mikä on paras hoitomuoto teille kun/jos teillä ollut anoreksia?
itse en mene osastolle ostasto/sairaalakammoni takia. se jouduttiin sivuuttaa kun menin paniikkiin kun siitä puhuttiin.aloin itkee ja vapista et sairaalaanko! ei.!!
mä oon 27 v 162.5 pitkä painan 43 suunnilleen nyt ja oon omasta mielestä läskipossu :'(
mun mies "hoitaa"mua muttei voi ikuisesti eikä jaksa!! noh, mä täl hetkel käyn ravitsemusterapias, psykiatrilla ja muussaterapiassa(mulla myös masennus ja paniikkihäiriö, sostilanteiden pelko ja epämääräinen persoonallisuushäiriö kakssuuntainenn mieliala häiriö) siin muutamat diagnoosit jo ennen tätä syömishäiriöö.
Onko muita hoitokeinoi kun osasto mikä on auttanut? mä taistelen kotona tätä vastaan, oon täysin eristänyt itteni muista ihmisistä ja muusta maailmasta, etenki nyt kun muutimme mieheni kanssa toiseen kaupunkiin sieltä missä mun vanhemmat asuu ja muu perheeni...oon kertonut tästä vanhemmille ja lähiperheelle kun meil tapana TUKEE TOISIAMME perheessä tuli eteen mitä hyvänsä.oon paljon veljelle ja parille ystävälle puhunut....isän kans keskusteltiin puhelimes tästä kauan ja sit kun hän viimein äidilleni sanoi ni nyt se äiti sit laittaa herkkuja joka kuukausi meille tänne..ja niit en raaski olla syömäti/oksentaa pois.
Mutta muutoin, mä SANON miehelle et "söin jo" tms.pistän lautasen tiskikoneeseen et näyttäs et oon syönyt, kattilas jotain teen tai pannul olevinaan itselleni(mä oon lakto-ovo vegetaristi, mies sekasyöjä) hälle kokkaan oikeestaan joka pv.koska RAKASTAN kokkaamista ja leipomista ja vihaan syömistä, tai itteeni siis jos syön! mä oon viikon aikana KAHDESTI syönyt ruokia kiellettyjen listalla eli jäätelö ja suklaa! ja molempien jälkeen kunnon hikijumppa kun en voinu miehen nähden oksennella ruokia.ulostuslääkkeitä käytän ummetukseen lääkärin määräyksestä ihan ja dexotii jatkuvasti ja kaikenmaailman dietit päällä...huoh....tää taistelu on vienyt multa voimat ja en jaksa enää harrastaa..harrastin/harrastan laulamista, kosketinten soittamista ja maalaamista.... :/ en jaksa enää.en opiskele enkä oo töissä vaan saikulla.
jos jollain on kokemusta pyydän että kerrotte miten saitte itsenne "ruotuun" että nyt mennään eikä meinata(hakemaan sitä apua) mul on seuraava ravitsemusterapia noin viikon päästä punnitus ja koitan salaa LAIHDUTTAA silti :O osasto ei tuu kyseeseen koska muut oireiluni pahenisi siellä.
en mee ees terapiaan ennenku oon ottanut 2 mg rivatrilin ja 10 mg pamin :( oon niin ahdistunut et mä joudun päivittäin toistaseks noitakin ottaa......huoh..mun ja miehen suhde kärsinyt, fyysinen suhde ei mut henkinen kyllä(eli seksielämä yms.ei oo kärsinyt eikä muuttunut mutta henkisesti me ollaan "erillään" ja mies on enempi mun kotihoitaja kuin aviomies :/ ) hän sanoi et hän on sen ikäinen ettei jaksais kyl vahtii ketään kuin pikkulasta ( 16 v ikäero meillä kuitenkin ) ja mä tosiaan ymmärrän.....
tahdon asiallisia vastauksia jos vaan joku tietää....? kokemuksia......
itse en mene osastolle ostasto/sairaalakammoni takia. se jouduttiin sivuuttaa kun menin paniikkiin kun siitä puhuttiin.aloin itkee ja vapista et sairaalaanko! ei.!!
mä oon 27 v 162.5 pitkä painan 43 suunnilleen nyt ja oon omasta mielestä läskipossu :'(
mun mies "hoitaa"mua muttei voi ikuisesti eikä jaksa!! noh, mä täl hetkel käyn ravitsemusterapias, psykiatrilla ja muussaterapiassa(mulla myös masennus ja paniikkihäiriö, sostilanteiden pelko ja epämääräinen persoonallisuushäiriö kakssuuntainenn mieliala häiriö) siin muutamat diagnoosit jo ennen tätä syömishäiriöö.
Onko muita hoitokeinoi kun osasto mikä on auttanut? mä taistelen kotona tätä vastaan, oon täysin eristänyt itteni muista ihmisistä ja muusta maailmasta, etenki nyt kun muutimme mieheni kanssa toiseen kaupunkiin sieltä missä mun vanhemmat asuu ja muu perheeni...oon kertonut tästä vanhemmille ja lähiperheelle kun meil tapana TUKEE TOISIAMME perheessä tuli eteen mitä hyvänsä.oon paljon veljelle ja parille ystävälle puhunut....isän kans keskusteltiin puhelimes tästä kauan ja sit kun hän viimein äidilleni sanoi ni nyt se äiti sit laittaa herkkuja joka kuukausi meille tänne..ja niit en raaski olla syömäti/oksentaa pois.
Mutta muutoin, mä SANON miehelle et "söin jo" tms.pistän lautasen tiskikoneeseen et näyttäs et oon syönyt, kattilas jotain teen tai pannul olevinaan itselleni(mä oon lakto-ovo vegetaristi, mies sekasyöjä) hälle kokkaan oikeestaan joka pv.koska RAKASTAN kokkaamista ja leipomista ja vihaan syömistä, tai itteeni siis jos syön! mä oon viikon aikana KAHDESTI syönyt ruokia kiellettyjen listalla eli jäätelö ja suklaa! ja molempien jälkeen kunnon hikijumppa kun en voinu miehen nähden oksennella ruokia.ulostuslääkkeitä käytän ummetukseen lääkärin määräyksestä ihan ja dexotii jatkuvasti ja kaikenmaailman dietit päällä...huoh....tää taistelu on vienyt multa voimat ja en jaksa enää harrastaa..harrastin/harrastan laulamista, kosketinten soittamista ja maalaamista.... :/ en jaksa enää.en opiskele enkä oo töissä vaan saikulla.
jos jollain on kokemusta pyydän että kerrotte miten saitte itsenne "ruotuun" että nyt mennään eikä meinata(hakemaan sitä apua) mul on seuraava ravitsemusterapia noin viikon päästä punnitus ja koitan salaa LAIHDUTTAA silti :O osasto ei tuu kyseeseen koska muut oireiluni pahenisi siellä.
en mee ees terapiaan ennenku oon ottanut 2 mg rivatrilin ja 10 mg pamin :( oon niin ahdistunut et mä joudun päivittäin toistaseks noitakin ottaa......huoh..mun ja miehen suhde kärsinyt, fyysinen suhde ei mut henkinen kyllä(eli seksielämä yms.ei oo kärsinyt eikä muuttunut mutta henkisesti me ollaan "erillään" ja mies on enempi mun kotihoitaja kuin aviomies :/ ) hän sanoi et hän on sen ikäinen ettei jaksais kyl vahtii ketään kuin pikkulasta ( 16 v ikäero meillä kuitenkin ) ja mä tosiaan ymmärrän.....
tahdon asiallisia vastauksia jos vaan joku tietää....? kokemuksia......
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.