Mitä silloin on enää tehtävissä kun ei ole ketään kenelle puhua ja muutamien viikkojen jälkeen jo huomaa että puhe alkaa takkuaan sitten jos sitä jossain tarvitsee. Olen vielä nuori ihminen ja toistaiseksi päälle päin voisi luulla kaiken olevan normaalisti. Mistä voisin saada apua? Juttukaveria edes kerran viikossa, enkä nyt tarkoita mitään ammatti ihmistä.
Auttakaa
Puhekykymenee
2118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinun pitää lähteä ulos ja paikkoihin missä tapaa ihmisiä. Pienellä paikkakunnalla on se etu, että tuttuja tapaa kaikkialla ja ainakin meillä päin on tapana voi sanoa muutaman sanan vaikka säästä, liikeeruuhkasta tai vaihtaa muutaman sanan kadulla.
Tuntuisi oudolta, jos menisi viikko, etten sanoisi sanaa kenellekään. Käytä mielikuvitusta.
Pieniltä paikkakunnilta ovat justiinsa lähtöisin kaikki köpiöimmät, mädöimmät
mielipuolisimmat eläjät.
Mätämediassa kaikki pas.kaohjelmat, sieltä lähtöisin olevien mielipuolien
aikaansaannoksia.
Mutta hei, ei kun lisää pas.kaa mediaan, kyllä se siitä, jos ei muuta niin
valtion velka kaksinkertaiseksi.
Mitä hittoa niillä pas.kamielipuolilla tekee yleensä minään juttukavereina,
ei sun elämäs laatu siitä kohene yhtään paremmaksi niillä kuorrutettuna.