menee kivasti.