Eihän Kiinassa, Intiassa, Japanissa, Filippiineillä, Indonesiassa, Vietnamissa, Kauko-idässä yleensäkään pidetä nautakarjaa ja valmisteta voita. Eletään riisillä, joka on karppaajien kauhistus, ja kananlihalla tai kalalla. Myös ihmiskunnan ikivanhat kulttuurit kuten Egypti, Kaksoisvirtain maa, Kiina yms.. olivat maanviljelyskulttuureita eikä karjanhoitokulttuureita.
Miksi niissä ei siis ole riehunut ja riehu nytkin karsea diabetesepidemia? Suomessa syödään voita juustoja / lärvi monikymmenkertainen määrä kuin noissa maissa ja meillä on tuota tautia eniten maailmassa. Eli naudan rasva eri muodoissaan aiheuttaa diabeteksen !!! MOT!!!!
Miksi niissä ei siis ole riehunut ja riehu nytkin karsea diabetesepidemia? Suomessa syödään voita juustoja / lärvi monikymmenkertainen määrä kuin noissa maissa ja meillä on tuota tautia eniten maailmassa. Eli naudan rasva eri muodoissaan aiheuttaa diabeteksen !!! MOT!!!!
Vastaukset 79
Vanhimmat
Karppaajien maailmassa nuokin kansat ovat aina rypeneet voissa suurten karjalaumojen keskellä. Normaali-ihminen luulee, että vain harvalukuisilla paimentolaiskansoilla on ollut voita ja sitäkin vähän.
Voita syödään näin suurissa määrin vain Suomessa ja Ruotsissa. Syynä on maatalouspolitiikka, pitäähän maanviljelijöille saada kunnon tulot voin myynnistä kun täällä pohjoisessa vilja ei kasva kunnolla.
Tosi on. Muut kansat syövät voita paljon vähemmän kuin mitä suomalaiset ja diabetesta niillä ei ole. Diabetesepidemia puhkesi meillä silloin kun elin- ja kulutustaso nousivat ja kovan eläinrasvan kulutus hyppäsi. Köyhilläkin alkoi olla varaa syödä voita ja punaista lihaa. Ennen ei ollut eikä ollut diabetestäkään.
"Eli naudan rasva eri muodoissaan aiheuttaa diabeteksen !!! "
Eli oikaistaanpa hiukan... diabetes2 on tosiasiassa hiilihytraatti tauti
Kuuleppas nimimerkki just joo,diabetes 1 ei ole hiilihydraattitauti,vaan insuliinin
puutostauti ja diabetes 2 on ihan eri asia.
pidäkö minua pösilönä joka ei tajua noitten eroa?
veljelläni on ykköstyypin tauti ja hoitelee itseään inskan lisäksi karppaamalla.
Pidätkös sä nimimerkki just joo mua pösilönä? Itsellänikin on ykköstyypin diabetes,jota hoidan insuliinilla ja normaalilla ruokavaliolla,onneksi en ole
niin hölmö että rupeaisin karppaamaan.
Liekö veljelläsi on oikeasti ykköstyypin diabetesta.Ykköstyypin diabeetikoille
karppaus aiheuttaa pysyviä munuaisvaurioita,muine sairauksineen.
Kakkostyypin diabeetikoille karppaus saattaa sopia.
Kyllähän ykköstyyppiläinenkin voi vähentää hiilihydraatteja ja näin pystyy vähentämään insuliinia, mutta eroon ei pääse. Olisikohan tuossa just joo -nimimerkinkin kertomassa tapauksessa kyse tästä eikä varsinaisesta karppaamisesta. Olen D2 enkä voi mennä äärikarppaamiseen ettei munuaiset petä, nytkin munuaisarvot pyörii ylärajoilla.
Ykköstyypin diabeetikko ei todellakaan voi vähennellä hiilihydraatteja ja insuliineja
ominpäin miten sattuu,jos voi niin vain ja ja ainoastaan sisätautilääkärin,diabetes
hoitajan ja ravintoterapeutin valvonnassa.
Tuossa just joo nimimerkin kertomassa tapauksessa,hän varmaan sotkee ykkös
ja kakkostyypin diabeteksen.
kuulehann sie pösilö!
elä jankuta tota ettei kanssakirjoitaja tiedä ykkösen ja kakkosen eroa.
diabetesliiton oppi on lääketehtaan unelma..ota lääkkeet ja syö sitten diabetikolle turmiollisia sapuskoita.
miksi ihmeessä diabeetikoilla on sokurimittarit? eikös se ole sitä varten et voipi mitoittaaa inskan määrän.
Ja kuulehan sinä nimimerkki just joo,opettele kirjoittamaan mokoma siukuttaja
pösilö!
Sinä se tässä jankutat,etkä näytä tietävän diabeteksesta yhtään mitään.
Väität ja luulet vaan niin.
Diabetesliiton oppi ei ole mikään lääketehtaan unelma.
Karppausruoka ja lääkkeiden pois jättäminen on turmiollisempaa.
Verenmittarista ei mitata insuliinin määrää,vaan verensokeritaso.
Molemmille selvennykseksi. Tarvittava pikainsuliinimäärä lasketaan kunkin aterian hiilihydraattimäärän mukaan. Jos hiilihydraatteja syödään vähemmän, insuliiniakin pistetään vähemmän. Mutta aterian ravintoarvot pitää täyttyä. Verensokerimittarilla mitataan parin tunnin päästä miten laskenta osui kohdalleen ja korjataan seuraavalla aterialla jos on tarvetta.
niinhän se menee..
kiitos
Ja diabeteslääkkeiden valmistajat kiittää ja kumartaa, samoin leipomoyrittäjät. Olet hiilarilähettiläs.
