MS vai ei?

Vajaa 10 vuotta sitten alkoi ensimmäiset oireet. Jalka väsyi rasituksessa nopeasti ja lopulta en päässyt portaita ylös - kaikki alkoi varpaiden puutumiesta ja puutumista oli viikkotolkulla.

Näiden 10 vuoden aikana on samanlaisia tosin livempiä "kohtauksia" ollut, jotka ovat tulleet ja menneet - lisänä tuntoherkkyyttä tai puutumista ja lihaskramppeja.

Matkan varrella pää on kuvattu pariin kertaan ja selkä myös. Likvorista nähtiin tulehdusarvojen olevan koholla.

Nyt puoli vuotta sitten meni taas jalka voimattomaksi, mutta myös käsikin. Neurologilla käynti ja näyttää siltä, että olsi joku hitaasti aaltomaisesti etenevä keskushermostonsairaus. Uudestaan magneetit ja likvorit. MS-taudistakin puhuttiin.

Ei okein jaksaisi tätä. MS on jo kertaalleen suljettu pois ja nyt ihan puun takaa taas väläytellään asiaa.. Ehkä tämä on jotain muuta, mutta mitä? Toisella vanhemmallani oli MS, mutta eihän MS periydy.
2348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei,
Sinulle haluan sanoa että olethan siitä kiitollinen että saat apua ja sinua tutkitaan. Itse esimerkiksi en sitä saa yleiseltä puolelta.
Paljon voimia!

Äänestä

Nasunenä, ymmärrän sinua. Itselläni oli ihan samanlainen tilanne. Veikkaan saaneeni ensioireita noin 27 vuotta sitten. Oireeni olivat juuri samanlaisia kuin sinulla.
Onkohan tuolla neurologillasi riittävä tietämys? Luulisi tajuavan, että tähän sairauteen kuuluu se, että viitteet sairaudesta voivat hävitä kokonaan ainakin aluksi. Sain diagnoosin 17 vuotta sitten eli 10 vuotta oli epätietoista pallottelua. JA kyllähän Ms on jossakin määrin periytyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nasunenä kirjoitti:

Vajaa 10 vuotta sitten alkoi ensimmäiset oireet. Jalka väsyi rasituksessa nopeasti ja lopulta en päässyt portaita ylös - kaikki alkoi varpaiden puutumiesta ja puutumista oli viikkotolkulla.

Näiden 10 vuoden aikana on samanlaisia tosin livempiä "kohtauksia" ollut, jotka ovat tulleet ja menneet - lisänä tuntoherkkyyttä tai puutumista ja lihaskramppeja.

Matkan varrella pää on kuvattu pariin kertaan ja selkä myös. Likvorista nähtiin tulehdusarvojen olevan koholla.

Nyt puoli vuotta sitten meni taas jalka voimattomaksi, mutta myös käsikin. Neurologilla käynti ja näyttää siltä, että olsi joku hitaasti aaltomaisesti etenevä keskushermostonsairaus. Uudestaan magneetit ja likvorit. MS-taudistakin puhuttiin.

Ei okein jaksaisi tätä. MS on jo kertaalleen suljettu pois ja nyt ihan puun takaa taas väläytellään asiaa.. Ehkä tämä on jotain muuta, mutta mitä? Toisella vanhemmallani oli MS, mutta eihän MS periydy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu