Voiko herkkutatin madot ja kolot syödä?

Hei,
kuinka kriittisesti madot ja madon tekemät kolot sienessä pitäisi ottaa pois. Saimme sienestäjäkumppanini kanssa viime viikonlopulla n.20 kiloa herkku ja mannynherkkutatteja eteläsuomesta.
Perattuamme ne ja poistettua kaikki madon tekemät jäljet jäi lopulta vain 2 kiloa priimaa sienipalaa. Onhan tuokin määrä hyvä ja varsinkin keruun päätteeksi tekemässämme risotossa pieni määrä tatteja maistui taivaalliselta!

Onko tämänlainen perkaaminen turhan tarkkaa touhua ja sienten tuhlaamista? Mitä madot oikeasti aiheuttavat, eli onko niistä jokin vaara ihmiselle vai voiko pienet lihapalat syödä sienen mukana kertomatta niistä toisille?
Kuulisin mielelläni konkareiden kokemuksia, että mikä on käytäntönne ja mikä virallinen ohje?
Toiseksi kysyisin, milloin on paras aika mennä tattimetsään jotta matoja ei olisi tullut sieniin näin paljon? etukäteen vastauksistanne kiittäen
3023361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

ja onko matojen pois ottamisessa jotain kikkaa muuten kuin leikkamalla suuri pala pois?

Äänestä

No eihän ne madot tietenkään myrkyllisiä ole, että jos teitä ei haittaa niin syökää vaan. Mutta luulen, että toisille kertomatta jättäminen ei ole viisasta. Sanomista tulee varmasti, jos asia joskus paljastuu.

1Äänestä
  • voi tulla.

    Äänestä

Kun tatteja kerätään vientiin tonneja parhaina syksyinä, niin ne pakastetaan ja viedään ulkomaille, esim Italiaan. Sinne menevät toukkineen päivineen, kuka niitä putsaisi ja mitä jäisi jäljelle. Ei niistä pikkumadoista ole haittaa, syö jos sisua riittää.

Äänestä

Sienestän niin maan perusteellisesti!

Näin olen toiminut jo yli 30 vuotta!
(Tämä on tietysti ei oikein jonkun mielestä...)

Poimin napakan oloiset ja jopa koloisetkin tatit.

Kotona perkaan sienet aika pian eli heti.
(En jätä esim. jääkaappiin huomiseksi.)

Kopsautan sienen jalkaa korin kylkeen.
Sutasen roskat pois...
.... mullan ja hiekan harjaan tarkkaan pois.
(Sieniveitsessä on toisessa päässä suti viritettynä.)

Limaantuneet ja kosteat syömäreiät poistan paloitellessa.
(Muuten ei pikku matoja kannata etsiä.)

Sopivan kokoisia paloja kun pilkkoo ja
kuljettaa veitsen terän "Madonreiän" läpi,
niin kukaan ei tule valittamaan matosista.

Heltat pois jos ne on ihan kosteaksi syöpyneitä.
Pienet painumat eivät haittaa...

Jos elvistellä haluaa, niin voi leikata jalat ja lakit vaikka "kuorettomiksi",
mutta se ei ole enää sieniruokaa...
Se on gurmee snobbailua.

Paistan pannussa kosteuden pois ja pakastan annospusseihin.
Siitä saa soosin, keiton ja lisukkeen tahtoessaan.

Kuivausta pidän työläämpänä.

1Äänestä

Kerran kokeeksi suht matokoloisen tatin laitoin vähän pienennettynä roikkumaan. Sieltä alkoi putoilla matoja, sellainen viitisenkymmentä kaikkiaan. Jos ei madot haittaa niin syömään vaan :)

Äänestä

Siis sulle jää sienistä 10 % käteen perkaamisen jälkeen! Mulle jää yleensä 80-90 % jos nyt voi laskea kun sienestän niin harvoin mutta siis aika yllättävä tuo sinun hävikkisi.

Äänestä

Taitolaji jos osaa syödä kolot!

Äänestä
  • Kolot pitää ottaa pois ennen syömistä. Silloin tulee suurempi kolo, joka on maukkaampi!

    Äänestä

haitula1

Äänestä

Kyllä, madoista saa vain enemmän proteiinia.

Äänestä

Voi matoja ja koloja syödä herkkutatista

Äänestä

Madonkakan maun saa pois lisäämällä runsaasti mausteita.

Äänestä

syömisestä ei tuu vatta kyllä ihan heti täyteen,,,kokemusta on:).

Äänestä

kaikkia sieniä ja matoja voi syödä,usempia vai yhden kerran.

Äänestä

En koskaan kanna perkaamattomia sieniä kotiin. Tatin tuntee päältä, onko se kiinteä vai pehmeä, pehmeitä en poimi. Kiinteästä katkaisen varren tyven, jos on matoinen, katkaisen lisää, joskus varressa on toukkia, mutta lakki on ehjä. Jos lakissakin näkyy koloja enemmän, halkaisen sen ja leikkaan toukkaisen kohdan pois, lähes terveet osat laitan koppaan. Kotona ei ole muuta kuin paloittelu ja kiehautuksen jälkeen pakkaseen.

Äänestä
  • Tattejahan ei kiehauteta vaan käytetään pannulla ja pakastetaan omassa liemessään.

