Kun karhu oli kaadettu, sille uskoteltiin usein laulaen, että tapahtunut oli vahinko. Kalevalan peijaiskuvauksessa karhunkaataja laulaa pian karhun kuoltua sovittelevaan sävyyn, ja kertoo karhulle, että hän kuoli vahingossa tai omasta syystään.
Peijaisissa karhusta tehtiin ruokaa. Karhun lihaa syötiin, mutta talja ja pääkallo säilyivät kunniavieraina, joille puhuttiin, laulettiin, ja tarjottiin ehkä ruokaa ja juomaa.
Peijaisten lopuksi tai jälkeen karhun hampaat irrotettiin ja jaettiin metsästäjille.
Karhun kallo ja muut luut vietiin tähän tarkoitukseen käytetylle kallohongalle. Kallo nostettiin ylös puuhun oksalle, ja laitettiin katsomaan itään, jotta se näkisi auringonnousun. Kallohonka saattoi olla maailmanpuun vertauskuva, ja kallon nostaminen ylös saattoi merkitä karhun sielun nostamista takaisin taivaaseen, josta se oli kerran laskettu. Karhun luut haudattiin puun juurelle. Samaa honkaa käytettiin usein, joten hongassa saattoi olla useiden karhujen kallot. Kalevalassa kerrotaan kallon viemisestä honkaan:
Tuonne saatin saalihini, ehätin erän vähäni
kultakunnahan kukulle, vaskiharjun hartioille.
Panin puuhun puhtahasen, honkahan havusatahan,
oksalle olovimmalle, lehvälle leve'immälle
iloksi inehmisille, kunnioiksi kulkijoille.
Ikenin panin itähän, silmin loin on luotehesen.
Enkä aivan latvasehen: oisin luonut latvasehen,
siinä tuuli turmeleisi, ahava pahoin panisi;
enkä pannut maavarahan: oisin pannut maavarahan,
siat siinä siirteleisi, alakärsät käänteleisi
Peijaisissa karhusta tehtiin ruokaa. Karhun lihaa syötiin, mutta talja ja pääkallo säilyivät kunniavieraina, joille puhuttiin, laulettiin, ja tarjottiin ehkä ruokaa ja juomaa.
Peijaisten lopuksi tai jälkeen karhun hampaat irrotettiin ja jaettiin metsästäjille.
Karhun kallo ja muut luut vietiin tähän tarkoitukseen käytetylle kallohongalle. Kallo nostettiin ylös puuhun oksalle, ja laitettiin katsomaan itään, jotta se näkisi auringonnousun. Kallohonka saattoi olla maailmanpuun vertauskuva, ja kallon nostaminen ylös saattoi merkitä karhun sielun nostamista takaisin taivaaseen, josta se oli kerran laskettu. Karhun luut haudattiin puun juurelle. Samaa honkaa käytettiin usein, joten hongassa saattoi olla useiden karhujen kallot. Kalevalassa kerrotaan kallon viemisestä honkaan:
Tuonne saatin saalihini, ehätin erän vähäni
kultakunnahan kukulle, vaskiharjun hartioille.
Panin puuhun puhtahasen, honkahan havusatahan,
oksalle olovimmalle, lehvälle leve'immälle
iloksi inehmisille, kunnioiksi kulkijoille.
Ikenin panin itähän, silmin loin on luotehesen.
Enkä aivan latvasehen: oisin luonut latvasehen,
siinä tuuli turmeleisi, ahava pahoin panisi;
enkä pannut maavarahan: oisin pannut maavarahan,
siat siinä siirteleisi, alakärsät käänteleisi
Vastaukset 6
Vanhimmat
ok!
Entä hirvi?
Se on ihan liian hirviä ja houreinen tarina kerrottavaksi!
Ammutaan syksyn (ja edellisten syksyjen) hirvet uudestaan, kehutaan omat ja kaverin koirat, syödään hirvikeittoa ja ryypätään. Kuka enemmän, kuka vähemmän. Toi niinkuin tiivistettynä...
Lisäksi on jahti-isännän puhe, ehkä joku pokaalin luovutus (suurin hirvi tms.) ihan yleistä yhdessäoloa.
:DDDD
onko se keittokin edelliseltä vuodelta vai seuraavalta?
Minä niin tykkään hirvistä. Ihan hirviästi tykkään.
annahan tulla. En säikähä ihan vähästä. Enka paljosta.
Edellisen vuoden keitto puolijäisenä pakkasesta pöytään ja lautasille.