Ilman insuliinia ei 1. tyypin diabetikko eläis. Vaihtoehtoina on ruumisarkku tai piikitys.
Kyllä noiden "diabetesfanaatikkojen" kannattaa siirtää keskustelu kehitysmaihin, koska siellä oliiviöly ja vihannekset ovat ruuan valmistuksen perustekijöitä ja siellä osataan muutoinkin ruokaa laittaa eri aineista. Ei siellä mitään jauholaatikoita ja perunapatoja perinteisesti harrasteta. Tosin lihavuus pidetään rikkauden ja vaurauden merkkinä ja kyllä kerjäläisiä riittää kokemusperäisesti.
Sitten tuo "amerikkalaisuuden" ihannointi on tuonut nuo ylipaino-ongelmat ja ja diabeteksen, kuten muissakin maissa. Ei tarvitse mennä kuin Italiaan, niin joka kolmas 12 vuotiaista lapsista on lihava.
Toisaalta ei meillä kukaan kiellä lihottamsta itseään jauhoilla ja perunoilla ja syömään sitten perään noita pillereitään vastapainoksi. Voi ei ole diabeteksen aiheuttaja, eikä myöskään vaara diabetikoille, mutta jauhot, kevyttuotteet ja margariinit ovat epäteveellisiä ja vaaraksi terveydelle.
Hiilihydraatit ylenmäärin nautittuna lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin n 90 % kahdenkymmene vuoden seurantajakson aikana, verrattaessa vähiten syöviin, mutta elämässä on kaikenlaisia riskejä, Kiinassakin. Diabetikkoja on tämän jakson kuluessa moni jo jalattomana tai peräti hautuumaalla.
Meillä kuitenkin käytetään voita, sitä parempaa oliivi ja rypsiölyä, mutta mrgariineja ei taloon tule. Vhh:lla painoa pudotettu 4 kuukaudessa 9 kg, pian "riisitautisia", eli köyhän näköisiä.
Karppausfanaatikot uusajattelija ja vp voisivat pitää typerän turpansa kiinni
typeriltä jutuiltaan.Mua teidän juttunne ei kiinnosta paskaakaan.Tukehtukaa
vaan voihin ja rasvamälleihinne.
Eläinrasvat ja liiat proteinit ne lihottaa ja aiheuttaa monia sairauksia,ovat
epäterveellisiä ja vaaraksi terveydelle.
Jauhot,kevyttuotteet ja margariinit ovat erittäin terveellisiä ja turvallisia
terveydelle,joten ei mitään hätää.
Eläinrasvat ja liiat proteinit ne on ylenmäärin nautittuna on suurin
riski sairastua sydän ja verisuonitauteihin.
Meillä suositaan margariinia,joka on parempaa kuin voi,mutta voita ei
taloon tule,eikä tarvi tulla.
Vhh:lla paino ja kolesterolit nousee ikävä kyllä ja olette pian niitä riisitautisia,
köyhän näköisiä.
Me jotka syömme normaalisti ihan kaikkea,niin meillä ei ole mitään hätää.
Enkä suostu kokkamaan tai laittamaan yhtään mitään ruokaa teille
karppaajille.
Minun pöydässäni ette syö ja talooni,ravintolaani ette tule.Nauran ja
heitän teidät pihalle.
----Kyllä noiden "diabetesfanaatikkojen" kannattaa siirtää keskustelu kehitysmaihin, koska siellä oliiviöly-----
Kauko-idän maissa ei ole oliiviöljyä.
---- Ei siellä mitään jauholaatikoita ja perunapatoja perinteisesti harrasteta-----
Mutta riisiä syödään joka aterialla ja joka päivä mikä on ihan sama asia.
.-----Sitten tuo "amerikkalaisuuden" ihannointi on tuonut nuo ylipaino-ongelmat --
Ylipaino on ihan eri asia kuin se mistä te karpparit höpötätte koko ajan. Ei kukaan kannata ylipainoa.
------Toisaalta ei meillä kukaan kiellä lihottamsta itseään jauhoilla ja perunoilla ---
Voi ja rasvat yleensäkin on se aines mikä lihottaa. Katso vaikka kaloritaulukoista jos et usko.
-----kevyttuotteet ja margariinit ovat epäteveellisiä ja vaaraksi terveydelle.----
Hahaa, miksi 1 % maito olisi epäterveellisempää kuin 2,5 % maito? Ei sinulla ole tueksesi mitään faktaa esittää. Tai miksi 20 % juusto olisi epäterveellisempää kuin 40 % juusto?
Oletan, että olet hyvin fanaattinen, toisia arvosteleva ja suvaitsematon ihminen. Kuka sinun ruokapöytääsi on tulossa? -ei kukaan, saat syödä ihan itse omat jauhoiset ruokasi.
Ja hei, minusta on muuten ihan sama mitä syöt. Ja tosiaan muista lääkitä itsesi, jotta voit syödä hiilihydraattia, koska ilman lääkkeitä et voi sitä tehdä.
Kukahan on fanaatikko? VHH hurahtaneet ne vasta ovat fanaatikkoja. Karppausta tyrkytetään joka käänteessä vaikka sinunkin ohjeesi perusteella jokainen saa syödä mitä haluaa.
