Arka&pelokas pentu=kokemuksia?

14+10

Hei!

Kaipaisin kokemuksianne jos sellaisia löytyy. Eli kokemuksia tilanteesta, jossa uusi pentu saapunut uuteen kotiinsa ja on erittäin arka ja pelokas. Voiko tällaisesta raasusta odottaa vielä kasvun myötä sosiaalista ja/tai hellyydenkipeää seurakissaa?

Oma tilanteeni: Sain reilu vuorokausi sitten 14viikkoisen pennun tuttavani kautta. En itse kyennyt käymään paikanpäällä heillä kotona, joten pentu ei ns. "valinnut" minua vapaaehtoisesti. Tosin näin ei käynyt entisenkään kissani kanssa, jonka kanssa vietimme melkein 15-vuotta yhdessä. Tämä tapaus "leimautui" minuun heti ensihetkestä asti. Siksi olenkin hämilläni tämän uuden tulokkaan kanssa. On aivan päinvastainen alku ainakin verraten tuohon edelliseen kissaani.

Pentu on nyt siis ollut luonani reilu vuorokauden. Minkäänlaista kontaktia ei ole edes yrittänyt ottaa minuun. Pikemminkin on silmät levällään kauhuissaan minua katsonut ja vetäytynyt piiloon ne pari hassua kertaa mitä nyt ylipäätään olemme kontaktissa tässä olleet sitten eilisen. Olen siis antanut toisen olla ihan rauhassa ja omissa oloissaan. Tänään viimeksi aamusta näin, että pentu kyyhötti sohvan alla seinää vasten, sittemmin on ollut piiloutuneena makkarin lipaston takana.

Tuttavani mukaan pentu on heillä ollut reipas, ihmisrakas, sosiaalinen ja leikkisä. Juuri sellainen mitä toivoinkin. Nyt kun tuota pientä raasuriepua on katsonut, niin voisi kuvitella ettei ole ihmistä koskaan nähnytkään? Edellisessä kodissa kuitenkin ollu 5 sisarusta pentueessa, emokissa, koira, 3 pientä lasta ja itse vanhemmat, joten kuvittelisi olevan tottunut menoon ja vilskeeseen. Aamuyöstä kyllä uskalsi senverran piiloistaan pois, että on käynyt syömässä, juomassa ja tekemässä tarpeensa laatikolle (siirsin nämä makuuhuoneeseen jotta kaiki olisi lähellä).

Pientä maukumistakin kuului aamuyöstä eli ääntäkin siis lähtee, mutta vaikeni heti kuin seinään kun hiljalleen koitin sille jutella. Yritin tuossa myös aiemmin päivällä ihan vain maata makkarin lattialla lukemassa kirjaa ja katsoa, että hakeutuisiko pentu edes näköetäisyydelle katsoman touhujani. Kahteen tuntiin ei tapahtunut yhtikäs mitään, ei siis minkäänlaista. Pientä rapinaa ja ropinaa kuului, kun pentu vaihteli asentoa piirongin takana. Ei siis kirjaimellisesti liikkunut pois piilostaan 7 tuntiin. Pakko oli senverran "tunkea" väkisin lähelle, että näin toisen edes olevan hengissä. Eli lipastoa oli pakko hieman liikuttaa, jonka seurauksena näin pienen karvapallon kipittävän äkkiä sängyn alle. Noh, on ainakin siis hengissä.

Jokainen on oma persoonansa, niin ihmiset kuin eläimetkin. Ja toki saa pieni riepu nyt tutustua rauhassa uuteen kotiinsa ja myös minuun, en siis ole toista hylkäämässä 24h perusteella. Ja tottakai on myös tapauskohtaista se, että syntyykö se luottamus heti tai vasta viikon päästä jne. Jossain sisuksissani kuitenkin on nyt sellainen kalvava tunne, että tämä ko. tapaus ei nyt olekaan sitten se sosiaalinen, reipas ja leikkisän eloisa tapaus, vaan pikemminkin syrjäänvetäytyvä, arka ja pelokas joka mieluiten karttaa ihmiskontaktia ja hellyyttä. Tuolloin se ei vain tunnu "omalta", vaikka kuinka haluaisi toiselle kodin antaakin.

Eli kertokaa ihmeessä te joilla kokemusta vastaavanlaisista tapauksista? Miten teille loppupeleissä kävi? Omasta taustastani vielä senverran, että asun siis yksin kerrostalokaksiossa ja ei ole muita lemmikkejä. Vielä en aio vaipua epätoivoon, kuitenkin _vasta_ vuorokausi takana. En vain voi olla ajattelematta entistä kissaani, saati ylipäätään kaikkia omaamiani kissakokemuksia vuosien varrelta. Mikään niistä ei ole vastaavanlainen, jossa pentu (tai aikuinen) olisi minua kohtaan näin pelokas ja arka, pikemminkin minä olen juuri se jonka luokse kaikki kissat kipittävät heti ensimmäisenä kiehnäämään. Siksi tässä nyt on itselläkin hieman lohduton olo kun ei tiedä mitä ajatella.

6

210

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyttelin tuura

      Hahaha, kisuli on ollut teillä niin vähän aikaa, että huolehdit aivan turhaan! Käytös on todella normaalia uudelle perheenjäsenelle ja arkuutta voi jatkua parikin vikkoa, mikä katoaa pikkuhiljaa. Todella hyvä merkki, kun on kumminkin saanut syödä ja käytyä laatikolla. Naukuminen taas viittaa siihen, että huutaa vanhoja perheenjäseniään paikalle.

      Kärsivällisyyttä vain vaaditaan tässä teiltä molemmilta. Tiedän monenkin tapauksen missä on ollut ankaran arka alku, muttä loppupeleissä kissosita on ollut luottavaisia ja vilkkaita.

    • 14+10

      Oukei, kiitos vastauksesta! Toki annan raasulle aikaa ja tutustutaan ihan rauhassa. Kokemuksena vain niin uusi, että on noin täysin epäsosiaalinen ja pelokas tapaus (vaikka onkin täysin uusi ympäristö). Jopa navettakissanpennut ovat olleet enemmän seurallisia mitä tämä pikkunen. Jos en paremmin tietäisi, niin olisin voinut kuvitellakin jotta tämä olisi ollut joku villiintynyt ulkokissa tms.

      Eilen illalla oli uskaltanut siirtyä jo näkyville patterin alle. Lähestyin varovaisesti, juttelin rauhallisesti, pentu vetäytyi niin pienelle pallolle kun vain pystyi kohti nurkkaa ja sähisi. Otin kuitenkin syliin, ja siinä ollessa kyllä kehrää, puskee ja selkeästi nauttii kosketuksesta ja seurasta. Kuitenkin heti kun siirtyi sylistä pois, niin viuhahti taas samantien piiloon ja siellä pysynyt tähänasti. Vilaustakaan en ole nähnyt koko aamuna, parit maukasut kyllä kuullut joten tiedän sentään olevan tallella.

      Aamuyön aikana on kyllä taas syönyt ja juonut, laatikollakin tepastellut. Eli siitä en ole huolissani. Kakat oli tehnyt myös eilen sängyn alle, mutta laitan sen pelokkuuden piikkiin.

      Olisiko kenties neuvoja sen suhteen, että yritänkö ns. "väkisin" toista ottaa syliin saati ylipäätään lähestyä, vai annanko vain olla ja majailla omissa oloissaan? Itse kyllä touhuan omia juttujani kuten normaalistikkin, tosin imuroinnin jätän nyt suosiolla väliin niinkauan kun tuo riepu on noin pelokas. Lauantaina piti myös tulla muutama vieras kylään illanviettoon, mutta liekkö se sitten niin kovin fiksua jos toinen on tuossa jamassa... Aiemman kissan kanssa ei tosiaan koskaan ollut mitään tällaisia "ongelmia", niin on hieman hukassa itsekin miten toimia jottei täysin traumatisoi tuota kattilaista.

    • 9+2

      apua! säästä meidät pulinoiltasi seuraavien kahden vuosikymmenen aikana, niiden jokaisena päivänä. amen

    • 15+18

      Anna pennun tulla luoksesi, älä lähesty sitä väkisin tai jahtaa kiinni. Sitähän se nyt kokeilee että hei jos tulen pois piilostani niin mitä tapahtuu. Jos heti säntäät kissan luokse niin tottakai se pelästyy. Älä reagoi mitenkään.
      Tuo lattiatasolla rauhallisesti oleskelu on hyvä taktiikka. Heittele vaikka nappuloita kisulle ja yritä leikittää.
      Onko sinulla Feliway haihdutinta? Se voisi auttaa.

    • buster

      Nyt on aikaa kulunut jo., mitenkäs pentu nyt, joko päästää lähelle? Kirjoitit niin hauskasti, että oli pakko kysellä kuulumisia sinusta ja pennusta :9

    • Kaskpentuu

      Me haettiin kaks kissanpentua ja neki on ihan sika pelokkaita ja ne syö vaan yöllä ja käy laatikolla yöllä ja kun ollaan poissa... Oisko vinkkejä et miten ke sain enemmän luottavaisiksi tai silleen että tottuis hyvin ..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      945
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      470
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe