PITÄÄKÖ SAIRAANAKIN PYSTYÄ PITÄMÄÄN PUOLIAAN?

Eilen tuli ruotsalaisesta sairaalasta lähetys jossa hastateltiin sairaalan lääkäriä ja hän kertoi suoraan että potilaat ovat eriarvoisessa asemassa, että toiset saavat parempaa hoitoa kuin toiset, (näin lyhennettynä).

Huonot vanhat muistinsa menettäneet ja monisairaat ovat kaikkein huonoimassa asemassa, heitä ei mielellään ota kukaan osastolleen, tulee liikkaa töitä että hoitajat väsyy ja tulee myös kalliiksi sairaalallekin.

Toinen ryhmä oli alkoholin tekemät sairaudet, niihin ei uhrata paljoa aikaa eikä rahaa.

sitten oli vielä mustapekka,,,,, joka on hankala potilas,,,,, se huomioidaan kun tulee sairalaan, ei saa viimesen päälle hyvää hoitoa.

Näin ruotsissa entä meillä?

Katsoiko TV - kukaan muu tätä lähetystä?
39144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Kyllähän kohtelu on erilaista,mutta kyllähän se riippuu potilaastakin.
Minä olessani sairaalassa olen joutunut asioita näkemään useanlaisia,eräskin oli meikäläisen mielestä hyvin eläväinen käveli pitkin käytävää.
Sitten vc reissulla huomasin ,että hänet oli remmeillä sidottu sänkyyn minä tietenkin olin kauhistunut..
Eräs tapaus oli sit mummo huuteli ja paineli kelloa pitkän aikaa,,-vihdoin hoitaja tuli ja kysyi? mikähätänä? mummo sanoi vie minut vc- hoitaja sanoi sinulla on vaippa tee siihen ja paukasi oven kiinni..
Kyllä monenlaista juttua on muistiini keräytynyt,kun olen usein joutunut tipassa
sairaalassa olemaan. Mutta näin tällä erää.

Äänestä
  • hevat,,,, tarkoitatko että oli sidottu yleisellä osastolla tämä potilas? Tuntuupa oudolta tämä asia, ja mitä tulee vaippoihin laskemista niin luulisi sairalalle tulevan halvemmaksi kun vie potilaan vc -.... Jos kaikki päästää vaippoihin niin siitä tulee pian yhden henkilön kk palkka.

    Onko nykyään niin kiire sairaalassa, että ei ole muuta tehtävissä.

    Äänestä

Mieheni ollessa kuumeen vuoksi sairalaassa (sairasti keuhkosyöpää) oli huoneessa potilas, joka todella vaati erikois huomiota.
Ruoka-annoksen tullessa hän maistoi sitä, ja hetken kuluttua soitti hoitajan paikalle ja karjui:--- #Jos ette saa tuotua minulle suolaa ja mustapippuria tähän annokseen, voitte viedä sen POIS samantien! #
Hoitaja oli hetken hiljaa, ja meni hakemaan pyydetyt. Sanoi vain, "pääasia on, että saatte syödyksi."
Sellaista karjumista ei olisi luullut irtoavan niin sairaasta ukosta, joka kuolikin ennen kuin mieheni.

Minusta hoitaja oli hienotunteinen, onhan se sairaalaruoka vähän maustettua tietenkin. Kyllähän minunkin mieheni pyysi tuomaan kotoa mieliruokaansa, kun ei mikään oikein maistunut, ja veinhän pari kertaa kuumana, kun Jorvin s. on niin lähellä.

Tuota ohjelmaa en nähnyt, aikaisemmin kyllä vastaavan.

Äänestä
  • sini-sirkku se on tota että meitä on niin moneksi potilaina että se aiheutaa päänvaivaa sairaalan henkilökunnalle, minulla on myöskin kokemus hankalasta potilaasta,,,,joskus kun viereeni tuotiin oikein passausta odottava potilas sillä oli aina joku kylki tai selkä tai mikä kohta vaan kohennusta vaativa asia ja sitä passasi vierastunnilla oma mies ja lisäksi , hoitajat juoksi sille toimittamaan asioita joita hän pyysi ja hoitajat eivät tahtoneet muuta keritä tekemään kun hän soitti kelloa aina välillä mitä milloinkin halusi.

    Minä seurasin vierestä että kuinkahan tuo päättyy, ja niin taas hän soitti hoitajan ja niitä tuli 2 kappaletta ja minä kuulin kun toinen sanoi toiselle että viedään pesuhuoneeseen ja annetaan piikki ja niin tekivät, niin mummeli vaikeni ja rauha tuli.

    Äänestä

  • old_profile_32794 kirjoitti:

    sini-sirkku se on tota että meitä on niin moneksi potilaina että se aiheutaa päänvaivaa sairaalan henkilökunnalle, minulla on myöskin kokemus hankalasta potilaasta,,,,joskus kun viereeni tuotiin oikein passausta odottava potilas sillä oli aina joku kylki tai selkä tai mikä kohta vaan kohennusta vaativa asia ja sitä passasi vierastunnilla oma mies ja lisäksi , hoitajat juoksi sille toimittamaan asioita joita hän pyysi ja hoitajat eivät tahtoneet muuta keritä tekemään kun hän soitti kelloa aina välillä mitä milloinkin halusi.

    Kävin joitakin vuosia sitten säännöllisesti tapaamassa sukulaista osastolla. Viereiseesä sängyssä oli rouva, jolla "oli katkennut verisuoni päässä", mitä se nyt sitten kulloinkin tarkoittaakin. Hän ei ollut lainkaan ajan tasalla. Selitti minulle, että hänen lapsensa ovat niin tylyjä, että ovat tänne hänet toimittaneet, eivätkä ikinä tule edes käymään. Lapset kuitenkin olivat miltei koko ajan vuorollaan osastolla, sillä muuten potilas olisi soittanut koko ajan kelloa.
    Kyllä hän höykytti hoitajia sittenkin. Vaati hoitajalta sohvaa, tuohon noin, että hänen vieraansa voisivat istua mukavammin, halusi leninkinsä, (mitä en tietysti ihmettele, onhan se sairaalan pyjama ihan hirveä), veti aina vuoteiden välisen verhon sivuun ja halusi tietää missä olimmekaan ennen tavanneet. Koko ajan puuttui jotain tai jokin asia pielessä.
    Viikon kuluttua oli kuin toinen ihminen, tervehti lyhyesti ja asiallisesti, jutteli sukulaistensa kanssa ihan järkeviä, ja taisi lähteä kotiinkin ennen omaa potilastani.

    Ihmeita sairaala pystyy tekemään. Olen sen huomannut monenkin sukulaiseni kohdalla.
    Hoitajaksi en olisi ikinä pystynyt. Siihen minulla ei varmastikaan olisi ollut "luontoa".

    Äänestä

  • old_profile_32794 kirjoitti:

    sini-sirkku se on tota että meitä on niin moneksi potilaina että se aiheutaa päänvaivaa sairaalan henkilökunnalle, minulla on myöskin kokemus hankalasta potilaasta,,,,joskus kun viereeni tuotiin oikein passausta odottava potilas sillä oli aina joku kylki tai selkä tai mikä kohta vaan kohennusta vaativa asia ja sitä passasi vierastunnilla oma mies ja lisäksi , hoitajat juoksi sille toimittamaan asioita joita hän pyysi ja hoitajat eivät tahtoneet muuta keritä tekemään kun hän soitti kelloa aina välillä mitä milloinkin halusi.

    Minä seurasin vierestä että kuinkahan tuo päättyy, ja niin taas hän soitti hoitajan ja niitä tuli 2 kappaletta ja minä kuulin kun toinen sanoi toiselle että viedään pesuhuoneeseen ja annetaan piikki ja niin tekivät, niin mummeli vaikeni ja rauha tuli.

    Mitähän ihmeen "piikkiä" mahdat tarkoittaa?

    Äänestä

En ole katsonut töllöä, mutta juolahti mieloseen, että noinhan siinä käy, kun ei ole hoitsuja riittävästi eikä ehkä lääkäreitäkään ja kun raharesursseja pihdataan pihtaamasta päästyä. Vähillä rahoilla ja vähällä hoitohenkilökunnalla ei saa täydellisyyttä aikaiseksi kaikille.

