Harmittaa kun toisaalta haluaisin olla ihmisten kanssa tekemisissä, mutta toisaalta tunnen suurta vihamielisyyttä tai ainakin ajatuksia kun se liittyy muihin ihmisiin.
Tuomitsen herkästi muut virheistä ja itseäni syytän ihan sairaasti jos joku menee pieleen, sitten häpeän näitä asioita ja saan paniikkikohtauksen ajatuksistani.
Äitini on kova syyllistämään muita ja mieheni sanoo että tämä on opittua, mutta miten päästä pois tästä kierteestä? Äitiänikin välillä vihaan kun on moisen elämännuoran antanut. Itselläni ei ole lapsia, mutta toivoisin voivani antaa mahdollisille tuleville vihan sijaan rakkauden.
Onko kukaan onnistunut kääntämään ajatukset ihmisvihasta ihmisrakkauteen?
Tuomitsen herkästi muut virheistä ja itseäni syytän ihan sairaasti jos joku menee pieleen, sitten häpeän näitä asioita ja saan paniikkikohtauksen ajatuksistani.
Äitini on kova syyllistämään muita ja mieheni sanoo että tämä on opittua, mutta miten päästä pois tästä kierteestä? Äitiänikin välillä vihaan kun on moisen elämännuoran antanut. Itselläni ei ole lapsia, mutta toivoisin voivani antaa mahdollisille tuleville vihan sijaan rakkauden.
Onko kukaan onnistunut kääntämään ajatukset ihmisvihasta ihmisrakkauteen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
miljoona miljoona miljoona ruusuuaaa
kauniillee kauniille kauniile VITTU PERKELE SAATRNA HHOMO