Koko aloitus on puuta heinää: Aloittaja rasvanpelossaan luulee että LCHF ruokavaliolla esim. syödään pelkkää voita. No, luulonsa kenelläkin:
Itselläni:
Jääkaapissa tai pakkasessa kokonainen peura paloiteltuna.
Makrillia, lohta , silakkaa ja siianmätiä. Valmiiksi paistettuja jauhelihapihvejä, erilaisia korkealuokkaisia makkaroita ja täysrasvaisia juustoja sekä uunissa laitettua peuran maksaa. Tietenkin myös pähkinöitä ja hyvää salamimakkaraa. Erilaisia vihanneksia ja itse tehtyjä kastikkeita salaateille. Kermavaahtoon ja rahkaan sekoitettuja vattuja jälkiruoaksi jne.
Kohta on aika alkaa kuivaamaan peuranlihaa 10-15kg niin riittää kalareisuille evääksi (vehnäjauhoja kun ei viitsi mukaansa ottaa, vettähän olisi järvessä siihen sekaan)
Kaapista löytyy myös voita ja kuohukermaa, turkkilaista jugurttia.
Mitä sieltä ei löydy on paistorasvat, margariinit ja kevyttuotteet, en löydä niille mitään käyttöä ja siksi toisekseen niiden terveysvaikutuksista ei ole mitään näyttöä.
Huushollista ei myöskään löydy diabeteslääkkeitä vaikka olen diabeetikko (D2). Niitä ei tarvitse koska en noudata virallista diabeetikon ravintosuosituista vaan syön kuten diabeetikon tuleekin syödä, erittäin rajoitetusti hiilihydraatteja ja runsaasti rasvaa energian saamiseksi. Toimii erittäin hyvin lääkärini mukaan kokeiden perusteella..
Lohesta syntyy graavia, lämminsavustettua ja kylmäsvustettua eikä niitäkään syödessä tule vehnäjauhot mieleem, mistäköhän johtunee??
Mistähän johtuu että perunat tai veteen sekoitetut vehnäjäuhot, ai niin pastaksihan sitä sanotaan, ei tule mieleenkään???
Villisian ruhoa odotellessa pärjäähä tuota yllämainitullakin.
Älä unohda liikuntaa (riittävästi). Se on tärkeää meille kaikille ja LCHF ruokavaliolla se sujuu leikiten.
http://lchf3356.blogit.fi/tarkeita-kasitteita/mita-kaupasta/syotavaa-viikoksi/miksi-lchf-ruokavalio/
Älä Veijo valehtele. Ei ne suljetulla tuollaisia ruokia tarjoo...
----Koko aloitus on puuta heinää:---
Väitätkö, että Kauko-idän ruokavalio ei perustu päivittäiseen riisinsyöntiin ja että voita ei niissä maissa edes tunneta kuin jokunen kaupunkilaisperhe ehkä syö Australiasta tuotua voita.
,,,,,,, Aloittaja rasvanpelossaan luulee että LCHF ruokavaliolla esim. syödään pelkkää voita. ----
Aloitus ei käsittele LCHF-ruokavaliota ollenkaan eli valehtelet aina vain enemmän ja enemmän. Aloitus vaan kertoo mitä eri kansat syövät ja ovat aina syöneet ja missä kansoissa diabetesta on ja missä ei ole. Sitä on nimenomaan voita ja naudanrasvaa käyttävissä kansoissa kuten kaikki sen tietävät. Muualla paljon vähemmän.
---- runsaasti rasvaa----
Ihan normaali suomalaisen ruokavalio ja seurauksena sairas Suomen kansa. Ennen rasvaa ei paljonkaan ollut kun se oli köyhälle liian kallista. Oli vain leipää ja perunaa ja kansa oli tervettä, ei tietoakaan sok.taudista. Nyt rasvaa syödään kuin viimeistä päivää mikä on tilastoin todettu ja ennätys sairas kansa. Kuten koko läntinen maailma, syö liikaa kovaa rasvaa ja sairastaa.
kunhan mutiset
Haeppa esille luotettavat tilastot niin kauko-idän kuin muidenkin luonnonkansojen aikaisemmista (historiallisista) ravinnoista ja katso mitä on tapahtunut nykyisen, modernin ruoan ilmestyessä markkinoille. Löydät helposti luotettavaa tietoa siitä kuinka harvinaisa monet sdairaudet, mm diabetes olivat ennenkuin McDonalds, Coca Cola ym. sokerikauppiaat ilmestyivät kuvaan mukaan. Joten väittäähän voi mitä vaan mutta ne perusteet, se on vaikeampi homma.
Pieneksi vihjeeksi: Maanviljely alkoi noin 10000 vuotta sitten (pohjolassa noin 4000 vuotta sitten). Siihen saakka oli vaikea metsästää tai keräillä sen kummemmin porkkanoita, riisiä tai pastaa.
Helposti luettavaa, jos kiinnostaa:
http://www.efokus.fi/flash/ruokavallankumous/#/2/
Veijo vetäkööt m*lkun esiin ja nylkyttäköön sitä.
Veijon ja uusajattelijan viesteihin ei kannata uskoa,jokainen on tarpeeksi fiksu
ratkaistakseen asiansa itse.
Entisajan Suomessa eli muutama vuosikymmen sitten ei voita paljoa nähty kansan enemmistön pöydissä mutta eipä ollut sokeritautiakaan. Leipää ja perunaa kyllä piisasi mutta ei juuri muuta. Vihanneksia ja hedelmiä oli vain herrasväkien pöydissä.