Priorisointi on, tai pitäisi olla, päivän sana ja kyllähän sitä pakosti sairaaloiden ja kaikkien muittenkin laitosten arjessa joudutaan suorittamaan. Mutta joka paikassa siellä, mistä sitä voisi kaikista parhaiten ja oikeudenmukaisimmin suorittaa, sitä ei tehdä laisinkaan. Eläväiset saavat kituuttaa, kuoleman portteja jo availevat saavat kaiken mahdollisen hoidon ja tutkimuksen siitä huolimatta, että siitä ei ole enää mitään hyötyä, kun tulevaisuutta ei ole kuin tuonpuoleisessa.

Äänestä
  • Ninhän se on, kun kaikessa säästetään mutta mihin se vielä johtaakaan kun raha ratkaisee kaiken, terveyden hoito tulee äärimmäisen kalliiksi sitten kun on jo liian myöhäistä alkaa pitämään asioita kunnossa, kun kaikki mitataan rahassa.

    Äänestä

  • old_profile_32794 kirjoitti:

    Ninhän se on, kun kaikessa säästetään mutta mihin se vielä johtaakaan kun raha ratkaisee kaiken, terveyden hoito tulee äärimmäisen kalliiksi sitten kun on jo liian myöhäistä alkaa pitämään asioita kunnossa, kun kaikki mitataan rahassa.

    Niin, ainakaan säästöt eivät ole johtaneet siihen, mihin niiden pitäisi; halpaan ja vaivattomaan ennaltaehkäisemiseen.

    Äänestä

juu, alotukseen,

mä ainaki tulen saamaan parhaan mahdollisen hoidon sitten kun sen aika tulee,

saan puhtaan pedin, hyvät hoitajat ympärilleni, ja maailman parhaan lääkärin hoitamaan

mä ilmoitan kirjallisesti ja selkeällä suomen kielellä mitä hotoa minä nyt tarvitsen

ja tulen sen p i i k i n saamaan, vihdoinkin pääsen nukkumaan rauhallista ihanaa ikuista unta,

sitten olen poissa maailman murheet, tuska ja elämän taistelu ei enään minua vaivaa

sen hoidon nimi on eutanasia,

Äänestä
  • vai niin olet petisi pedannut,,,,, olet kai matkalippusi laittanut vetämään myöskin,,,niihin maihin jossa toiveesi täytetään ja kun sinua näin onnistaa niin tulehan meitä huonompiosaisia moikkaamaan lähtiäisiksi, kun poistut sinne ihanuuteen.

    Eipä siitä ihanuudesta voi paljoa sanoa, sen näkee ken kokee.

    Äänestä

  • old_profile_32794 kirjoitti:

    vai niin olet petisi pedannut,,,,, olet kai matkalippusi laittanut vetämään myöskin,,,niihin maihin jossa toiveesi täytetään ja kun sinua näin onnistaa niin tulehan meitä huonompiosaisia moikkaamaan lähtiäisiksi, kun poistut sinne ihanuuteen.

    Eipä siitä ihanuudesta voi paljoa sanoa, sen näkee ken kokee.

    olen poissa,,,,,

    monica ,

    lupaan tulla kertomaan, matka on jo suuniteltu,
    mutta ajankohta ei ole vielä,
    nyt elän täysillä tervettä elämää,
    vaikka toi sydän kyllä pistää hanttiin, että kiirettä ei voi pitää,
    joten hitaasti mutta varmasti matka etenee ja hommat toimii,

    Minäkin olen terveyskeskuksessa paperin täyttänyt,muttei siinä eutanasiaa luvattu,mut hengitys koneita en hyväksy.. Kerro mikä maa missä saa eutanasian -olen valmis menemään,kun se aika on tiedossa

    Olet kiva kun kerrot,kuullut olenkin joskus häipynyt muistista on näkisin mustaa valkoisella paremmin säilyy aivoissa -

    Onhan toinenkin tapa säästän n muutaman lääkepurkin.Varalta nukutukseen.....

