Välttelen lopun elämääni

Hyvää jatkoa.

Samoin. Mullakin on järki alkanut voittaa enkä kaipaa enää :) Kauan se ottikin, mutta nyt tänään sen oon tuntenut, että oon pääsemässä lopullisesti yli.

Höpö höpö ja hyvää yötä.

Oikein hyvä.

Mahdottomaan on turvallista ihastua. Meidän raukkojen ongelma on se.

Itsekin olen ihmetellyt, että miksi ihastuin Häneen, vaikka todellisuudessa ei suhteelle olisi minkäänlaista mahdollisuutta toteutua tässä ja nyt.

Tai ei voi sanoa, ettei koskaan, ovathan jotkut ihmiset elämän kuvioiden muuttuessaan (esim. leskeydyttyään tai erottuaan) löytäneet jonkun entisen ihastuksensa uudestaan, ja ovat täten pariutuneet.

Typerää kuluttaa aikaa järkeen. Se on kuule yksi katse ja vanha suola janottaa ja jos janottaa on se erityisen tyhmää teilata se järjellä. Elä ja anna toistenkin elää. Elä kuten sydän sanoo.

Jospa tähän tämmösen:

http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=BsAcC_dKRno

?

http://www.youtube.com/watch?v=PaGxI3jA6vU&feature=player_detailpage

Kaikki muut ovat vain harhakuvia.Piste.

Rakastan silti vain Omaani, hän oli Kohtaloni, jota en koskaan tule jättämään kenenkään pikkuihastuksen vuoksi, en ikinä edes voisi jättää rakkaintani kaipaamaan...

Aloittajan juttu kuulostaa kummalliselta. Miksi pitäisi ketään ihmistä vältellä jos hän ei oikeasti ole paha? Ei se toimi että poissa silmistä poissa mielestä. Asiat pitää jutella ja selvittää niin kummankin on helpompi jatkaa hyvillä mielin.

Ovatko nykyään suomalaiset jotenkin raukkoja ettei voi jutella asioita kasvotusten? Pelkäättekö oikeasti että se toinen tekee tai sanoo niin pahasti että ette kestä?

Ei kaikki ihmiset ole pahoja, itseasiassa 90% tai yli ovat ihan normaaleja ja pystyvät kyllä juttelemaan asiallisesti jos et ala päätäsi aukomaan päin näköä.

Mitä järkeä on 3 vuotta kaivata kun yksi näkeminen ja jutteleminen voisi ratkaista kaiken.

Tuo aloitus voisi olla minultakin. Samantyyppinen tilanne, samanlaisia ajatuksia ja päätöksiä unohtaa. Ei ole onnistunut, ja tänään viimeksi ajattelin katsoessani hänten olemustaan kauempaa, että olisin varmasti onnellinen hänen kanssaan. Jotenkin tiedän sen. Hän on ihminen, jota kaipaan jatkuvasti. Se on tunnejuttu, jonka aina välillä hyväksyn ja välillä en. Se on niin selittämätöntä, etten voi sitä selittää sanoilla ja järkiperusteilla pois itsestäni. Kaipa tässä oppii elämään sen totuuden kanssa, että jossakin on ihminen, joka herättää minussa niin voimakkaan ikävän silloin, kun on poissa, ja kun hän on lähellä, minulla on rauhallinen olo ilman sanojakin.

Voisi olla, ettemme osaisi elää yhdessä. Voisi olla, että katsoisimme toisiamme miettien, mitä ihmettä tuo toinen tekee tässä. Voisi olla, että pettyisimme toisiimme, kokisimme läheisyyden sietämättömänä ja syyttäisimme pian toisiamme kaikesta mahdollisesta elämässä. Ehkä murustelisimme toisemme palasiksi, koska varmasti osaisimme toistamme satuttaa.

Voisi se olla niinkin, että osaisimme elää hyvin yhdessä ja että kumpikin osaisi antaa toiselle tämän tarvitseman tilan ja sopivasti läheisyyttä. Että olisimme onnellisia ja tasapainoisia toistemme seurassa. Ymmärtäisimme ja katsoisimme samaan suuntaan. Ei voi tietää.

En usko, että tulen välttämättä kohtaamaan hänen kaltaistaan ihmistä enää. Minulla on oikeasti josku tunne, että hän on toista sukupuolta oleva kuva minusta. Ei tietenkään kokonaan, mutta hyvin paljon hänessä on samaa, ja uskon hänenkin tunnistavan sen. Tai sitten kaikki on eloisaa illuusiota.

Olen nainen
tietääkseni

_________

Naiselta aloitus, joten ei kannata vastata ..