Kamalaa maitoa

Join kylässä Milbona maitoa. Luulin sitä ruotsalaiseksi sillä se oli oudon makuista. Purkissa kuitenkin väitettiin että se tehdään Suonenjoella.
Miten raikas raaka-aine on voitu pilata tuollaiseksi kuraksi? Sikäläisessä meijerissä pitää ottaa kirjat käteen tai laittaa kätyri Valiolle. Eihän tuollaista ruunankusta voi maitona myydä.
Ikinä en tuota kuratsua osta.
8306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jaahas, liekköjoku perverssi lastit mällänny sekaan?

Äänestä

voi hyvänen aika.

Äänestä

Maitoon maku voi tarttua kun sitä säilytetään joidenkin voimakkaiden elintarkkeiden kanssa. Esim. sipuli tarttuu hyvin herkästi. Ei ainakaan aiemmin ole ollut mitään makuvirheitä ko. maidossa. Liekö ollut avattu purkki mistä kaataa lurautit lasiisi kylässä? Josko heillä olisi jotain tartttunut siihen.

Äänestä

Join 40- ja 50-luvulla maitoa jota lypsettiin käsipelillä karvaisesta ja potkivasta lehmästä. Maitoa säilytyeytiim kellarissa, kesällä sen lämpötila oli jotain 15 Celsiusta. Join sitä muuten vielä 60-luvun alussakin. Sen jälkeen se oli purkitettu ja 70-luvulla myös pusitettu. Onneksi siitä vuotavasta pussijutusta päästiin.
Mahtavimmat makuelämykset maidossa olivat, kun siirryttiin syyskesällä heinän jälkisadon = apila/odelmaruokintaan. Toinen kulinaarinen paukku oli AIV-rehun ruokinnan aloittamisen jälkeen. Kyse oli siis kotona käytetystä "raakamaidosta" jonka nauttimisen aikioihin ei ollut laktoosi-intorenssia niin kuin nykyään.
Meijeri sai ne makuhaitat vähenemään pastöroinnilla, rasvan vähentämisellä, suodattamalla ja homogenoinnilla.

Se, että jääkaapissa edelleenkin lantun, sipulin ja joidenkin muiden juuresten pienikokiset (atomikoko) makukolekyylit menevät maitoon muovitetun pahvipurkin läpi kuin jalkapallo männikköön, on ratkaisematta ilman lisäkuluja jotka jäävät maidon juojalle.

Äänestä

Veikkaan spermaa oudoksi makuvivahteeksi.

Äänestä

Voi jessus sentään eiks se jo ala loppuu ku joka kirjotuksessa sitä tarjoillaan. Ei ihme että onttopäitä näkyy näil sivuilla.

Äänestä
  • Tämä aika on tätä aikaa. Idiootit pääsevät sössöttämään, koska he saattaisivat pahoittaa mielensä, jos heidän älyttömiä juttujaan ei julkaistaisi. Tämä palsta on heitä varten. Baitöwei...nuo sperma-asiantuntijat ovat oma luokkansa: Heitä sanoittiin aiemmin runkkareiksi, eli niiksi, joilla ei ollut oikeita, seksuaaliseen suhteiseen johtaneita elämäntapoja.

    Äänestä

  • Sykolooki kirjoitti:

    Tämä aika on tätä aikaa. Idiootit pääsevät sössöttämään, koska he saattaisivat pahoittaa mielensä, jos heidän älyttömiä juttujaan ei julkaistaisi. Tämä palsta on heitä varten. Baitöwei...nuo sperma-asiantuntijat ovat oma luokkansa: Heitä sanoittiin aiemmin runkkareiksi, eli niiksi, joilla ei ollut oikeita, seksuaaliseen suhteiseen johtaneita elämäntapoja.

    Ei tänne kirjoittele elämässä onnistuneet ihmiset vaan syrjäytyneet nuoret joilla on päihdeongelmia ja ovat kaiken lisäksi olleet koko elämänsä ilman naisen kosketusta. Runkkareita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-maatalon poika- kirjoitti:

Join kylässä Milbona maitoa. Luulin sitä ruotsalaiseksi sillä se oli oudon makuista. Purkissa kuitenkin väitettiin että se tehdään Suonenjoella.
Miten raikas raaka-aine on voitu pilata tuollaiseksi kuraksi? Sikäläisessä meijerissä pitää ottaa kirjat käteen tai laittaa kätyri Valiolle. Eihän tuollaista ruunankusta voi maitona myydä.
Ikinä en tuota kuratsua osta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu