Hyvä että nykyään Haminaankin on ilmestynyt miehille vaimoja Suomen rajojen ulkopuolelta, sillä täällä onkin ollut vuosikymmenet niin sisäsiittoista porukkaa.
Muualta muuttaneena huomasi heti, kuinka ahdasmielisiä ja itseriittoista porukkaa tämä oli ja selvästi oli "piiri pieni pyörii".
Monikaan ei ole Kotkaa pitemmällä käynyt ja käytös sen mukaista.
Nämä ns. ihanat tuontivaimot tuovat uutta väriä ja verta Haminaan. Myös käytökseltään nämä naiset ovat ystävällisiä ja huomaavaisia toisia ihmisiä kohtaan.
Kielenkäyttökin sivistyneempää, eivätkä ole kateellisia ja pahansuopaisia muille naisille. Työpaikoilla tekevät työnsä ahkerasti ja nurisematta, joten miellyttävää olla tällaisen naisen työkaveri.
Muualta muuttaneena huomasi heti, kuinka ahdasmielisiä ja itseriittoista porukkaa tämä oli ja selvästi oli "piiri pieni pyörii".
Monikaan ei ole Kotkaa pitemmällä käynyt ja käytös sen mukaista.
Nämä ns. ihanat tuontivaimot tuovat uutta väriä ja verta Haminaan. Myös käytökseltään nämä naiset ovat ystävällisiä ja huomaavaisia toisia ihmisiä kohtaan.
Kielenkäyttökin sivistyneempää, eivätkä ole kateellisia ja pahansuopaisia muille naisille. Työpaikoilla tekevät työnsä ahkerasti ja nurisematta, joten miellyttävää olla tällaisen naisen työkaveri.
Vastaukset 75
Vanhimmat
...Haminassa, yllätys yllätys, puhuu venäjää. Kaikki.
On täällä tosi kauneita thaimaalaisia ym. naisiakin ei kaikki venäläisiä.
Henkilökohtaisesti en pidä venäläisistä, heillä on liian iso nenä minun makuuni, pidän pienestä nöpönenästä....
Maksullisen tuontivaimon saa juuri sellaisen kun itse haluaa ja on varaa.
Nooh, älä nyt yleistä. Sex-työläiset on oma ryhmänsä, enkä moiti heitäkään. Muutoin nuo Aasian tytöt on hyvin parisidonnaisia ja uskollisia
Rahaa nekin pyytää...halvenmaksi tulee kun jatkat runkkailuasi äitsyn peräkammarissa.
Onko käynyt mielessä,että joillakin on rahaa, tuloja ja tunteita sekä halua pysyvämpään ja miellyttävään suhteeseen ?
Reilu rakkauskauppa ja uusi elämäntilanne,johon kuuluu rahalliset myötäjäiset suvulle on hyvin rehellistä ja loogista.
Molemmat osapuolet ja toisen osapuolen sukukin siinä hyötyy
Vain kateelliset siinä kärsii..
Ymmärrän,että joillakin "halvenmaksi tulee kun jatkat runkkailuasi äitsyn peräkammarissa. "
Niillä säästöillä sitten voitte ostaa kerran kuussa pornolehden :)
Minä selailen sellaista nahkakantista ja elävää yhteistä tahdosta.
Kun taas suomalaiseen vaimoon ei juuri kenelläkään ole varaa.
olet varmaan niitä läski vatsaisia vanhoja pervo setiä jotka naivat pikkupojatkin ja aina kulkukoiriin asti bbhuuuhhaaa.
Onanointi on hyödyllistä.
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2013083017432652_se.shtml
Säästyy muuten rahaakin, kun ei tarvitse ostaa hanskoja talvella!
Suomalainen nainen tienaa omalla työllään ite elantonsa ja elättää siinä vielä luuseri ukonkin sivutyönään. Poikkeus työtä vieroksuvat naiset.
Nainen on naiselle susi Haminassa, ainakin jos ón kaunis ja suosittu.
Heti haukutaan h...
Uppista!
Haisee niin provolta kun vaan voi haista! Ei ainakaan tasapainoisen ihmisen kirjoittama kaikessa katkeruudessaan!
entä ne "tuontimiehet" on kaikensorttista ympärileikattua Tapolan mustaa makkaraa tarjolla suominaisille, on ruskeeta tummaa ja mustaa mistä valita?
siitä se geeniperimän sisäsiittoisuus ongelma ratkeaa, vielä kun saataisiin kansallispukuinen vähemmistö tähän aloittajan ihannoimaan kehitykseen, voisihan esim Miranda astua avioliiton satamaan vaikka Afrikansarvesta kotoisin olevan maahanmuuttajan kanssa, se vasta olisi toimenpide sisäsiittoisuuta vastaan ja todellista kansainvälistymistä (ehkä)
Suomalaisia syytellään milloin mistäkin kummallisista asioista muut saavat olla yleensä kaiken arvostelun ulkopuolella, mitä pahaa me olemme tehneet?
Tänne tunkevat näyttävät olevan etuoikeutetussa asemassa kantaväestöön nähden.
Niin että Waimot haetaan mutta miehet työntyvät tänne pakolaisstatuksella, vai miten se on?
Miina tule afrikasta ja raiska sinu valkoine iso vaimo pepuu ja naida tytto anal isol musta kjyrpalla
Taitaa olla se peräkammarien jooseppi, sieltä peräkylältä. Kuuleman mukaan et ole edes naista alastin nähnyt, sen koomin kun äitisi lakkasi käymässä saunassa kanssasi.
mie oon jamilahest
kuules oon kierätän haminalaisi huorii koko ikäni ja yh päälle nyt jo eläkkeellä ja tyydyn käteeni se ei maksa mitään ja saa milloin haluttaa.mut neecerit on animal.
No, hyvä ettet levitä hiviäsi - toki tuolla historiallasi senkin ehdit hankkimaan klamydian, tippurin, hepatiittien, kupan ja herpeksen ohella.
Vanha juttu.Fiksut toi ulkoa verovapaita autoja. Kaakonkulman aikuiset äiskienpojat toivat neuvostoliitosta käytöstä poistettuja h..ria lastensa kera. Toki kyse oli aidosta ja syvästä rakkaudesta...joka,kasmaar hiipui kunnes h.ro sai sinisen passin:D HEHHEHHEEEEEE
Olen nainen ja minäkin muualta muuttanut tänne perheineni aikoinaan ja kannatan todellaki uutta verta tänne tuppukylään. Alkuperäiset asukkaat kaikki ovat sukulaisia keskenään ja todellakin niin sisäsiittoista kuin olla voi. Muun maan kansalaiset ja miesten kuin naistenkin muun maan puolisot ovat vähän tätä pakkaa sekoittamassa.
Turha olla nykyaikana kateellinen ja haukkua sellaista ihmistä joka onnensa on muualta löytänyt. Jos jollakin on niin iso rahapussi, että maksaa niin sanotun tuontivaimon, niin hänen oma asiansa. Ja turha näitä naisia on rumilla nimillä nimeäminen, eihän niitä h.. olisi, ellette te miehet niitä naisista tekisi. Töpö sojossa juoksette ensin naisen perässä ja ellette saa, heti käytätte naisista rumaa nimeä.
Ketkä ovat seksityöläisiä, antakaa olla. Ei kai se teidän elämästänne ole pois ja sekin
lähtee suuresta kysynnästä ja siitä, että moni mies ei saa naista muuten. Kuka sen ammatinharjoittajaksi lähtee, takana saattaa olla aika järkyttävät taustat. Omaa kehoaanha he kauppaavat, ei niitten, jotka parjaavat heitä.
Tämä Hamina on niin pahansuopaisia ja kateellisia ihmisiä täysi, että hyvä vain kun tulee muitakin kulttuureita tänne, johan täällä paskaan tukehtuisi.
miä toin viipurist oikee nuoren hoikan girkkiisi pojan jota nyt jyystän koko rahan edestä kakkoseen ja se pärjäilee ihan omineen päivät kun olen töissä itse oon jo 61v ylipainoinen alkoholisoitunut mies mutta rahalla saa rakkautta.
Aika pahasti liioiteltu väite, että täällä satamakaupungissa olisi jotenkin sisäsiittoista ja kaikki sukua keskenään, jos verrataan esim. sisämaan pikkukyliin ja paikkakuntiin tuolla pohjoisempana.
Sitäpaitsi toisin kun on joskus luultu, niin uusimpien tutkimusten mukaan me suomalaiset olemme geneettisesti omalaatuisia muihin eurooppalaisiin verrattuna, mutta silti meidän GENEETTISET EROT OVAT SUURET. Eli olemme isolaatteja, mutta ei sisäsiittoisia.
Se on katsos paljon hyväksytympää, ellei jopa suotavaa tuolla etelässä naida serkkujaan ja miksei muitakin "rakkaita" perheenjäseniä , kun täällä vähemmän perinteiden ja uskonnon ehdoilla elävän metsäläiskansan keskuudessa.
