Nyt sitten kohta Siilinjärvee viedään kohti kuopiota,kuin pässiä narussa.Hallitus on päätöksensä tehnyt noista pakkoliitos hommista.Mitenhän asukkaiden käy mm.terveys .ja sosiaalipalveluille?Rupeekohan karsimaan näitäkin.
pakko kuntaliitokset
kuulostelija
169711
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 169
Vanhimmat
Totta on kuntaliitos edessä , siilinjärvellä on turhaan vehkeilty vuosia liitosta vastaan nyt se toteutetaan pakolla nöyryyttävää eikö hävetä kuntapäättäjiä. Ei ne terveys ja sosiaalipalvelut niin hyvin ole siilinjärvellä järjestettyet pitäisi liitoksen myötä pelätä niiden romahtavan . Eli rohkeasti liitosta kohti tavallisen kuntalaisen elämä ei muutu mitenkään .
Nämä kuntaliitoslait ovat ilman pakkoliitoksiakin perustuslain vastaisia. Oikeustieteen professorit ovat olleet asiasta kovinkin yksimielisiä. Vaikka nyt Suomessa on niin hullusti, että poliitikot perustuslakivaliokunnassa päättävät perustuslain mukaisuudesta, mikä on täysin käsittämätöntä länsimaisessa oikeusvaltiossa vallan kolmikantaisuus periaatteen vastaisena siis on oltava erikseen lain laatija (eduskunta), lain tulkitsija (oikeuslaitos) ja lain valvoja (poliisilaitos). Eipä tässä ole kuin puolitoista vuotta ja eduskunta vaihtuu ja kunta- ja soteuudistuksessa mennään takaisin alkupisteeseen.
Tulevat vaalit eivät poista tai muuta mitenkään nykyisiä linjauksia kuntaranteista, Ei uudet päättäjät tulevaisuudessa lähde palauttamaan entisiä kuntarajoja höpisi ne mitä tahaansa . Tämmöisten pikuisten kylien aika on ohi niin surullista kun se onkin mut suunta on suunpaan kokonaisuuteen. Kannatan kuntaliitoksia.
Kuntarajoja ei ole todellakaan muutettu seuraaviin vaaleihin mennessä. Hallituksen vaatimia selvityksiähän ollaan nyt aloittelemassa tekemään. Seuraavana vuonna tähän aikaan poliitikot elävät jo vaalien pelko mielessä ja liitosprosessit ovat umpijäässä. Siilinjärven pikkuisuudesta mainitessa voisi sanoa samalla, että Kuopion kaltaisten pikkukaupunkien aika on ohi. Ja Kuopion jäisi entistäkin pienemmäksi, jos kehyskuntien liitokset vietäisiin pakolla lävitse. Toisilla kaupungeilla on enemmänkin liitettävää ja Kuopio putoaa entistäkin pienempien sarjaan... On ehdottomasti Kuopionkin etu saada olla sparraaja naapurissa. Itsetyytyväisyys ja suuruuden hullut kuvitellut hankkeet vain lisääntyvät muuten Kuopiossa.
Tosiasiaa päätökset kuntaliitoksista tehdään tämän hallituksen toimesta joten siilinjärven liitos kuopioon toteutuu. Se että millä aikataululla liitos todeutetaan ei muuta asiaa mitenkään oli se ennen vaalia tai niiden jälkeen , oli tulevien vaalien tulos mikä hyvänssä, yhtään suurta polittista päätöstä ei toinen hallitus ole muuttanut . Kyllähän jo kokemus kertoo niin paljon ei vallan tasapaino voi muuttua että muutama puolue päättäisi asioista vaalien jälkeen ja siten muuttaisi nykyisiä päätöksiä .Plitikot ovat virkamiesten käden jatkeita jotka selittelevät asioita meille äänestäjille kuka mitenkin . Itse en laske politikkojen lupausten varaan paljoakaan .Nyt todeutettavat kuntalitokset tähtäävät pitkälle tulemaan eikä tähän hetkeen .
Vaalien lähestyessä nykyisistä hallituspuolueista osa siirtyy lupaamaan muutosta tehtyihin päätöksiin. Ja ne pitävät, kun tiukummin liitoksia ajanut puolue eli kokoomus jää oppositioon. Onkin aivan oikein, kun kuntaliitos-sote-asiat ovat vaaliteemana ja kansa saa päättää. Nythän tämä hallitus kokoomusta myöten ajoi pimeillä lyhdyillä vaaleissa ja heti vaalien jälkeen toi esille näin suuren uudistuksen. Se oli demokratian halveksuntaa.
En jaksa uskoa että vaalien lähestyminen saisi hallituspuolueita pyörtämään kantansa kuntaliitoksista . Näin isoja päätöksiä ei tulla muuttamaan oli vaalien lopputulos mikä hyvänssä . Mitä tulee siihen että kuntaliitokset olisi tulevien vaalien ykkös teema sitä se ei liene jokainen hallituspuolue tulee väistelemään tätä asiaa parhaan kykynsä mukaan vaikenevat. Kuntaliitokset todeutuvat sen tulemme näkemään siilinjärvi liitetään kuopioon ja näin tulee yhtenäinen työssäkäyntialue .Kuntarakenneuudistuksessa on kyse rahasta sitä ei siilinjärvelläkään ole vaan kunnan talous on syöksykierteessä alas joten jotain on tehtävä , on järjetöntä pitää joka kylässä omaa hallintoa se aika meni . Liitos kuopioon ei tule huonontamaan mitenkään siilinjärveläisten palveluita .
Kuntaliitoksen myötä Siilinjärven palvelut ajetaan alas hyvin nopealla tahdilla.
Terkkari häviää, lukio häviää, myös viimeisetkin rippeet valtion palveluista häviävät.
Näinhän on käynyt muidenkin liitoskuntien osalla. Vehmersalmi, Karttula, Nilsiä.
Karttulasta hävisi lukio, Nilsiästä enimmät terveyskeskuspalvelut, vaikka ei vuottakaan ole kuntaliitoksesta kulunut.
Kuntaliitoksen jälkeen nämä samat palvelut tuotetaan entistä korkeammilla kustannuksilla, siitä on olemassa selvityksiä. Myös peruskoulumenot kasvavat ympäryskuntia liitettäessä Kuopioon.
Näin pääsemme maksamaan velkaisen Kuopion menoja ja tingimme omista palveluistamme.
Kuntaliitos ei ole mikään mörkö kuten moni sen niin näkee. Siilinjärvellä koetaan ihan syyttä pelkoa kuntalaisten palveluiden siirtymisestä kuopioo. Täällä tulee säilymään sosiaali ja terveydenhuolto entisellään kuten myös koulutoimi . Totuus on siilinjärvi joutuu jatkossa säästämään kaikesta sillä kunnan talous on kuralla velkaantuminen kiihtyy jo nyt meillä on enemän velkaa per, asukasta kohti kun kuopiossa . On turhaa pelottelua hakea esimerkkejä muista liitoskunnista ja nostaa esille yksittäisiä tapahtumia , nilsiän terveyspalvelut huononnettiin siilisetin toimesta kun siilinjärvi oli isäntäkunta , karttulan lukio alasajetaan oppilaspulan takia jne, Ihmetyttää kenen asialla ovat ne jotka maalailevat uhkakuvia kuntaliitoksesta kuopioon ja näkevät kuopiossa vai pahaa kehottaisin tutustumaan siilinjärven kuntatalouden tilaan hiukan tarkemmin mitä tuleman on sieltä se vastaus löytyy tähänkin asiaa. matka jatkuu kohti kuopiota.
Heikennyksiä tulee vaikka terveydenhuollossa. Esimerkiksi päivystystoiminta ei varmasti tule jatkumaan kello 8-22 välillä päivittäin Siilinjärvellä. Iltapäästä tulee ainakin aika lyhentymään. Kaikenlainen byrokraattisuus kunnallisisten toimijoiden kansaa asioidessa tulee lisääntymään. Vaikkapa rakentamisasioissa. Ja mikä tärkeintä asuntojen arvot eivät kehity itsenäisen kunnan tavoin tai ne voivat jopa alkaa laskemaan isolla osin kuntaa. Eikä Vuorellassakaan ole enää asuntojen hinnoissa Siilinjärvi-lisää . Maksumiehen osaan siilinjärveläiset joutuvat ja kunnan kehitysinvestoinnit kohdennetaan Kuopion keskustaan ja sen liepeille.
On kaukaa haettu väittämä teveydenhuollon heikentämisistä kuten päivystystoiminnan lyheneminen , tai viittaamalla kunnallisen byrökratian lisääntymiseen kuntalaisen kannalta mitenkä niin kävisi samalla tavalla ne kuopiossakin hoidetaan kun siilinjärvellä. Asuntojen arvonnousema ei muutu muutoinkun mitä nyt näyttää et se hiukan laskee kaikkialla. On pelkkää uskomusta et siilinjärvi on niin ainutkertainen kylä missä kaikki on hyvin , on tietenkin jos ummistetaa puutteilta silmät Ei .siilinjärveläiset joudu maksamaan yhtään enepää yhteisistä kustannuksista kun nytkään . Siilijärvestä tulee kuopion pohjoinen osa johon keskitetään maaninkan ja nilsiän palveluja kuten sosiaali ja terveydenhuolto sekä koulutoimi kuten siilisetinkin tavoite oli , Turhat ennakkoasenteet pois , mikään ei muutu olellisesti kuntalaisen kannalta.
Nyt Siilinjärven asuntojen hinnoissa on selvä Siilinjärvi lisä. Kaupungin sisällä asuntojen hintataso tulee laskemaan todelliselle tasolle alueen tyypin ja etäisyyden keskustasta tullessa vaikuttamaan hintatasoon. Nyt Siilinjärvi on ollut haluttua asuinaluetta nimenomaan kunnan itsenäisyyden takia etäisyydestä keskustaan huolimatta. Kuopion kaupungin tulevat halutut asuinalueet tulevat sijoittumaan Matkuksesta ja Pitkästälahdesta etelään.
Vai siilinjärvi lisä kiinteistöjen hinnoissa , kas kun ei ole tullut huomattua mihinhän ajatus perustune luulempa et mutu tietoa . Jos alueena arvioidaan siilinjärveä sillä seikalla etttä ollaanko kuopio vai siilinjärvi ei ole mitään merkitystä vaan ihmiset hakeutuvat hiukan syrjemmälle asumaan maaseudulle siitä tämä vetovoimaisuus tulee. Liitos kuopioon antaisi leveämmät hartiat asuttaa enemmän ihmisiä tälle kylälle.
Siilinjärven asuinalueet eivät houkuttele maaseutualueena, vaan nimenomaan sijainnillaan Siilinjärven kunnassa. Monissa kunnallisissa palveluissa on Siilinjärvellä ollut maine parempien palvelujen asuinkuntana. (en ota kantaa maineen totuudenmukaisuuteen, kun en useimpia käytä) Samantyyppisiä ahtaita alueitahan nuo asuinalueethan ovat kuin kaupungissakin. Niiden houkuttelevuus ja hintataso laskee, jos joudumme kuntaliitokseen. Ei kuntaliitoksenkaan jälkeen tänne tultaisi rakentamaan nopeammassa tahdissa, vaikka kysyntää olisikin. Ei Kuopio tulisi rakentamaan tänne uusia kouluja ja päiväkoteja Toivalan ja Kasurilan suuntaan, jotta sinne voitaisiin rakentaa nopeammassa tahdin. Eihän se olisi järkevää, kun lasten kasvettua olisi kohta tyhjiä tiloja. Sama se on tilanne jo nyt eri alueiden tullessa rakentamisvaiheeseen eri koulupiireistä vuorotellen.
Miten ois jos hallituksessa aloittaisivat ensin Helsinki Espoo Vantaa yhdistymisestä ja sitten jos pikku hiljaa laajentaisivat kauniaisiin jne.... olisi hyvää kokemusta esittää sitten kuinka hyvin homma toimii
Velkainen (reilusti yli 3 donaa per nuppi) Vantaakin antoi rukkaset Hesalle. Ja Espoon kokoomuslaisetkin kavahtavat liitoksesta puhumistakin.
Vantaalla on jo melkein 5 tuhatta velkaa per asukas ja siilinjärvellä runsaat 2 tuhatta. Ja rukkaset meni sieltä Hesalle.
Usko että siilinjärvi kuntana ois perute kun tänne halutaan rakentaa ei liene oikea sillä nimellä kun ei ole merkitystä onko siilijärvi vai kuopio. Nuo kunnalliset palvelut ovat keskimäärin samanlaisia kummassakin kylässä on tiedenkin yksittäisiä eroja painotteissa mut keskinkertaisia ovat. En nää mitään syytä miksi liitosta ei pitäisi toteuttaa ja toisaalta asiahan on päätetty työssäkäyntialueet yhdistetään yhdeksi kokonaisuudeksi siihen me yksittäiset kuntalaiset ei voida vaikuttaa mitään . Tiedenkin voidaan haikailla mennyttä ja pyöriä lillukanvarsissa mut näin tulee käymään.
Karavaani pysähtyy kansanäänestykseen ja maan lakeihin. Tällä yhdellä hallituskaudella ei lakeja saada muutetuksi. Ensi vuonna hallituksen kärryjen edessä hevoset vikuroivat jo kunnolla vaalit nähdessään edessään.
Ja toteutettavaksi ja lainvoimaisiksi kuntaliitosta ei tulisi millään ilveellä vuosiin. Valitusprosessit KHOta myöden veisivät vuosia.
Kaipa pakkoliitos on tulevaisuudessa tulossa. Joudumme tyytymään kuopiolaisten poliitikkojen huonoihin päätöksiin. Päätöksenteosta ja asioiden hoitamisesta tässä on kyse. Kuopiossa ei ole osattu tehdä riittävän hyviä päätöksiä tärkeissä asioissa.
Terveydenhuolto, sosiaalipalvelut, koulutoimi, talous, kaavoitus, rakentaminen.
Nämä toimialat ovat menneet aivan alle arvostuksen.
Miksi sitä huonoa päätöksentekoa pitäisi vielä jakaa muuanne?
Ei niitä hakkeita voi mitenkään pysäyttää , kuntaäänestys tarkoittaa et siilinjärvi äänestää yhdessä kuopion kansa liitoksesta mitehän kävisi .Sitten valitukset mistä. Kuntarakennelaki voimassa 1,7,2013 kuntien tulee ilmoittaa ministeriölle 30,11,2013 kenen kansa selvittävät yhdistymisen , koko tämä kuntauudistus on niin vahvassa valtion ohjauksessa et kuntalaiset ei käytännössä voi tehdä mitää. Keväällä tulee eduskuntaan sote laki päätettäväksi lisäksi laki kuntien pakkoliitännästa niillä lukitaan kuntaliitokset .Näinhän se menee on aika katsoa tulemaan mennyt jää taakse .
Tuossa Ylen uutisissa kerrottiin juuri, että koko pakkoliitosasia menee ensiksi tutkittavaksi sen perustuslainmukaisuuden selvittämiseksi. Jotta koko homma menee roskiin... Proffathan ovat olleet asiasta harvinaisen yksimielisiä.
Mitä hydyttää nyt ruvettaisi tutkimaan mukamas pakkoliitosasiaa. Ainut joka suomessa selvittää tämäm tasoisia päätöksiä on perustuslakivaliokunta seillä ei polilittiset päätökset muutu , olishan se outoa ensin tehdään polittinen päätös ja sitten samat politikot sen hyllyttäisivät yhtä turhaa koko tutkiminen. Kuntarakenne asia on valmisteltu virkamiesten toimesta valmiiksi ja polittiset päätökset tehty nyt pyöritetään pelkkää teatteria politikkojen toimesta . En usko unelmiin nämä päätökset pysyvät .
Nyt kerrottiinkin tämän pakkoliitosasian olevan ehdollinen perustuslain mukaisuuden tutkimisen vuoksi. Siis päätös on ehdollinen. Ja perustuslakivaliokunta lisäsi kerran aikaa selvityksiä varten. Jopa poliitikot muuttavat perustuslakivaliokunnassa politikkojen päätöksiä. Asiaa pyöritellään tällä ehdollisuudella ensi vuodelle ja sitten ne vaalit tulevat vaikuttamaan. tämä hallitus on jo useampaankin otteeseen joutunut vetämään niitä harvoja päätöksiään takaisin ja varsinaiset takaisinvedot ovat vasta tulossa.... Hallitukset nimeämät rakenneuudostukset ovat harvinaisen huonosti ei lainkaan valmisteltuja. Pelkkiä puheitahan nuo ovat ja nyt sitten marraskuuhun mennessä eritetään löytää perusteita taakse ja vieläpä yhteisymmärrys teoista=)
Kieltämättä kyllä polittinen teatteri näkyy tämän hallituksen toiminnassa kyky pysyä omien päätösten takana puuttuu. Kuntaranneuudistus on jotenkin todeutettava tarvitaan uudistuksia . Jos tämä hallitus joutuu perääntymään näin isossa asiassa se on katasrofi hallituspuolueille kuten sdp kannatusluvut osoittavat usko meni kannattajilta. Se mikä on siilinjärven tulevaisuus onkin kysymys sinäänsä , jos jatketaan itsenäisenä kuopion kevyksissä ei tulema lupaa hyvää , yhteistyökumppaneita ei ole jäämme kuopion puristukseen näkymät on huonot.Siilinjärvi on totisen paikan edessä pelkä tunne ei nyt riitä yksinäinen tie on karua kulkea lisäksi kun kunta tunnetaan yhteistyökyvyttömyydestä niin siinäpä sitä. Onhan pöyristyttävää valtuusto puheenjohtaja ilmoittaa muutan kahdenvuoden päästä kuopioon tosiasiassa kun tietää kunta liitetään kuopioon keinolla millä hyvänsä . Näin meidä äänestäjiä vedätetään.
