Ote asuntovelallisen hra Vekselin päiväkirjasta 7.9.2004:
Heräsin aamulla päänsärkyyn. En saanut yöllä unta, sillä 170 000 euroa maksaneen kaksioni seinät on tehty paperista. Vuorotyötä tekevä naapurini pitää minua yöt valveilla, vaikka kävelee asunnossaan huopatossut jalassa. Voi kunpa olisin ymmärtänyt olla ostamatta osaketta 1990-luvun talosta.
Työmatka hikisessä ruuhkabussissa on kärsimys. Hitto vie kun olisi varaa ostaa oma auto, niin ei tarvitsisi seistä nenä toisen selässä näissä kirotuissa nuhakiikuissa. Vaan eihän matka kestä kuin 35 minuuttia suuntaansa, plus matka steissiltä duuniin ja iltapäivällä päättäriltä himaan.
Duunissa pomolla on paha päivä niinkuin aina. Saatanan kusipää purkaa kiukkunsa minuun tietäen, että en uskalla sanoa mitään potkujen pelossa. Jätkää ahistaa niin vimmatusti tietoisuus siitä, että olen fiksumpi kuin se ja voisin koska vain ottaa sen hommat omiin käsiini. Vaan ei auta, sieltä se taas tulee vittuilemaan. Lipi lipi, okei, se oli mun vika, lips lips, saanko vielä nuolla jalkapohjasikin. Kieli on taas jo ihan ruskeena, eikä se johdu kahvista.
Jätän lounaan väliin. Ei ole varaa syödä 5 euron ruokaa työmaaruokalassa.
Iltapäivän kuuntelen pomon vittuilua ja pompottamista. Ai että kun ei olisi velkaa, niin laittaisin jätkän ruotuun alta aikayksikön!
Takaisin kotiin tarhan kautta. Autolla olisin jo perillä, mutta nyt joudun myöhästyneenä kuuntelemaan tarhatädin mäkätystä siitä, kuinka menetämme hoitopaikan jos emme ole täsmällisiä.
Kotona odottaa pinkka laskuja. Tanan tana, ei mulla oo näihin varaa. Lainan neljännesvuosilyhennys on kohta edessä, ja jos en maksa, lähtee kämppä alta. Monta vuotta tässä onkin jo tullut maksettua, vaan tosiasiassa en ole maksanut vielä kuin korkoja. Jos joutuisin nyt myymään, en olisi lyhentänyt velkaani vielä lainkaan. Selkäpiitä karmii pelkkä ajatuskin.
Onneksi pääsen vihdoin viettämään iltaa lasteni kanssa. Ei perkele, pomo soittaa ja käskee ylitöihin! En halua, mutta pakko se on vääntäytyä työmaalle. Potkuja ei ole varaa ottaa, sillä kukapa palkkaisi enää yli 35-vuotiasta melkein-eläkeläistä uusiotöihin. Korkeintaan tukitöitä voisi saada, ja siinähän sitä sitten olisikin loppuelämä piloilla pankin käydessä kimppuun. Parempi olla varovainen.
Ihan kivaa tämä elämä silti on. Hyviäkin puolia löytyy: ei ole riesaa kesämökistä, autosta eikä muusta maallisesta. Ei tarvitse pelätä lentokoneen putoamista ulkomaanmatkalla, sillä ulkomaanmatkoja ei sattuneesta syystä tule tehtyä. Lisäksi saan tukea nykyistä työnantajaani vahvalla panoksellani, mikä on varmasti yhteiskunnallisesti hyvä juttu.
Yök, suussa maistuu kakka. Se ei lähde kuin sitkeällä hampaanpesulla, ja sitten koittaakin jo huominen..
Voisi mun pomoni olla huonompikin. Se nimittäin pyyhkii huolellisesti "asioilla" käydessään.
Heräsin aamulla päänsärkyyn. En saanut yöllä unta, sillä 170 000 euroa maksaneen kaksioni seinät on tehty paperista. Vuorotyötä tekevä naapurini pitää minua yöt valveilla, vaikka kävelee asunnossaan huopatossut jalassa. Voi kunpa olisin ymmärtänyt olla ostamatta osaketta 1990-luvun talosta.
Työmatka hikisessä ruuhkabussissa on kärsimys. Hitto vie kun olisi varaa ostaa oma auto, niin ei tarvitsisi seistä nenä toisen selässä näissä kirotuissa nuhakiikuissa. Vaan eihän matka kestä kuin 35 minuuttia suuntaansa, plus matka steissiltä duuniin ja iltapäivällä päättäriltä himaan.
Duunissa pomolla on paha päivä niinkuin aina. Saatanan kusipää purkaa kiukkunsa minuun tietäen, että en uskalla sanoa mitään potkujen pelossa. Jätkää ahistaa niin vimmatusti tietoisuus siitä, että olen fiksumpi kuin se ja voisin koska vain ottaa sen hommat omiin käsiini. Vaan ei auta, sieltä se taas tulee vittuilemaan. Lipi lipi, okei, se oli mun vika, lips lips, saanko vielä nuolla jalkapohjasikin. Kieli on taas jo ihan ruskeena, eikä se johdu kahvista.
Jätän lounaan väliin. Ei ole varaa syödä 5 euron ruokaa työmaaruokalassa.
Iltapäivän kuuntelen pomon vittuilua ja pompottamista. Ai että kun ei olisi velkaa, niin laittaisin jätkän ruotuun alta aikayksikön!
Takaisin kotiin tarhan kautta. Autolla olisin jo perillä, mutta nyt joudun myöhästyneenä kuuntelemaan tarhatädin mäkätystä siitä, kuinka menetämme hoitopaikan jos emme ole täsmällisiä.
Kotona odottaa pinkka laskuja. Tanan tana, ei mulla oo näihin varaa. Lainan neljännesvuosilyhennys on kohta edessä, ja jos en maksa, lähtee kämppä alta. Monta vuotta tässä onkin jo tullut maksettua, vaan tosiasiassa en ole maksanut vielä kuin korkoja. Jos joutuisin nyt myymään, en olisi lyhentänyt velkaani vielä lainkaan. Selkäpiitä karmii pelkkä ajatuskin.
Onneksi pääsen vihdoin viettämään iltaa lasteni kanssa. Ei perkele, pomo soittaa ja käskee ylitöihin! En halua, mutta pakko se on vääntäytyä työmaalle. Potkuja ei ole varaa ottaa, sillä kukapa palkkaisi enää yli 35-vuotiasta melkein-eläkeläistä uusiotöihin. Korkeintaan tukitöitä voisi saada, ja siinähän sitä sitten olisikin loppuelämä piloilla pankin käydessä kimppuun. Parempi olla varovainen.
Ihan kivaa tämä elämä silti on. Hyviäkin puolia löytyy: ei ole riesaa kesämökistä, autosta eikä muusta maallisesta. Ei tarvitse pelätä lentokoneen putoamista ulkomaanmatkalla, sillä ulkomaanmatkoja ei sattuneesta syystä tule tehtyä. Lisäksi saan tukea nykyistä työnantajaani vahvalla panoksellani, mikä on varmasti yhteiskunnallisesti hyvä juttu.
Yök, suussa maistuu kakka. Se ei lähde kuin sitkeällä hampaanpesulla, ja sitten koittaakin jo huominen..
Voisi mun pomoni olla huonompikin. Se nimittäin pyyhkii huolellisesti "asioilla" käydessään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Päivän paras.
YES