Kyllä nämä tuntuvat olevansa sukua kaikki keskenään, kun kuuntelee työpaikallakin kaverin esittelevän muita sukulaisinaan.
Niin, kylhän niistä osa asuu sit Miehikkälässäkin....
Siitäköhän johtuu Haminalaisten kierous ja selkään puukotus, pelkäävät muualta tulleita ja siksi ovat ilkeitä?
Kauniit naiset ulkomailta tai muualta Suomesta, säilyy ihmisrotu puhtaampana.
Älähä jannu vedä viimeistä puhdasveristen linnaketta tähän, Miehikkälää. Haminalaiset epäsikiöt on ihan oma rotunsa.
Jos miehet ni saamarin tyhmiä, et antavat neuvostol naisten vedättää itteään, niin sitä turha valittaa.
Tyhmyydestä saa ite kärsiä.
SAIRASTA!!!!!!!!!
eli sinä menitkin veljesi kanssa salaa naimisiin.
Miksi ulkolaisia naisia, jotka muuttavat tänne käpylään haukutaan joka paikassa hu.....si? Mikä heidät eroittaa näistä ulkolaisista miehistä, joita ihaillaan vaan täällä?
Onko niin, että haminan naiset eivät siedä muun maan naisia siksi, kun ovat niin julmetun kateellisia heidän kauniista ulkonäöstään ja pelkäävät omien ukkojen juoksevan niitten perään? Tosi törkeää käytöstä, mutta eihän tyhmiltä voi muuta odottaa. Myös kaikki ukotkaan ei uskalla puolustaa näitä naisia, peläten omia pirttihirmujaan! Eipä keltään ole kielletty itsensä hoitaminen ja kaunistautuminen,
Tämä kylä on täysi epäsiistejä kaljaa litkiviä naisia, jotka viis veisaavat omasta ulkonäöstään ja ei sulatella niitä naisia ulkolaisia ja suomalaisia, jotka pitävät itsensä siisteinä. Näkeehän tuon kun menee Haminan karaokebaariin, siellä samat kaljaa siemailevat naiset näkevät punasta, kun paikalle ilmaantuu kauniisti pukeutunut ja muutenkin ilo silmälle oleva nainen.
suomalainen nainen on sänkyssä huonoimpia sex partnereita mitä tiedän maataan suu auki silmät kiinni ja kun kuollut.nylkytä sitä nyt kiimasena.venäläinen osaa ottaa miehen ja osaa temput.osaa suu seksin käyttää kättä osaa huuhhuu.suomalainen nainen syttyy vasta 1 promillen kännisssä ja silloin saa naapurin jormakiin toosaa ..viinalle haisevaa akkaa joka vielä aukoo päätään.
Taitaa tässä tapauksessa venäläinen= Iloinen ammattilainen?
No no jormlainen, älä ole katkera, kun et saa muita kun euroja pöytään laittamalla..
Ehkä lemuat niin pas..... ja olet muutenkin epämiellyttävä, ettei nainen voi muuta kuin kauhuissaan olla ja toivoa et sil olemattomalla lopettasit sen huonosti osaamasi nylkytyksen. Kyllä suomen tytöt osaavat asiansa, kun puhtoinen ja siisti seksy mies on kimpussa, jolla on se taito! Jos et muita saa kuin niitä 1 promillen kännisiä naisia, niin äläpä yleistä.
Katos ne saa, joilla taito..
Ulkolaiset naiset nöyrempiä, kuin suomalaiset. Miehillä sananvaltaakin enemmän.
No nythän oikein vitsin murjaisit! Se on kovin lavea käsite tuo "ulkolainen". Kun karu arki lyö naamalle, niin perus venakko, tai virolainen ei ainakaan ole milläänlailla nöyrä. Eikä muuten ole pohjoismaalaisetkaan, eikä latinot, eikä...
Jos venäläisiä naisia ei lasketa, niin aasialaista syntyperää olevat naiset herttaisia ja koti-ihmisiä useimmiten. Eivät ole kapakkiruusuina, ellei ole ammatiltaan aiemmin sellainen ollut. Hyvä et miehet jotka ei muuten naista löydä, saavat ylipäätään naisen, vaikka muuta syntyperää olevan. Parempi sekin, kuin turhautuneena tekisivät jotain älytöntä, joka kohdistuisi toisiin ihmisiin.