Demareita en voisi koskaan äänestää. Mutta tuo Väätäisen toiminta on hyvin korrektia. On hyvä, että ilmoittaa etukäteen tuollaisesta aikeistaan. Jokaisella on Suomessa asuinpaikan valinnan vapaus. Se tietysti on huonoa, että kehyskuntien demarikansanedustajien Väätäinen mukaanluettuna vaikutusvalta puolueessa ei ainakaan vielä ole ollut riittävä puhemies Heinäluoman lisäksi estämään pakkoliitosasiaa. Urpilainenhan yksin suostui Kataisen vaatimukseen tuollaisesta pakkoliitoskirjauksesta hallituksen rakennemuutosdiilissä. Mutta koko rakennemuutosdiili menee vielä uusiksi samoin kuin meni vaikka tuo osinkoverofarssi. Pakkoliitosasia todetaan lautakunnassa yksimielisesti perustuslain vastaiseksi. Sillähän tämä voidaan tyylikkäästi vetää takaisin. Eihän tuo Kuopio voi olla mahdoton yhteistyökumppani, vai eikö Savossa onnistu se mikä muualla on mahdollista...
Nykyinen hallituksen kokoonpano söi sdp luottamuksen ja vei puolueen syöksykierteeseen. Mitä tulee tuula väätäisen kuopion siirtymisen ilmoittamisesta sitä hän ei todellakaan tehnyt omaaloitteisesti vaan toimittaja pääsi vihille asiasta ja ns, pakotti hänet kertomaan muuttosuunitelmat julki , asia ois pysynyt salassa jos joku ei olis vihjannut toimittajille asiasta et niin reilua se. Rakennemuutoksia kunnissa ohjaa raha hallintoja on yhdistettävä halisimme sitä tai emme . Tämä on myös siilijärvellä totisinta totta. Se mikä muualla onnistuu ei kyllä siilinjärvellä onnistu surullisen kuuluisa esimerkki on siiliset liikelaitos parin kunnan kansa ei siilinjärvi kyennyt tekemään yhteistyötä vaan halusi ola suuri ja kaunein . Seuraukset tiedetään kumppanit suuntasivat kuopioon siilinjärvi jäi rannalle ruikuttamaan yksin , kun tätäkautta asiaa tarkastelee niin vaikeaa tulee olemaa saada kuopio yhteistyökumppaniksi.
Nyt kaikki epäilemään kunnallisten päättäjiemme mielissä hautuvia suunnitelmia henkilökohtaisessa elämässä. Ties vaikka olisi jotain mistä meidän pitäisi tietää, vai =) No huh-huh tuo asenteesi on niin savolaista että. Ihan sitä ihmettelee täkäläistä meininkiä. Yhteistyön vaikeuttajana on myös Kuopio halutessaan kuntaliitosta ei yhteistyökuviota. Se pitää myös muistaa.
Miten vaan kukin näkee asiat mutta kun toimit kunnallisessa luottamustoimessa se edellyttää että asutaan samalla paikkakunnalla jos ollaan muuttamassa pois niin itse ilmoitetaan siitä ja erotaan luottamustehtävistä eikä suinkaan kyyräillä . Valitettavasti luottamustoimi ei ole työsuhde jossa pelkkä ilmoitus riittää työnantajalle vaan asia tule nähdä äänestäjien kautta onko toimittu reilusti. Mitä sellainen politiikka on eduskunnassa ollaan hyväksymässä kuntarakennelaki ja maakunnassa puhutaan toista miten vastetaan kuntaliitoksia . Esimerkiksi väätäinen tietää tasan tarkkaa nykyinen hallituksen linja kuntaliitoksiin ei muutu. Olkoon näkemykseni miten savolaisia tai ei en muuten ole savolainen syntyjään joten se siitä.
Väätäinen on muuttamassa vasta kahden vuoden päästä. Ilmoitushan on tehtävä silloin kun muuttamassa. Ei tosiaankaan kahta vuotta etukäteen. Kunnallisessa luottamustoimessa on myös reilua myös toimia, siulloin kun sellaista on hakenut. Kovin monet osallistuvat kunnallisvaaleihin vain hankkiakseen puolueelleen ääniä ja sitten jättävät osallistumatta edes valtuuston kokouksiin. Sitä sitä vasta voi pitää reiluna=) Kokoomusta myöten muiden kaupunkien kehyskunnissa hallituksenkin kansaedustajat ovat vastustamassa kuntansa liitos pakkoliitoksesta puhumattakaan. Ei väätäinen ole mikään poikkeus. Kovin on savolasuus ollut tarttuvaa=)
Vuosia on yritetty saada aikaiseksi Keravan, Järvenpään ja Tuusulan liitosta. Mutta eipähän vaan ole onnistunut....
No siinäpä sitä . Miten se sanotaa ketkäs ne jättää ekana laivan kunse uppoaa, näin on käynyt siilinjärven talouden. Ei väätäisen päätökset muuttaa kuopioo liene hetken mielijohde . mut .Kuntaliitokset näin savolaisittain sitä junaa ej pysäytä mikään se etenee päämäärään siilinjärvi on osa kuopiota v ,2017 näin asia on nähtävä , senverran tiedän kuitenkin polittisista linjauksista tuleman suhteen.Joten matka kuopioon kiihtyy.
Kylläpäs sitä luullaan kaikkien ajattelevan vain kunnallisia asioita myös omissa päätöksissään. Ymmärsin Vieterin jutusta, että Väätäisellä on jo omakotitalo syntymäpaikkakunnallaan ja on muuttamassa jo varmaankin lähestyvää eläköitymisikää lähestyessä takaisin kotiseudulleen. Monethan muuttavat eläköityään takaisin kotiseudulleen. Myös tänne Siilinjärvelle ja Kuopioon muutetaan muualta maasta ja ulkomaita myöten. Eihän tuossa ole mitään ihmeellistä.
Poliittiset linjaukset muuttuvat ja päätökset vaihtuvat. Varsinkin tämän nykyisen hallituksen on sitä tehtävä erinäisissä päätöksissään. Oot muuten haaska tuossa kiihdyttämisessäsi =)
Haaskoohan tää on , muuten toveri tuula ei muuta syntymäpaikkakunnalle nykynen asuinkunta on likempänä hänen syntymäkuntaa mut eikön muuttamaan toivottavasti mieli ei muutu kun muuttaa kuopioon kuntaliitosten suhteen. Tässä vähän poikkesin asiasta ,. Nähtäväksi jää monenko mieli muuttuu tulevaisuudessa kun siilinjärvellä joudutaan menemään kunnallisverojen korotuksiin tulevinavuosina sekä karsimaan palveluja kovalla kädellä kuten nyt on nähtävissä .Me olaan ajettu itsemme nurkkaan kun rahat ei riitä niin ajatukset muuttuu joten jospa kuitenkin liityttäisi kuopioon ihan vapaaehtoisesti kuten maaninka ja nilsiä tekivät . käykäämme kuopioon päin yhdessä näin .
Kuopiossa ollaan jo vuosia totuttu kaupungin huonoon taloustilanteeseen. Säästötoimenpiteitä lomautuksineen tehdään vuosittain. Nurkassa ovat seisseet vuosia ja siksipä haluavat meidät maksajiksi. Kunnallisvero nousee Kuopiossa jatkossakin.
Miksi ihmeessä pitää noin mennä henkilöönkäyvästi kunnallispoliitikonkin kimppuun. Eiväthän nämä kansanedustajat edes eläköidyttyään kovasti käytä kunnallispalveluja, vaan yksityiselle lääkäriasemalle taitaa käydä tie. Taitaa monikin haaveilla muutosta vaikka vapaa-ajan asunnolleen tai muuten itseään miellyttävälle asuinpaikalle.
Politikot ovat vapaata riistaa äänestäjät voivat arvostella heitä ja heidän tekemisiään se kuuluu avoimuuteen , en todellakaan tee sitä loukatakseni ketään mut jos on tiedossa vuosia ollut muutto muualle niin ei pidä hakeutua niin tärkeään tehtävään kun kunnanvaltuustonpuheenjohtajaksi siten kertoa ai niin mutta muutan parinvuoden päästä kuopioo kysymys on uskottavuudesta ja mitkä ovat motivit tehtävien hoitoon , Ei kunnallispolitikkokaan voi touhuta mitä haluaa yksityiselämässään hän on tilivelvollinen äänestäjille, tätä hain kun asian otin esille. Muistutan jokainen saa muuttaa minne haluaa mut politikkojen tulee ymmärtää miltä heidän toimintansa nyttää ulospäin säilyykö luottamus .Totta on kuopio on joutunut mukauttamaan menojaan vuosia joka on edessä siilinjärvelläkin syy kuntaliitoksiin piilee kerrotussa ,yhdistetään kuntia ja kevennetään hallintoa ja mukautetaan toimintoja sitäkautta saadaa kulurakennetta supistettua pitkällä aikajänteellä niihän yrityksetkin tekevät .Liitetään kaksi velkasta yhteen niin tulee yksivelkainen kunta , näin kaksi muuttui yhdeksi ongelmaksi valtiolle helppoa kun heinänteko.
Kiesus miten hankalaa tekstiä. Pilkut, pisteet ja kirjaimetkin puuttuvat tai ovat miten sattuu. Ei tuollaista voi lukea.
Kirjoita tuo tekstisi etukäteen vaikkapa muistioon ja anna jonkun kirjoitustaitoisen tarkistaa ynnä korjata se.
Taitaa olla niin, että kirjoittajilla on joko asiaa tai kirjaimellisesti pilkunviilaamista. Kumpaakin ei yhdeltä voi yhtäaikaa löytyä. Arvaa vaan kumpaa tekstiä lukee mieluummin. No tietysti sitä missä on sanottavaa, vaikkakin sitten vähän kirjaimet ja pilkut väärinpäin. Eipäs tuota nopeaa lukua tekevänä edes pikkuseikkoja huomaa.
Oliko asia sinulle liian monimutkainen. Ja tarvitset vain yksinkertaisia lauseita ja yksinkertaisia näkökantoja.
Miksi luet kun olet niin täydellinen yksikö ilman mitään mielipiteitä . Olee yyksii sammaaa mites kirjoiitaa kohaaan vuaan on jotaan mieiltäää.........
Tuula Väätäinen näyttää esimerkkiä ja me muut menemme perässä. Turha pullikoida ja rypeä harhaluuloissa, että meidän palvelut ois parempia. Velkaakin taitaa olla meillä enemmän kuin naapurissa.
Vähän riepoo toi Uutis Vieterin ainainen yksipuolisuus. Kannattaisi lukea vähän muitakin lehteä kuin Totuuden Torvea.
Toivottavasti nyt sentään saadaan se asiallinen selvitys nopeasti alulle. Jos jäämme odottamaan pakkoselvittäjää voi kyyti olla kylmää ja faktat yksipuolisia.
Siilinjärven kunta-asiassa kannattaa lukea Vieteriä, mutta muutoin kannatan lämpimästi vaikka Hesarin lukemista naurettavan Savon Sanomien sijaan. Siilinjärveäkin SS haukkuu minkä kerkeää ja muutoin SS on lähinnä iltapäivälehden tasoa.
Voisin minäkin muuttaa jopa Kuopion kaupungin rajojen sisään, jos minulla olisi siellä itseäni miellyttävä talo järven rannalla. Itselläni se on Kuopion rajojen ulkopuolella. Siitähän se on vain Väätäisenkin kohdalla kysymys. Pakkomahdollisuudella uhkailu vedetään talven aikana vielä takaisin. Vain heikot menevät tuohon Kataisen pakkoliitoksella uhkailu-lankaan.
Jaa. Kyllä minä vaan luulen, että kansanedustajaa houkuttelee Kuopiossa myös kaupungin valot ja palvelut. Lisäksi saattaa olla myös vähän pakoilun makua. Kun on vuositolkulla jarruttanut ja jurnuttanut ja omaa kylää naapurin kustannuksella kehunut, voi olla vaikea kohdata todellisuutta. Meillä ei kuulkaa hyvä heilu, kun taloutta ruvetaan täälläkin panemaan kuriin.
Ihan turha on meidän ilkkua muiden palveluille ja veloille. Siinä vertailussa emme hyvin pärjää. Onko tässä kenties myös syy siihen, että poliittiset johtajat eivät selvityksiä edes halua. Josko keisarilla ei olisikaan vaatteita?
Minulle käy sekä selvitys että liitos. Yhdessä olemme enemmän ja stop kapeakatseiselle nurkkakuntaisuudelle.
Karttulan rannoilla sitä kaupungin valot houkutteleekin, vai... Siilissä voi jo nähdä kaupungin valojen loistetta omalla kylälläkin. Mökiltä ajaessa ei Karttulassa ole juuri kuin pimeää. Vasta ennen Haminalahtea valot alkavat loistaa. Palvelujahan karsitaan koko ajan siellä Karttulan suunnalla. Eipä selityksesi oikein päde kansanedustajan mahdollisina houkuttimina.
Taloutta pannaan kuntoon kaikissa kunnissa. Myös Kuopiossa sitä tehty kaikenlaisia säästötoimenpiteitä jo vuosia. Yhdistyneenä siililäisiltä säästetään kantakuopiolaisten ollessa saajina.
Yhdessä olemme enemmän, mutta vain meidän ollessa kuntana sparraamassa naapurikaupunkia. Ja tietysti yhteistyötä tehdessämme esimerkiksi kaavoituksessa, it-toiminnassa ja hankinnoissa.
Täysin samaa mieltä siilijärvellä pakoillaan tudellisuutta roikutaan menneessä ja toistellaan opittuja korulauseita. Moni joutuu pyörtämään puheensa kun säästötoimet alkaa alkumakua saatiin vedenhinta nousee kuten myös monien muiden palveluiden hinnat. Parinvuoden päästä kukaan ei kersku kunnan erinomaisuudella missä kaikki on hyvin . Nykyinen suunta on tuhontie tätäkö haluamme.
Kuopiossa lapsiperheet ovatkin jo vuosia tottuneet esimerkiksi lasten opetuksen puutteisiin opettajien lomautusten myötä. Meillä ei lomautuksiin ole tarvinnut mennä eikä ihan nopeasti taida tarvita mennäkkään. Joskin tuskin tuo yhtenä säästökeinona ihan huono olisikaan.Säästötoimenpiteitä Kuopiossa on tehty jo vuosia.
Karttulassa asuva pääsee nauttimaan kaupungin sekä valoista että palveluista. Taitaa niillä olla meitä alempi veroprosenttikin. Liekö kansanedustaja sitten veropakolainen?
Jos meidän palvelut ja valot olisivat Kuopiota kirkaammat, niin kai se kansanedustaja olisi täältäkin sopivan asunnon järven rannalta löytänyt. Onko muuton syistä kerrottu kaikki ja minkälaisen signaalin tämä meille lopuille antaa.
Ei kai vaan laiva ole uppoamassa ja ...
Eikös siellä Kuopiossa ole taas yksi "laiva" kirjaimellisesti karilla. Liekkö uppoamassa Kuopion talouden lailla =)
Vielä tuo Karttula kuuluu Savon Voiman alueeseen, joten katuvalottomalla alueella oleva talon valot eivät ole kaupungin energiayhtiön valoja =)
On oikein mukava asua Siilinjärven valoissa. Ei noita Kuopion kaupungin "kirkaampia" valoja haikaile ja himmeitähän Kuopionkin valot ovat entisiin asuinpaikkoihini verrattuna.
Olet muuten veikeä, kun näet kaikissa henkilöiden päätöksissä vertailun Kuopion kaupunki vs Siilinjärvi.
Kyseinen kansanedustaja on omien sanojensa vanki tuli tosipaikka eteen enää ei korulauseet auttaneet, kunnan talous kuralla kuntaliitos edessä kuntayhteistyö tökkäsi kumppanit meni kuopioon joten hämpä otti kans suunnan sinne ja jättää siilinjärveläiset voitottelemaan. Aivan turhaa on siilinjärvellä haaveilla itsenäisyydestä kun talouden madonluvut kertovat muuta .Mikäs meidän on olla meidistä tulee kaupunkilaisia ja näin maalaisten leima häviää.
Eihän kuopiolaiset ole oikein kaupunkilaisiakaan.=) Mieluummin ole ihan maalainen pitkään oltuani kaupunkilainen useammassakin paikassa.
No joo, myönnetään pari asiaa.
Ensinnäkään en ole ihan oikea siilinjärveläinen. Asun kyllä täällä ja maksan mielestäni liian paljon siihen nähden mitä saan. Tai siis perheemme saa. Olemme junantuomia ja käymme molemmat töissä Kuopiossa. Olemme pieni osa siitä yli 4 000 kohtalotoverin joukosta, joka käy töissä Kuopiossa, nauttii Kuopion palveluista ja jostain luojan oikusta asuu naapurikunnan puolella. Tässä tapauksessa kehyskunta Siilinjärvellä.
