Riippuu varmasti siitä, kumpaan paikkaan aikanaan passitetaan.
Molemmista löytyy hyviäkin puolia.
Helvetti on sinänsä hieno paikka, jos tykkää lämpimästä ja haluaa tehdä uutterasti töitä.
Hornan uunit kaipaavat jatkuvasti uutta hiiltä, joten lämmittäjän homma olisi varmistettu pitkäksi aikaa.
Ruokakin pysyisi lämpimänä uunin kupeessa.
Taivaassa taas olisi ilo ylimmillään.
Aika kuluisi mukavasti uusilla siivillä lennellessä ja harjoitellessa harpun soittoa.
Taivaallinen muona hellisi vatsaa.Eikä painaisi maalliset huolet.
Itse kyllä valitsisin Helvetin.
Ei olisi turhaa joutenoloa ja ajankulutusta.
Kun ensimmäiset tuhat vuotta olisi ahkerasti lapioinut hiiliä suuriin masuuneihin, niin eläkepäiviksi voisi anoa pääsyä taivaan puolelle.
Siellä tuskin työuria ruvetaan pidentämään enää siinä vaiheessa.
Taivas vai Helvetti?
Molemmat ne on meillä täällä maan päällä, mutta niitä ei niin vain ole helppo erottaa toisistaan.
Huomaakohan ihminen itse mitään eroa omassa elämässään, jos sitä vertaa tulevaan?
Molemmista löytyy hyviäkin puolia.
Helvetti on sinänsä hieno paikka, jos tykkää lämpimästä ja haluaa tehdä uutterasti töitä.
Hornan uunit kaipaavat jatkuvasti uutta hiiltä, joten lämmittäjän homma olisi varmistettu pitkäksi aikaa.
Ruokakin pysyisi lämpimänä uunin kupeessa.
Taivaassa taas olisi ilo ylimmillään.
Aika kuluisi mukavasti uusilla siivillä lennellessä ja harjoitellessa harpun soittoa.
Taivaallinen muona hellisi vatsaa.Eikä painaisi maalliset huolet.
Itse kyllä valitsisin Helvetin.
Ei olisi turhaa joutenoloa ja ajankulutusta.
Kun ensimmäiset tuhat vuotta olisi ahkerasti lapioinut hiiliä suuriin masuuneihin, niin eläkepäiviksi voisi anoa pääsyä taivaan puolelle.
Siellä tuskin työuria ruvetaan pidentämään enää siinä vaiheessa.
Taivas vai Helvetti?
Molemmat ne on meillä täällä maan päällä, mutta niitä ei niin vain ole helppo erottaa toisistaan.
Huomaakohan ihminen itse mitään eroa omassa elämässään, jos sitä vertaa tulevaan?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Tässä sitä on ainakin yksi ongelma.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11681724
Ja minähän ole jo kirjoittanut ralli-autoilijoiden katoavaisuudesta.
Kerrohan, jos tulet enää tajuihisi.
H.
Minä makaan arkussani, matojen, sun muiden mönkijöiden makupalana.
Tai lennän taivaiden tuuliin, vetten vietäväksi, olemattomaksi, näkymättömäksi.
Maasta olen tullut ja maaksi lopulta tulen.
Niin toivon.
Ihminen on kuin taivaan lintu, kuin maan matonen, kun henki lähtee, on hänen olevaisuutensa loppunut.
Missä helvetin tulet, missä taivaan ihanuudet, ei missään.
Ihmisen kuvitelmat omasta erityisyydestään ovat turhaa, niin turhaa, omahyväisyyttä, typeryyttä.
- aloittajalle
pi-ne
Olen samaa mieltä kanssasi.
Pikkuisen on toivon kipinää, jospa sieltä tulisi vastaan jotain mukavaa. Paholainen saa olla siellä uumenissaan.
Pari viikkoa sitten luulin että itse vihtahousu tuli noutamaan. Nukuin sikeästi, heräsin siipien räpytykseen, kun avasin silmäni, näin vain koko näkökentän peittävät mustat siivet. Huusin varmaan täyttä kurkkua säikähdyksestä.
Kissa oli raahannut luukustaan korpin makuuhuoneeseeni, ensin se lensi uunin päälle, en saanut kiinni, sitten lensi kaapin alle, sain otteen, vein ulos, panin sen auton katolle, siitä läksi lentoon.
Ihmettelen kuin tuo katilta onnistui, se on yllättävän vahva.
Johan sinulla on oikea voimakissa, kun moisen linnun luoksesi kuljetti.
Unesta tuli mieleen muutama yö sitten nähty uni. Ekaa kertaa näin unta toisesta palstalaisesta. Muutenkin omituista nähdä unta näkemättömästä.
Olin suon reunalla, ja ko. palstalainen umpiupposi suon silmäkkeeseen. Hänellä oli leveälierinen huopahattu tiukasti päässään, josta kiskoin hänet ylös pinteestään.