    Äänestä

  • kun aika on - kirjoitti:

    olen poissa,,,,,

    monica ,

    lupaan tulla kertomaan, matka on jo suuniteltu,
    mutta ajankohta ei ole vielä,
    nyt elän täysillä tervettä elämää,
    vaikka toi sydän kyllä pistää hanttiin, että kiirettä ei voi pitää,
    joten hitaasti mutta varmasti matka etenee ja hommat toimii,

    Sinulle,,,, kun aika on -

    Et ole ollut turhan hidas asioitasi hoitaessa, mutta pieni riski on että suunnitelmasi ei toimikkaan, kuten kerroit, kiire on poissa. Mutta ei huonompi vaihtoehto ole sekään.

    Kun sydän sanoo, pum......

    Äänestä

  • Kuka siitä menee sitten linnaan? Suomessa toisen surmaaminen on laissa kielletty.
    Saatohoito on eri asia.

    Äänestä

Priorisointi on sitä, ettei suomalaisista väliä, vain ulkolaisisia hoidetaan ja maksetaan rahamme heille.

Äänestä
  • Höpö, höpö.

    Äänestä

  • meillä nain ,,,

    olet oikeassa,
    nytkin tämä hirvittävä vouhotus rakennemuutoksesta merkitsee sitä että suomesta pitää löytyä yhä enemmän rahaa KREIKAN ja eteläsuomen pelastuspuuhiin,
    oma kansa pannaan nyt kärsimään, vain köyhä kansanosan selkänahasta näki rahat tullaan nyhtämään,

    KUKA MUISTAA ?? KUN JUTTA

    piti suurellä äänellä puheen aikoinaan kun ensimmäisiä Kerikan avustuseriä maksettiin hän sanoin jotensakki näin

    " me emme tule kansankukkarolle, nämä rahat löytyy muualta, "
    silloin vakuutti ettei VERORAHOIHIN tulla koskemaan ,,

    KUINKAS ON NYT KÄYNYKKÄÄN;

    nyt ollaan verorahojen ja köyhän kansanosan kimpussa,
    MIKSI EI VIELÄKÄÄN panna rikkaita ( mijonääri johtajia ) maksamaan kansalta riistämiään rahoja
    joita on saanu palkoina ja hirmu suurina poonuksia ja optioina, heillä ON varaa osallistua maksamaan valtion velkoja,,

    JUTAN OLISI JO KORKEA AIKA selittää missä viipyy RIKKAITTEN OSALLISUMINEN EU sotkujen selvittelyyn ja MISSÄ VIIPYY niitten maksuvelvoitteet ?????

    JUTTA;;; alota vaikka LIPPOSESTA, se on kaiken pahan alku ja juuri,

    Äänestä

  • tympääntynyEUsotkuun kirjoitti:

    meillä nain ,,,

    heh heh TULI VIRHE anteeksi siellä alussa lukee " eteläsuomen " KU PITI lukea ETELÄEUROOPAN ;;

    mitaki virheitä on mutta en jaks korjata, koittakaa keksiä mitä mahtaa tarkottaa,
    sori

    Äänestä

  • tympääntynyEUsotkuun kirjoitti:

    meillä nain ,,,

    olet oikeassa,
    nytkin tämä hirvittävä vouhotus rakennemuutoksesta merkitsee sitä että suomesta pitää löytyä yhä enemmän rahaa KREIKAN ja eteläsuomen pelastuspuuhiin,
    oma kansa pannaan nyt kärsimään, vain köyhä kansanosan selkänahasta näki rahat tullaan nyhtämään,

    KUKA MUISTAA ?? KUN JUTTA

    piti suurellä äänellä puheen aikoinaan kun ensimmäisiä Kerikan avustuseriä maksettiin hän sanoin jotensakki näin

    " me emme tule kansankukkarolle, nämä rahat löytyy muualta, "
    silloin vakuutti ettei VERORAHOIHIN tulla koskemaan ,,

    KUINKAS ON NYT KÄYNYKKÄÄN;

    nyt ollaan verorahojen ja köyhän kansanosan kimpussa,
    MIKSI EI VIELÄKÄÄN panna rikkaita ( mijonääri johtajia ) maksamaan kansalta riistämiään rahoja
    joita on saanu palkoina ja hirmu suurina poonuksia ja optioina, heillä ON varaa osallistua maksamaan valtion velkoja,,

    JUTAN OLISI JO KORKEA AIKA selittää missä viipyy RIKKAITTEN OSALLISUMINEN EU sotkujen selvittelyyn ja MISSÄ VIIPYY niitten maksuvelvoitteet ?????

    JUTTA;;; alota vaikka LIPPOSESTA, se on kaiken pahan alku ja juuri,

    Suomi on itse vuosia elänyt yli varojensa, ja on aivan turhaa nyt ruveta syyllistämään kreikkalaisia.
    Ties kuka ja ketkä ovat olleet hallituksissam kun menoja on lisätty siinä toivossa, että tulotkin kasvavat, mutta on jouduttu toteamaan, että maailmanlaajuinen lama on iskenyt. Vai oletko kuullut, että missään maailman kolkassa olsi BKT kasvanut.
    Olemme riippuvaisia niin monesta asiasta.

    Amerikoista se lähti, kun asuntokauppa riistäytyi käsistä ja pankit antoivat velkaa yli äyräittein. Taantuma iski ja se levisi yli maapallon, meiilä myös hidastaen kasvua.
    Kuinka paljon onkaan firmoja meilläkin lopetettu ja kansaa pistetty kaduille, Nokiasta alkaen.
    Ei Kreikka tähän ole syyllinen, vaan maailman ahneet pankit, jotka kuvittelivat saavansa velkaorjia miljoonittain. Hepä menettivätkin kaiken omaisuutensa ja pankeille jäi arvottomia asuntoja pilvin pimein.
    Detroitkin on kohta tyhjä ihmisisitä.

    Syyllisiä on niin helppo nimetä, mutta se ei tuo rahaa valtion kirstuun. Vain todelliset säästöt ja tiukka talous parantaa asemaamme.
    Kuka kitsautta toivoisi? Kuka haluaisi, että köyhät vielä enemmän köyhtyisivät. Ajatuskin on kummallinen.

    Ei kai minkään maan taloudelle ole eduksi köyhien ja työttömien laumat! Jokaisen pitää päästä työhön ja ansioon. Vain sillä selviydymme.

    Veroparatiisiongelmaan pitäisi voida tarttua. Siitä ei ole ilmeisesti kukaan oikein perillä. Kyllä Suomessa tienattu ja Suomeen maksettu veroraha pitää jäädä Suomeen. Pahalta tuntuu, että elätetään muissa maissa asuvia perheitä Suomessa tienuilla rahoilla ja lähetetään isot summat Neitsytsaarille piiloon.
    Ei hyvä.

    Äänestä

  • Makriina ek kirjoitti:

    makriina

    todellakin suomessa on eletty ylivarojen PIENI sektori, siis JOHTAJAT miljoona poonuksineen optioineen ja palkkioineen,
    JOS nämä ÄLYTTÖMÄN suuret palkkiot olisi jaettu tavallisen kansan hyödyksi, ja niillä investoitu suomeen työpaikkoja suomella ei olisi nyt yhtään mitään hätää,
    nämä mijoonat on viety paratiisisaarille, eikä ne hyödytä suomen kansaa millänlailla, vaikka ne on n y h d e t t y suomen kansan selkänahasta,

    ON VÄÄRIN syttää tavallista työtätekevää kansanosaa
    VAIN saneeraajaksi palkatut JOHTAJISTO ON yksin SYYLLINEN suomen konkurssin,

    olis kohtuus pistää kaikki johtojistoon kuuluvat miljardöörit yksin maksamaan suomen valtion velat,
    se olisi vähintä ja kohtuus mitä nyt voitaisiin tehdä,

    kansan RIISTOLLE ON TULTAVA LOPPU,

    Katainen ja Urpilainen suuvaahdossa ovat vakuuttaneet ettei veromaksajien rahapullille tulla, kun ensimmäisi apupaketteja kreikkaan puuhattiin,

    kaikki niitten puheet on ollu pelkkää PUPPUA, ja höpinää, mikään ei ole pitäny paikkaansa,

    Äänestä

  • vihanen kansalainen- kirjoitti:

    vihainen kansalainen

    Meneppä huutamaan tuonne Eduskuntatalon edustalle, sillä tuskin nuo sinun huutosi täällä kauas kantaa.

    Mahdatko edes olla kykenevä hoitamaan Valtion taloutta ja tietämään kuinka se toimii??

    Mitä on "kansanriisto" esim. omalta kohdaltasi? Onko sinun eläkkeesi jäänyt vaillinaiseksi pahemmin, kuin meidän toistenkaan, jotka emme huuda täällä?

    Oletko kateellinen, kun et itse päässyt noihin huippuvirkoihin? Jäikö koulu kesken ja sorruit...niin, ties mihin?

    Kaikkihan ei pääse johtajiksi, kuten jo lapsenlapseni opetti isompaa sisartaan, joka joka halusi johtajaksi. Mutta ainesta on tällä pienemmällä, koska hän osti omilla rahoillaan pipareita, mutta myi niitä sitten siskolleen! Sisko olisi antanut ilmaiseksi, kuten olin jo aikaisemmin huomannut, koska olihan se pikkuveli!!!!

    Näin se menee, usko pois. Huutaminen täällä ei auta yhtään. Sinulle se saa vain aikaan verenpaineen nousun.

    Äänestä

Saman olen huomannut, että maahanmuuttajat saavat kaikki tuet,
mitä suinkin on.

Kohta heillä on asunnot ja autot, kyllä sosiaaliturva maksaa.
Näin sanoi eräs ulkolainen kun kysyin.

Äänestä
  • Jos näin on / olisi ihan oikeasti, niin eihän siitä maahanmuuttajaa voi syyttää, suomalaiset päättäjät ovat pönttöjä, jos noin toimitaan. Eikä sen puoleen, joka-ainoa suomalainen ottaisi myös silmät kiiluen ja tukka putkella juosten ihan samalla viisiin kaiken mitä annettaisiin ja tarjottaisiin.

    Äänestä

  • että jää rahaa vielä Afrikkaan lähetettäväksi ja matkustaa sinne turistina. Eipä ole mitään vainoa siis siellä.

    Äänestä

  • älä unohda kirjoitti:

    että jää rahaa vielä Afrikkaan lähetettäväksi ja matkustaa sinne turistina. Eipä ole mitään vainoa siis siellä.

    He siis mamut ovat täällä vain helpon rahan perässä
    ja
    he halveksivat syvästi tyhmiä hölmöläisiä, jotka sitä ja täyshoitoa heille noin vain vastikkeettomasti antavat.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    He siis mamut ovat täällä vain helpon rahan perässä
    ja
    he halveksivat syvästi tyhmiä hölmöläisiä, jotka sitä ja täyshoitoa heille noin vain vastikkeettomasti antavat.

    jok'ikisellä ja jatkuva yhteys Afrikkaan meneillään, lisäväkeä värvätään.
    Maahanmuuttajat saavat kaikki tuet, mitä suinkin on.
    Kohta heillä on asunnot ja autot, kyllä sosiaaliturva maksaa.

    Suomessa meillä vanhukset kituvat sairaaloissa,heidän pitää pystyä pitää puoliaan siellä, no eiväthän he pysty.

    Äänestä

  • UUsi känny korvalla kirjoitti:

    jok'ikisellä ja jatkuva yhteys Afrikkaan meneillään, lisäväkeä värvätään.
    Maahanmuuttajat saavat kaikki tuet, mitä suinkin on.
    Kohta heillä on asunnot ja autot, kyllä sosiaaliturva maksaa.

    Suomessa meillä vanhukset kituvat sairaaloissa,heidän pitää pystyä pitää puoliaan siellä, no eiväthän he pysty.

    Kuten "Mitä eroa" sanoo, niin kuka ne avustuksen niille mamuille antaa?
    Vastaus: Suomalainen.

    Turhaan täällä huudahdellaan Kreikan avustusten perään, kun kotimaassakin rahaa syydetään avustuksina ulkomaalaisille.
    Rupeappa nyt ajamaan tiukempaa linjaa avustusten maksuperusteisiin, ja koeta saada Soinin porukka aktivoitumaan tähän. Ovat varmasti halukkaita, eivät vain ole huomanneet tätä epäkohtaa.

    Ei ole maalima valmis.

    Äänestä

Tuskin hyvin sairas pystyy.