Oman perheemme suurin traaginen virhe tapahtui kun seudulle muutimme. Emme tunteneet kuntarajoja saatikka sitten tätä älytöntä naapurikaunaa ja suoranaista vihaa, jota olemme nyt ympäristössämme joutuneet todistamaan. Olisi pitänyt ensin asua jossain vuokralla, haistella tuulia ja vasta sitten lyödä rahat kiinni tontiin ja taloon. Olisi niitä löytynyt työpaikkapaikakunnaltakin.
Kun tulee muualta, käy töissä muualla ja nauttii suuren kaupungin (ainakin melkein) palveluista, tuntuu aivan käsittämättömältä ihmisten sokeus, kaunaisuus ja tämä jonkin sortin kotiseutufundamentalistinen talebanliike, mikä Siilinjärvellä valtaa pitää. Ja toki Vieteri säestää - mou, mou.
Tällaisia mielipiteitä en uskalla Siilinjärvellä suustani päästää. Tiedän kuitenkin, että Kallansiltoja eestaas ajaessa en ole yksin. Vaan, kun ääni ei kuulu ja talebanit jarrttavat ja jurnuttavat sekä oman kunnan että koko alueen kehitystä.
Tämä tässä vähän panee vihaksi ja tännekin kirjoittamaan. Seuraavaksi teen kuten Tuula Väätäinen - muutan työn ja palveluiden perään Kuopioon, jos täällä ei meno parane.
Annan sinulle neuvon. Muuta pois koko Kuopion seudulta ja asetu asumaan keskuskaupunkiin ei kehyskuntiin. Muuallakin kehyskunnissa halutaan pitää kiinni itsenäisyydestä. Ei Siilinjärvi ja tämä paikallislehti ole mikään poikkeus. Pikemminkin muualla ollaan koko poliittisen kentän laajuudelta kunnan itsenäisyyden kannalla. Kokoomuslaisetkin kuntapoliitikot haluavat pitää kiinni kuntansa itsenäisyydestä. Eiköhän työpaikat järjesty ainakin, jos lähdette suurempaan kaupunkiin.
Itse olen asunut sekä eri kehyskunnissa että keskuskaupungeissa.
Samantyyppistä se asuinympäristössä on Kuopiossakin. Jos se siis sinua vaivaa, niin mitä sitä kärvistelemään.
Näinpä hyvinkin. Jollakin näyttää kyllä olevan näkökyky tallella mutta muusta en ole niinkään varma. Juuri tällaisten kommenttien ja suhtautumisen takia en ole uskaltanut ääneen kotipaikallani ajatella. Muuta pois vääräuskoinen! Mitä sinä tänne tulet olemaan eri meltä meidän muiden kanssa!!
Niin fundamentalistista että...
On selvää, että kehyskunnissa halutaan oleva tilanne säilyttää. Mikäs sen mukavampaa kuin käyttää minun kaltaisten pendelöitsijöiden veroeurot oman kylän kasvuun ja palveluihin. Oman kunnan asukkaat saavat kyllä vapaasti käydä töissä naapurissa. Kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut kannatta myös käydä hakemassa sieltä työssäkäyntialueen tarjonnasta. Nehän ovat rakennetut muiden verorahoilla. Aika monta penskaa meidänkin nurkilta käy eri kyydeillä naapurissa koulussa. Antaa vaan kuopiolaisten korjata homekoulunsa ihan itse...
Kun en ole tänne juurtunut enkä maata perinyt, näen asiat ehkä erilailla kuin paikalliset kantapeikot. Minä en rajaa näe enkä tunnusta. Satun vaan asumaan "väärällä puolella" ja ymmärrän hyvin Kuopiosta kuuluvan valituksen ja seireenien laulun.
Siilipuolustus kunta-asioissa saattaa olla meidän kannalta lyhytnäköisesti ja itsekkäästi ajatellen ihan oikea malli. Mutta kehittyykö siitä tämä alue ja seutukunta mihinkään?Ja ennenkaikkea - kehittyykö oma kunta sen paremmin ollessaan vastahankaan muiden kanssa.
Meillähän ei näytä juurikaan olevan ystäviä ympärillämme. Miksiköhän? Voisiko kunnantalolla joku katsoa peiliin??
Emme halua muuttaa Kuopion seudulta pois. Meillä on molemmilla hyvät työpaikat. Yliopisto, alueen kulttuuritarjonta liikunnasta nyt puhumattakaan plus muu vapaa-aika tarjoavat meidän perheellemme ihanteellisen asuinympäristön.
Jos vaan tontti olisi lähempänä Kuopion rajaa, niin tekisimme esityksen kuntarajan siirtämisestä. Jos joku on erimieltä pienen itsekkään kehyskunnan politiikasta - älkää ampuko viestintuojaa vaan miettikää, voisiko jotain tehdä tai ajatella toisin.
Itsehän tietysti teette päätöksenne, mutta mitä sitä kärvitselemään kerran noin vaikealta olo Siilinjärvellä vaikuttaa. Ihan hyvässä tarkoituksessa ehdotin paremmin mieleistä asuinkuntaratkaisua. Miksi ihmeessä ihmisen pitää tieten tahtoen noin mieltäpainavia asioita itselleen hankkia. Eihän sitä mitään voi tehdä , jos edustaa paikallista vähemmistöä. Keskustelua myös vastakkaisia mielipiteitä pitäisi myös suvaita. Oudolta tuntuu myös tuo Väätäisen muuttoasiaan kiinnijääminen ja siinä erityisiä ennusteita näkeminen. Ei meitä vastakkaisen mielipiteen viestintuojia myöskään pidä ampua. Ei toisten ajattelumaailmaa kannata yrittää muuttaa. Sehän on aivan yleispätevä neuvo elämässä.Meitä kunnan itsenäisyyttä kannattavia vain on enemmän.
Olen muuten itsekin junantuoma ja laajalti elämää neljällä eri kaupunkiseudulla nähnyt. Niin sitä vaan keskuskaupungissa mieli kannatti liitosta juten vaikka tuota Sipoon osaliitosta Hesan tonttimaan tarpeeseen. Sipoossa asuvana varmasti mieli olisi ollut toinen.En todellakaan kuulu maita perineisiin kantaväestöön. Tällekään kaupunkiseudulle en ole jämähtänyt niin, että en voisi kymmenen vuoden päästä asua taas muualla.
Talon tontti pitäisi olla kiinni kuntarajassa, jotta voisi anoa tuota kuntarajan siirtoa. Se ei taida nykyisin olla Kuopion kanssa mahdollista vain tuolla entisen Nilsiän rajan vieressä. Muilla rajoillahan kuntaraja taitaa mennä vesialueilla. Eipä vaan tuo Kuopio näytä kovinkaan myönteisesti asukkaisiinsa suhtautua. Kynsin hampain pitävät kiinni yli 100 kilometriä Kuopion torilta sijaitsevasta perheestä, joka haluaisi siirtää talonsa Rautavaaran puolelle rajaa. Ja Kuopiossa on sentään yli 100 tuhatta asukasta. Onnellia voi olla se suuri maaninkalainen tila, joka huomasi anoa rajan siirto Pielavedelle ennen Kuopion liitosta.
Kyllähän täällä Siilinjärvellä voi vapaasti sanoa kannattavansa liitosta Kuopion kanssa. Osa poliitikoistakinhan on sitä mieltä. Uutis-Vieteriin voi kuka tahansa kirjoittaa mielipidekirjoituksen. Itsekin olen sellaisen joskus muista asioista tehnyt. En todellakaan ole samaa mieltä kaikista sen lehden linjoista kuten en ole SS:kään kanssa. Omaa katsontakantaani edustaa useimmiten tuo Hesari, josta en luovu Savossakaan.
Kehyskunnissa on kaikkialla sama tilanne ja itsenäisyyshalu kuin myös täällä Siilinjärvellä.
Me Kuopiossa työssäkäyvät viemme työpanoksemme Kuopion kehittymiseen niin liikeelämässä kuin tuolla julkisella sektorillakin. Paljonhan meistä työskentelee sairaanhoitopiirin tai koulutuskuntayhtymän tai valtion maksamissa työpaikoissa vaikkapa yliopistolla. Nehän eivät ole mitenkään Kuopion kaupungin omia. Kuopio on näisrä "yhteisistä" työpaikoista suuri nettohyödyn saaja. Eikä oma yksityinen työnantajani ole saanut mitään Kuopion kaupungin tukia tai ilmaisia palveluja, vaan makselee yhteisöveroja ja kiinteistöveroja Kuopiolle. Meidän käyttämistämme palveluista suuri osa on Siilinjärven kunnan tuottamaa. Lasten osalta koulu- terveyspalvelut. Ja itsekin kovin harvoin terveyspalveluja käyttävänä tulee haettua tuo kuuri äkilliseen influenssaan terkkarin päivystyksestä Kuopion yksityiselle työterveysasemalle ajamatta. Infrastruktuurin on maksanut Siilinjärvi ja niinpä se voi odottaa veroeurojamme sen maksamiseen..
Nämä siilinjärvi ihannoijat ovat sitä änkyrä porukkaa jotka on perineet omaisuudtensa ja kuuluvat pieneen sisäpiiriin ns, hyviä kansalaisia tehtävänään vastustaa kaikkea . Hyvin tunnetaan siilinjärvi puolue johon suurinosa polittista elittiä kuuluu siinä oikea muutosten vastustajien porukka. Kas yksi loikkasi pois tästä ryhmästä kun tajusi tilanteen tulevan suhteen . Tyypillinen hokema on täällä ollut ijät ajat muuta pois jos heidän mielipiteet ei miellytä tait olet erimieltä asioista , siilinjärvi hallintoineen on sisäänpäinkääntynyt omahyväinen kirkonkylä. Tämä kaikki on ollut este uudistuksille ja yhteityölle muiden kanssa kuten lukea olemme saaneet nilsiän ja maaninkan luottamusmieisten kokemukset siilinjärvestä Joten ilolla odotan kuopio liitosta meneepähän veroeurot sinne mistä ne ansaitsen.
Muu maa mustikka ja Siilinjärvi pannukakku? Vaikka maistuu kai se mustikkapannarikin, eikö? Kunhan on Siilinjärveltä poimitut mustikat...
Oikeestaan halusin kirjoittaa tähän, että tämän ketjun lukemalla saa aika hyvän kuvan Siilinjärven kunnallispoliittisesta keskustelusta. Alkupuolella on tuota mustikkapannari-osastoa, sitten mennään niin asialinjalle, että meinaa nukahtaa ja loppupuolella on ihan mukavantuntuista keskustelua. Vähän harmittaa (mutta ei yhtään hävetä) tulla tähän omiaan räpeltämään.
Voihan tuo liitoksen kannattaja ollakin mukana kunnallispolitiikassa. Itse en todellakaan liity mitenkään politiikkaan, vaan ihan riviasukkaana kirjoittelen. Söin muuten tuossa välillä juuri mustikkapannaria. Ei olleet kuningatarhillon mustikat siililäisiä pannarin päällä. Hauska sattuma tuo pannarijuttusi=) Vaikka ei Siilinjärvi ole mikään pannukakku, joskaan ei mielestäni juuri mansikkapaikkakaan. Pannariksi Siili menee, jos joudumme osaksi Kuopiota. Arvaa vaan nukuttiko lukea tuota toistuvaa jargonia Siilin romahtamisesta.
Pääministeri Katainen tuumaili eilisen aamu-uutisissa tähän tapaan:
"Jokaisella ihmisellä ensinnäkin on jakamaton ihmisarvo. Jokaisella ihmisellä on oikeus turvallisuuden tunteeseen ja jokaisella ihmisellä on oikeus tuntea olevansa yhdenvertainen."
Minusta nämä hyvät asiat toteutuisivat Siilinjärvellä parhaiten, mikäli Siilinjärvi olisi osana Kuopiota. Nykyisellään Siilinjärvi on paikkakunnan vanhojen asukkaitten oma mansikkapaikka, jonne muualta tulevan on vaikea todella yhdenvertaisena ihmisenä tulla mukaan.
Maa kuuluu olevan navoiltaan litistynyt pallo. Kauan sitten monet arvelivat Maan olevan pannukakun muotoinen.
Annoin jo tuossa aiemmin neuvon muuttaa kokonaan pois Kuopion seudulta, jos täällä asuminen tuntuu pahalta. Samanlaista asumisyhteisö on sielläkin. Ei tuo tuntemasi asia aliarvostaminen, tai miten sen tarkkaanottaen sitten koetkaan, muutu mihinkään kuntarajojen mukana. Jos koet nuo Siilinjärvellä ikänsä asuneet pitävän itseään parempina tms, niin varmaankin on niin, että Kuopioon kuuluvana alueena heidän Siilinjärvi identiteetti vasta nostaakin päätään.
Joo, aika "julmasti" pää pystyssä ovat entiset riistavetisetkin, heh heh!
Luultavasti monet kunnalliset viranhaltijat vaihtuvat (tai pääsemme heistä eläkkeelle) Siilinjärvellä, kun liitymme Kuopioon. Myös monikymmenvuotisten kunnallisten luottamusmiesten taustavaikuttamismahdollisuudet vähenevät. Näin ainakin toivon. Sitä kautta myös entisten isäntäkuntalaisten asenteet pehmenevät.
Ihan pallonpalautuksena haluan kysyä, että mikset itse muuta pois Siilinjärveltä, jos sinua ärsyttävät ihmiset, jotka suhtautuvat asuinkuntaasi kriittisesti? Varmasti ymmärrät kuten muutkin, että muuttaminen on iso askel taloudellisesti ja myös sosiaalisesti. Sitä paitsi mitä täältä muuttamaan, kun kohta ollaan kumminkin osa Kuopion kaupunkia.
Nyt on pakko pyytää anteeksi väärää todistusta.
Moitiskelin aiemmin Vieteriä vääristelystä, totuuden kätkemisestä ja ties mistä. Tänään kaikki on toisin. Liekö toimitus lukenut täältä katkeria vuodatuksia journalistisestä tasostaan??
Totuus siilisetistä alkaa paljastumaan. Vieterin mukaan Maaninka saa Kuopiosta terveyspalvelunsa huomattavasti halvemmalla, kuin mitä sai meiltä. Kunnantalon viisaat olivat juksuttaneet naapuriaan oikein kunnolla ja vyöryttäneet lähes kaikki kunnantalon kustannukset maaninkalaisten maksettaviksi. Nyt selvisi myös se, miksi naapurit meitä niin pahalla silmällä mulkoilevat ja miksi kukaan ei meidän kanssa halua samaan kuntaselvitykseenkään.
Ihan vähän kehaisen myös näitä viisaita. Ovelasti tehty, mutta loppupeleissä tosi halju temppu. Jokaista voi jymäyttää kerran mutta ei ketään jatkuvasti.
Tämän naapurinryöstön paljastumisen jälkeen on pakko kysyä, onko kunnan talous millä mallilla, onko meille kerottu totuutta muistakaan asioista ja jos ei, niin koska kerrotaan?
Selvitystä ei kannata tehdä, jos vaikka jotain selviäisi!
Toivottavasti muutkin alkavat ymmärtää miksi siilinjärveä ei pidetä yhteistyökykyisenä tahona muissa kunnissa . Moniko siilinjärveläinen noterasi nilsiän ja maaninkan valtuutettujen pettymykset siilinjärven hallintokulttuuriin todeten sen olevan sisäänpäinkääntynyttä kyyräilyä. Tänään kunta on jäänyt yksin turhia on toiveet yhteistyöstä kenenkään kanssa . Mitä muuta voidaan kun liittyä osaksi kuopiota yksin emme pärjää jatkossa . Varmaa on ei meille kerrota totuutta kunnan talustilanteesta vaan uskotellaan hyvinvoipaisuutta kas osa sen vielä uskoo.
Ihmettelen mitenkä tää nyt noi meni koupio järjesti sote palvelut maaninkalle kolmasosalla siitä mitä siiliset eli siilinjärvi . Tämmöinen tieto vei pohjan pois väitteiltä miten edullisesti siilinjärvi voi sote asiat järjestää , luulisi siilinjärven päättäjiä ja niitä jotka todistelleet kunnan erinomaisuutta edullisten sote toimintojen järjestäjänä tuliko puhuttua mutu tietoa. Muutoinkin siilinjärvellä on keskitytty vai kielteisten asioiden markkinointiin kuntaliitoksesta kas kummaa siinä eräs syy miksi tähän asti kuntapäättäjät yhteen ääneen kieltäytyneet liitosselvityksen tekemisestä sieltä nämä asiat olis tulleet julki . Miksi salaillaan asioita kenen etua se palvelee .Mites nyt siilinjärvi puolustajat joko tunne lipsuu.
Aika hiljaista on kun oman kylän kehujat kärsivät totuuskrapulasta.
Rajat ovat teennäisiä. Muutoksen ja kehityksen vastustaminen valheella on tullut tiensä päähän. Valtaapitävien puheiden kupla on puhjennut. Vieläkö joku uskoo, että meidän omat palvelumme ovat tehokkaita ja hyviä naapureihin verrattuna?
Lukekaa kerrankin Vieteriä. Kuunnelkaa maaninkalaisia. Ja jos ette usko, niin varmistakaa vielä nilsiäläisiltä.
Silmien on nyt avauduttava. Meille on valehdeltu mennen tullen, kun vanhat jäärät eivät osaa tai kykene myöntämään olleensa koko ajan väärässä. Kahden kasvukeskuksen välinen teennäinen kuntaraja olisi pitänyt purkaa jo ajat sitten.
Anteeksi vaan, mutta Tuula Vääräinen tämän tajusi ja keksi pelastusrenkaakseen vKarttulan, johon saattoi muuttaa ja välttää Siilinjärven talouden romahtamisen ja siihen liittyvän vastuun ja selittelyn. Näin se vaan on.
Toivon, että liitymme mitä pikimmin Kuopioon. Kohta meillä on muuten velkaa silmät ja suu täynnä, verot katossa ja kaikki muutkin (vesi) maksut tapissaan.
Paronen kertoi, että nostavat veroprosenttia 1,5 yksikköä ja lisää seuraa tulevina vuosina. Jo tuolla kerrotulla korotuksella Kuopio menee maakunnan kärkeen. Meitä tarvitaan kipeästi Kuopion maksumieheksi. Hyviähän nuo Kuopion paljon mainostetut hankkeet ovat olleet. Nytkin torin kauppakäytävässä puolet tiloista on ilman vuokralaista ja määräaikaisihan ne toisetkin vuokrasopimukset ovat... Eikös siellä ole taas huimia visioita mm moottoritien kattamisesta ja tornitaloista, raitiovaunuista Savilahden ja keskustan välillä. Edes tornitalot moottoritien päällä eivät tule ilman suurta kaupungin panostusta ratikoista nyt puhumattakaan. Eikä nuo olleet aprillipäivän lehdestä, vaikka niin luulee useamman kerran vuodessa SSää lukiessa. Maksumiehiä kaivataan Kuopioon.
Joko viimeinkin aletaan mieltää siilinjärvellä totuus , missä itsenäisyyden puolustajat onko kunta niin ainutkertainen missä kaikki hyvin ja palvelut tuotetaan muita halvemmalla. Oisko aika myöntää olette kehityksen jarruja omaan napaan tuijottajia ette halunneet hyväksyä totuutta vaan väheksyitte naapurikuntia jäitte yksin. Kohan koko totuus selviää niin ainoaksi ei jää väätäinen joka poistuu vähin äänin siilinjärveltä .Liitos kuopioon tehtävä pikaisesti vain siten pääsemme eteenpäin jarrumiehet höllätkää jo teidän aika meni.
Ei omia ongelmia voi lopputomasti vähätellä nostamalla esiin naapurin vaikeuksia. Kyllä Maaningan tapaus osoittaa, että asiat eivät meillä taida olla ihan niin kuin herrat ja rouvat rahvaalle ovat yrittäneet esittää. Siilisetin kautta olemme näköjään tarvineet Maaninkaa jaNilsiää maksumiehiksi oman taloutemme paikkaajiksi. Tämä ei muuksi muutu, vaikka kuinka ilakoisimme Kuopion vuotavasta torikannesta.
Kuopion tulevista veronkorotuksista ei kannata myöskään mekastaa. Ekös meillä ole nyt 0,75 prosenttia korkeampi veroprosentti. Vain hölmö voi kuvitella sen pysyvän Ennallaan. Korotusta tulee vähintään saman verran kuin Kuopiossa.
Veroero naapuriin on syönyt Siilinjärveläisten kukkaroita jo vuositolkulla. Ja näin tulee olemaan myös jatkossa itsenäisessä Siilinjärvessä. Mutta onneksi meillä on kaikki muuten niin hyvin...
Jäikö lehdet lukematta kuopion asiat mielletään mut ei oman kunnan tilannetta siilinjävellä veronkorotus tarve on 2,5jopa 3 pykälää ylöspäin jote eipä iloita hyvyydestä , veden hinta nostettiin jo pilviin . Kovin on juurtuneet asenteet kuopio vastaisuudesta joittenkin mieliin hakemalla haetaan huonoja esimerkkejä naapurikunnasta . Siilinjärvi ihannoijat lyökää pöytään talouden vertailu lukuja aloittaa voitte Maaninkan sote palveluista ja soitella sit Nilsiää mikä on totuus tarkastelkaa talousennusteita selviää miten siilinjärven talous huononee tulevina aikoina tilanne on nyt jo kestämätön näistä löytyy totuus Ei pidä uskoa mutu tietoa eikä toistellä sitä mitä valtaapitävät meille siilinjärvellä uskottelevat .On aika kohdata todellisuus valheessa ei tule kenenkään elää en usko unelmiin enkä elä menneessä .
Onhan Siilinjärvelläkin talousvaikeuksia näinä päivinä, kuten kaikilla kunnilla on.
Talouden alamäki on maailmanlaajuista.
Siilinjärvelläkin on veronkorotustarvetta lähivuosina, tosin vielä on riittänyt parempien vuosien ylijäämiä. talotta tasapainotetaan loppuvuodesta, kuten muutkin kunnat.
Maaninka on parantanut tälle vuodelle talouttaan pääasiassa metsien myynnillä ja sote-palvelujen ennakkotiedot ovat hyviä. Hyvä niin. Rahanreikiä kyllä löytyy vielä ensi vuodelle, eikä uusinvestointeja voida tehdä lainkaan.
Nilsiän osalta voidaan sanoa, että kuntaliitos toi pelkästään palvelujen huononemista. Terkkarin palvelut heikkenevät, asiointimatkat pitenevät.
Kuopio julkisti juuri talouden lukuja. Alijäämä ensi vuodelle on 40 miljoonaa, tälle vuodelle 24 miljoonaa, vaikka oli ennakoitu "vain" alle 10 miljoonan alijäämää.
Kaupunginjohtaja Paronen mainitsi alijäämien paisumisen syyksi sote:n ja kuntaliitosten tuomat lisäkulut, lisänä vielä pitkät välimatkat palvelujen tuottamiseksi.
Mistähän ne pitkät matkat johtuvat?
Siis kunnilla menee huonosti, erityisen huonosti menee Kuopiolla ja useilla Koillis-Savon kunnilla. Juankoski on liitettävien kuntien joukossa, mahdollisesti Kaavi ja Tuusniemi. Pitääkö Siilinjärven mennä vielä maksumieheksi huonosti meneville kunnille vastoin omien asukkaiden etuja?
Ihmettelen siilinjärvi maksumieheksi kuopiolle mitenkä muka . Ei siilinjärvellä ole varallisuutta maksaa kenenkään velkoja eikä kuntaliitos sitä tarkoita .Kuntaliitoksella haetaan kulurakenteen pienentämistä ja tätäkautta talouden vakauttaminen pitkällä aikajänteellä. Tosiasiaa siilinjärvi ei muutoin saa velkaantumista aisoihin , velan määrä kasvaa huimaavasti seuraavien viiden vuoden jaksolla .Älytön hokema ja uskomus siilinjärvi joutuu muitten velkojen maksumieheksi kun kunta ei selviä omistakaan veloistaa vaan velkaantuu lisää.Jo kymmenen vuoden ajan on siilinjärvellä laiminlyöty korjausinvestoinnit jättämää yli 40 milj, puhumattakaan uudispuolesta jota käytännössä ei ole .Kyllä siilinjärvellä tulisi viimeinkin mieltää todellisuus , mitenhän kävisi yritysten jos siellä sovellettaisi siilinjärvi oppia pohtikaa asiaa sitäkautta niin todellisuus valkenee monille.Liitos kuopioon ainut vaihtoehto.
Kuntaliitoksen ajajalla taitaa olla vähän puutteita perustiedoissa. Maksumiehinä ovat tietysti kuntalaiset veronmaksajina. Siis Siilinjärveläiset joutuvat Kuopion maksumiehiksi saaden vain roolin kaukaisen lähiön asukkaina verojamme käytettäessä Kuopion keskustan kehittämiseen. Ja on kunnilla kuten myös Siilinjärvellä ihan varallisuuttakin mm rakennuksia, maata ja metsääkin taitaa olla Siilinjärven kunnan ulkopuolellakin. Sen metsän myymistähän on uutisoitu suunniteltavaksi. Kaikki kunnan omaisuus siirtyy nimenomaan kuntaliitoksessa Kuopiolle. Joissain pienemmissä kunnissa on ryhdytty säätiöimään testamentilla saatua omaisuutta kuntaliitoksen varalta. Se onkin aivan oikein, jotta testamentinjättäjän tahto varojen käytöstä toteutuisi.
Liitos Kuopioon on edullista vain nykyisille kuopiolaisille kuten tälle kovasti liitosta ajavalle. Eihän noita kuntien ja valtionkaan velkoja tulla maksamaan tavallisten ihmisten tapaan takaisin. Talousjärjestelmämme perustuu sille, että julkiselle vallalla on velkaa kohtuullisessa määrin.
Mitenkäs meni sote palveluiden kanssa , rohkeneeko joku vielä väittää miten edullisesti ne siilinjärvi kykenee järjestämään. Päivän vieteri kertoo aivan toista .Itsenäisen siilinjärven puolustajat tuliko totuus yllätyksenä mites nyt .
Ne sote-asiathan tullaan järjestämään kuitenkin maakunnan tasolla. Sitähän nyt ollaan suunnittelemassa. Varsinaiset ongelmat sote-asioissa ovat pienten syrjäisten paljon vanhusväestöä olevien kuntien osalla. Kuntaliitosta maakuntatasolle ei ole edes suunniteltu. Ihan erillisenä sote-asiat ratkaistaan. Ja siinä sitten menee tämä ylisuureksi rakennettu siilisetin jäämistö pois Siilinjärven vastuulta nimenomaan ilman kuntaliitosta.
Miten niin Siilinjärven vastuulta. Maksajina ovat olleet nisliäläise ja maaninka. Siilisetin loppu oli siilille vahinko, kun maksumiehet loppuivat. Miksi tätä totuutta pitää kiertää.
Kaikki eivät tietysti voi ymmärtää asioita. Toisten kuntien lähdettyä Siilisetistä jäi Siilisetin jäämistö eli mm ylisuureksi rakennettu organisaatiorakenne Siilinjärven vastuulle. Sen purkaminen ei ole vielä oikein kunnolla tapahtunut eikä se helposti tapahdukkaan, kun henkilöstöä olisi organisaatioista vähennettävä. Itse kuntalaisena ihmettelin UJ:ssä mm sitä että ei otettu muutosjohtajaksi ulkopuolista ja päivittelin todella moniportaista organisaatiota varsinaisen hoitotyön tekijöiden yläpuolella. En siis ole koskaan ollut kuntalaisena pitänyt Siilisetistä.
Siiliset kummajainen ihmetyttää nyt monija , jo alkumetreillä voitiin nähdä mitä tuleman pitää matkan varrella tämä voimistui lisää . Nyt selitellään ja yritetään peitellä todellisuutta siiliset oli törsö kyhäelmä joka rakennettiin toiveajattelun pohjalle muutamien kuntapolitikkojen toimesta . Siilijärvi ei suikkaa olisi tarvinnut ottaa palkkalistoilleen siilisetin henkilökuntaa kuten nyt tehtiin osin kunstannuksia lisäsi kun jouduttiin palauttamaan ylisuuria maksuja kahdelle kumppanille , voiko enää pahemmin mennä asiat pieleen kuten siilisetissä kävi. Tuleva kuntaliitos tulee lisäämään siilinjärven kehitystä keskeisenä palveluntuottajana kuopion pohjoisella alueella tänne keskitetään kahden muun alueen palvelutarjonta eikä suinkaan kuopion keskustaan kuten nyt epäillään .
Siilinjärvellä nyt itsenäisenä kuntana olevia palveluja tulee siirtymään Kuopion keskustaan. Se on aivan selvää. Kuopio on niin pieni kaupunki, että ei tänne ole syntymässä kahta keskustaa kaikkine palveluineen. Eipä sitä ole 6-kertaa suuremmassa Helsingissäkään.
Mitenkähän "tähän malliin..." luuli olleen mahdollisuuden valita työntekijät sote-toimintoihin. Toiminnanhan piti tietysti jatkua katkeamattomasti siilisetin purkauduttua. Ei todellisessa elämässä voi kokoomuslaiseen tyyliin valita rusinoita pullasta. Liike-elämässäkin liiketoimintasiirroissa koko henkilöstö siirtyy ei siinä rusinoita valkata.
Mites on etelä-kuopion palvelut petosella järjestetty , ehkä siitä saa suuntaa miten toimittaisi siilinjärvellä liitoksen toteutuessa , Mitä tulee liike-elämän toimintatapoihin kyllä lopputilien jako alkaa heti ei siellä katella tuplajärjestelmiä kyyti on kylmää ylimääräiset ulos heti. Siiliset liiketoimintojen lakkauttamis kustannuksista vastasi jokainen kunta osuuksien mukaisesti eikä suinkaan yksin siilinjärvi . Siilinjärvellä vaan sekin onnistuttiin hoitamaan huonosti joten siitä tämä johtuu. Mitähän mahtavat olla palvelut jotka siilinjärveltä menisi kuopion keskustaan se vähän askarruttaa itse en keksi mitään.
Siilinjärven palveluista loppuisivat ensimmäisenä KELA ja viimeisetkin palvelut poliisista ja verotoimistosta. Lisänä aivan ensimmästen joukossa olisivat kunnan palvelut, kuten sos.toimi, rakennusvalvonta, tekninen toimi. Lääkäripäivystys, terveyskeskuksen vuodeosasto menisivät kohtalaisen pian, lukio ja kansalaisopisto melko pian.
Vuokratalot siirrettäisiin NIKU:n hallintaan. Tässä nyt aluksi muutamia.
Niin juuri tuo Siilisetin jäämistön saneeraus irtisanomisineen jäi Siilinjärven tehtäväksi. Näinhän tuossa aiemminkin olen jo kertonut. Varsinaiset Siilisetin lakkautuskustannukset eivät mitenkään ole voineet olla kuin organisaation purkamiskustannuksia ei aivan loppuun asti vietyjä. Siilinjärvi on tässä hommassa maksumies. Maaninka ja Nilsiä eli siis Kuopio lopulta otti mukaansa vain välttämättömästi tarvittavan henkilöstön ja Siilinjärvelle jäi loput. Ei Siilinjärvi olisi voinut olla ottamatta palkkalistoilleen kaikkia Siilisetin jäljellejääneitä työntekijöitä. Ei siinä voitu aloittaa puhtaalta pöydältä uutta omaa henkilöstöä voitu hankkia eli poimia rusinoita pullasta.Palvelujen jatkuvuus siinä olisi mennyt. Sehän on aivan selvää. Meillä ei vielä olla tulevaisuuden Kokoomuksen maailmassa, jossa kaikki asiat sovitaan vain yksittäisen työntekijän ja työnantajan välillä. Kunnallisella puolella taitaa vaan olla tuolla irtsanomisella yksityistä sektoria suurempia vaikeuksia toteutua. Kova huutohan niistä irtisanomisista kunnallisella sektorilla syntyy. Nythän siihen ollaan menossa Kouvolan ja rakennemuutoskriisissä rypevässä Salossa. Molemmissahan on myös takana laaja monikuntaliitos 5 vuoden irtisanomissuojineen.
Terveydenhoidossa osa palveluista hoidetaan nykyisessäkin Kuopiossa pääterveyskeskuksessa. Kunnan viranomaisten kanssa asiointi hoidetaan myös Kuopiossa. Meille siilinjärveläisille jää terveysaseman palvelut siis terveyskeskuksen sijaan. Ja keskitetäänhän meidän veroeuromme keskustan kehittämiseen ja silloin ei todellakaan tarkoiteta Siilinjärven keskustaa ja Kuopion keskustaa. Meidän veroeurojamme jo odotetaan kaupungintalolla hahmoteltuihin kehittämissuunnitelmiin Kuopion torin näköetäisyydellä. Näin se menee muissakin kaupungeissa ei vaan Kuopiossa.
Siilinjärven alueen houkuttelevuus kauppaliikkeille pienee, kun olemme osa Kuopiota. Siilinjärven jo nyt luvalla sanoen karsea keskusta alkaa näivettymään lähiön häiriöpesäksi ja tyhjiä liiketiloja tulee lisää mm tuo nykyisen s-marketin liiketila ja tori on vain lähiön keskipiste. Hotellihaaveet voimme ainakin kuntaliitospäätöksen jälkeen haudata.
Niin Petonen käykin liiankin hyvin malliksi Siilinjärvelle. Juuri Petosen suuntaan kylämme on valitettavasti menossa tultuamme Kuopion lähiöksi
Kun verotoimistosta on päästy olisikin korkea aika päästä myös Kelasta, poliisista ja työkkäristä. Ottaisivatkohan ne apteekin ja rautakaupan kaupantekijäisinä? Ei Siilinjärvelle tarvita muuta kuin vanhusten palveluasuntoja ja muutama riuska lähihoitaja.
Ei niitäkään jää Siilinjärvelle kuntaliitoksen myötä, ainoastaan osa yksityisten järjestämistä jäävät.
Palveluasuntoja saadaan lisää muuttamalla kerrostaloyhtiöitten käyttötarkoitusta ja rakentamalla niihin hissit ja vaippakuilut valtion avustuksilla.
Nämä palvelut kuten kela polisi ja verotoimisto eivät ole kunnan tuottamia vaan valtion osahan niistä on siiretty kuopioon . Mtä tulee sosiaali ja terveyspalveluihin ne ei muutu kute ei koulutoimikaan , vuokratoloyhtiö tultaisi liittämään Nikuun se on pelkästään hyvä asia nykyisten asukkaiden kannalta niin moni sitä odottaa.Edelleen siilisetin kustannukset on jettu osakkuussopimuksen mukaisesti kuten sopimus edellyttää asia helppo tarkistaa osakas kunnista .Kyllä kunnallinenkin taho voi yhtälailla purkaa työsopimukset kun kyseessä on yhteisen liikelaitoksen lakkauttaminen juuri siksi oli siilisetin somimuksen puramiseen kirjattu vuoden siirtymäaika jona aikana kunnat voivat järjestää omat toiminnot .Kyllä sote palveluida tullaan keskittämään siilinjärvelle maaninkan ja nilsiän kustannuksella . En maalaisi piruja seinälle enneaikojaan liitoksesta tulee hyvä paketti se tulemme vuosien päästä toteamaan . En muuten edusta kokoomusta enkä omaa heidän arvomaailmaa.
