Olen aivan väärällä alalla tällä hetkellä. Olen liian hyvä ihmistuntija. Taitoni menevät haaskuun siellä missä nyt olen. Olisi pitänyt vaan aikanaan mennä lukemaan psykologiaa, kun sitä kerran harkitsinkin.
Kuinka hyvin sinut näinkään heti alkumetreillä
Tykkään silti,paljon
13585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Samaa olen miettinyt itsekin. Niin paljon näen ihmisen kuoren läpi - se pelottaa minua! Paljon pahaa, jotain sellaista joka käskee juoksemaan karkuun ja pian!
Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista...valitettavasti :(
oppia näkemään toisista ihmisistä heti millaisia he ovat, mutta miten on- osaatko analysoida itsesi realistisesti, millainen olet. Ja muistaa omallakin kohdallasi, että susta tehdään samalla tavalla pika- analyysejä, jotka on pahasti ristiriidassa sun oman minäkuvasi kanssa.
Joku voi ajatella susta, että tuossapa vastenmielinen ihminen, kannattaa pysytellä kaukana.
näkeväni ja tietäväni mutta erehdyin pahemman kerran. Hän oli aivan päinvastainen kuin ensimmäisten tapaamisten kuvitelmat. Joskus käy näinkin.
aina pidä kutiaan vaikka usein niin sanotaankin mutta ehkä poikkeus vahvistaa säännön. aina ei itselläkään ole mennyt ihan putkeen, pettymys on raskas ja karvas kun on mielestään törmännyt niin viimesen päälle hienoon ihmiseen ja sitten huomaa miten väärässä onkaan ollut.
Viimeisen päälle hienous taitaa olla mahdollista vain maailmassa, jossa muutkin ovat sitä.
miksi aina pitää vittuilla? tulla sotkemaan vielä harvat asiallisetkin ketjut!
Miksi näet tuon vittuiluna? Eikö tuo ole ihan realismia.
tarkoitus asettaa kyseenalaiseksi kenenkään olevaisuutta eikä kyseenalaistaa sitä,
siitä ei tässä ketjussa ole kyse vaan ihan muusta. Hänellä oli selvä tarkoitus ilkeillä ja se saisi pysyä ainakin tältä palstalta poissa. ketään ei pidä osoittaa sormella ja antaa ymmärtää tämän huonous.
Mistä sinä voit tietää edellisen vastaajan hienouden ja sen maailman hienouden missä elää? Miksi alat syyttämään ketään.
Monessa ammatissa voi hyödyntää ihmistuntemustaitojaan. Tietenkin jos teet vain jotain toimistotyötä papereiden parissa, silloin on hiukan eri asia.
Sitä paitsi, monet vaihtavat alaa vanhempanakin. Mikä estää?
"liian hyvä" ihmistuntija. Mitähän mahdat sillä tarkoittaa?
Joskus osuu nappiin ja joskus ei.
Vaikka joskus oisi miten varma niin ajan kuluessa voi kuitenkin huomata kuvitelleensa liikoja, piti toista liian korkealla jalustalla.
Ja sitten tiputaan - molemmat.
ei se psykologikaan tee oikeita päätelmiä, ihmisiä hekin. Oikeesti oletteko tutustuneet ja tunnette ihmisen josta kirjoitatte.Kaikkien ihmisten sisälle ei pääse heti mutta myöhemmin sieltä on paljastunut oikea aarre.Itse kokeneena näin vain on ja onneksi en antanut periksi.