Onhan niitä postimyyntivaimoja, tullut telkkaristakin ohjelma niistä, mut taisivat olla kaikki tarjonta vain venäjältä.
Naisillekin sais olla samanlaista tarjontaa täällä Haminassa, jos miehen kans oltuaan eivät olisi niin petoja toisille naisille!
Jos kerran elämässäs olet naisen kanssa puuhannut, ni turha yleistää.
Kyl on miehestä kiinni. miten nainen sängys toimii.
Mies jos on täysin tumpelo otteissaan ja haisee, ni huhhuh vaatis 3 promillen kännit.
Eri juttu kehumasi maan naiset. niille kelpaa kaikki, ei siinä pelätä sukupuolitauteja eikä muuta.
Ottakaa lapista vaimo, ovat terveitä, kauniita ja järkeviä.
Myös miehet siellä komeita ja uhkuvat miehisyyttä ja terveyttä. Mikä sen parempi vaihtoehto.
ohan Vaalimaalki on tullil töis se yks saa lappalainen tv tähti. Niin on komia jot hitto! Mahlat valuu reisille heti ku sen näkee. Otin viisuminkii sitä vasten.
Kel rahaa on, hän ostakoon vaik vaimon. Kuinka moni suomalainen mies elättää naistaan, joka on miehen kanssa vain siksi, kun miehellä paksu lompakko.
Turhaan siitä ulkomaalaisia naisia moittia, kyllä nämä oman maan naisetkin sen taidon osaa todella hyvin.
Mut onhan naisiakin, jotka ovat tuoneet miehen, nuoren ja komian ulkomailta lomatuliaisena ja elättäneet tätä niin kauan. kunnes mies lähtee toisen matkaan.
Ennenmuinoin lehdissä miehestä, joka maksua vastaan järjesti avioliittoja thaimaalaisten tyttöjen kanssa
Nimeltään sir Vili. Järjesti peräkammaripojille Filippiiniläisiä eukkoja maksua vastaan.
Tässä linkki: ei vaimo valita eikä vingu :)
http://www.real-love-doll.com/
Mahtaakohan New Yorkissa tai Lontoossa syntyä suurikin polemiikki jos kaksi erirotuista löytävät toisensa. Käykääpä katsomassa. Sivistysmaissa asiat on hieman toisin kuin täällä Venäjän entisen (todennäköisesti tulevankin) alusmaan kuihtuvassa syrjäisessä pikkukaupungissa. Enemmän metropoleissa ihmettelevät pyörällä päästään olevaa, kielitaidotonta suomalaista haisevaa junttia :)))
Et sitten yhtään pienempää kaupunkia keksinyt Haminan vertailukohteeksi?!
Käyhän "Pallisti" joskus jossain englantilaisessa tai jenkkiläisessä tuppukylässä, niin katsotaan miten suopeasti siellä suhtaudutaan mm. mamuihin!
siellä tietää vieläkin neckru oman paikkansa.
Pointti onkin siinä kuka joutuu asumaan tuppukylässä. Kaikkien ei tarvi, niimpä sivistynyt ja vauraampi väki ei tuppukylissä viihdy. Vertaile vaikka Haminan ja Helsingin asukkaiden verotettavia tuloja ja koulutustasoa.
Tuppukylien kouluja käymättömien syrjäytyneiden junttien pahoinvointi nyt vaan sattuu purkautumaan maahanmuuttajiin koska muita kohteita ei taida olla. Syrjäytyneet suomalaisjuntit kun valitettavasti kuuluvat alimpaan yhteiskuntakuokkaan, kuten pakolaisina saapuneetkin. Sillä erotuksella että pakolaisilla ei ole alkoholi- ja väkivaltaongelmia.
Terve tuloa helsinkiin epäilen että olet käynnyt joskus täällä luokka retkellä.Nykyisin alkuperäiset helsinkiläiset muuttavat tietyistä kaupunkin osista pois noitten niin kehujamasi mamujen takia etenkin lapsiperheet,väkivalta ryöstely ja varkaudet raiskaukset etenkin nuorten naisten ahdistelut ovat arkipäivää mamujen johdosta.Ottaisit asioista selvää ennenkuit kirjoittelet sontaa täällä.ps toivottavasti saat pari somali perhettä seinä naapuriksesi.
Hölmöjä puhut, tekstissäsi on valtavasti kirjoitusvirheitä:
1.Tervetuloa kirjoitetaan yhteen
2.Helsinkiin kirjoitetaan isolla alkukirjaimella
3.luokkaretkellä kirjoitetaan yhteen..