    Äänestä

Voiko reikäleivän reiän syödä?

Äänestä
  • Juu juu juustossa löytyy myös koloja.

    Äänestä

Ei oo pakko poimii matosia jos ei taho.

Äänestä

En lähtisi riitelemään tatista madon kanssa,mutta jos tatissa on vain pisteitä ,siis madon mentyä siitä ja hylänneen tatin,sen voi käyttäää,eikä ole vaarallista.varsinkin jos sieni on pieni.Isossa sienenssä olevat madot reijät eivät houkkutele,ja suosittelen heittämään pois :) Punikkitatit ovat usein puhtaista,herkkutatit myös.onneksi metsässä on paljon sieniä ja mato syököön omansa ja me ihmiset omamme :) maukkaita sieniherkkuja sinulle :)nyt just on oikea aika liikkua metsässä,tai oikeestaan elokuunlopussa ne oli parhaimillaan.Suppilovahveroita löytyy ihan pakkasiin asti:)

Äänestä

Madot pitävät sienistä, kuten ihmisetkin. Minä poimin mieluiten sienet pieninä, isoja ja oikein matosia en edes huoli. Pieniin sieniin eivät välttämättä madot ole ehtineet vielä luikerrella. Sienet pitäsi perkata jo metsässä. Turhaan niitä matoja kotiin kantaa. Poimin sienen. Harjaan siitä roskat. Ei vie aikaa montaa sekuntia. Tarkastan madot ja jos madon syömiä kohtia on, leikkaan ne pois. Tämä kaikki vie aikaa vain pikkuhetken, mutta säästää selkää ja muuta vaivaa.

En punnitse sieniä metsässä, joten en tiedä olenko poiminut 20 kiloa ja vienyt kotiin sitten vain pikkukorillisen.

Ihme poimintaa aloittajalla. Madot ja madonsyömät alueet pitää leikata sienistä pois. Sehän on selvää.

Äänestä

On erittäin vähän syömistä, sanoisinpa ettei mitään. Kuka madoista tykkää, niin siitä vaan popsimaan.

Äänestä

Hei kaikki

söibn madot ja heitin saastaiset SernoBill-sienet menemään.
TOUKAT ON HYVIÄ!

Äänestä

Kolojen syöminen on taitolaji. Kerran yritin, mutta haukkasin tyhjää.

Äänestä

Aikoinaan äitini paloitteli sienet vesiastiaan ja odotteli muutaman tunnin, kunnes kuolleet madot ja pikkuroskat nousivat pintaan, josta ne oli helppo poistaa. Käyköhän tämä ohje kaikille sienille? Entä pitäisikö eri lajit pitää erillään liottaessa?

Äänestä
  • ei kaikia sienilajeja tarvitse liottaa

    Äänestä

Ei muutama madon reikä tatista tee myrkyllistä,mausteenahan ne vaan ovat.Ei niistä salmonellaa saa.

Äänestä

Alkoikin kiinnostaa tuo matojuttu enemmän kun muistin että pilaantunutta ruokaa ei pidä syödä vaikka keittäisi bakteerit kuoliaaksi, koska bakteerit on jo aiheuttaneet jotain myrkkyjä ruokaan jotka ei lähde kypsentämällä. Siis tekeekö sienten madot samaa? Mutta kyllähän jotkut alkuasukkaat syö isoja toukkiakin raakana joka päivä. Vatuissakin on matoja, saattaa tulla jopa elävänä syötyä joskus.

Äänestä

Roomassa herkkukaupassa myytiin kuivattuja herkkutatteja; aika reikäisiltä näytti.
Itse en ainakaan salaattin laita tuoreita herkkutatteja, joissa on toukan reikiä.
Reikiin on munittu ja lämpimässä ilmestyy paljon pieniä toukkia, jotka kiemurtelevat inhottavasti. Sen vuoksi ne kannaataakin kuivata tarpeeksi kuumassa, jotta sieneen mahdollisesti munitut munat tuhoutuvat, jos ei halua perustaa toukkafarmia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ahne sienestäjä kirjoitti:

Hei,
kuinka kriittisesti madot ja madon tekemät kolot sienessä pitäisi ottaa pois. Saimme sienestäjäkumppanini kanssa viime viikonlopulla n.20 kiloa herkku ja mannynherkkutatteja eteläsuomesta.
Perattuamme ne ja poistettua kaikki madon tekemät jäljet jäi lopulta vain 2 kiloa priimaa sienipalaa. Onhan tuokin määrä hyvä ja varsinkin keruun päätteeksi tekemässämme risotossa pieni määrä tatteja maistui taivaalliselta!

Onko tämänlainen perkaaminen turhan tarkkaa touhua ja sienten tuhlaamista? Mitä madot oikeasti aiheuttavat, eli onko niistä jokin vaara ihmiselle vai voiko pienet lihapalat syödä sienen mukana kertomatta niistä toisille?
Kuulisin mielelläni konkareiden kokemuksia, että mikä on käytäntönne ja mikä virallinen ohje?
Toiseksi kysyisin, milloin on paras aika mennä tattimetsään jotta matoja ei olisi tullut sieniin näin paljon? etukäteen vastauksistanne kiittäen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu