Olen alkanut viime aikoina epäillä, että sairastan mahdollisesti ADD/ADHD:ta. Olen n. 30 v., ja koko ikäni ollut huono keskittymään asioihin. Koulussa olin "tasapaksu" suorittaja, en juurikaan saanut huonoja numeroita mutta en tosin hyviäkään. Paremmin olisi varmasti mennyt, jos olisin keskittynyt siihen mitä minulle opetettiin, mutta yleensä ajatus lähti oppitunneilla harhailemaan minne sattuu.
Mitä vähemmän kiinnostava aihepiiri, sitä vaikeampi on keskittyä asiaan. Keskittyminen lipeää huomaamattomasti, vaikka kuinka aktiivisesti yrittää pinnistellä. Opiskeluni laahaavat pahasti aikataulusta jäljessä asioiden loputtoman lykkäämisen ja huonon keskittymiskyvyn vuoksi. Gradun tekeminen (ollut työn alla jo 2.5 vuotta) on yhtä helvettiä kun tehokas toiminta-aika on yhteensä n. puoli tuntia päivässä. Usein huomaan kesken artikkelin lukemisen vain tuijottavani paperia ja ajattelevani ihan jotain muuta. Mielestäni yritän kuitenkin keskittyä niin hyvin kuin vain kykenen, mutta päässä "vaihtuu kanava" aivan huomaamatta.
Olen aina ollut "unelmoija". Melko usein keskusteluissa huomaan unohtaneeni mitä toinen sanoo, kun keskittyminen aiheeseen lipsuu. Mieli lähtee lentämään jonnekin hevon kuuseen ja joudun kysymään "anteeksi, mitä sanoitkaan äsken?".
Harrastuksia on kaikenlaisia, mutta kaikille niille on yhteistä, että jätän asiat yleensä puolitiehen. Mm. lapsena harrastin lennokkeja, joista suurin osa jäi keskeneräiseksi. Muutaman sain rakennettua lentokuntoon, mutta useimmiten innostuin jostain uudesta ja edellinen jäi puolivalmiiksi.
Toisaalta joissakin harvoissa, todella mielenkiintoisissa asioissa pystyn puurtamaan keskittyneesti useita tunteja! Tehtävän vaikeus ei yleensä merkitse mitään, jos olen aidosti kiinnostunut siitä. Ikävä kyllä työelämässä tuskin kaikki tehtävät tulevat olemaan niin paljon kiinnostavia, että voisin suorittaa ne loppuun asti onnistuneesti. Odotankin kauhulla sitä kun lopulta pääsen yliopistosta eroon ja hankin säännöllisen työn. Pelkään, että tylsien ja epäkiinnostavien työtehtävien kohdalla viivyttelen ja olen kykenemätön keskittymään asiaan. Joka tietenkin aikanaan johtaa potkuihin.
Aloin miettiä ADD:n mahdollisuutta vasta n. vuosi sitten. Sitä ennen minulla oli vain stereotyyppinen kuva sairastavasta henkilöstä: hyperaktiivinen, jatkuvasti äänessä oleva impulsiivinen energiapakkaus. Itse olen aina ollut hieman varautunut ja hiljainen tyyppi, joten en koskaan vakavasti ajatellut mahdollisuutta. Kun perehdyin tarkemmin oireisiin, niiden osuvuus tuli melkoisena yllätyksenä minulle.
Viime syksynä otin asian puheeksi minua hoitavan psykiatrin kanssa. Minulla on ollut vuosikausia masennusta ja paniikkikohtauksia, joita on yritetty hoitaa mielialalääkkeillä melko huonoin tuloksin. Tapaamiset psykiatrini kanssa ovat olleet 15-20 minuutin pituisia reilun kahden kuukauden välein, jolloin olemme keskustelleet lyhyen aikaa siitä millainen vointini on ollut ja hän on uusinut reseptini.
Hänen mielestä minulla ei ole ADD:ta, ja että oireeni johtuvat masennuksesta. Sen verran hän kuitenkin suostui kuuntelemaan, että vaihdoimme SSRI-lääkkeistä Voxraan (bupropioni), jota käsittääkseni käytetään masennuksen hoidon lisäksi myös ADD-lääkkeenä. Hoito tuntui tehoavan aluksi parin-kolmen kuukauden ajaksi, mutta olen hiljalleen vajonnut samalle tasolle ennen lääkkeen vaihtamista. Paljon halvemmaksi tulisi syödä sokeripala aamulla tämän pillerin sijaan. Vaikutus olisi jotakuinkin sama.
Kannattaako minun yrittää hakea jonkin toisen lääkärin mielipidettä? Henkilökohtaisesti nämä oireeni tuntuvat käyvän aika hyvin yksiin ADD:n oireiden kanssa ja ne haittaavat merkittävästi suoriutumistani yliopistossa ja työelämässä.