VOI tätä diabetikkojen tietämättömyyttä
Minunkin torppari isoisäni oli voikauppias joka osti kylän voit ja kuskasi ne kaupunkiin myytäväksi. lähes jokaisessa torpassa oli muutama lehmänkanttura ja Suomen museot ovat puolillaan kirnuja millä sitten tuota voita kirnuttiin, VOI tätä nykykansan tietämättömyyttä.
Torpparien "kontrahtissa" luki vielä tarkalleen paljonko voita piti toimitaa kartanolle vuosittan, että sai tilansa pitää. Oli niissä rukiittenkin määrä, mutta voi oli arvokkaampaa ja meni juuri herraskaisten pöytiin..
Sitten vielä Veijolle terveiset, että kyllä tuon rukavarastosi luetteleminen on "henkistä julmuutta" näille diabetesfanaatikoille, eli niin hyvälle ja uskottavalle tuo tuntuu. Tekisi mieli lähteä kanssasi "tunthuriin kalhaan" ja ilman vehnäisiä.
Tulevan täydenkuun aikaan olisi silakka-aika ja pitäisi lähteä heittämään verkot vesille. Kottikärrykuormallinen silakkaa olisi sopiva saalis säilöttäväksi.
Kaikista palautteista huolimatta 4 kuukuden tuloksena on 9 kg painonpudotus ja diabetespillerit on puolitettu. Veriarvot nähdään lähipäivinä.
No ua on hyvä vaan ja lähtee Veijon kanssa homostelemaan jos niin siltä tuntuu. Onnea teille.
Karppaajat on tyhmiä ja tietämättömiä,erityisesti uusajattelija ja VP?
Heidän höpinöitään ja viestejään ei kannata ottaa vakavasti.
Joten VOI tätä karppaajien tietämättömyyttä,niin kannattaa sanoa.
Mahtaa olla melkoiset kolesteroli ja muut veriarvot ja paino melkoisen koholla
karppaajilla vuosien kuluttua.
Moni karppaaja näyttää luulevan että karppaus laihduttaa ja on oikea laihdutuskikka.Tuskimpa viitsii harrastaa mitään liikuntaa yhtään ja
rasvamössöjä(eläinrasva) vedetään naamaan.
Sääliksi käy karppausfanaatikkoja.
mua säälittää tollaiset asiaan perehtymättömät tollot.
oli aikaisemmin kaltaisesi et voi järkiintyäkkin joskus
Nimimerkki just joo on se säälittävä asiaan perehtymätön tollo paviaani pahvipää.
Kuulehan en mun tarvi järkiintyä,koska mulla on enemmän järkeä kuin sulla.
Sua taitaa kiukuttaa se vai kuinka?
Ymmärrän ja säälin sua.
No kuule, ei sinunkaan sinukaan höpinää ja viestejä kannata ottaa tosissaan, oletko jo muistanut ottaa diabetestaplettisi, jotta voit syödä palan pullaa. :D
Miksi diabeetikon ruokavaliosuositus ontuu?
Selitys on hyvin yksinertainen.
THL (diktaattori ravintokysymyksissä) on ilman tieteellistä perustetta päättänyt että tyydytetty rasva on terveydelle vaarallista. Siksi sitä täytyy vähentää niin paljon kuin mahdollista ravinnosta. Proteiinin osuutta ei siihen aikaan tunnetuista syistä haluttu lisätä ja rasvan tilalle astui hiilihydraatti joka ei edes ole elintärkeää ihmiselle.
http://lchf3356.blogit.fi/juttu-kulkee-selvasta-asiasta/
Diabeetikon ravintosuosittuksessa ei tietenkään voi olla sen enemmän rasvaa kuin terveelläkään koska siitenhan helposti voitaisiin mennä ojasta allikkoon (sydän- ja verisuonisairauksiin) joten myös diabeetikon ruokavalioon on sisällyttävä runsaasti hiilihydraatteja=sokeria.
Kun näitä tyhmiä neuvoja on vuosikausia jaettu niim ei ole enää helppoa peruuttaa vaikka seuraukset ovat olleet katastrofaliset, liikalihavuus- ja diabetesongelma ovat nousseet suositusten aikana räjähdysmäisesti. Ei pelkästään Suomessa vaan myös muissa maissa missä suositukset ovat saaneet jalansijan.
Paha ympyrä:
Luulo että tyydytetty rasva on vaarallista-luulo että kolesterooli on vaarallista- sanoman levittäminen viralliselta taholta määräyksiksi ruokavalion kohdalla-tietoe että edelliset luulo ei pidäkkään paikkansa-kaikki lääkärit ja ravintoasiantuntijat koulutettu kymmeniä vuosia vanhoilla luuloilla-kunnia kärsii jos joutuu myöntämään virheet-terveet ja sairaat ohjataan lääkityksen pariin koska tyydyttynyt ravsa ja kolesterooli on vanhojen luulojen mukaan vaarallista-perusteiksi tarjotaan vanhoja luuloja-tyydytetty rasva on vaarallista teveydelle-kolesterooli on vaarallista terveydelle.............................................
Yllämainitusta kärsii nykyisin eniten diabeetikot.
Veijo on säälittävä,kuten kaikki muutkin karppaajat.
Karppaajat kärsivät eniten,ei diabeetikot
Veijo tykkää höpistä höpisemisensä vuoksi ja nuo hänen tiedot on keksittyjä.
Yrittää höynäyttää ja manipuloida muita ihmisiä.
liikalihavuus-
Voi hyvänen aika tuota pimeyttä. Silläkö tosiaan estetään liikalihavuus kun ruvetaan syömään kokojyväleivän asemesta pelkkää voita. Syödään siis voileipää ilman leipää.