Kukahan osaisi selittää unen, jos nyt yleensä unillakaan on mitään selitystä. :))
Ja aloittajakin tuli vastaamaan omaan kyselyynsä.
On se niin hassua.
Miksi ei voi jo aloituksessaan kertoa aaveistaan?
HA.
Ai jaa, huomasit aloittaneesi, ja vastasit itsellesi.
Mielenkiintoista.
"Hahhaaaa..."
Ha...kuiva naurahdus.
Ainahan minä vastailen itselleni, kaikkihan sen jo tietävät.
Alkaa itkettämään, eikö vain?
Mitkä ovat haaveet?
H.
Joku huutaa? Sinäkö?
Kutsuiko joku?
Sinäkö se olet? Ystäväiseni? Kutsuit?
Kampea itse.
Ei siellä ole aikaa, siellä mistä tulet ja minne menet, näet itsesi.
Eikä ole sitten mikään hääppönen näky, itse kunkin itse, ei kannata pelästyä, korjausmahdollisuus on. Se tehdään kyllä selväksi.
Tässä sivuhuomautuksena, ns, vammaisuutta kuoleman rajan takana ei ole, jokainen on syvimmältä hengeltään täysin terve.
Argumentointini on hieman ehkä epäselvää, vaikka yritän parhaani.
Itte asias olen miettiny et jospa pyrähtäisin ensin pikku kieroksen siin huonees.
Nauttisin kun raihnas ruumis ei sitoisi minua siihen sänkyyn ,ei siihen kuolinpaitaan ja typeriin sairaalan vaatteisiin.
Olisin ku pikku kerupi alasti enen ku pukisin kunnon kuteet matkalle.
Sit ku tapautuisin tunnolleni ja istuskelisin orottelemas nuorempaa likkaani se olis oppaana ,mentäis tuttuja kattomaan.
Niitten kans hetki päiviteltäis kun tavataan ja sit lähettäis ,niin oletetaan et vaimo eläis ,ensin sen luo lohruttelemaan ja antamaan kunnon voimahalaus.
Sit mentäis likan kans valkoisemmalle hiekalle mitä löytyis ja otettais mollikkaa.
Annettais ikuisuuren kulua ,ei tressattais enää koskaan.
Tuo kuulostaa niin hyvältä että alan uskomaan siihen.
Siellä on paljon rakkaita. Jospa tapaatte vielä tyttären kanssa
Usko vaan ,niin mäkin uskon toi on mun käsitys kuoleman jälkeisestä.
Tähret ei kerro mitään mut höyhenet kertoo.
Käsityksesi on oikea.
Itse en suunnittele elämääni noin pitkälle. Joku joskus kysyy, mitä teen esim. ensi perjantaina. Usein sanon, etten ole suunnitellut niin pitkälle ellei ole kokousta tms.
olen uskovainen, uskon jeesukseen,
siitähuolimatta en näe kuoleman jälkeen yhtään mitään,
olen poissa,
tuhkana tuulessa tai lannotteena massa,
vaikka kuinka kuvittelen, näen vain pimeää joka on tyhjää pimeää, jossa ei ole mitään,
ei yhtikäs mitään,
siitä huolimatta haratain tooveeni on että jeesus kaikesta huolimatta pelastaisi minutki sinne missä hän itse on,
vaikka en uskokkaa taivaaseen enkä helvettiin,
ainoastaan ja vain jeesuksen olemassa oloon,
Täytyy jokaisen elämällä olla jonkinlainen vaikutus tänne jääneisiin. Voisiko sitä sanoa sukupolvesta toiseen jatkuvaksi kehitykseksi. Kenenkään elämä ei ole merkityksetön.
Jos todella uskon Jeesukseen Kristukseen, niin se riitää ihan hyvä tällä hetkellä.
Olen vähän tuumaillut, että menisinkö lottomyllyyn niitä palloja järjestelemään.
Treenaaminen on kyllä vielä ihan vaiheessa, pitäisi kai pikkuhiljaa aloittaa erlaiset voima- ja nopeusharjoitukset. Henkistä kasvua ja sen sellaista, en oikein tiedä mitä siellä tarvittaisiin. Tars kai hankkia pers.trainer, joku shamaanityyppinen olis hyvä, kaiken maailman guruja mä en jaksa.
Luulen että kaikki aikani menee suunnitellessa tätä kuolemanedellistä elämää. Sen kuoleman jälkeen miulla on kaikki maailman aika suunnitella jatkoa jos kävisi ilmi että on jotakin mitä suunnitella.
No valitse sitten: siellä on kuumuutta tuhat kertaa enemmän kuin takkahiilloksella, suru, ahdistus, ikävä, pelko, kipu, yksinäisyys, pelo ym... ovat tuhat kertaa voimakkaampia kuin maan fyysisessä olotilassasi olet koskaan kokenut. Himot jäytävät, mutta et voi niitä tyydyttää, kaikki on rumaa, kaikki löyhkät ovat tuhatkertaiset mitä täällä olet koskaan haistanut.