4.kaupunginosiata kirjoitetaan yhteen..
5. ei noitten vaan noiden..
6.ei kehujamasi...
7.seinänaapuriksesi kirjoitetaan yhteen..
Lisäksi jokaisen lauseen rakenteessa on pahoja virhetä.
Näyttäisi nyt siltä että sinun kohdallasi vikaa on jossain muualla kuin "mamuissa".
Ehdottaisin sinulle vakavasti peruskoulun oppimäärän kertausta ennen kuin jatkat yhteiskunnallista analyysiäsi julkisesti netissä. ;)
Mitä puppua! Helsinkissä on lukemattomia vapaita työpaikkoja "juntti"duunareille, mutta harva "tuppukyläläinen" hyvistä tuloista huolimatta niihin kalliisiin neliöihin ym. ison kaupungin hankaluuksiin haluaa muuttaa.
Aika moni sivistynyt ja vauraampi perheellinen asuisi aivan jossain muualla kuin Tsadissa, mutta kun ne hyvätuloiset työt sattuvat vain pääsääntöisesti olemaan siellä.
Iso kaupunki, isot ongelmat. Vähemmän täällä näkee narkkareita, kodittomia, taskuvarkaita, kerjäläisiä tai muita onnenonkijoita.
En usko, että Tsadilaisetkaan kovin suopeasti suhtautuvat siihen tosiasiaan, että mamut ovat poliisin tilastoissa yliedustettuina väkivaltarikoksissa. Tämä on fakta!
joo mutta tajusit kumminkin mitä kirjoitin mamujen rakastajaaaaaaa..
Kuinka monta kertaa kertaa olette esim. ulkomaalaisen naisen (en puhu nyt naapurimaan tytöistä) ravintolassa kännisenä. Heillä siisti käytös kaikinpuolin, olivat rouvia tai neitejä. Eikä heille kaikenmaailman hunsvontit kelpaa.
Eivät lähde kännisten kanssa edes tanssimaan.
Jos ovat omien miesten kanssa liikenteessä, eivät eksy ja huuhtele vieraisiin pöytin, vaan kunnioittavat omaa seuralaistaan, eivätkä tee miehistään naurunalaisia, kuten suomalainen nainen.
Ulkolainen nainen timmimpi ja tuoksuu paremmalle, kuin suomi neidot
Nämä nuoret tuontivaimot ovat sitten vieneet Haminan naisilta miehet, kun niin moni on yh ja luuhaa kapakoissa pe.. olalla itkemässä kohtaloaan.
On nuo gambialaiset ja muut ulkomaiset miehet komeempia kuin nää Suomen lökäpeput ja kaljamahaiset haisuliinit. Kauhein on kapakassa kaljaa vetävä röyhtäilevä huonohampainen löyhkä hengitys mies. YÄK!
Gambialaiset näyttää ihan gorilloilta pään muotokin neliskulmainen ja lättä nenä.Aika pervo pitää olla jos sellaisen eläimen päästää jalkojensa väliin.mustan hevosen hielle haisevan apinan hyiiii.
Hyvinpä Helsinkin rouva tietää miltä Gambian miehet haisee.. ettei vaan sieltä täkin alta olisi tänäkin aamuna kömpinyt sellanen? Ja että jalkojen välissä ollut "musta hevonen", huh huh. Olen kyl lehdist lukenut, että ovat varustettu komial .. mut ett oikein hevonen. No sehän on sitä mitä rikkaat muijat sieltä Afrikan rannikolta käyvät etsimässä.
Joka ihmisellä on täysin oma ominaishaju, myös Helsinkin rouvalla.
Asiaan vaikuttaa aika moni tekijä,mitä suuhunsa laittaa, puhtaus, hiki ja esim, jos ihminen käyttää jotain lääkettä.
Lämpimien maiden ihmisillä on ehkä hieman eri tuoksu, mutta puhtaalla ihmisellä se ei voi niin kauhea olla. Opeta rouva hyvä se ulkolainen "heppasi" käymään suihkussa ja älä syötä hänelle valkosipulia ja juota alkomaholia. Älä myöskään anna sikaria polttaa, sillä sekin saa aikaan sen kamalan hajun.
apinat nyt sattuu vaan haisemaan sonnalta kuten useimmat eläimet.
Kyl se löyhkä hälvenee kun laitat vaik MUMia kainaloon.Kokeileppas.