Kun hän oli viimeisellä matkalla osastolle kotoa sanoivat hoitajat ei tänne voi tulla,sanoin haastan teidät oikeuteen ja huomautin että olen miljonääri heti löytyi paikka ja siihen hän (hon) kuoli muutaman päivän päästä. (Olin vieressä)

Sairaus kesti vähän yli kaksi vuotta.

Näin Ruotsissa.

Äänestä

Kansallispankki meni konkursiin,nimeä ei ole näkynyt vuosiin.
Minä myin omakoti taloni noin 30v sitten -nuorelle parille, eivät olleet vielä aviossa=KOP antoi nuorelle pariille kaiken lainaksi. Muistan niin elävästi,kun
jotain huomasivat vielä maksettavan ja rahat eivät riitä--Virkailija sanoi sinä et tarpeeksi myynyt sitä rahaa.. Niinpä alkoivat lisä lainaa järjestää. # AIKA OUTOA#

Vieläkö niin helpolla rahaa nytkin saavat? Onhan sitä ollut monenlaista
aikaa Suomessa ollut...

Äänestä
  • Sairaita ajatuksia sinulla olet varmaan suomessa asuva---talous --sairaus ex kuolema.

    Äänestä

Kyllä meidän pitäisi hoitaa tätä kuntoamme kaikin tavoin ettei tarvitsisi paljon lääkäreitä ja hoitajia vaivata. Yleensä hoitajat ovat kutsumusammatissa, mutta ei siinä tarvitse olla kuin yksi alalle sopimaton, niin on koko ympäristö SAASTUU.

Äänestä

Kyllä Suomessakin eriarvostus on vieläkin käynnissä terveyskeskus yleensä on saattohoito paikka. Ehkä pienen pieni toipumis paikka,jos jalkaleikkaus niin
jälki vuorokaudet.
Mut on sattunut niinkin ,oli ripuli ja oksennustauti - samanaikasesti jouduin
silloin sinne,jos tyttöni ei komentanut minua lääkärille sanomaan nyt on päästävä sairaalaan. Niinpä pääsin vielä samana päivänä sairaalaan.
Siitä on noin 5vuotta ja vielä elän. Näinkin voi olla...

Järki ei edelliseen oikein toiminut...

Äänestä
  • Koska päästävät sinut pois sieltä? Aika pitlä aika sairaalassa.

    Äänestä

  • Kroonikko varmaan? kirjoitti:

    Koska päästävät sinut pois sieltä? Aika pitlä aika sairaalassa.

    Itse olin 4 kuukautta sairaalassa.
    Hyvin kohtelivat huonopalkkaiset hoiturit sairaita.
    Samaa ei voinut sanot nokkavasta lekurista, joka sihteerinsä kanssa aamuisin kiersi kierrollaan, kierollaan, tietokoneensa, naurettavan kanssa.

Mua ei haittaa huutajat, vaikka huutaisivat peräsuoli putkella ja 10 cm ulkomitalla!

En lue ohitan kaiken huutotekstin

Äänestä

Makriina on aivan oikeassa -tödistan myös minä..

Äänestä

assa, vaan ajaa aina samoissa väärissä urissaan. vanhat rattaat kitisten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

monica kirjoitti:

Eilen tuli ruotsalaisesta sairaalasta lähetys jossa hastateltiin sairaalan lääkäriä ja hän kertoi suoraan että potilaat ovat eriarvoisessa asemassa, että toiset saavat parempaa hoitoa kuin toiset, (näin lyhennettynä).

Huonot vanhat muistinsa menettäneet ja monisairaat ovat kaikkein huonoimassa asemassa, heitä ei mielellään ota kukaan osastolleen, tulee liikkaa töitä että hoitajat väsyy ja tulee myös kalliiksi sairaalallekin.

Toinen ryhmä oli alkoholin tekemät sairaudet, niihin ei uhrata paljoa aikaa eikä rahaa.

sitten oli vielä mustapekka,,,,, joka on hankala potilas,,,,, se huomioidaan kun tulee sairalaan, ei saa viimesen päälle hyvää hoitoa.

Näin ruotsissa entä meillä?

Katsoiko TV - kukaan muu tätä lähetystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu