Arka&pelokas pentu=kokemuksia?

Hei!

Kaipaisin kokemuksianne jos sellaisia löytyy. Eli kokemuksia tilanteesta, jossa uusi pentu saapunut uuteen kotiinsa ja on erittäin arka ja pelokas. Voiko tällaisesta raasusta odottaa vielä kasvun myötä sosiaalista ja/tai hellyydenkipeää seurakissaa?

Oma tilanteeni: Sain reilu vuorokausi sitten 14viikkoisen pennun tuttavani kautta. En itse kyennyt käymään paikanpäällä heillä kotona, joten pentu ei ns. "valinnut" minua vapaaehtoisesti. Tosin näin ei käynyt entisenkään kissani kanssa, jonka kanssa vietimme melkein 15-vuotta yhdessä. Tämä tapaus "leimautui" minuun heti ensihetkestä asti. Siksi olenkin hämilläni tämän uuden tulokkaan kanssa. On aivan päinvastainen alku ainakin verraten tuohon edelliseen kissaani.

Pentu on nyt siis ollut luonani reilu vuorokauden. Minkäänlaista kontaktia ei ole edes yrittänyt ottaa minuun. Pikemminkin on silmät levällään kauhuissaan minua katsonut ja vetäytynyt piiloon ne pari hassua kertaa mitä nyt ylipäätään olemme kontaktissa tässä olleet sitten eilisen. Olen siis antanut toisen olla ihan rauhassa ja omissa oloissaan. Tänään viimeksi aamusta näin, että pentu kyyhötti sohvan alla seinää vasten, sittemmin on ollut piiloutuneena makkarin lipaston takana.

Tuttavani mukaan pentu on heillä ollut reipas, ihmisrakas, sosiaalinen ja leikkisä. Juuri sellainen mitä toivoinkin. Nyt kun tuota pientä raasuriepua on katsonut, niin voisi kuvitella ettei ole ihmistä koskaan nähnytkään? Edellisessä kodissa kuitenkin ollu 5 sisarusta pentueessa, emokissa, koira, 3 pientä lasta ja itse vanhemmat, joten kuvittelisi olevan tottunut menoon ja vilskeeseen. Aamuyöstä kyllä uskalsi senverran piiloistaan pois, että on käynyt syömässä, juomassa ja tekemässä tarpeensa laatikolle (siirsin nämä makuuhuoneeseen jotta kaiki olisi lähellä).

Pientä maukumistakin kuului aamuyöstä eli ääntäkin siis lähtee, mutta vaikeni heti kuin seinään kun hiljalleen koitin sille jutella. Yritin tuossa myös aiemmin päivällä ihan vain maata makkarin lattialla lukemassa kirjaa ja katsoa, että hakeutuisiko pentu edes näköetäisyydelle katsoman touhujani. Kahteen tuntiin ei tapahtunut yhtikäs mitään, ei siis minkäänlaista. Pientä rapinaa ja ropinaa kuului, kun pentu vaihteli asentoa piirongin takana. Ei siis kirjaimellisesti liikkunut pois piilostaan 7 tuntiin. Pakko oli senverran "tunkea" väkisin lähelle, että näin toisen edes olevan hengissä. Eli lipastoa oli pakko hieman liikuttaa, jonka seurauksena näin pienen karvapallon kipittävän äkkiä sängyn alle. Noh, on ainakin siis hengissä.

Jokainen on oma persoonansa, niin ihmiset kuin eläimetkin. Ja toki saa pieni riepu nyt tutustua rauhassa uuteen kotiinsa ja myös minuun, en siis ole toista hylkäämässä 24h perusteella. Ja tottakai on myös tapauskohtaista se, että syntyykö se luottamus heti tai vasta viikon päästä jne. Jossain sisuksissani kuitenkin on nyt sellainen kalvava tunne, että tämä ko. tapaus ei nyt olekaan sitten se sosiaalinen, reipas ja leikkisän eloisa tapaus, vaan pikemminkin syrjäänvetäytyvä, arka ja pelokas joka mieluiten karttaa ihmiskontaktia ja hellyyttä. Tuolloin se ei vain tunnu "omalta", vaikka kuinka haluaisi toiselle kodin antaakin.

Eli kertokaa ihmeessä te joilla kokemusta vastaavanlaisista tapauksista? Miten teille loppupeleissä kävi? Omasta taustastani vielä senverran, että asun siis yksin kerrostalokaksiossa ja ei ole muita lemmikkejä. Vielä en aio vaipua epätoivoon, kuitenkin _vasta_ vuorokausi takana. En vain voi olla ajattelematta entistä kissaani, saati ylipäätään kaikkia omaamiani kissakokemuksia vuosien varrelta. Mikään niistä ei ole vastaavanlainen, jossa pentu (tai aikuinen) olisi minua kohtaan näin pelokas ja arka, pikemminkin minä olen juuri se jonka luokse kaikki kissat kipittävät heti ensimmäisenä kiehnäämään. Siksi tässä nyt on itselläkin hieman lohduton olo kun ei tiedä mitä ajatella.