Olen eläinrakas ihminen ja huomioin kaikki eläimet, mutta yhtään apinaa en ole Kymenlaaksos tavannut ja nähnyt, sivistymättömiä ällötyksiä miehissä kylläkin,
Kyllä Afrikan mies suomalaisen ulkonäössä voittaa milloin vain. Ovat hyvännäköisiä, kroppa hyvä, ihanat paksut kähärät hiukset ja todella hyvät ja valkoiset hampaat.
Sellaisista useampi suomipoika voi vain unta nähdä. Ja eipähän nämä sonnalta haise, toisin kuin esim. Haminan löyhkäävät kaljaukot.
Kateellisten panettelua
No ne suomalaiset isomahaiset juopot miehet nyt on kumminkin rakentaneet tämän hyvinvointi yhteiskunnan minne kaiken maailman afrikan pellet ovat sankoin joukoin yltäkylläisyydestä tulossa nauttimaan valmiiseen pöytään nenäänsä kaivamaan suomalaista naista unohtamatta.
Esim. aasialaiset vaimot hyvin kotirakkaita ja pitävät huolta pesueestaan, eivätkä lennä ravintoloissa. Ehkä liian hyvänahkaisia suomalaisille.
Afrikkalaiset tarvitsevat kerta päivässä kunnolla ruoskaa että veri lentää.sehän kuuluu niitten kulttuuriin.
Onkss siul juoska ja sellaaset pitkät kalastajansaappaat? VAUU ku HUJJAAA!
Taas näkee haminalaisen sivistystason, ei uskos mitä joku tyhmänä kirjoittaa.
Miten nykyaikana joku voi olla noin taukki! Kus...päässäs on vai lyökö muuten noin tyhjää. Häpeä vähän.
miekii hain muijan ulkomailt tuolt kolsilast, ol se omituinen aamul pit pääst het lypsämää ko ol oppin kotonaan siel kirkjärven takaa, sanokaa nyt hyvät ihmiset miten mie saan sen vieroitettua ? en jaksa enää avittakaa!
on se nenos jallu oikees siit et on outoo sakkii siel kolsilas.
lypsykonekin stoppaa 15 litraan ,mutt ei tää millää uso ett ei tu enenpää.
Hyvä et olet saanut omasta takaa lypsäjän
Mitä ihmettä, miehet saavat vaimoiksi "ei pakolaisia" mutta jotku muijat haikailee taas niiden perään, kun eivät saa sen enempää suomalaista miestä, kuin ulkolaistakaan.
Nämä miehettömät ja ketkä ei sitä miestä tahdo saada vois valtio pienellä korvauksella palkata näitten pakolaismiesten majoittajiksi, niin se miesasiakin olisi saatu heiltä kuntoon. Ilmankos ovat niin äkäisiä, kun itkevät jo syyrialaisten pakolaismiesten perään.
Voi voi, kyllä se on hirveätä, kun toiset naiset saavat miehiä joka sormelle ja jotkut eivät sitten sitä yhtäkään.
Kannataisko näiden valittavien junttien liittyä RJMYY:een (Rannalle Jääneiden Mustasukkaisten Yksineläjien Yhdistykseen).
Häh, missä sinne saa liittyä....
Pari tuontivaimoa, ex-sellasia lähtee varattuja miehiä metsästämään tänä iltana.
Varokaa mustasukkaiset vaimot !
Miten eri kulttuureilla onkin niin suuri ero mei suomalaisten kanssa.
Täällä monet kokevat perheen taakaksi, kun monessa maassa naiset pitävät kunnia-asiana huoltaa ja hoitaa perhettään.
Tiedän naisia, jotka ovat tulleet aasian maista suomeen vaimoiksi, että auttavat rahallisesti oman suvun vanhuksia pienellä palkallaan. He osaavat rahan käytön ja elävät taloudellisesti. Tähänhän ei kuulu naapurimaan vaimot, joille muutamille kultaesineet ja muotivaatteet on etusijalla ja sitten vasta perheen etu. Heillä taas taito lypsää mies rahallisesti putipuhtaaksi.
Täällä Haminassa on ihana asua kotimaisena naisena, kun todellakin saa olla rauhassa!!! Miehet vain tuijottavat............
Miehiä löytyy kyllä muilta paikkakunnilta.
Mitkä miehet Haminassa tuijottavat? Eihän täällä ole miehiä.. pelkkiä A-klinikan asiakkaita tai muuten hurahtaneita. Tosin nyt saattaa ulkopaikkakuntalaisia oikeita miehiä olla, kun on noi komennusmiehet! Vauh