En tiedä todellakaan miksi kirjoitan tälle foorumille, ehkä tarkoitukseni on helpottaa oloani ja saada ehkä jotain hyviä vinkkejä.
Tilanteeni on seuraavanlainen. Olen ollut todella poissaoleva jo pitemmän aikaa, tuntuu kuin ongelmia on vain kasaantanut päällekkäin. Selätät yhden ongelman niin ovella on jo kaksi uutta odottamassa. Tämän seurauksena suhteeni naiseeni meni poikki. Tästä lumipallo taasen pyöri ja kaverini eivät ole pitäneet minuun yhteyttä, ne pitävät yhteyttä entiseeni. Yksi jopa pani heti eromme jälkeen häntä. En uskalla lähteä kotoa ulos, en saa nukutuksi ja olo on kuin uitetulla rätillä. Tuntuu kuin itsetuntoni olisi täysin romuuntunut enkä oikeastaan tunne olevani minkään arvoinen. Elämässäni ei ole ketään kenelle voisin puhua asioistani tai miten minulla menee. Tässä tekstissä ei tainnut olla mitään pointtia, mutta ainakin johonkin sain kerrottua ajatuksiani...

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen itse vähän samassa tilanteessa, tosin tähän johtivat ihan eri syyt...
Kun seurustelusuhde loppuu, niin yleensä elämän peruspakka ja arjen rytmi hajoaa. Onhan se suuri muutos. Niin vain elämässä käy. No tuo kumppani ei olut sitten sinulle tarkoitettu. Tietenkin asian ymmärtää jos itse olit uskoton. Tarkoitatko että hän ei jaksanut sinun elämäsi tai vaikeuksia.
Jos itse möhlit, niin ota opiksi.
Aikansa suru kestää, mutta sitten pääset jälleen uuteen rytmiin ja löydät ystäviä.
Toivottavasti nukuttaa jo ensi yönä paremmin.
Kannattaa kirjoittaa ja pukea sanoiksi päänsä murheita.
Joogaa ja tee fitness harjoituksia niin sen takaa että väsy tulee viimeistään joogan jälkeen. Juu on kliseistä että liikunta auttaisi mutta mulla auttoi pahimman yli kun terapeutilta loppui ideat ja päivystykseen en päässyt. Päätin että pakko jokin keino on olla saada hermot tasaantumaan ja ahdistusta purettua. Laitoin pyörimään tuolta kuntoiluvideoita ja tein niin kauan kunnes sänky melkein veti puoleensa. Sama juttu seuraavana päivänä tein taas siihen asti että paineet nollaantui. Suljin puhelimen känni puheluiden vuoksi joita exä teki tai minä saatoin tehdä suruissani hänelle päin.
Eroon paras lääke on aika ja tekeminen. Ajan kanssa näkee sitten tuloksen jatkaako exän kanssa mihinkää suuntaa vai ei mutta tällä hetkellä keskity ITSEESI.
Videolistaus:http://www.youtube.com/user/BeFit
En pettänyt itse. Hän ei ilmeisesti vain jaksanut minun ongelmiani, jotka tosin ovat kääntyneet parempaan suuntaan. Alkuun hän tuki minua jonkin verran ja jossain vaiheessa se tuki loppui. Sitten tuli ero. Jotenkin on myös masentavaa kun haluaisin jutella asiasta hänen kanssaan mutta hän ei halua. Suhteemme kesti tosiaan 5-vuotta.
Tuo kuntoilu voisi olla aika hyvä juttu, saisi ainakin hetkeksi keskityttyä johonkin muuhun.
Ja tossa on se hauska juttu että motiivina on paineen tasaus mutta käyt 1-2 viikon päästä muuten vaan puntarilla: OHO, tässähän on mukavasti tullut lihasta ja olo keventynyt aivan huomaamatta. Ite kaaduin kun kävin puntarilla, en edes miettinyt laihdutusta vaan juuri oloni keventämistä. :D :D
Kyllä toi on aika koukuttavaa kun ottaa rutiiniksi aina ahdistuksen tai mielipahan tullen tekee muutaman harjoiteen huomaten että ajatus nollaantuu täysin.Keho on niin väsynyt loppu peleissä ettei jaksa ajatella oikein muuta. Toinen hyvä on päiväkirjan pito oli purat siihen ajatuksiasi. Sitä on vuoden parin päästä hauska lueskella mitä vuonna x tulikaan tehtyä ja koettua. Surua on näkyvissä ymmärettävästi nyt mutta usko pois kyllä se kääntyy aikanaan ja tosiaan selvität sitten kirkain mielin exäsi kanssa asiat myöhemmin jos niikseen on.