Ja tämä kaikki kauheus ja tuska ei päästy koskaan.
Sitten taivaassa on kaikki mahdollinen ihanuus: onni, rauha, lepo, lohdutus, ilo, rakkaus, musiikki, luonnon kauneus. lintujen laulu, kukkakedon loistot ja tuoksut ym. tuhatkertaiset ajalliseen verrattuna. Ja mikä lohdullista, tämä ihanuus jatkuu iankaikkisesti iankaikkisuuteen.
Näin kertoi eräs jolle on annettu väläys molemmista pakoista
No itseppähän valitset osasi. Minä kyllä valitsen tuon ihanan osan ja saan sen kun kuljen Vapahtajani turvaten.
Siis reppuriika on niitä valittuja. Me toisinajattelevat koemme kamalaakin kamalamman kohtalon. On se niin mukavaa olla hyvä.
Näin on. Uskontoja on niin paljon, kaikki vaativat olemaan juuri hoidän laillaan, tai ei hyvä seuraa.
Kuoleman jälkeen, voihan se tuntua taivaalta tai helvetiltä kun näet ulkopuolellasi, luontona, itse kehittämäsi, sisäisen elämäsi.
Ensin kyllä katselet kuvina, eletyn elämäsi, takaperin.
Missä on matojen taivas?
Ajattelin häipyä tuhkana tuuleen...
Lapsille ja ystäville jäänen toivottavasti muistoihin hetkeksi, toivottavasti en kellekkään kummittelijaksi.
Ei onnistu. Voit kyllä katsella kun maallista majaasi poltetaan, ja sen tuhkan katoamista tuuleen, mutta ihmisluonto on "ikuinen" ei se pala tulessakaan, eikä hajoa räjäyttämällä.
Luonto loppuu, kun viimeinen hönkäys käy keuhkoista.
Niinkin, eläminen tosin täällä maan päällä on ajallisesti minimaalinen verrattuna oloon kaikkeuden osana, henkenä, henkimaailmassa, tilassa, jossa ei keuhkoja tarvita.
Maaelämät ovat kyllä erittäin tarpeellisia ihmiselle, joka vasta opettelee ihmiseksi.
Kuin syksyn lehti, mi maahan ehti, niin on ihmisen aika ohi, kun henki viimeisen kerran höngähtää, ja vain muisto hänestä jää.
Jos jää sekään.
Muu on mielikuvitusta, ihmisen omaa huvitusta.
Sen tulemme kaikki tietämään kun on aika.
Uskon kuitenkin jatkuvaan "elämään".
Ei ole taivasta eikä helvettiä.
"aika vastaa..."
Jo on taas typerä kommentti.
Täysin tyhjän-päiväinen.
H.
Kuoleman jälkeen kaikki on päin helvettiä, nykyinen elämän muoto mukiin menevää, valitettavasti.
Tollaisia kysymyksiä , turha edes pohtia.
tämä aika on annettu juuri sitä varten, että iankaikkiuus on edessämme. nyt on aika pohtia. Jeesus Kristus on tei taivaaseen.
Jeesukseen voi uskoa, tai mihin tahansa muuhun Jumalaan, jos haluaa. Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi. Voi uskoa menevänsä Paratiisiin tai Helvetin piinaan. Voi uskoa uudestisyntymään tai vaikka Seitaan, kunhan saa uskostaan voimaa ponnistella elämän syövereissä ja loppumetreillä. Usko itseisarvona on jokaisella niinhenkilökohtainen asia, ettei siihen ole syytä kenenkään puuttua, eikä halveksia kenenkään uskoa, tai ateismia.
Kuoleman lähestyessä tai kuolinhetkellä olisi lohduttavaa, jos voisi itsensä kanssa tehdä tiliä elämästään ja sanoa vilpittömästi " näin elämäni meni. Parhaani yritin tehdä, enkä kenellekään halunnut, ainakaan tarkoituksella, tehdä pahaa, tässä olen enkä muuta enää voi".
Jokainen joka on leikkaussalissa nukutettu ja vaipunut ihanaan uneen tietä tunteen.
Minkä ihmeen tunteen. Kaikista leikkauksista selvittyäni olen viimeistä lukunottamatta oksentanut vuorokauden.
Ja anestesiassa ei ole ollut mitään tuntemuksia.
Tuntemukset ovatkin erilaisia. Toiset vaipuvat rauhalliseen ihanaan uneen.
Kyllä minulle on aina sen verran troppia annettu, että on ollut kanttu vei, eikä anestesian aikana ole tajunnut eikä tuntenut yhtään mitään.
Ei ole ollut unessa useasti.