Psykiatrin mielipide: ei ole
10
549
Vastaukset
- 0465022006
Kerron sinulle salaisuuden. Et voi sairastaa ADD:ta tai ADHD:ta, koska kumpikaan ei ole sairaus.
"Hoito tuntui tehoavan aluksi parin-kolmen kuukauden ajaksi, mutta olen hiljalleen vajonnut samalle tasolle ennen lääkkeen vaihtamista. Paljon halvemmaksi tulisi syödä sokeripala aamulla tämän pillerin sijaan. Vaikutus olisi jotakuinkin sama."
Ym. kokemuksiisi liittyen kannattaa tutustua tähän heppuun. Silmäsi saattavat aueta.
www.psychology.uconn.edu/people/Faculty/Kirsch/Kirsch.html- banaalikärpänen
"Kerron sinulle salaisuuden. Et voi sairastaa ADD:ta tai ADHD:ta, koska kumpikaan ei ole sairaus."
Joo ei kiitos taas tätä.
"Ym. kokemuksiisi liittyen kannattaa tutustua tähän heppuun. Silmäsi saattavat aueta."
On ollut hyvin tiedossa masennuslääkkeiden rajallinen teho jo vuodet.
En tullut tänne jauhamaan mistään masennuslääke/ADHD -salaliitoista. Kyse on nyt mulla siitä että näiden oireiden (olkoon mulla ADD tai ei) vuoksi asiat ei pysy enää hallussa ja se haittaa oikeasti mun elämää.
- banaalikärpänen
Pääsi vielä unohtumaan (anteeksi tahaton huumori). Voiko oireisiin liittyä myös huonomuistisuus? Lyhytkestoinen muisti on mulla ollut huono todella kauan (n. 10 vuotta). Epäilin aluksi SSRI-lääkitystä, mutta nyt Voxran käytön aikana (ja aikoina jolloin olen ollut ilman mitään masennuslääkitystä) tilanne ei ole muuttunut suuntaan tai toiseen.
- 0465022006
Ensimmäisenä suljettakoon pois kaikki ADHD-hömpötys, se ei ole syy. SSRI:t taas aiheuttavat tunnetusti monille keskittymisvaikeuksia sekä muistiongelmia, varsinkin lähimuistin kanssa. Muistin palautuminen voi kestää useita kuukausia SSRI-käytön lopettamisesta. Toisaalta, koska olet jatkanut suoraan bupropionilla, en osaa arvioida lainkaan miten muisti ja keskittyminen kohenisivat. Alla ote Voxran potilasohjeesta, jossa mainitaan mahdollisina haittavaikutuksina sekä muistihäiriöt että keskittymisongelmat. Tässä vielä linkki ohjeeseen www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=23498.
PAKKAUSSELOSTE: Tietoa käyttäjälle - Voxra 150 mg ja 300 mg depottabletit
Melko harvinaisia haittavaikutuksia
Näitä voi olla enintään yhdellä sadasta:
* masentuneisuus (ks myös kohta 2 Ole erityisen varovainen Voxran suhteen - Itsemurha-ajatukset ja depression paheneminen)
* hämmentynyt olo
* keskittymiskyvyn puute
* sydämen nopealyöntisyys
* painon lasku
Harvinaisia haittavaikutuksia
Näitä voi olla enintään yhdellä tuhannesta:
* tajuttomuus-kouristuskohtaus
Hyvin harvinaisia haittavaikutuksia
Näitä voi olla enintään yhdellä 10000:sta
* sydämen tykytykset, pyörtyminen
* nykimiset, lihasten jäykkyys, hallitsemattomat liikkeet, kävely- tai koordinaatio-ongelmat
* levottomuus, ärtyneisyys, vihamielisyys, aggressiivisuus, erikoiset unet, puutuminen tai tunnottomuus, muistihäiriöt... - banaalikärpänen
0465022006 kirjoitti:
Ensimmäisenä suljettakoon pois kaikki ADHD-hömpötys, se ei ole syy. SSRI:t taas aiheuttavat tunnetusti monille keskittymisvaikeuksia sekä muistiongelmia, varsinkin lähimuistin kanssa. Muistin palautuminen voi kestää useita kuukausia SSRI-käytön lopettamisesta. Toisaalta, koska olet jatkanut suoraan bupropionilla, en osaa arvioida lainkaan miten muisti ja keskittyminen kohenisivat. Alla ote Voxran potilasohjeesta, jossa mainitaan mahdollisina haittavaikutuksina sekä muistihäiriöt että keskittymisongelmat. Tässä vielä linkki ohjeeseen www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=23498.
PAKKAUSSELOSTE: Tietoa käyttäjälle - Voxra 150 mg ja 300 mg depottabletit
Melko harvinaisia haittavaikutuksia
Näitä voi olla enintään yhdellä sadasta:
* masentuneisuus (ks myös kohta 2 Ole erityisen varovainen Voxran suhteen - Itsemurha-ajatukset ja depression paheneminen)
* hämmentynyt olo
* keskittymiskyvyn puute
* sydämen nopealyöntisyys
* painon lasku
Harvinaisia haittavaikutuksia
Näitä voi olla enintään yhdellä tuhannesta:
* tajuttomuus-kouristuskohtaus
Hyvin harvinaisia haittavaikutuksia
Näitä voi olla enintään yhdellä 10000:sta
* sydämen tykytykset, pyörtyminen
* nykimiset, lihasten jäykkyys, hallitsemattomat liikkeet, kävely- tai koordinaatio-ongelmat
* levottomuus, ärtyneisyys, vihamielisyys, aggressiivisuus, erikoiset unet, puutuminen tai tunnottomuus, muistihäiriöt...Vuosia sitten kirjoittelin viimeksi Suoli24 foorumeille, ja tulin siihen tulokseen että täällä ei saa mitään järkevää keskustelua mistään aiheesta aikaiseksi. Trollausta ja asian vierestä jauhamista vain.
Todistit, että tämä paikka ei ole parantunut pätkääkään siitä. Pitääpäs sitten kysellä jostain, missä on asiallisempaa keskustelua. - 0465022006
banaalikärpänen kirjoitti:
Vuosia sitten kirjoittelin viimeksi Suoli24 foorumeille, ja tulin siihen tulokseen että täällä ei saa mitään järkevää keskustelua mistään aiheesta aikaiseksi. Trollausta ja asian vierestä jauhamista vain.
Todistit, että tämä paikka ei ole parantunut pätkääkään siitä. Pitääpäs sitten kysellä jostain, missä on asiallisempaa keskustelua.Ole hyvä vain. Kokeile ehkä jotakin terapiaa ja jotain rentouttavaa toimintaa, joka kehittää keskittymiskykyä, esimerkiksi meditointia tai vastaavaa. Niistä voisi olla todellinen apu toisin kuin noista aineista mitä tällä hetkellä vetelet.
0465022006 kirjoitti:
Ole hyvä vain. Kokeile ehkä jotakin terapiaa ja jotain rentouttavaa toimintaa, joka kehittää keskittymiskykyä, esimerkiksi meditointia tai vastaavaa. Niistä voisi olla todellinen apu toisin kuin noista aineista mitä tällä hetkellä vetelet.
Sori nyt vaan, mutta yksinkertanen totuus on, ettei ADHD tyyppi yksinkertasesti pysty millään lailla rentoutuun meditoidessa, eikä edes meditoimaan. Tollanen "normaali ihmisen" rentouttava toiminta on ADHD-tyypille kaikkein ahdistavinta ja hermostuttavinta toimintaa. ADHD tyyppi rauhottuu esim. kun se kattelee tv:stä jotain action-leffaa täysillä. Ärsykkeet on rentouttavia ADHD-tyypin mielestä ei hiljaa paikallaa istuminen.
EHDOTTOMASTI MEET OIKEAN ALAN LÄÄKÄRILLE DIAGNOSOITAVAKSI!!!! Psykiatri EI ole oikea henkilö ottamaan tähän asiaan mitään kantaa, saatika sitten diagnosoimaan mitään. Mikäli ko. psykiatri olisi ammattitaitoinen ja haluaisi oieasti auttaa sinua, niin hän olisi heti ohjannut sinut oikean alan lääkärille kokeisiin ja kertonut ettei hän ole millään lailla oikea taho ottamaan kantaa, lääkkeistä puhumattakaan!!!
Lääkkeistä sen verran, että jotkut masennuslääkkeet menevät hieman päälleikkäin ADHD-lääkkeiden kanssa, mikä käytännössä tarkoittaa että esim. Voxtra-masennuslääkettä EI voi käyttää samaan aikaan ADHD-lääkkeiden kanssa, jossa ne reagoivat yhdessä, esim. nostamalla tai laskemalla lääkkeiden toimivuutta tai jollain vakavammalla haittareaktiolla, kuten sydänkohtaus. Tämän takia nämä päällekkäin keskenään osittain menevät lääkkeet saattavat hetkellisesti auttaa ADHD:seen. Lähinnä tämä tapahtuu siksi, että monen tälläisen masennuslääkkeen haittavaikutuksina on ADHD:n oireet ja kun niitä ottaa ADHD:ta sairastava, niin ne kääntyvät päälaelleen ja toimivat lähinnä enemmän myötävaikuituksina kuin haittavaikutuksina ja ajan myötä heikkenevät, kun kropan toleranssi nousee. Samasta syystä ADHD-lääkkeet rauhoittavat ainostaan ADHD:ta sairastavia ja muut menevät niistä ihan sekaisin ja kierroksille.
95% mahdollisuudella sulla ei ole ADHD:ta eikä ADD:ta. Mutta jos oikeasti haluat varmuuden asiaan, niin sinun pitää kääntyä NEUROPSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIN puoleen. Psykiatri, neurologi ja neurologian lääkäri, ovat täysin väärän alan lääkäreitä tässä asiassa, vaikka niiden tittelit samalta kuullostavatkin. Neuropsykiatrian erikoislääkäreitä löytyy ainakin sairaaloiden neuropsykiatrian poliklinikoilta.
Ja kaikille teillä ääliöille, jotka täälä jauhatte ettei ADHD olisi sairaus, niin miksi se löytyy täältä sairauksista? Ja miten teistä kukaan ikänä onistui löytämään tänne, kun ADHD löytyy neurologisten SAIRAUKSIEN alta? Oikea osoite valittaa olisi ennemminkin Suomi24-palvelun asiakaspalvelu. Kertokaapa kantanne heille, jotta he voivat siirtää ADHD:n "oikean" otsikon alle, niin "me tyhmät emme mene halpaan ja luule, että ADHD olisi sairaus"
Mielellään voisitte myös kertoa, että mitä todisteita teillä väitteestänne on? Onko teistä kukaan neuropsykiatrian alalla?- 31313131
Tuo sokeripala viittaa julkiseen sektoriin eikö vain.
Selviä nyt ainakin millä perusteella sinut valikoitiin
ankaran seulan läpi vihdoin erikoislääkärille!
Sen kuuluu testein selvittää onko vai eikö ole eikä
lausua summan mutikassa jotain, pahaa tekevän
stimuhoidon lyttäämiseksi, viitaten kintaalla gradullesi.Jos tarkotit mua 31313131, niin en mää joutunu minkäänlaiseen valikointiin enkä meneen minkää seulan läpi. Toisen sairauden takia olin hoidossa toisella saman sairaalan poliklinikalla ja lääkäri ihan itte vaan ilmotti, että mulle tulee postissa aika neuropsykiatrian erikoislääkärille. Ennen sitä eri alan lääkäri oli sanonu, että mulla vois olla ADHD, minkä mää itte kielsin kokonaan. En itte ees hirveemmin halunnu mennä ADHD tutkimuksiin, mutta ajattelin että samapa se kun muutenkin tuli juostua sairaalassa mm. kipupoliklinikalla.
Ton toisen sairauden takia oon ollu yli 6 vuatta sairauslomalla ja sen takia tavannu reilun 30 lääkäriä ja todennu että hyvää ammattitaitosta lääkäriä on todella vaikee löytyy, koska tosta määrästä mun vaatimustason on ylittäny vaan 5 lääkäriä. Ja koska niistä 4 on sattunu oleen erikoislääkäreitä, niin en suostu enää menee muille kun erikoislääkäreille. Kyllä ainakin mää oon saanu aina lähetteen suht helposti lääkäriltä millon mihkäkin oon vaan tarvinnu ja osan niistä oon itte ilmottanu, että mihin omasta mielestäni ja kenelle tarvin lähetteen.
Nää lähetteitä kirjottaneet lääkärit ei ollu kuitenkaa mitää "joo joo miehiä" eikä mitää helposti kiusattavia, jokka vaan kiltisti kirjottais kaiken mitä asiakas käskee, koska sellaset lääkärit on musta ammattitaidottomia. Mää nyt vaan osaan vaatia tiettyä tasoo ja osaan myös hyvin perustella syyt, miks tarvitten lähetteen. Tässä on kyse omasta terveydestä ja se on niin tärkee asia, että sen eteen on käytettävä niin omaa maalaisjärkee kuin uskaltaa vaatia hyvää hoitoo.
Mun mielestä lääkärit ei oo mitää jumalia, vaan niitten pitää omalla toimintatavallaan todistaa olevansa ammattitaitosia, ainakin minä olen oppinut tunnustamaan ammattitaitoiset ja "no oon vaan töissä täälä eikä tänäänkää oikee kiinnosta, tossa on masennuslääkkeitä, ku oot vähä surullisen olonen, kun sulla on kurkku kipee"-lääkärit.
Käytöstavatkaan ei mulle merkkaa läheskää niin paljon kun ammattitaito, koska en oo tullu lääkärille palveltavaks vaan parannettavaks. Suurin osa ihmisistä, jotka minä tunnen ei yksinkertasesti uskalla vaatia parasta mahdollista hoitoo, sillon kun sairaus alkaa olla angiinaa vakavampi, jollon ei itte tiä, että mitä lääkettä tarvis tai ei edes tiä, että mikä vaivaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009