Leipä ei lihota, ylensyöminen ja liikunnan vähäisyys lihottavat ja muunlainen puhe on pelkkää roskaa. Tietenkin jos ihminen syö enemmän kuin kuluttaa niin lihoo ja on ihan sama mistä ne liikakalorit tulee. Mutta vaihtamalla leivän voihin lihoo aivan varmasti ja tukkii verisuonensa sitkeällä ja kovalla voirasvala.
Kaikissa niissä maissa ja kansoissa, joissa kovien eläinrasvojen käyttö on on lisääntynyt on myös diabetes lisääntynyt. Eikö tämä ole ihan selvä yhteys ja kerro mistä ja miksi diab. tulee? Se tulee kovien eläinrasvojen kuten voin, pekonin, juuston yms. syönnistä.
Kun jäätelön syönti lisääntyy kalenterivuoden aikana niin myös hukkumiskuolemat lisääntyy.
selvä yhteys on
"Kaikissa niissä maissa ja kansoissa, joissa kovien eläinrasvojen käyttö on on lisääntynyt on myös diabetes lisääntynyt."
Tuttuun tietämättömän tapaan väitteitä ilman perusteita?
"Haima tuottaa insuliinia – Suuret määrät insuliinia estää rasvapolttoa ja ylijäämä ravinnosta varastoituu rasvasoluihin. Muutamassa tunnissa tämä johtaa ravintovajeeseen veressä ja näläntunteeseen ja ns. imelaänhimoon. Seurauksena syöt tavallisesti lisää. Sama juttu alkaa uudestaan , karuselli mikä johtaa lihomiseen.
Pieni määrä hiilhydraatteja ravinnossa aiheuttaa sen sijaan matalamman ja vakaamman verensokerin ja täten matalamman insuliinitason. Rasvan vapautuminen rasvakudoksesta helpottuu ja se auttaa rasvan palamisessa. Täten kehon rasva vähenee tavallisesti, erikoisesti vatsan seudulta ”vatsalihavilta”"
http://lchf3356.blogit.fi/tarkeita-kasitteita/mita-kaupasta/syotavaa-viikoksi/miksi-lchf-ruokavalio/
,,,,Pieni määrä hiilhydraatteja ravinnossa aiheuttaa sen sijaan matalamman ja vakaamman verensokerin ja täten matalamman insuliinitason,,,,
Ei kukaan ole koskaan eikä missään innostanut ihmisiä syömään mahdottomia määriä hiilareita. Mutta mihin sinä nyt yhden äkin unohdit voin kehumisen, senhän pitäisi olla suorastaan ihmeaine sok.tautiselle.
voi voi sentään
Tarkasta diabeetikeon ravintosuositus.
Mitä sinä höpiset voista? Syötkö sinä pelkkää sokeria???
http://lchf3356.blogit.fi/vaarin-parantunut-virallisen-tahon-mielesta/
Ninpä niin, eikä kukaan ole ketään käskenyt syömään pakettia voita ja purkillista kermaa päivässä, vai onko?
karppaus=painoa pudonnut 10kg ja verensokerit palautuneet normaaliksi. Samoin krooninen ruokatorven- ja vatsalaukun katarri. Ei enää paluuta entiseen eli vatsaa neutralisoiviin ja diabetes hoitoon liittyviä lääkkeitä. Arvot sen kertovat.
Kaalissa taitaa muuten olla enemmän kuitua kun jauhoissa eli leivässä.
Lisäksi karppaus on suht uusi tapa ruokailla, joten tuskin näyttöä on, että sydän- ja verisuoni ym. olisi sitä kautta lisääntyneet?
On käskenyt. Veijohan niitä tyrkytti kunnes lopetti tyrkytyksensä saatuaan kipakkaa palautetta. Vieläkin useampi karppaaja käskee korvata hiilihydraatit kovalla rasvalla ja vieläpä suurilla määrillä.
Nyt kyllä haluan saada ne linkit/kohdat jossa sanotaan paketti päivässä voita ja purkki kermaa myös. Itse karppaajana käytän em. niin, että riittävät kyllä 2-3vkoa voi ja kerma viikoksi. Joka päivä en edes käytä ja koko perhe syö samasta määrästä. Kohtuus kaikessa. Rauhotu hyvä ihminen, ei sinua kukaan pakota.
Tiedämpä karppauksen ikäviä puolia,jotka sain tietooni veljeni kirjaa lukiessani.
Ei ole mitään syytä vältellä hiilareita leipää,perunaa,puuroa yms.,koska ihminen
tarvitsee kuitua,jotta suolisto pysyy kunnossa.
Osteoporoosin riski on suurempi karppaajilla,kuten muidenkin sairauksien
riski sydän ja verisuonitaudit,munuaisvauriot yms.
Enkä minä niin tyhmä ole,etten ymmärtäisi lukemaani.Kyseinen kirja on paras
karppauskirjoihin verrattuna,koska siinä on asiallisempaa ja oikeaa tietoa.
Karppauskirjat on vaan rahastusta,täyttä huuhaata.Diabetes,kolesteroli/verenpaine
sydän ja verisuonitauti kirjat on paljon kiinnostavampia,koska ne sisältää oikeaa
asiaa,jotka on kirjoittanut erittäin pätevä ja osaava lääkäri.
Muutes Antti Heikkilä ei ole mikään sisätautilääkäri,vaan ortopedi.
Eikä hänellä kokemusta ja pätevyyttä diabeteksesta.
Siitäs vaan,kun haluatte uskoa kyseiseen p*skaan,eli karppaukseen.
Nauran teidän tyhmyydelle ja sokeudelle,pistätte rahanne p*skaan ja
uskotte siihen.
Diabeetikot tietää kyllä miten toimia,ilman karppaajien typeriä lässytyksiä.
,,,,jotka sain tietooni veljeni kirjaa lukiessani.,,,
Haloo, mistä kirjasta on kyse, kerro nimi. Kiinnostaa ja lukisin ehdottomasti tietoa karppauksen pimeästä puolesta.
Karppaajat hajoaa
Unohdit tietokirjallisuutesi joukosta: Iltalehden, Seiskan ja Aku Ankan?
http://lchf3356.blogit.fi/uusi-analyysi-lchf-paras-painonhallinnassa-ja-terveysarvoillesi-myos-pitkalla-tahtaimella/
Että sillä lailla.
Eihän tuolla mitään kirjoja ole kun noin "päättömiä" kirjoittaa diabeteksesta. Veijo Puustisen blogista löytyy kokemustietoa hyvin pljon ja Antti Heikkilällä paljon lisää. Näillä toisilla on jotakin "hampaankolossa" diabetikkoja kohtaan ja kirjoittelee mitä sattuu mieleen juolahtamaan.
Minulla vain tuo hiilihydraattien vähentäminen on täyttä todellisuutta kun haluaa pudottaa painoa ja veren sokeriarvoja. Nyt on painoa pois 9 kg ja ja pillereitä vähennetty puoleen. Tiedän myös, että voi on varsin turvallista syötäväksi ja keinomakeutusaineet olen heittänyt unholaan jo ajat sitten. Margariinia ei ole näkynyt vuosikymmeniin, ei kissimirrin jälkeen.
Tämä omenekausi tuottaa hieman ongelmia, kun niissäkin tuota sokeria löytyy ja kaikki piirakat on niin helkutin hyvää syötäväksi.
Lopettakaa nyt ihmiset leikkiminen diabetikkojen kustannuksella ja palatkaa arkitodellisuuteen, sillä ei tämä ole mikään leikin asia, vaikka välillä pitää hauskaakin olla, tietysti.
,,,,Minulla vain tuo hiilihydraattien vähentäminen on täyttä todellisuutta kun haluaa pudottaa painoa ja veren sokeriarvoja.,,,,,
Samaan pääsee kun vähentää mitä tahansa kaloripitoista. Etkö sitä tiennyt. Hiilarin kalori on aivan sama kuin rasvan tai proteiinin kalori.
Tuo hiilarilaihdutus on se helpompi tie jonka vuoksi se valitaan. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu että se tehoaa vain rajoitetun ajan. Mikäli tuossa ajassa ehtii laihtua normaalipainoon, tilanne on hyvä ja hiilariniukkaa dieettiä jatkaessa saa pidettyä painon siinä. Todellinen pysyvä panonpudotus onnistuu vain vähentämällä syötyjen kalorien määrän alle kulutettujen kalorien ja myös jatkamalla sitä. Tähän perustuu kaikki televisionkin teholaihdutusohjelmat. Liikuntaa lisätään rajusti (=kalorienkulutusta lisätään) ja aterioiden kalorit pidetään alle kulutetun, mutta ravintoarvot pidetään oikeana, mm. syömällä hiilihydraatteja oikein suhteutettuna jotta saadaan riittävä energia kuntoiluun. Olen saanut pudotettua painoani tuolla vanhalla ja tunnetulla menetelmällä: Syö vähemmän kaloreja kuin kulutat. Karppaamisen teho perustuu pitkälti siihen että rasvaisen ruuan syönti alkaa tökkimään ja kalorimäärä pienenee automaattisesti hiilihydraattien puuttuessa.
Aloittaja:
"Miksi niissä ei siis ole riehunut ja riehu nytkin karsea diabetesepidemia?"
Vastaus tulee blogissani pian. Älä ylläty.
En lue blogejasi, vastaa täällä jos osaat.
Niinpä, silloin pysyttäisiin myös Suomi24 sääntöjen puitteissakin. Veijon valtava blogilinkkipommitus ei täytä palstan sääntöjen vaatimusta.
Sitä mukaa kuin kansan tultoaso nousee lisääntyy punaisen lihan ja rasvan kulutus ja DIABETES. Tietenkään valkoisia mössöjauhoja ja sokeria ei pidä myöskään unohtaa yhtenä syyllisenä. Tämä ilmiö on havaittu poikkeuksetta jokaisessa maassa.
Kun syö kuten vanha kansa ennen söi puuroja, kokojyväleipää ja perunaa niin diabetes ei uhkaa. Suurin osa maailmaa tietenkin syö karpparien kauhua eli riisiä.
Ennen kautta Suomen köyhät, joita muuten oli 85-90 % kansasta, söivät suuren osan vuotta "perunavoita" eli kun voita ei ollut niin leivälle levitettin voin asemesta perunamuusia. Molemmat ovat karpparien kauhistuksia mutta siltikään kansalla ei ollut sokeritautia mikä täten kaikille kerrottakoon.
Sotien jälkeen elin- ja tulotaso nousivat, alkoi voin syönti ympäri vuoden ja pamahti päälle sokeritautiepidemia.
,,,,Sotien jälkeen elin- ja tulotaso nousivat, alkoi voin syönti ympäri vuoden ,,,,
Totta, leivän ja perunan syöntiä ei sotien jälkeen lisätty vaan nehän ovat tilastojen mukaan vähentyneet jatkuvasti. Kova eläinrasva on se jonka määrä on lisääntynyt leivän ja perunan kustannuksella.
Eikös silloin diabeteksen olisi kuulunut kansassa vähentyä eikä lisääntyä, häh?
Minun isäni kuoli sokeritaudin seurauksiin vähän yli 70 v vaikka ei ikänään laittanut suuhunsa margariinia, söi aina reilusti voita ja joi punaista maitoa.
Miten on mahdollista Veijon oppien mukaan, en käsitä?
Espanjalainen tutkijaryhmä halusi selvittää myöhemmin, mitä käy kakkostyypin diabetekseen sairastuvuudelle, kun ei laihduteta eikä lisätä liikuntaa vaan muutetaan pelkästään ruokavaliota. Siten voitaisiin tehdä johtopäätöksiä nimenomaan ruokavalion merkityksestä. He tekivät juuri päinvastoin kuin suomalaiset eli lisäsivät rasvan määrää.
Mitä Espanjassa sitten kävi? Rasvan lisääminen puolitti sairastuvuuden kakkostyypin diabetekseen.
Mistä tämän tutkimuksen löytää?
http://ravitsemusjaterveys.wordpress.com/category/diabetes/
Näitkö isäsi lautasella kasviksia? Söikö paljon leipää? Oliko ylipainoinen? Liikkuiko säännöllisesti?
Vastausten perusteella tiedät vastauksen, kaikkea ei voi voin piikkiin laittaa "no matter what"
Itse karppaan, voita syön kohtuudella, käytän oliviiöljyä. Paino -13kg, verensokerit normaalit ja en tarvinnut lääkitystä. vaikka D2 oli kovaa vauhtia tulossa.
Ihmiset ovaty yksilöitä ja jokin raja tuon voin syönninkin kanssa.
Eli kyseessä oli Välimeren ruokavalio.
Välimeren ruokavalion määritelmä: Perinteisessä Välimeren ruokavaliossa on runsaasti neitsytoliiviöljyä, kalaa, kokojyväviljatuotteita, vihanneksia, kasviksia, hedelmiä, pähkinöitä ja palkokasveja. Siihen kuuluu vain vähäinen lihan, lihavalmisteiden ja maitotuotteiden käyttö.
Tutkimuksessa hyviä tuloksia saatiin öljyryhmässä ja pähkinäryhmässä. Missään ryhmässä EI käytetty voita tai kermaa.
Voin ja naudanrasvan syönti ovat voimaanikkojen kampanjoinnin ansiosta lisääntyneet rajusti. Samaan aikaan on nyt todettu miten kolesteroliarvot ovat myös kansalla nousussa. Silti eräät pallopäät koettaa selittää ja uskotella miten "syöty ravinto ei vaikuta kolesteroliarvoihin". Tätä urputusta näkee jatkuvasti.
Eli tiivistelmänä: rasvan syönti on lisääntynyt - diabetes on lisääntynyt ja kolesterolit nousseet. Eikö tämä ole selvää tekstiä jokaiselle jolla on omat aivot.
Miten sitten selität kun minulla on, vaikka olenkin jo uskomattoman vanha suomalaismies, suorastaan loistavat kolesteroliarvot. Voita ja kovia rasvoja en ole syönyt 30 vuoteen. Eihän sen siis pitäisi tuon juttusi mukaan olla mitenkään mahdollista.
Kokonaisarvo usein alle 4, trigly alle 0, 7 ja HDL vain vähän pienempi kuin LDL.
Etkö sinä "ukon rähjäke" tiedä, että vanhemmills ihmisillä korkeammat kolesteroliarjot ennustavat pitkää ikää ja vastasyntyneillä arvot ovat alimmillaan.
Kolesteroliarvot muodostuvat käytetyn ruokavalion mukaan matalammalle tai korkeammalle, riippuen mitä olet syönyt.
Rasvoilla sellaisenaan ei ole vaikutusta kolesteroliarvoihin, söi mitä rasvaa hyvänsä. Rasvat eivät myöskään nosta sokeriarvoja, vaan sen tekevät pääosin hiilihydraatit, joita voi nautiskella hyvinkin eri muodoissa ja niiden kokonaismäärä ratkaisee missä sokeriarvot liikkuvat.
Minullakin nuo kolesteroliarvot ovat hyvät, mutta nuo sokeriarvot tuppaa heilahtelemaan. Suon vopita ja muita eläinperäisiä rasvoja, mutta hiilihydraattien vähentämisellä olan laskenut painoani ja parantanut veriarvojani.
Toinen ukonrähjäke.
Miksi ennenvanhaan diabetesta kutsuttiin sanalla "sokeritauti"? Koska siinä sanassa on se juttu! Ennen diabeetikot eivät saaneet syödä sokeria (myös tietenkin muut hiilarit muuttuu sokeriksi jos joku alkaa kohta vinkumaan siitä asiasta) ja voivat todella hyvin!!! Esimerkkinä oma mummini. Hän vältti hiilareita ja söi voita ja joi täysmaitoa ja oli erittäin elinvoimainen ja hyvännäköinen. Hänellä oli siis kyseessä nyk. 1-tyypin diabetes. Huom! Hän EI piikittänyt itseään! Vasta myöhemmin kun tuli "suuri mullistus" ja sokeritautiset saivatkin syödä hiilareita
-piti vain piikittää itseään niin paljon kun oli syönyt sokeria- mummini huononi silmissä! Ja hänhän uskoi lääkäriä joka oli lähes jumala. Hän lihoi, masentui, sai rytmihäiriöitä ja lopulta meni muisti.
Siinä teille tarinaa elävästä elämästä
On suorastaan pelottavaa lukea tätä ketjua!
Mitä kerrotaan diabeetikolle hänen sairastuttuaan, vaikuttaa siltä että ai kovinkaan paljoa. jaetaan lääkkeet ja sillä selva.
Ketju vilisee täysin mielettömiä väitteitä ja omia olettamuksia joista paistaa läpi täysin esim. se että nämä väittäjät eivät ole edes vaivautuneet ottamaan selvää siitä mitä LCHF/VHH ruokavaliolla tarkoitetaan vaan on jäykistytty sanaan rasva.
Sitten on tietenkin nämä menneisyyden tietäjät kute aloittaja joka ihmetteli "miksi ei kiinassa". No, vastaus tuli viime viikolla. Kiinassa riehuu tosi paha diabetesepidemia.
http://lchf3356.blogit.fi/diabetes-katastrofi-kiinassa/
Suomessa käytävä keskustelu joka on täysin umpimetsässä on yksi suuri syyllinen joidenkin väärinkäsityksiin:
http://lchf3356.blogit.fi/aika-palata-ruutuun-a/
,,,,,No, vastaus tuli viime viikolla. Kiinassa riehuu tosi paha diabetesepidemia,,,,
Ei suinkaan riehu koko Kiinassa vaan vain sillä teollistuneella ja länsimaistuneella rannikkoalueella missä on alettu syömään roskaruokaa ja kovaa eläinrasvaa. Se suuri maaseutu eli n. 1 miljardi ihmistä elää kuten ennenkin, syö riisiä aamusta iltaan ja on tervettä.
Ja kerro miksi Kiina ole ollut diabeteksen kourissa jo vuosituhansia kun siellä on aina syöty riisiä kolme kertaa päivässä eikä voita ollenkaan? Riisihän on yhdessä viljan ja perunan kanssa karppaajien kauhistus.
"Mitä kerrotaan diabeetikolle hänen sairastuttuaan, vaikuttaa siltä että ai kovinkaan paljoa. jaetaan lääkkeet ja sillä selva."
Väärä todistus, minulle ainakin kun puhkesii 2-tyyppi on jaettu kaikenlaisia oppaita ja olen ollut kahdesti jo keskustelussa diabeteshoitajan kanssa ja lääkäri kyselee ja juttelee aina puolivuosittain kontrollikäynnin yhteydessä. Hoitajallekin voin soittaa koska tahansa jos ongelmia tai kysyttvää tulee.
Et siis tiedä näköjänsä mitään hoidosta tai muustakaan diabeteksen todellisuudesta, kunhan vaan kirjottelet.
Riippuu kunnasta ja diabeteksen vaikeudesta. Kyllähän minullakin alussa annettiin ohjeita vuoden välein. Kun hoito on rutinoitunut vuosien mittaan, lääkärille pääsee parin vuoden välein, välivuotena tapaa terveydenhoitajaa. Reseptit vaan uusitaan vuosittain, vaikka näkemättä. Silmäpohjakuvauksia parin vuoden välein ja jalkahoitoa kolmen vuoden välein.
"olen ollut kahdesti jo keskustelussa diabeteshoitajan kanssa ja lääkäri kyselee ja juttelee aina puolivuosittain kontrollikäynnin yhteydessä. Hoitajallekin voin soittaa koska tahansa jos ongelmia tai kysyttvää tulee."
ja heiltä olet saanut oppia sairaudestasi ja siihen sopivasta ravinnostaseuraavaa:
???
,,,,ja heiltä olet saanut oppia sairaudestasi ja siihen sopivasta ravinnostaseuraavaa,,,
No nyt selvisi ainakin, etttä et tiedä mitään. Älä kysele typeriä vaan ota selvää äläkä heittele arviolta syytöksiäsi.
Mieti tätä
Lue raportti äläkä puhu pas kaa täällä.
Kyllä tieto leviää kun "nimerkkivarkaat" informoi ja diabeteshoitajan lapuissa lukee "Unilever", mitä sitten tarkoittaakaan käytännössä, tauti vain lisääntyy. USA:n senaatin määrittämä "lautasmalli" on edelleen "jumalansanaa", vaikka kukaan ei tiedä millä perustein.
---vaikka kukaan ei tiedä millä perustein. ----
Älä riehu. Jos sinä et tiedä jotain asiaa niin ei se tarkoita sitä, että kukaan ei tiedä.
Hoitajan pitäisi varmaankin käyttää ruutulehtiötä ettet pelkäisi "määrättyjen tahojen" vaikutusta.
------ ja diabeteshoitajan lapuissa lukee "Unilever", -----
Valehtelet, ei lue minkään terkkarin hoitajan lapuissa.
Aktiivinen valehtelu on osa LCHF-agenttien elämää.
Kun ei ole asiaperusteita vastaväitteille niin lapsellisuus paistaa herkästi läpi.
Sivun tarpeettomin ketju. Aloittaja lähti täysin umpimetsästä ilman minkäänlaista tietoa ja sitten vatkataan edestakaisin-naurettavaa pelkästään.
Olen juuri kääntämässä jatkoa laihduttajalle erinomaisiin neuvoihin ravinnosta, aikaisemman voit lukea täältä:
http://lchf3356.blogit.fi/kuinka-pudottaa-painoa-helpommin/