Valtion palveluista ei toki ole kysekään kun kuntaliitoksesta puhutaan. Vaikka eivät ne ainakaan säily entisessä mitoissaan kuntaliitoksen myötä.
Etukäteenhän kuntaliitoksen vaikutuksista pitää puhua ! Vai pitääkö siilinjärveläiseen näemmä myös demarityyliin olla hiljaa ja katsoa kuinka kävi... Hys-hys olkaa hiljaa ja uskokaa meitä, ken tahtoo... Eikä se mitä liitossopimuksessa sovitaan tarkoita, että asiat säilyvät samanlaisina kymmenenkään vuoden päästä. Turhaa sitä on rutista, kun on jo housuissa. ai mutta eihän täälläpäin saakkaan huomautella silloinkaan.
Siilinjärvi ei ole kuntaliitoksen jälkeen enää yli 20 tuhannen asukkaan alue, vaan Siilinjärven eri alueet muuttuvat itsenäisiksi kaupunginosiksi. Kuopiossa olemme jotain 10 asukkaan Siilinjärvi ja siitäkin osa vain löyhästi alueeseen liittyvää vaikka Kasurilan ja selvästi erillisen Toivala-Vuorela alueen välissä. Ei tälläiselle 10 asukkaan alueelle Kuopiossakaan ole kummoisia palveluja tullut. Ei edes niin ylimainostettuun mallikaupunginosaan Saaristokaupunkiin. Etelässä Vuorelankaan palvelut eivät säily, jos kuten tietysti toivon Kuopion kasvu kestää ja Sorsasalon länsiosia aletaan rakentamaan asumiseen. Kuntarajan hävittyä seudun keskuksena ei tule itseselvästi olemaan Vuorela. Sorsasaloa rakentamiskohteena markkinoidaan sinne sijoitevilla palveluilla esimerkiksi seudun uudella terveysasemalla. Vuorelankin palvelut ovat silloin vaarassa. Vanhat saavat antaa tilaa, kun uusi pitää saada houkuttelevaksi.
ei nyt sentään 10 asukkaan vaan nuo tuhannet unohtui välistä
No, mistä ajattelit ne tavoitellut säästöt saatavan aikaan?
Tietenkin sieltä, mihin pääosa budjetista kuluu, eli juuri sote-palveluista ja koulutoimesta.
Siilinjärveltä lakkautetaan kaikki mahdollinen, mikä suinkin tuo säästöjä.
HUOM!! Siilinjärveltä lakkautetaan juuri se, mikä on tuotettu tehokkaasti itsenäisenä kuntana.
Valtion rakennemuutokset ei ole mitekään sidoksissa kuntaliitoksiin ne toteutuu tuli kuntaliitoksia tai ei. Kyllä tarvitaan monipuolista keskustelua ennen mitään kuntaliitoksia . On ikävää ollut huomata jo vuosia kun keskustelu on ollut liitosvastaista ja kuopiota halveksivaa keskitytty vaan kehuskelemaan miten ainutkertaisen hyvin siilinjärvellä on asiat.Liitos tuo varmasti vaihtoehtoja ja tapoja yhdistää esim, vuorelan ja sarsasalon painotteisesti joka onkin luonteva vaihtoehto. Näitä eri visioita tullaan varmaankin miettimään ja toteuttamaan mut varmasti jokainen saa kunnalliset palvelut kuten nytkin , on muistettava nehän voivat parantua uudelleen järjestelyn myötä uudistukset eivät aina tarkoita huononnuksia uudet vaihtoehdot ovat tervetulleita tässä taloustilaanteessa jossa valtio säästää kuntamenoista kaksimiljartia vanha kuntarakenne on mahdoton yhtälö.
Kuopio ei ole kehittänyt kummastikkaan Sorsasaloa asuinalueena. Miksiköhän ? Noin lähellä keskustaa ja pitkän rantaviivan omaava alue jo ilman tieromonttiakaan hyvien liikenneyhteyksien päässä keskustasta. Siitä olisi saanut halvalla "Saaristokaupungin". Yritysalue on toki tehty radan viereen jo Savon Sellun valmiin pistoraiteen vierelle..
Älkää nyt vaan väittäkö, että syynä on kuntaraja. Sitäkinhän muka väitetään syyksi. Eihän se niin voi todellisuudessa olla. Vesistö vaan erottaa jo Sorsasalonkin kaupungista.
Rakennemuutoksia tarvitaan ja myös kuntakentän osalta. Pienet kunnathan eivät mitenkään voi jatkaa nykyisen muotoisina. Kehyskuntien väkisin liittäminen on sitten aivan eri asia ja se on pelkkää poliittisen päähänpinttymän toteuttamista. Ja oikeastaan ainoa kaupunkiseutu, joka kilpailee kansainvälisestikin eikä vaan keskenään toisten kotimaan kaupunkien kesken eli pääkaupunkiseutu ei sitten olekkaan menossa yhdeksi kunnaksi. Hallituksen valtapuolueille Kokoomukselle ja SDP:lle se olisi ollut liian rajua runttaamista vastoin laajoja äänestäjäpiirejään kehyskunnissa Hesan ympärillä.
Avoin heittohan tuo 2 miljardin säästösumma vielä on. Voimme vaan odottaa mitkä toiminnot hallitus ottaa pois kunnilta ottamatta niitä valtionkaan hoidettavaksi. Täysin turhat toiminnothan onkin karsittava. siitähän tässä 2 miljardin säästössä on kyseessä.
Kuntaliitos olisi pitänyt tehdä jo 30 vuotta sitten, kirjoittaa Savon Sanomien Jukka Patrakka. Lehti on haastatellut useita asumisen ja yhdyskuntarakentamisen asiantuntijoita. Meillä olisi yhteisessä suur-Kuopiossa toimiva joukkoliikenne, Siilinjärven taajaman ja Kuopion kaupungin välinen alue olisi tiiviisti rakennettua ja Saaristokaupunki kalliine siltoineen olisi toteutumaton haave. Kuopio olisi kasvanut etelän sijaan kohti pohjoista toista painopistettään.
Ikeakaan ei olisi nyt Matkuksessa vaan moottoritien varressa Vuorelan pohjoispuolella. Greenvalley olisi saanut lihaa luurankonsa ympärille.
Miksi näin ei sitten käynyt?
Kysykää täkäläisiltä kepun mahtisonneilta. Heiltä olisi mennyt maat ja mannut kaupunkirakenteen uhrialttarille. Siksi meille on valehdeltu vuosikymmeniä oman elämän välttämättömyydestä ja omien palveluiden paremmuudesta kaikkiin muihin nähden. Tämä saatanmoinen valhe ottaa päähän ja sen on myös tullut tiensä päähän.
Voi, miten odotankaan sitä kuntaselvitystä.
Nauroin makeasti tämän niin "tasapuolisesti" kirjoittavan SS:n kaupunkitoimittajan (on muuten osuvasti hänen tittelinään) tämän kertaista vuodatusta. Hänhän väitti jopa tänne tulleen mm. paikallisjunaliikenteen. Ei olisi varmasti tullut eikä tule jatkossakaan. Se ei ole taloudellisesti järkevää. Ei Kuopio olisi saanut itselleen tuollaista valtakunnallista julkisuuttakin saanutta Saaristokaupunkia maisemakatuineen. Nykyisenä siilinjärveläisenä täytyy sanoa, että parempaa ratkaisua ei Kuopio olisi voinut tehdä kuin rakentaa keskustansa eteläpuolisia rantoja tuonne Pitkäänlahteen asti. Sinnehän on kutakuinkin sama matka kuin Vuorelaan. Kuopio olisi kaupunkirakenteena katkennut pahasti kahtia Kallansiltojen kohdalta. Keskusta kaupungin lähes laitapuolella olisi ollut kehäteorioidenkin puolesta kumma asia. Siilinjärven alueelle ei olisi kunnan suuren kasvun eli 70-luvun jälkeen enää paljoakaan olisi rakennettu, jos liitos olisi tehty 30 vuotta sitten 80-luvulla. Eteläisimpiin osiin ehkä olisi tullut vähän nykyistä enemmän, mutta Siilinjärven keskustan ympärille ei olisi syntynyt Siilinjärven itsenäisenä kehittämää kaupunkimaista rakennetta, vaan Siilinjörvi olisi kaukio metsän ja peltojen erottaessa sen Kuopion kaupungista. Ja 70-luvulla rakennettuja taloja myytäisiin täällä kipsikasan katveessa alihintaan.
Jos sinua ottaa päähän nuo maanviljelijät, niin voinen kertoa lohdutuksessesi, että tuossa liitetyssä kunnassa he saisivat aivan kaikessa rauhassa viljellä maitaan eivätkä olisi saaneet myytyä niitä kaupungille.
Jaa siinäpä sitä tuli niin siilinjärveläistä valtaelitin puhetta . Onko vaikea uskoa asintuntijoihin .Eikö olis aika tunnustaa meitä on kusetettu vuosikymmeniä vallanpitäjien toimesta , nyt kun todellisuus on paljastumassa moni tulee kauhistumaan miten oikesti asiat ovat olleet siilinjärvellä . Kuntaliitosselvitys tulee kertomaan karun totuuden siilinjärveläisille . Todellisuudessa nää keskusta mahtisonnit ovat ajaneet vai omia ja lähipiirin etuja siitä löytyy lukuisia esimerkkejä.
Väärin meni arviosi. En todellakaan kuulu siilinjärveläiseen valtaelittiin. Vaan olen aivan tavallien rivikuntalainen useammalla kaupunkiseudulla viimeksi Hesasta muuttanut. Sattumoisin itse on tullut opiskeltua myös tuota talousmaantiedettä. Kuopio on nyt tehnyt juuri niin kuin teorioidenkin mukaan kaupungit rakentuvat rakentamalla Saaristokadun ja asuinalueet. Tosin täytyy sanoa, että Heinälammin kaatopaikka on sijoitettu kummallisen lähelle keskustaa ainakin, jos se on avattu viimeisten vuosikymmenien aikana. Ei missään muualla olisi sijoitettu kaatopaikkaa reilun kymmenen kilometrin päähän torilta varsinkaan, kun vesistöt rajoittavat kehämäisen kaupungin syntymistä.
Kyllä ss jutussa puhutaan asiaa , kuopio yritti herätellä siilinjärven kuntapäättäjiä näkemään tutelevaisuuteen kuten monet asiantuntijat myös. Kunta missä valtaa pitää yksi puolue on kulkenut turmion tietä vuosikymmeniä. Kunnalliset investoinnit ovat olleet vähäisiä kun maaukkojen ajatuksen ei ole kantaneet tulevaisuuteen todellisuudessa ovat olleet kehityksen jarru .Varmasti siilinjärvi olis aivan toisenlainen kylä jos vallanpitäjät olisivat ajatelleet omaa nokkaansa pitemmälle kuunelleet muitakin eikä vaan omaa lähipiiriä . Nelikaistatien myötä toiveet tulemasta kasvoivat vaan pian sekin hiipui . Merkittäviä aikaansaanoksia, kunta on pilannut suhteensa kahteen naapurikuntaan ja kolmaskin näytti punaista yhteistyölle sllinjärven kanssa jäljelle jää pakkoliitos kuopioon . Joten kuopioon mennään se hyvä.
Et voi olla tosissasi, että Siilinjärvi on muka kulkenut turmion tietä vuosikymmeniä. En todellakaan ole kepulainen, mutta ei Siilinjärvi ole mielestäni mokannut kuin yhdessä asiassa. Moka tehtiin, kun ei kaavoitettu automarkettia Vuorelan ja kirkonkylän välille ehkäpä vähän lähemmäs Vuorelaa. Se olisi tuonut viereensä myös näitä nyt tulevia muita kauppaliikkeitä. Näin muualla on toimittu, kun ei ole väenväkisin suojeltu keskustan kauppoja. Siinä kunta on toiminut vastoin muualla olevien kehyskuntien toimintatapaa. Onhan Siilinjärvellä tehty kunnallisia investointeja ihan kelvollisesti Esimerkiksi Siiliin on rakennettu uimahalli jopa runsaampana uimalana jo vuosia sitten. Monissa suuremmissakin kehyskunnissa se on tehty myöhemmin. Samalla tavalla on toimittu niissäkin kehyskunnissa, jossa valtaa ovat pitäneet kokkarit ja demarit kepun ollessa pienpuolue.
Juuri siksi nämä kehyskunnat ovat liitosuhan alla kun niiden investoinnit ovat vähäisiä . Vuosikymmeniä sitten olisi pitänyt hakea leveämpiä hartioita ja tajuta ryhtyä syventämään yhteistyötä naapurien kanssa joka luontevasti olisi johtanut kuntien yhdistämiseen . Ei riitä että rakennetaan uimahalli tai pari muuta mökkiä kylälle .Kun tarkastellaan siilinjärven investointeja parin vuosikymmenen aikajänteellä niin eivät ne kummoisia ole .Esimerkiksi koko ruutukaavan tieverkko kevyenliikenteen väylineen olisi pitänyt uudistaa , keskuskorttelista tehdä ajanmukainen ja ennenkaikkea saada yritystoimintaa moninverroin ennemmän kuntaan .Jo silloin kuopio oli vaihtoehto kasvua ajatellen Kehityksen pyörää olis pitänyt pyörittää eikä jarruttaa .Siilinjärvi on hallintonsa näköinen kunta jonka kyvyttömyyden ovat naapurit kokeneet , nyt ollaan liitoksen tiellä kun muuta ei ole tarjon.
Kehyskunnat ovat tehneet investointeja kuntalaisille tärkeisiin asioihin. Kouluihin, päiväkoteihin ja terveyskeskuksiin. siilissä on muuten puututtu hyvin homeongelmiin. Paremmin kuin kaupungissa.Lähiliikuntapaikkoja kuten vaikka uimahalleja on myös rakennettu. Eipä tuolla Kuopiossakaan ole kymmentä uimahallia vai onko muka? Niin on sitä infran kehittämis ja korjaustarpeita niin kehyskunnissa kuin kaupungeissakin. Mutta kaupungeilla tuntuu olevan tarve nostaa imagoaan erilaisilla vähemmän tarpeellisilla ja ylisuurilla hankkeilla. Kuopiossa on tehtykaikenlaista ja visioita riittää. Viimeksi eilen kuulimme esimerkiksi Tampereen päättäneen tehdä hinta-arvioltaan 130 miljoonaa euroa maksavan rantatientunnelin. Silläkään ei tulla ratkaisemaan Kekkosentien liikenneruuhkia pitkäksi aikaa, eli on täysin alimitoitettu nykyisen tien levyisenä. ainoastaan saadaan järven rantaan tehdyksi kerrostaloalue.. Tampereen päättäjät odottavat Kuopion tapaan, että kehyskuntien veronmaksajat tulevat mukaan maksamaan saamatta itse mitään.
Ei se yritystoiminta alueella tule lisääntymään kuntaliitoksella. Kilpailu muiden kaupunkiseutujen kesken vaan kiristyy. Ja Kuopio on entistäkin pienempi kaupunkien keskinäisessä kisassa
Kyllä välttämättömät investoinnit on jotakuinkin hoidettu siitä ei ole kyse.Mut paljon jäi paitsioon tulevaa ajatellen . Kuopio on visioinut monia kehityshakkeita ja näin pitää ollakin ei saa jäädä ajassa junnaamaan kuten moni kehyskunta mm, siilinjärvi. Mihin perustunekaan teoria et ydinkunnat odottavat liitoksia saadakseen liitoskuntien veroeurot omien hakkeiden maksuun kaukaa haettu teoria. Mites muuden on onhan niitä veroja valunut vuosikymmeniä kaupunkista kehyskuntiin joita on käytetty kehyskuntien vaurauden rakentamiseen meniskö nyt ikäänkuin velat sit maksuu ja kassavirrat kääntyvät kaupunkien suuntaan .Totta on ei kuntaliitokset tulee lisämään yritystoimintaa liitoskunnissa , joka ei muutoinkaan enää lisäänny vaikka kunnat jatkaisivat itsenäisenä. Nyt on tultu tienpäähän liitos on ainut vaihtoehto ,vanha yhtälö ei toimi enää rahat loppuvat halusimme sitä tai emme jo vuosia on eletty velaksi myös siilinjärvellä.
Kuopiossa on todellakin vain 2 uimahallia ja Niiralan hallia pitäisi jo uusiakkin. Eli kohta kuopiolaisilla voi olla yksi halli yli 100 tuhatta asukasta kohden nykyisen reilun 50 tuhannen asukkaan hallin sijaan. Kehyskuntana Siilinjärvi on pystynyt investoimaan paljon paremmin, eikö totta. Kyse onkin vaan siitä mihinkä kukin kunta sijoittaa. Siilinjärvi on ollut kehyskuntien tapaan järkecä ilman suurempia imagonkohotushömpötyksiä. Ei Tampereenkaan halua kehyskuntien liittämiseen aivan kuten Kuopio Siilinjärven suhteen ole mitään teoriaa, vaan niin julkisesti esitettyä. En viitsi enää oikaista tuota verojen muka valumista kehyskuntiin. Siis kehyskuntalaisten tekemää työpanoksen kaupungin elinkeinoelämän tai julkisen sektorin lisäksi kaupunki saa työpanoksen tuotosta maksettavan yhteisöveron, kiinteistöveron. Lisäksihän monesti kehyskuntalaiset jättävät ostoseuronsa lisäämään kaupungin liike-elämää ostoseuroina. Eivät yritykset saa juurikaan mitään kaupungilta ilman maksu siis tukia. Kassavirta meneekin aikalailla kaupungin hyväksi kunnalisten palvelujen jäädessä pääosin kehyskunnan maksettvaksi. Toki jotkut käyvät teatterissa ja joissain kaupungin liikuntapaikoissa.
Liitos ei todellakaan ole välttämätön. Eikä Siilinjärvi ole jäänyt paikalleen junnaamaan. Jos yleinen taloustilanne paranesi, niin varmasti jossain vaiheessa Siilinjärvelle tulisi rakennettavaksi ehkäpä esitettyä suunnitelmaan karsitumpi versio kulttuuritalosta. Kuopion kaupungin osana voimme heittää lopullisesti hyvästit kaikenlaiselle kehittämiselle kuntamme alueella. Kuopiossa katsottaisiin, että siellähän on jo Fontanella ja toinen mahdollisuus uimahalliin Kunnonpaikassa. Sehän on jo paljon paremmin kuin millään muualla Kuopion alueella, jotta ei sinne tarvitse mitään rakentaa.
On totta että jo uimahallien takia tulisi Siilinjärvi äkisti liittää Kuopioon ihan pakkonarskauksella. Pitäähän Kuopiossa olla enempi uimahalleja kuin jossain pohjoisen änkyräkunnassa,
Siilinjärven kulttuuritalo on jo olemassa. Se sijaitsee Siilinlahden läheisyydessä. Itikka-aikaan tässä open air -kulttuuritalossa esitetään kesäteatteria.
Siilinjärven liike-elämän näivettymisestä en olisi huolissani. Ainakaan hintatasossa en ole Siilinjärvellä havainnut minkäänlaisia näivettymisen merkkejä.
Mieli muuttui kunnanhallitus päätti yksimielisesti tehdä kuntaliitosselvityksen kuinkas siinä näin kävi , ei aikaakaan kun samainen porukka torjui yhteen ääneen liitosselvityksen mahdollisuuden .Taitaa näillä siilinjärven pikkupolitikoilla olla hätä kun talous sakkaa velka lisääntyy niin pyörtävät omat puheensa .Matka etenee pitkin harppauksin kuopion syliin , tosi nyt valittu suunta on oikea .
Näin on kuntaliitos toteutumassa kun yllättäin kuntapolitikot käänsivät kelkkansa , kovin oli yksimielinen kunnanhallituksen päätös liitosselvityksen tekemisestä. Moniko vielä uskoo unelmaan siilinjärven itsenäisyyden jatkumisesta . Päätöksellään kuntapäättäjät kertoivat julki sen minkä moni on tietänyt liitos toteutuu. Onnittelen kunnanhallituksen jäseniä teitte oikean ratkaisun tulevaisuutta ajatellen . Jäämme odottamaan millaisia ehtoja kuopio asettaa siilinjärvelle liitosasiassa.
Parempi, että nyt tehdään se nyt kesällä hallituksen runnoman lain mukainen selvitys. Eihän tämä selvitys todellakaan tarkoita kuntaliitosta. Pikemminkin päinvastoin.
Kehyskunnista Hollola Lahden vieressä on lähtenyt vastustamaan selvityksen tekoa. Tuolla tavoin silmätikuksi joutuminen ei taida kuitenkaan olla oikea tie. Ei meitä siilinjärveläisiä liitetä pakolla. Se uhka menee viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Keskittykää nyt hallituksessakin sote-asiaan. eihän siitä sopasta mitään tule.
suomi on täynnä tyhjänpäiväisiä selvityksiä
Kuntaliitos totetuu kuten on ajateltu siilinjärvi on osa kuopiota v,2017 nyt näyttää jopa ennen .Kuntapäättäjien mielet muuttui liitosselvitys tehdään ja hiljaa hivutetaan kunta kuopioon. Tämä on luettevissa myös kuntatrategiasta kun sitä tarkasti lukee .Suurin kysymys lie miten kuopion suhtautuu liitokseen nyttemmin kun siilinjärven talous sakkaa ja velka kasvaa nyt velkaa 2490 per, asukas .Mitään ehtoja liitokselle ei siilinjärvi voi asettaa vaa joutuu nöyränä ottamaan kaiken vastaa mitä kuopio tarjoaa .Näin me päästää siirtymään tulevaan irti yksipuolue hallinnosta .
Kun maan laki nyt vaatii selvityksen tekemistä, niin sellainen tehdään. Eihän tässä asiassa ole muusta kysymys. Liitosta tämä selvitys ei todellakaan tarkoita. Onhan noita kuntaliitosselvityksiä tehty muillakin kaupunkiseuduilla jo aiemmin. Esimerkiksi Soininvaara on selvitysmiehenä Lahden seudulla ja siinä esitettiin monikuntaliitosta. Vaan eipä vaan tullut yhtään kuntaliitosta.
Kuntaliitos ei sen luokan asia, että se lukee merkitsevästi vain hyvin selvästi strategiassa, jos sellainen on suunitelmissa. Ei siinä todellakaan tarvitse rivien välejä lukea=)
Kuopion talous ja johtaminen näyttää olevan huonoissa kantimissa vanhojen johtavien kuntapäättäjien mielestä tämänpäiväisen SS:n mukaan. Kuopion velka on myös kasvussa ja säästöohjelmia tehty jo vuosikausia.
Eihän kepu ole ollut yksinään enemistössä vuosi kausiin. Jos nyt on ollut koskaan. Samanlaisia päätöksiä on tehty myös muissa kehyskunnissa, vaikka siellä vallassa onkin ollut koaliaatio kokkarit-demarit.
Siilinjärven tilanne ei ole verrannainen lahden ympäristökuntien kanssa , Kuopion pohjoisena kuntana siilinjärvi jäi yksin , jäisi itsenäisenä kuopion kiilakunnaksi .Tämän ymmärsivät myös siilinjärven kuntapäättäjät yksinkertaisesti elintila meni ahtaaksi , mistä yhteistyö kumppanit . Siilinjärven kuntatrategiassa vuoteen 2025 ei mainita mitään että kunta jatkaisi itsenäisenä .Myös tuula väätäinen ymmärsi tosiasiat suunisti kuopioon eikä jää tänne selittelemään kuntaliitosta . Kuopion johto sai kylmää kyytiä entisiltä johtohenkilöiltä sen on ihan paikallaan onko todellakin johtopäätösten teon aika kuopiossa ,myös siilinjärvelläkin ois paikallaan miettiä samaa kun kuopiossa.Kuntaliitos on kuopion käsissä huolivatko he ylipäänsä siilinjärven jos pakit tulee kuten yhteistyö yritykselle lapinlahden kansa kävi niin yksin on siilinjärvi.
Hollola on jäämässä nyt Lahden "Siilinjärvenä" kiilakunnaksi tekemättä edes uutta selvitystä. Ei Siilinjärvi tarvitse yhteistyökumppaneita välttämättä. Niin tiedoksesi vaan , että sote-asiathan järjestetään kuntatasoa laajemmalla pohjalla tulevaisuudessa.
Vai ei kuntastrategiassa ollut mainintaa itsenäisenä jatkamisesta. No eipä siinä ollut mainintaa kuntaliitoksestakaan. Eihän pysyvää tilaa tarvitse erikseen mainita.
Kuopion johto on kirjaimellisesti tuijotellut kaihoisasti sumuun Siilinjärven suuntaan. Ei Kuopion halukkuudesta saada Siilinjärvi osakseen ole kenelläkään epäselvää, oikeasti.
Olitko muuten vaihto-oppilaana siellä USAssa ? Itse olen myös asunut useassa maassa.
Kyllähän, jos pakkoliitoksiin joudutaan, pannaan yksin tein paremmaksi ja jaetaan Pohjois-Savo kahdeksi kasvukeskukseksi: Iisalmi ja Varkaus, raja maakunnan poikki Siilinjärven ja Kuopion välistä. Kuopion liittyminen Varkauteen tulee olemaan Varkaudelle oiva piristysruiske, aikain saatossa kaupunkien välialue täyttyy rantojen ja 5-tien varsia nauhakaupungiksi. Samoin Iisalmi- osassa.
On hyvä kun liitoskeskusteluun on saatu terävyyttä , Tosin ikävää kun itsenäisen siilinjärven puolustajat pitkälti toistelevat tunnepohjaisia näkemyksiä .Olis hyvä kuulla miten kunnan tulevaisuus turvataan jatkossa kun talous hiipuu velka kasvaa leikkaukset edessä. Kuntaliitosta puoltaa vahvasti josko sillä saatais turvattu kunnalliset palvelut ees keskinkertaisina sekä ylivarojen eläminen kuriin .Ei liitos vie meitä onnelaan sen jokainen ymmärtää , vaihtoehtoja vaan ei näy olevan jos meinataa selvitä nykytilanteesta . Mut jos joku kertoisi sen viisaan ratkaisu olis hyvä kuulla.
Ylivarojen elämistä on tosiaan, mutta ennenkaikkea Kuopiossa on näitä kalliita turhia isotteluja. Niitä maksamaahan meitä siililäisejä halutaan. Tunnepohjaisia mutu-heittoja on ennenkaikkea liitoksen ajajilla. Leikkauksia on kaikilla kunnilla edessä niin myös ja varsinkin Kuopiolla.
Kyllä molempien kuntien talous kuralla tästä ei epäselvyyttä. Juuri siitä johtuen kuntia yhdistetään jotta saataisi turvattua kuntalaisille jonkuntasoiset palvelut .Liitoksilla pyritään loiventamaan leikkauslistoja , varmasti jotkut menettävät nykytasoa .Miten kuvitellaan siilinjärven selviävän yksin näistä haasteista kun rahat eivät nytkään riitä . Nyt kaivataan tosiasioita miten kassavirrat kääntyvät positiiviseen suuntaan siilinjärvellä ja mikä on tilanne 2020 siinä niitä haasteita , sen kun joku kertoo .
Ei siinä voi olla yhtään hoitajaa enemmän, vaikka kuntaliitos olisi tehty. Meidän siililäisten pitää vaan maksaa Kuopion miljoonien imagohankkeista. Ja ne eivät ainakaan vähene, sillä että löytyi lisää veronmaksajia entisen kuntarajan takaa. Ennen kuin joku muistuttaa taas entisestä siilisetistä, niin tietysti rakenteita on kevennettävä varsinaisen palvelutuotannon päällä. Kassavirta menee siilistä poispäin kuntaliitoksella. Se on aivan varma.
Siis miten niin verot menee kuopioon jos liitos toteutuu. Tottakai silloinhan meistä siilinjärveläisistä tulee kuopiolaisia , senjälkeen ei ole siilinjärveä vaan kuopio. Minnekkä ne verottulot pitäisi ohjata jos ei omaan asuinkunta eli kuopioon. Kyllä niillä veroilla maksellaan jatkossakin nykyisten siilinjärveläisten kustannuksia emme osattomiksi jää joten olkaamme huoletta lakisääteiset palvelut kyllä turvataan .
Maksetut verot hyödyttävät tulevaisuudessa eniten Kuopion taajamassa asuvia, ei niinkään liitettävien kuntien asukkaita.
Lakisääteiset palvelut turvataan Kuopion keskustaajamaan, ei liitettäviin kuntiin. Palvelujen saatavuus heikkenee, myös päätöksiin vaikuttaminen heikkenee.
Mitenkäs muuten nämä kuntaliitokset voisivat olla taloudellisesti kannattavia?
Kannattavuus perustuu pelkästään palvelujen karsimiseen ja keskittämiseen, ei mihinkään muuhun. Liitettävien kuntien asukkaat kustantavat nämä karsimiset oman palvelutasonsa alentamisella.
Niinpä juuri me voimme ehkä mahdollisesti toivottavasti kanteluiden jälkeen saada karsitun lain vaatiman minimipalvelun tai ainakin lähes ja senkin Kuopion keskustassa. Meidän veroeuroillamme rakennellaan sen sijaan Kuopion keskustaan kaikenlaista "mukavaa".
Öhmmmm .. Mitäs jos perustetaan kaksi kasvukeskusta ... Varkaus johon Kuopio liitetään ja Iisalmi johon kaikki muut paitsi Siilinjärvi liittyy kuopion pohjoispuolelta. Siilinjärvi tulee sitten toimeen omillaan.
Siilinjärvi on demilidarisoidu vyöhyke koska valtaväylä 5 tie kulkee näitten kahden kasvukeskuksen välillä , sillä pitäähän kasvukeskusten välissä olla ei kenenkään maa -alue riitojen ehkäisemiseksi,
Koska on selvästi havaittu Kuopion olevan hyvinkin riidanhaluinen ja omistusvaltainen taajama siis änkyräkä kaupunki !!!!
Onhan siellä Kuopiossa se getto Petonen jo valmiina ja Varkaudesta löytyy Banditoksen ala-osasto joten on luonnollista että Kuopio liittyy Varkauteen...
Miten voi joillakin olla noin suuria pelkoja kuntaliitoksesta . Kyllä liitos kuopioon toteutuu olimmepa mitä mieltä hyvänssä jos muuten niin pakolla , näin on hallitus linjannut . Odotan innolla kuopioon liitosta.
Hallitus ei voi päättää pakkoliitoksesta, ei edes nykyinen eduskunta.
Hahahahaaa. ei tapahdu pakolla eikä tämän typerän hallituksen aikana ja seuraava hallitus ei ole enää jyrkiboyn ja jutan hanskassa
Kuntien liittäminen pakkoliitoksella edellyttää perustuslain muutoksen. Perustuslaissa on turvattu kuntien itsemääräämisoikeus, eikä sitä voida rikkoa ilman lain muuttamista.
Lain muuttaminen ei onnistu tämän eduskunnan aikana, eikä vielä seuraavankaan aikana aivan läpihuutojuttuna. Laki voidaan hyväksyä määräenemmistön voimin kahden eduskunnan päätöksin.
Tämä pakoliitos ei tarkoita sitä että hallitus määrää siilinjärven ja kuopion yhdistymään yhdeksi kunnaksi , vaan pakotus tulee kun asetetaan kunnan taloustilanne tuleva kehitys ja elinvoimaisuus mittariksi tulevan suhteen sekä saavutettava hyöty kuntien niputtamiseksi . Tätähän ministeriö on toitottanut kokoajan . Miten käy kun valtionosuuksia leikataan ja verotulot vähenee jatkamisen edellytyksen kariutuu , eli näin pakotetaan liitoksiin, ei siinä tarvitse perustuslakia muutella ja muutoinkin kaukaa haettu näkemys tuo perustuslaki . Itse en sen varaan laskisi mitään.
Eipä tarvitse luulla hallituksen voivan pakottaa Siilinjärven yhteen Kuopion kanssa taloustilanteen heikkenemisellä valtionosuuksien leikkaukset välineenä. Valtionosuuksiahan vähennetään silloin kaikissa kunnissa ja silloin kriisikunniksi vajoaa ennemmin monta kuntaa aina vaikka Vantaata myöden suurkuntaliitoksen tehtneitä Saloa ja Kouvolaa nyt unohtamatta. Tämä Kataisen hallitus ei liitoksiin valtionosuukisen leikkaamisella pysty. Katainenhan on tekemässä sanojensa mukaan huippuhyvää kauppaa Kreikan lainottamisessa ja silloin tuntuu Suomella olevan rahaa kuin roskaa anteeksiannettaviin lainoihin. Mutta kun kysymys on suomalaisten omista asioista niin on tyhjätasku poeka.
Ei yksin valtioiosuuksien leikkaus ole tekijä joka pakottaa kuntia liitoksiin vaan aleneva verokertymä ja kuntien taantuma .Näitä valtiontukia muokataan siten ne suosivat suurempia kuntakokoja jolloin pienten kuntia asema käy tukalaksi , Vantaa espoo helsinki kuuluvat omaan luokkaansa nehän rajattiin liitosten ulkopuolelle. Kuntaliitoksilla ja tukipaketeilla ei ole mitään yhteyttä kuntien kasvunäkymiin kaksi eri asiaa. Mikä tässä liitosasiassa nyt niin vaikeata on kysehän on hallintoalueiden sulauttamisesta yhteen ei se vaikuta kuntalaisen arkielämään mitenkää .
Niin Kataisen hallituksen mielestä on oikein pkseudun erilainen käsittely kuin meidän toisten kaupunkiseutujen. Tosi reilua.. Siellä pkseudulla on myös Siilinjärveä pienempiä kuntia. Mieleen tulee ydinpkseudusta heti Kauniainen 8000 as ja vähän kauempaa vaikka Pornainen 5000 as. Suomessa on melkoisesti pkseudun ulkopuolellakin Siilinjärveä pienempiä kuntia ja niillehän sitä sitten ennemmin tulee vaikeuksia hallituksen toiminnalla.
Ei suuria elinvoimaisia kuntia kuten Siilinjärveä ole järkevää lakkauttaa talouden taantuman tuomaan verokertymän pienemiseen vedoten. Ei noin heittelevää ole hallituksen toiminta ollut koskaan ja onhan noita erilaisia talouden kriisejä ollut ennenkin.
Hallintoalueiden muutokset eli kuntaliitokset vaikuttavat kuntalaisten arkielämään siitä ei ole epäilystäkään. Ei ehkä siellä sinun vanhan kaupungin alueella, mutta meidän siilinjärveläisten kyllä.
Tässä liitoskeskutelun huumassa unohtuu sote uudistus , siinä sote palvelut järjestää vahva peruskunta jote siilinjärvenkin palvelut järjestää kuopio. Tulisi hiukan miettiä mitä järkeä on kunnan hallintorakenteen ylläpidolla joka kylässä.
Soteuudistus on vielä pahemmin pohjaan palanut soppa kuin kuntauudistus ikään. Kaikki on siinä vielä auki. Mitenkä palvelut järjestetään isäntäkuntamallilla, maakuntamallilla kuntayhtymänä vai muten....
Kyllä soten linjaukset ovat selkeät , tuo polittinen keskustelu velloo valtoimenaan kuka mitenkin tulkitsee sitä. Vahvat peruskunnat järjestävät soten likinä kyse on miten eriskoisairaanhoito järjestetään siitä ollaan monta mieltä . Näin maailma muuttuu sen mukana myös kuntakoot , ei pidä roikkua menneessä muutoin kehitys pysähtyy katseet tulevaan.
Sote-uudistuksesta ei ole tehty lopullista lainsäätämismuotoon vietävää esitystä. Sitä odotellaan vielä tulevaksi ensi talvena taisi olla jo ennen joulua luvattu. Asia on vielä täysin auki.
Kuntauudistuksen toteutus tulee myös vielä pysähtyvän selvitysten tekovaiheen jälkeen. Ensin taas lykkäillään asioita eteenpäin vaalien alla. Ja vaalitulos panee lopullisen pisteen kuntaliitoksille ainakin kehyskuntien osalta puhutulle pakkoliitoksille.
Kehyskuntien liittäminen pakolla tai ilman ei todellakaan ole kehitystä. Höpöhöpö juttu ovat moiset tyystin.
Niin kuntaliitokset kun sote uudistus toteutuu , näin mittavaa asiaa ei vesitetä oli vaalit tulossa tai ei. Historia osoittaa miten puolueuskollisia suomalaiset ovat joten vallan tasapaino ei tule muuttumaan siinämäärin että se mullistaisi päätöksenteon joitakin vaidoksia tullee mut niillä ei ole merkitystä kuntaliitosten suhteen . Näissä liitoksissa on kyse rahasta eikä mistään tunteilusta kuten jotkut uskovat. Isommat kuntakoot ovat tätäpäivää mennyt on mennyttä.
Taitaa olla sinulla aurinkolasit päässä , mutta hallitus on kuitenkin päässyt sokaisemaan sinut. Puolueuskollisuus ei ole ollut historiankaan valossa kovinkaan hyvää. Mitenkähän sitten on selitettävissä persujen nousu viime vaaleissa. Nyt liikkumassa ovat myös koulutetuimmat paremmissa tehtävissä toimivat kokoomuslaiset. Meitä ei todellakaan vakuuta nykyisen hallituksen ja sen pääministerin kyvyt. Anteeksi nyt vaan, mutta tämä siilinjärveläinen ei vakuuta tiedoiltaan ja taidoiltaan. Moista osaamattomuutta ei ole ennen nähty. Katainenhan on koko ajan yrittänyt vain keplotella itsensä ulos vastuusta, jotta voisi jättää päivänpolitiikan oikeastaan lainkaan hoitamatta johtajan tehtäviä. Hänen toimintatapansa ei tulisi kuuloonkaan muualla.
Kuntaliitoksen ajamisesta vasta onkin kyse tunteilusta ja siitä tuntuu puuttuvan jopa mutupohjaiset perustelut hyödyistä.
Jaa että niinkö ne kokoomuslaiset ajattelevat , toisin kun toimivat päivän politiikassa . Eihän nyt sentään kokoomus ole ainut puolue joka kuntaliitoksia puuhailee moni muukin on siinä mukana. Viittasin vallan tasapainon muutokseen sitä ei tulevat vaalit muuta oleellisesti vaikka persut nousivat isojen puolueiten rinnalle mut siihempä se sit jäi . Pesut eivät mene tulevaankaan hallitukseen kuten jo näimme vaalien jälkeen paljon sanoja ei mitään tekoja. Joten valta pysyy kolmella muulla suurimmalla puolueella . Ei nyt aleta vertalemaan koulutuksia kun sillä ei oo mitään tekoa kuntaliitosten kanssa . Näitä kuntaliitoksia ohjailee raha ja taantuma. Jokainen kuntapäättäjä tietää edessä on isot leikkaukset ja sitä ei lkuntalaiset tule hyväksymään joten valitsevat kahdesta huonosta vaihtoehdosta liitoksen isompaan kuntaan.
Mielipidetiedustelut ovat osoittaneet selviä muutoksia nykyiseen eduskunnan koostumukseen verrattuna. Ja siinä on selvinnyt myös tuojohtavassa asemassa olevien vuoto kokoomuslaisista Sipilän takia kepun kannattajiksi.
On aika selvää, että persut ovat seuraavassa hallituksessa. Eikä nuo persut ole nytkään enää mikään pienpuolue sehän oli kolmen suuren joukossa viime vaaleissakin. Oppositio ei voi kovinkaan paljon tehdä. Eikä tuo hallituskaan ole paljon muuta tehnyt kuin paljon sanoja. Nytkin vaikka kyselytunti on muuttunut opposition kyselytunniksi haööotuksen kyselytunnin sijaan.
Leikkauksia ei voida välttää tai edes paljoakaan pienentää kuntaliitoksella. Liitettävän kunnan asukkaiden siis siililäisten osalta kuntaliitos Kuopioon on yksiselitteisesti huono ratkaisu.
Demarit mm. hyväksyivät pitkinhampain pakkoliitosmahdollisuuden hallituksen puheenjohtajien yökokouksessa. Kauppaahan siellä käytiin ja niin myös päätökset vaalien jälkeen.
Jäi tuossa vähän epäselväksi. Siis päätökset muuttuvat vaalien jälkeen.
Moniko siilinjärveläinen on tutustunut kunnan taloustilanteeseen ,syytä olisi .Pelko kunnan liittämisestä kuopioon on näköjään suuri syrjäyttäen todellisuuden , siilinjärven talous on kuralla se selviää kun lueskelee talousarviota ja vertailee menneitä vuosia kuinka velkavetoisiksi talouden pito on mennyt. Talouarviot on osin rakennettu tyhjän päälle lisävelalla on tasapainotettu talousarviota jo lähtötilanteessa joka sittemmin ei ole riittänyt kuten v 2013 ensin velkaa otettu 13,5 milj, joka ei riitättänyt tarvitaan lisää liki 10milj, summat ovat huikeita . Tulevaisuus näyttää vielä synkemmältä . Vaitoehdot tuleman suhteen ovat vähissä. Jospa joku kertoisi miten talouden alamäki pysäytedään .
Kuopion alijäämä tulee olemaan tänä vuonna lähemmäs 30 miljoonaa. Siinä sitä on meille siililäisillekin kurjuutta jaettavaksi laitakaupunkilaisille liitoksen jälkeen. Arvatkaa vaa saammeko mitään hyvää.
Velkarahalla tehdään ennenkaikkea investointeja. Niinpä tuo velkaantuminen ei ole niinkään paha kuin vuotuinen alijäämä. Velasta toki pitää maksaa korkoja. Nekin tulevat olemaan kaikkien ekonomistien ennusteiden mukaan lähivuosina matalalla korkotasolla.
En vertaisi kuopion velkoja siilinjärven velkaantumiseen , väittämien mukaan siilinjärven talouden piti olla erinomaisessa kunnossa näinhän meille kerrottu . Kun velan määrää tarkastellaan per, asukas niin siilinjärven tilanne on paljon huononpi kun kuopion . Ei talousarvioita voida rakentaa velan päälle vedoten investointeihin ja todetaan loppuvuodesta tarvitaan lisää 10 milj, velkaa, tämmöisen kunnan toiminta on velkaa velalle toimintaa . Totuus on siilinjärvi otti vekaa maksaakseen entisiä velkoja tosi velkaa otettiin tuplaten .Olis aika tunnustaa siilinjärven taloustilanne on surkea turha pälyillä naapureitten velkoja .Vertailkaa velan määriä per,asukas niin syntyy käsitys mikä todellisuus on.
Tuossa on tullut jo useampaan kertaan todettua, että julkinen sektori ei tule koskaan maksamaan velkojaan täysin pois. Näin vaatii maailman talousjärjestelmä pysyäkseen pystyssä. Sijoittajilla pitää olla kohteita, joita rahoittaa varoillaan.
Kun entinen velka erääntyy, otetaan juuri uusi velka sen sijaan. Ei se ole väärin. Ja lisävelkaa on otettu tietysti rahoittamaan investointeja.
Enpä ole tuossa juuri pälyillyt naapurien velkoja vaan Kuopion erittäin mittavaa kymmenien miljoonien vuosittaista alijäämää. Se on aivan eri asia.Ja Kuopiossa on jo vuosia tehty erilaisia säästöohjelmia aina lomautuksiakin käyttäen. Kaikissa kunnissa ollaan nyt enemmän tai vähemmän vaikeuksissa talouden kanssa. Ei siinä Siilinjärvi ole mikään poikkeus. Mutta kuntaliitos Kuopioon olisi siililäisille menoa ojasta syvään allikkoon.
Ei siilinjärveläisten tule hakea esimerkkejä muista talousvaikeuksissa olevista kunnista ja siten kuitata omat vaikeudet . Kyllä velka on aina maksettava oli se kunnan tai minkä tahon tahansa niitä maksetaan kuntalaisten euroilla . Siilinjärven talous ei kestä nykyisiä tappioita väitti kuka mitä hyvänsä . Myös siilinjärvi on vuosia säästänyt laiminlyömällä investoinnit niin uudis kun korjauspuolella . Näin toimien tilanne on kestämätön kunnan kehityksen kannalta hyppy vuosikymmeniä taaksepäin .Ei kuntaliitos tuo onnea mut loiventaa huomattavasti nykytilannetta kun palveluita yhdistellään hallintoa mukautetaan ajan mukaiseksi . Turhia ovat pelot kuntaliitoksen suhteen arki jatkuu mitään ei lakkauteta vaan toiminnot piristyvät .
Et näköjään ymmärrä lainkaan julkista velkaa. Meidän yksityisten on maksettava velkansa pois. Mutta julkisen sektorin täydellinen velanpoismaksu ei ole edes järkevää toimintaa. Talouskasvu tyrehtyy sen takia, jos ei investoida.
Useampaan kertaan tuossa aiemmin olen todennut Siilinjärvellä olevan vähemmän kunnan kiinteistöjen korjausvelkaa ja investointivelkaa kuin Kuopion kiinteistösektorilla. Esimerkiksi paljon puhutuissa homeongelma-asioissa olemme vuosia Kuopiota edellä. Ei meidän missään nimessä kannata lähteä maksamaan veroillamme Kuopion kiinteistöjen saattamista Siilinjärven tasolle.
Kaikki kunnat joutuvat säästämään toimintakuluissaan ei Siilinjärvi ole poikkeus. Mutta meidän tilanne ei ole läheskään niin paha kuin Kuopiossa.
Niin julkinen kuin mikä tahansa velka on maksettava siitä ei päästä mihinkään. Siilinjärven talous on syöksynyt velkakierteeseen se käy hyvin selville kun lueskelee talousennusteita ja toteutuneita lukuja menneiltä vuosilta . Kun velalla ruvetaan maksamaan velkaa niin tilanne on huono . On aivan eriasia investoida velalla silloin toimitaan järkevästi tuleman suhteen kuten kuopio on tehnyt,. Siilinjärvellä kunnan kiinteistöjen jättämä korjaustarpeesta on yli 40 milj. joka lisääntyy vousittain .Kannattaisi käydä tutustumassa missä kunnossa ovat kunnan kiinteistöt voi olla monelle yllätys. Siilinjärvi on vaikeassa tilanteessa kun rahat ei yksinkertaisesti riitä kuten tämänpäivän vieteri kertoo leikkaukset tulee olemaan suuria seurauksin monen mielipiteet muuttuvat kunnan elinvoimaisuudesta. Miten pitäisi talouden yhtälö ratkaista siinäpä kysymys jospa joku sen kertoisi.
Kuopiokin maksaa velkaa velalla eli velan erääntyessä otetaan uusi laina. Ei se todellakaan huono juttu. Toinen asia sitten on, jos tehdään syömävelkaa eli eletään velaksi. Sitähän tekee tämä maan hallitus Kreikalle lainoja kohta anteeksiannellen ja Kuopiossakin vuotuinen alijäämä on huikea 30 miljoonaa syömävelkaa siellä tehdään. Kuopioko on muka investoinnut velalla järkevästi tuleman suhteen. Niinhän siellä otettiin velkaa reilusti tuohon toriremonttiinkin ja tulemana on kallis puolityhjä kauppakäytävä kosteusongelmineen kävelykeskustan alla historiallisen kohteen samalla pilaten. Me siililäiset olemme onneksi vielä saaneet vain ihmetellä viereisen kaupungin hulluja touhuja. Samalla Kuopion kiinteistöjen korjausvelka vaan kasvaa. Ja siis kiinteistöjen kunto on Kuopiossa vielä huonompi. siinä meidän veroeuroja halutaan Kuopion kiinteistöjen korjaamiseen. eikä se vielä mitään, mutta kun Kuopiolla on tuo älyttömien kuviteltujen kaupungin imagoa nostattavien hankkeiden päähänpimttymä.
Kuopio ei päivänselvästi selviä entisille eikä nytkään suunnitelluilla leikkauksilla. Siililäisten veroeuroja kaipaavat. Siinä liitoksessa menee leikkauslistalle ensimmäisten joukossa Vuorelan nyt Kunttarille siirtyvä terveysasema. Ja päiväkotejakin menee säppiin sillä suunnalla. Terveysasema siirtyy Siilinjärven keskustan osaksi.
Odotan mielenkiinnolla kummankin kunnan esittämiä säästötoimenpiteitä julkistettavaksi.
Velkaa velalla on myös siilinjärven taloudenpito ollut vuosia joten samassa veneessä ollaan kuopion kanssa , Syömä ja juomavelkaa syntyy myös siilinjärvellä lisääntyvässä määrin tulevina vuosina.Kuopion torialueen uudistaminen on ihan asianmukainen hanke tulevaisuutta ajatellen , taanoin lueskelin vieteristä et siilinjärven torikannen päälle tulisi rakentaa tornitalo , mielestäni harkinan arvoinen asia. Ei uudistuksia tule tyrmätä aika vaatii niitä . Vuorelan terveysasema tullaan tulevina vuosina siirtämään siilinjärven terveyskeskukseen , nyt vai oli pelko että kuntalaisten mieli kääntyy liitosmyönteiseksi jos siirto tehdään nyt .Kauhulla odottelen leikkauslistoja mitä siilinjärvi tulevina vuosina toimeenpanee .Pitäisikö arvalla ratkaista kuntaliitos olisi reilu kaikkien kannalta , itse jään odottamaan kuopio arvan voittoa.
Nyt selvisi syy, miksi kuntaliitos tulisi tehdä Kuopion kanssa. Jotta Kuopion lisäksi myös Siiliin saataisiin kuviteltu imagonkohottaja maamerkki. Kuopiossahan meinataan kattaa moottoritietä ja rakentaa sen päälle muutama tornitalo. Verorahojahan siihen täällä tarvittaisiin. Mitäs noista palveluista menkööt vaan Kuopioon asti, kun on hieno torni. Seurailen entistä kotikuntaani Kangasalaa yli 30 tuhatta asukasta eli siis suurempi kehyskunta. Eipä siellä tälläisiä ole sanoisinko" höyritty", vaan rakentavat nyt keskustaan syrjemmälle siirtyneen k-supermarketin paikalle kulttuuritaloa ja asuinkerrostaloja.
Tornitalo torikannen päälle. Siitä vaan, jos löytyy yksityiset rahoittajat koko hankkeen maksajiksi. Kunta voi varmasti vuokrata tuonkin alueen. Epäilen tosin rahoittajien löytymistä, mutta se onkin vain minun epäilyni.Siihenhän kaavaillaan taas mm huoneistohotellia, jonka ainoa mahdollinen paikka voi olla vain Fontanellan yhteydessä. Miksi ihmeessä muuten pitäisi rakentaa torikannen päälle. Onhan tuota halvemmalla rakennettavaa parkkipaikkaa hurumykket.
Matkus tuli heikentämään melkoisesti Kuopion keskustan asemaa kaupankeskuksena. Ensimmäisen kerran olen osunut kävelykeskustan alaiseen kauppakäytävään Kuopiossa. Näillä ihmismäärillä se vaikuttaa aika ylimitoitetulta. Toriparkki on ihan hyvä, kun pääsee aivan keskustaan omalla autolla niin helposti. Mutta tuo kauppakäytävä siellä maan alla on turha.Itse en ainakaan käytä sitä, kun toria pitkin pääsee nopeammin joka paikkaan. Ymmärrän hyvin myös tuota Kuopion toriparkkia kritisoinutta kaupunkisuunnitteluprofessoria. Eihän "oikeiden" kaupunkien keskustaan useimmat aja omalla autolla, vaan suositaan joukkoliikennettä. Meille siililäisille vaan joukkoliikenne tuppaa olemaan liian hidas väline.
Pitänee lisätä vielä tuohon Kangasalan kulttuuritalo asiaan. Se kunta on vuosikymmeniä pantannut energiayhtiön myyntimiljooniaan.
Vuorelan terveysaseman pienen terveysaseman paikka merkitsee vain sikäläisille asukkaille. Ja sillä suunnallahan jo nytkin löytyy noita Kuopioon halajavia. Salmen takana ruoho näyttää vihreämältä. Mutta rajan poistuttua se osoittautuukin pahasti kulottuneeksi.
Esimerkki tornitalo siilinjärvelle kertoo todellisuutta , kyllä siilinjärvelläkin osataan puuhailla suurellisia hankkeita . Olisiahan se hyvä jos torikannen päälle rakennettaisi tornitalo tulisi katettu tori helpottaisi talviajan käyttöä eikä tarvitse tehdä lumitöitä . Tämä hotellihanke on ollut vireillä ja puheena jo yhdeksänkymmen luvun puolivälistä alkaen joten vanha ajatus joka ei näköjään todeutu milloinkaan.Jos siilinjärven päättäjät olisivat olleet aktiivisempia niin todennäköisesti matkus hanke olisi tullut vuorelaan moottoritien varteen .Kun raapaistaan pintaa syvemmältä selviää koko siilinjärvi todellisuus , ei pidä puutteita naapurissa vaan ymmärtää ensin omat puutteet ja vatulointi. Sisäpiiri täällä ohjailee kuntapäätöksiäm sen olen tämän parinkymmenen vuoden aikana huomioinut mikä olen siilijärvellä asunut .
Ymmärtääkseni Kuopion kaupunki omisti Matkuksen maat ja sai siitä hyvästä mojovat korvaukset. Tämä on oikein, koska maakeinottelu kuuluu mitä suurimmassa määri kunnan perustehtäviin.
Jos Ikano ja Ikea olisivat tulleet tänne Greenvalleyhin, niin hillot siitä olisivat kilahtaneet täkäläisen mahtikepulaisen lähipiiriin. Tämä on puolestaan niin siilinjärveläistä, että alta pois. Täällä maan jalostaminen kuuluu kepun isännille ja tämä jos mikä a) jarruttaa kunnan kehitystä (ja rikastuttaa joitakin) b) haittaa kuntaliitosselvitysten ym. tekemistä. Kyseessä on niin suuret rahat, että vastaan on pantava hinnalla millä hyvänsä.
Ja sen hinnan maksamme me maata omistamattomat siilinjärveläiset.
Eipä tuohon Greenvalleyhyn olisi mahtunut IKEAn kauppakeskusta parkkitiloineen. Ja Kuopio teki aivan oikein rakentaessaan keskusta etelään päin Saaristokaupunkiin. Että saivat rakennetuksi noin lähelle keskustaa ja myös suuria ranta-alueita. Siilinjärvellä on osan yksityisistä maanomistajaista hyötyä jo suhteettomasti maansa sijainnista ja he ovat saaneet maan ansioitonta arvonnousua ja sehän on lakienkin mukaan syytä leikata kunnan hyväksi.
Vähän huvitti lukea tuosta tornitalohankkeesta. Paikallinen yrittäjäyhdistys esittää kunnalle toisten rahoilla tornitalon rakentamista torinkannen päälle. Hauskaahan sitä on kenenkään esittäjistä itse satsaamasta senttiäkään tai vaikka 100 tuhatta esittää tornitalon rakentamista.
Ehdotan riemukaaritalon rakentamista toisen jalan ollessa torin kannen päällä ja toisen vaikka Kasurilan mäen huipulla. Siitä voisi olla suora maanalainen yhteys lentokentälle. Lentoliikenne kuin saattaa estää rakentamasta maanpäälle sille suunnalle.
Hyvä kun viimeinkin siilinjärvellä oivallettu miten sisäpiiri ohjailee päätöksentekoa mieleisekseen .Nämä kepulaiset mahtisonnit ovat saaneet mylviä mielinmäärin kunnassamme ja ohjailla maankäyttöä sekä ylihinnoitelleet sen. Tornitalo pitäisi nyt joittenkin toimesta saada, olis siilinjärvelläkin oma maamerkki eli osaavat ne siilinjärvelläkin puuhailla älyttömiä hankkeita kylän keskustaan älkäämme arvostelko kuopion torihanketta. Mites olisi jospa aluksi rakennettaisi kuitenkin kunnollinen nuorisotalo ja muutama päiväkoti sekä tilat esikoululaisille ois ehkä tarve todellinen .Sitten liitetään siilinjärvi kuopioon ihan vapaaehtoisesti.
Nuo hauskat ehdotukset tornitalosta torikannen päällä ovat vain haaveita. Kuopiossa taas toteutetaan veroeuroilla älyttömiä hankkeita. Siinä onkin vissi ero. Haaveillahan aina saa.
Kävin tänään keskipäivällä lounasaikaan torin kauppakäytävässä. Ihmisiä ole yhden käden sormin laskettava määrä ja niistäkin osa oli selvästi ensikertaa katselemassa paikkoja opaskylttejä lukien. He olivat kaapunttiin asioille tulleita varmaankin. Tyhjiä liiketiloja siellä oli runsaasti ja pahalta näytti huomata ruokapaikkojen olleen typötyhjiä nepalilaista paikkaa lukuunottamatta. Kohta siellä on lisää tyjuä tiloja. Torin päällä muuten oli ainakin sata ihmistä ja katutason ruokapaikoissa riitti lounastajia.
Niin ensin pitäisi rakentaa itsenäisenä kunta ja sitten liittyä Kuopioon. Kuopio ei varmasti rakenna mitään. Hölmöähän sitä sitten enää liittyä ja antaa Kuopion sulkea noitakin toimintoja.
Monikaan ei osaa mennä torinalle asiomaan kun on hakusissa sisäänkäynnit , aikanaan uteliaisuus voittaa ja rohkenevat kysyä neuvoja mistäs sinne petterin käytävään piäsöö. Kuntaliitoksella varmistetaan siilinjärven torikannen päälle rakennettava tornitalo sehän kuuluu osana niihin suurellisiin hankeisiin joita kuopio miuluusti toteuttaa joten eikön lisää vaan ideoita kehiin keskustan suhteen .Näin me hyödymme kuntaliitoksesta.
Ovatko kuopiolaiset noin avuttomia, että eivät löydä sisäänkäyntejä =) Moisten kanssa ei sitten ainakaan halua asumaan samaan kuntaan. Haaskoo porukkaa nämä kaupunkilaisuutta muka esittävät kuopiolaiset.
Ei tule tuota tornitaloa Kuopion maksamana Siiliin eikä mitään muutakaan. Nytkin ovat pienentämässä investointejaan tarpeellisiinkin koulu-, palvelutalo- ja muihin hankkeisiin. Investointivelka tarpeellisiin kohteisiin vaan jatkaa kasvuaan. Siilinjärvellähän investoidaan tuota tahtia jatkaen kohta saman verran kuin Kuopiossa. Siliinhän rakennetaan seuraavaksi ainakin koulu Hamulan-Harjamäen suunnalle ja uusi Risuharju. Kuntaliitoksella meidät otetaan vain maksamaan Kuopion rakentamisvelkaa sanoen, että Siilin alueellahan onkin rakentamiset jo tehty ja muu Kuopio tulee saada samalle tasolle. Tietysti kaupungin keskustaa pitää sen lisäksi nostattaa suureellisesti moottoritien kattamisella tornitaloja varten. Ainahan Kuopion pitää kilpailla lähimain kokoistensa Jyväskylän ja Lahden kanssa ja pistää reilusti paremmaksi. Ei Kuopiolle riitä toki Lahden Luhta-talon kaltainen maamerkki moottoritien varressa, vaan paljon näyttävämpää sen olla pitää. Eikä sitä rakenneta yksityisillä varoilla kuten Lahdessa.
Ei se sinun henkilökohtainen pahaolosi vaimosi vaatimuksesta Siilinjärvellä asumisesta, kuten tuossa aloittamastasi toisesta ketjusta käy ilmi, helpota kuin muuttamalla pois. Kuntaliitos vain vie tilannetta huonommaksi.
Mittenkäs se on , kuopion talous paras kymmenen suurimman kaupungin vertalussa tappiot 14 milj, siilinjärven tappio 6 milj, . Näköjään siilinjärven tappiot ovatt tuplasti suuremmat kun kuopion kun ne suhteutetaan per, asukas . Ketähän tulisi uskoa ja kummalla kylällä menee hyvin talouslukujen perusteella .
Kummassakohan kunnassa on jo tehty laajoja säästötoimenpiteitä. Kuopio aloitti ne tänä vuonna heti keväällä ja aikaisempinakin vuosina ovat mm lomauttaneet. Tehdään Siilissäkin esimerkiksipikku lomautukset niin jopa luvut näyttäysivät täälä toisilta. Kuopion talouden tasapainottaminen vaatii vastedes raskaammin tuntuvia toimia kuin Siilin.
Niinpä mutta näin näyttää numerot nyt . Tällähetkellä kuopion talous näyttäisi olevan kymmenestä kaupungista parhaassa tilassa . Joten en moittisi koupiota huonosta taloudenpidosta , siilinjärvi ei näköjään halua tuoda leikkauslistoja vielä julki muutakun tiedon erikoissairaanhoidon rahojen siirtämisestä terveykeskusten kuluihin n,900000 e Mielenkiintoinen asetelma kun aletaan tekemään liitosselvitystä . En usko enää väittämii että kupion talous kuralla ja siilinjärven talous erinomaisessa kunnossa.
Selvitetään nyt tässäkin ketjussa, kun tuolla Kuopion palstalla löytyikin jo toinen asioista tietoinen. Kuopioon tulevat talousongelmat vasta muita kaupunkeja myöhemmin. Kuopio on muita paljon riippuvampi julkisesta sektorista ja lähi vuosina tehtävät julkisen sektorin säästöt vaikuttavat enemmän täällä. Muissa kaupungeissa talousvaikeuksiin on vaikuttanut vientisektorin yritysten vaikeudet.
Eihän kukaan ole enää vähään aikaan väittänyt siilinjärven talouden olevan erinomaisessa kunnossa. Eihän se ole sitä enää missään kunnassa tokkopa edes Kauniaisissa.
Vai sijoittaa ne nyt erikoissairaanhoidon kulut terveyskeskusten kuluihin. Voisiko olla niin, että silloin pyritään tulosvastuullistamaan perusterveydenhoitoa lähetteissä Kysin tutkimuksiin. Niinhän tekevät monet kunnat.
Siilinjärven elinkeinorakenne on enemmän yksityisellä pohjalla kuin Kuopion ikään teollisesta sektorista pitkälti johtuen. Ja kohtahan uusien kauppaliikkeiden myötä työpaikkaomavaraisuutemme ylittää rajana pidetyn itsenäisen kunnan kriteerin 80 prosenttia eli viimeinen asetettu kriteeri täyttyy.
Kumma miten jotkut selittävät kuopion taloustilannetta huononevana, totuus on kuitekin toisenlainen jos uskomista talousalan asiantuntijoiden näkemyksiin .Miksi pakonomaisesti vääristetään siilinjärven tilannetta kun talouden tulema on luettavissa talousennusteista . Odotettavissa ei ole talouden toipumista vuosiin vaan kunnan talousnäkymät ovat huonot miksi sivuuttaa tosiasiat . Tuokaa esiin talouslukuja niin päästään asiaan , tämmöinen tunnepohjainen mututietoon perustuva väittely ei johda mihinkään liekkö se siilinjärveläinen tapa kertoa asioista.
Jos maailma talousennusteiden taustalla muuttuu, pitää se ottaa huomioon tai ennusteet menevät metsään. Valtionvarainministerinkin ennusteet keväällä täs
tä vuodesta osoittautuivat pian vääriksi, kun pohja ei ollut niissä ajan tasalla. Pikkuisen tuntuu nyt olevan sellainen tilanne niillä talousasiantuntijoilla, jos he ovat kerran väittäneet Kuopion olevan hyvässä asemassa.
Väännetään nyt vielä rautalangasta. Onhan aivan selvä, että julkista sektoria tullaan pienentämään tässä maassa. Kuopiossa työpaikoista suurempi osa on julkisella sektorilla kuin muissa suurissa kaupungeissa ja Siilinjärvellä. Yt-neuvotteluja irtisanomisia varten on tulossa varmoissa valtion maksamissa laitoksissa. Sellaiset ovat nyt menossa esimerkiksi THL:ssä,jolla on merkittävää toimintaa Kuopiossa. Siilinjärvellä sen sijaan yksityinen sektori tulee suhteessa kasvamaan entisestään nyt meneillään olevilla teollisuusrakennushankkeilla ja myös kaupanhankkeilla, joilla uskoisin olevan riittävästi kysyntää myös Kuopioon nyt menevän ostovoiman jäädessä paikkakunnalle. Liikaa kaupan toimintaa ei tällä paikkakunnalla tule olemaan, vaan se on muihin kehyskuntiin verrattuna edelleen hyvin vähäistä. Summa summarum siis Kuopiossa talous tulee heikkenemään julkisen sektorin säästöjen vuoksi pahemmin kuin Siilinjärvellä. Tottakai väestön vanheneminen vaikuttaa myös molemmissa kunnissa.Totta kai Siilinjärvelläkin muiden kuntien tapaan juuri valtionosuuksien pieneneminen näkyy kunnan talousvaikeuksina, mutta muussa talouden taustatekijöissä ei ole tuollaista Kuopion julkisen sektorin hallitsevaa asemaa.
On savolaista kieroilua yrittää pimittää kuntien välistä talouden pohjan vaikutusta pitemmällä tähtäimellä. Ja ennenkaikkea olla ajamassa siilinjärveläisiä Kuopion laitakaupungiksi tosiasiassa pelkiksi maksumiehiksi. Kuten tuossa aiemmin olen jo useammankin kerran kuvaillut Kuopion pitkää historiaa säästöjen tekijänä lomautuksineen ja mielestäni myös Siilinjärvellä tulisi tehdä säästöjä myös lomautuksia käyttäen. En ole perehtynyt kummankaan kunnan talouslukuihin UJ:tä ja SS:ää silmäilyä kummemmin. Mutta ei esimerkiksi velkamäärän ero ole merkittävä eikä rakennusten korjausvelka ole Siilinjärvellä ainakaan suurempi. Kuten tuossa alussa jo siis kerroin talousennusteiden olevan väärässä, jos
valtion maksamalla julkisella sektorilla tehdään säästöjä niin ne vaikuttavat kaupungin talouteen verotulojen menetyksinä sekä suorasti että epäsuorasti. Tottakai Kuopiossa tehtävillä julkisenkin sektorin vähennyksillä on merkitystä sillä käyvien siililäisten kautta, kuten tietysti vastavuoroisesti on tietysti vaikutusta myös toisen suuntaisen työpaikkaliikenteen kautta. Meidän ei todellakaan kannata liittyä kuopiolaisten joukkoon parin kymmenen kilometrin päähän keskustassa oikeaksi
kaukioksi. Kerrotaan nyt, että olen jonkinaikaa sitten muuttanut toimittuani etelässä pitkään yrityksissä talousjohtajana.
Siilinjärveläinen mies varasti sähköä tolpasta 15 vuotta ja eleli muiden maksaman valon varassa. Sellaisia kuntalaisia kuin on kuntakin.
Kuopion suurin työnantaja on KYS, joten muiden kuntien taskuilla kaupunki käy "varkaissa".
Näköjään tuleva kuntaliitos myllertää siilinjärveläisten tunteita kuskusteluissa sanan säilällä lyödään kuopiota ,mutta riittääkö se estämään kuntaliitoksen ei todellakaan .Talouden tunnusluvut sanelevat suunnan tulemaan .Tämä menneen ajan kuntahallinto on uudistettava ajanmukaiseksi ,yhdistämällä kuntia suuremmiksi hallintoalueiksi niin saadaan muutoksia aikaan , turha haikailla menneitä ei siinä mitään ainutkertaista ole .Kehyskunnat nippuun vaan ei elämä lopu kuntaliitosten myötä eikä kenenkään asema heikkene siitään mitä se nyt jo on .
sskososjsosjsojssksoksopkms
On kuuma peruna on. Tästä ketjusta saa sellaisen kuvan että toiset lyö pöytään faktoja puolesta ja vastaan. Ja toiset taas huutaa kurkku suorana että ei sillä ole mitään väliä mitä mieltä Siilinjärveläiset ovat kun pakkoliitos tulee kumminkin. Tuossa on juuri menossa Tv : ssä väittely "vaalien välissä, kuntien välinen kujan juoksu". Katainen otti ensitöikseen esille Siilinjärven ja Kuopion kuntaliitoksen, ikään kuin se olisi maan tärkein asia tässä kuntien ja valtion välisessä nokittelussa. On ihme että tästä väännetään vuodesta toiseen. Itse olen olen asunut molemmissa kunnissa ja aivan varmasti olen tyytyväisempi asumiseeni täällä Siilinjärvellä. En ymmärrä millä muulla Siilinjärveläiset haluaisivat liittyä Kuopioon kuin valtion pakottamana. Jos haluaa asua Kuopiossa niin voihan sinne muuttaa. Minä en enää halunnut ja tein toisin päin.
Korostan että halusin vaihtaa maisemaa ja voihan sitä vaihtaa uudestaankin vaikka vähän etemmäs jos täällä ei saa olla rauhassa.