Allerginen puulle?

Saan asunnossani jatkuvasti allergisia oireita. Huomasin oireiden vähentyvän kun laitan ikkunan kiinni. Ikkunat ovat puiset ja välissä on puiset sälekaihtimet joista tulee todella pistävä puun tuoksu varsinkin kun aurinko niitä lämmittää. Onko mahdollista olla ikkunankarmeille / sälekaihtimille allerginen!?

En tiedä enää mille muullekaan olisin allerginen. Seinät ovat betonia. Siivoan useasti. Ei ole lemmikkejä. Elän siististi. Järki tässä menee kun jatkuvasti kipeä ja flunssainen olo kotona ja silmät kirveltää. Olo paranee kun pääsen pois asunnosta jo ihan 15 minuutin jälkeen. Reagoin siis todella voimakkaasti.

Voiko liiallinen hiilidioksidi ilmassa aiheuttaa moisia oireita?
102674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No herranjestas, kämppäsi on homeessa, etkö ole tullut ajatelleeksi?
Betoniseinissä viihtyy monet mikrobit, esim. sädesienet tosi hyvin. Lisäksi kivimateriaaleilla on ihan omat homelajinsa. Ja esim. ikkunoiden tiivistämisessä käytetyssä silikonissa. Viimeksi eilen olin elementtirakenteisessa kerrostalossa, jossa sain homeperäiset huimausoireet parissa minuutissa. Ja kun olet altistunut homeelle, myös monet muut kemialliset yhdisteet alkavat ärsyttää, kuten esim. ties millä kemikaalilla käsitellyt sälekaihtimet. Aloita siitä, että että heität sälekaihtimet menemään ja pidät ikkunoita auki mahdollisimman paljon.
Sitten ryhdyt etsimään uutta asuntoa.
Ai niin, jos asut uudessa talossa, tilanne on todennäköisesti vielä pahempi, nykyään kun eristevillat uitetaan huolellisesti sateessa rakentamisen aikana.

Äänestä

Ei täällä haise home. Tunkkainen ilma kyllä on kun ei ilma vaihdu oikein tarpeeksi. Olen tutkinut tuota betoniseinää niin on siinä jotain kosteusvaurion jälkiä mutta ei siinä pinnalla ainakaan mitään kasva ja vaikka kuinka nuuhkin naama seinässä kiinni ei tule mitään oireita. Saattaapi olla että lentää ne sälekaihtimet metikköön.

Tämä on tällainen 60-70 luvulla rakennettu kerrostalo.

Äänestä

Kaikki homeet eivät haise. Eivätkä erotu näkyvänä kasvustona. Tai kasvusto voi olla jossain seinärakenteen sisällä. Kastunut gyprock on kaikkein pahin kasvualusta. Mutta juuri sen tyyppinen home ei juurikaan haise.
Jo se että aistinvaraisesti tuntee ettei ilma vaihdu kunnolla, tarkoittaa kosteusrasituksen lisääntymistä. Näistä ei valitettavasti ole poikkeuksia.

Äänestä

Järkevää kai olisi mennä ensin testeihin ja alkaa muuta vasta sen jälkeen.

Äänestä
  • Puille ollaan allergisia yleensä vain siitepölynä. Muille puuallergioille ei ole testejä.
    Homeet vaikuttavat erittämiensä myrkkyjen kautta, kyseessä on myrkytys eikä allergia. Harvat ovat homeille allergisia. Testeistä ei siis ole apua.

    Äänestä

  • 2+13 kirjoitti:

    Puille ollaan allergisia yleensä vain siitepölynä. Muille puuallergioille ei ole testejä.
    Homeet vaikuttavat erittämiensä myrkkyjen kautta, kyseessä on myrkytys eikä allergia. Harvat ovat homeille allergisia. Testeistä ei siis ole apua.

    Ainakin minä olen homesienille.

    Äänestä

  • 2+13 kirjoitti:

    Puille ollaan allergisia yleensä vain siitepölynä. Muille puuallergioille ei ole testejä.
    Homeet vaikuttavat erittämiensä myrkkyjen kautta, kyseessä on myrkytys eikä allergia. Harvat ovat homeille allergisia. Testeistä ei siis ole apua.

    Minä olen huomannut olevani allerginen ainakin koivupuulle ja mahdollisesti myös kuusipuulle. Tuoreesta koivusta saan oireita, jos vaikka klapeja teen.

    Äänestä

No, irroitin nyt ainakin sälekaihtimet ikkunan välistä kuumentumasta. Se minkä huomasin niin sälekaihtimista oli ainakin maalit haalenneet kovan kuumuuden vuoksi. Enkä tiedä millä maaleilla tuollaiset jyskin kirsikka"puu" sälekaihtimet on maalattu. Ainakin tuoksuivat kovin pistävälle kun ne lämpeni / oli kostea keli. Myös ikkunankarmit tuoksuu pistävälle. Niistäkin on pihkat valuneet ulos kun on niin kuumaa eli ovat vissiin mäntyä tai jotain? Mutta ei tuosta betonista mitään tule. Kyllä tämä nyt tuntuisi liittyvän tuohon ikkunaan jotenkin ja sieltä tulevaan pistävään hajuun. Joku röörejä ärsyttää suunnattomasti. Tarttis vaan löytää että mikä sen aiheuttaa.

En tiedä sitten. Voi olla että nuo puurakenteet vaan kuumenevat niin paljon tällaisella aurinkoisella kelillä että päästelevät sitten jotain höyryjä pihalle jotka sitten nokkaa ärsyttää. Turhauttavaa. Varsinkin kun kämppä tosiaan on rakennettu kohti aurinkoa että tänne paistaa lähes 24/7.

Toki sisälämpötilakin on pahimmillaan jopa yli 29 astetta että saattaa olla että jo siinä vaiheessa alkaa tämä ikean ihmepöytäkin päästelemään jotain huuruja pihalle ja lattiamatto myös.

Ei se kai loppupeleissä paljoa vaadi että allerginen jotain reaktioita saa. Kemikaaleja on nykyisin maailma täys. Ihmetyttää vaan kun voin olla vaikka missä vanhassa ladossa tai mökissä ettei tule oireen oiretta ja kesäisin voin juoksennella vaikka ilman allergialääkkeitä enkä siltikään koe tällaista pistelyä poskionteloissa.

Äänestä
  • Tämän jutun juoni on juuri se, että myrkytys ei ole allergiaa.
    Jos hengität häkää, kuolet vaikka et olisi millekään allerginen.
    Homeet tuottavat samoin esim. vahvoja hermomyrkkyjä. Eikä niiltä kukaan ole turvassa, vaikka kuinka vahvaksi itseään kuvittelisi.
    Jos epäilet ikkunoita syylliseksi, katso onko niiden tiivistämiseen käytetty silikonia.
    Silikoni kelpaa hyvin ravinnoksi lukuisille mikrobeille. Entä tiivistenauhat, nekin voivat olla homeessa tai niiden muovi on hajoamassa?
    Jos tarkoitat matolla irtomattoa, etkä ole sitä pessyt, kemikaalipäästöjä on varmasti. Toinen ongelma voi olla muovimatto, joka vanhetessaan alkaa hajota pohjasta päin. Tuloksena on usein hieman kahvinporomainen tuoksu. Vanha muovimatto voi tietysti löytyä myös laminaatin alta.
    Luulen tietäväni tuon kaihtimien hajun. Halvat puutavarat. tehdään yleensä halvimmasta puulaadusta, joka sitten käsitellään jonkun kalliimman puun väriseksi. Jyskissä tuskin myydään oikeasta kirsikkapuusta tehtyjä kaihtimia

    Äänestä

Ikkunankarmit ne taitaa syylliset olla. niistä on maalit ja lakat lähteneet ties koska sitten ja haisevat tosi pistävälle ja niissä on pienen pieniä tummia täpliä siellä täällä. Ajattelinkin hakea tästä hiomapaperia ja lakkaa ja hion sen verran että tulee terve puu esiin. Meinaan oireet tulee heti kun ikkunan avaan ja mikäs sen kivempi kuin avoinainen ikkuna joka puhaltaa kaikki paskat sisälle. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AllerginenMies kirjoitti:

Saan asunnossani jatkuvasti allergisia oireita. Huomasin oireiden vähentyvän kun laitan ikkunan kiinni. Ikkunat ovat puiset ja välissä on puiset sälekaihtimet joista tulee todella pistävä puun tuoksu varsinkin kun aurinko niitä lämmittää. Onko mahdollista olla ikkunankarmeille / sälekaihtimille allerginen!?

En tiedä enää mille muullekaan olisin allerginen. Seinät ovat betonia. Siivoan useasti. Ei ole lemmikkejä. Elän siististi. Järki tässä menee kun jatkuvasti kipeä ja flunssainen olo kotona ja silmät kirveltää. Olo paranee kun pääsen pois asunnosta jo ihan 15 minuutin jälkeen. Reagoin siis todella voimakkaasti.

Voiko liiallinen hiilidioksidi ilmassa aiheuttaa moisia oireita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu