Hei! Oon sairastanut syömishäiriötä kohta jo kuusi vuotta. Ensin oli vakavaa anoreksiaa kolmisen vuotta(useita sairaala- ja osastojaksoja), puolisen vuotta meni sen jälkeen melko normaalisti. Olin vielä jonkun verran alipainoinen, mutta olin tyytyväinen itseeni ja ruokailut ja liikunnat olivat melko normaalit. Sitten alkoi helvetti. Jostain syystä anoreksia-aikainen tiukka kontrolli vaihtui täydelliseen kontrollin puutteeseen ja ahmimiseen. Paino nousi lähes kymmenen kiloa vain kuukausissa. Itseinho oli valtava. Joka päivä itkin muuttunutta vartaloani, ahdistus esti normaalin elämän ja eristäydyin muista. Häpesin itseäni niin paljon etten halunnut nähdä ketään. Joka päivä yritin laihduttaa, mutta lopulta sorruin aina ahmimaan. Jossain vaiheessa onnistuin kuitenkin laiduttamaan pari kiloa ja vähän ajan päästä vielä toiset pari kiloa. Paino oli hiukan normaalin alapuolella, mutta edelleen olo oli lihava (normaali olin koko ajan siis ollutkin, mutta entiseen anorektiseen kroppaan verrattuna normaali oli liikaa). Inhosin edelleen itseäni ja syömiseni olivat aivan sekaisin. Kalorit olivat todella matalalla, mutta paino ei juuri pudonnut, sillä ehkä kerran viikossa "ahmin" (eli söin oikean kulutukseni verran tai hiukan enemmän). Jossain vaiheessa aloin myös oksentamaan noina ahmimispäivinä ja paino lähti vihdoin laskuun. Nyt olen pudottanut vielä melkein neljä kiloa ja bmi:ni on n. 16. Olen vihdoin tyytyväinen kroppaani eikä tarkoituksenani ole enää laihduttaa, mutta olen todella väsynyt tähän syömishäiriöön enkä tiedä mitä tehdä. Syömiseni ovat edelleen todella sekaisin, itsekurini on täysin kadonnut. Arkipäivät elän todella pienillä kaloreilla (n. 300-800), mutta viikonloput ahmin kunnes ruokakaappini ovat aivan tyhjät (yleensä perjantai ja lauantai n. 2000kcal päivässä, sunnuntaisin vähemmän kun ruokaa ei juurikaan enää ole...). En enää juurikaan oksenna, sillä olen pari kertaa meinannut pyörtyä sen jälkeen ja olo ollut muutenkin niin huono että päätin ja onneksi myös onnistuin lopettaa. Mutta ongelmani on siis ahdistus aina ahmimisen jälkeen ja toisaalta myös sitä seuraava paastoaminen. En voi enää elää normaalia elämää, sillä paastoamisen aikaan olen niin väsynyt ja viikonloppuisin aikani kuluu ahmien ja nukkuen, häpeä on myös niin suuri ja olo täynnä etten halua nähdä ketään. Toivoisinkin että joku osaisi auttaa minua ja kertoisi mitä voisin tehdä. Olen käynyt terveyskeskuksessa mutta minulle sanottiin vain että painoni on ihan hyvä(?) ja kysyttiin oksentelenko (mitä en enää siis tee). Ei mitään puhetta psyykkisestä jaksamisesta. Tuntuu että olen ihan yksin, enkä tiedä kuinka kauan enää jaksan. En osaa enää syödä ns. normaalisti, vaikka olen yrittänyt laatia itselleni kaikenlaisia ateriasuunnitelmia,mutta lopulta päädyn kuitenkin ahmimaan ja jälleen paastoamaan. Kaipaisin lisää tukea ja ulkopuolista apua, mutta mistä voin sitä saada kun en ole anorektisen laiha tai buliminen? Mun on muutenkin tosi vaikea myöntää että mikään on vialla ja hakea apua ja kun sain tuollaisen vastaanoton ja suhtautumisen että olen vain luulosairas, niin meni viimeisetkin rippeet uskalluksesta hakea apua... Tuleeko mun loppuelämäni olemaan tällaista, voiko tästä parantua? Jos ei voi niin en halua kyllä eläkään.
Epätoivoinen, väsynyt ja yksin
5
126
Vastaukset
- HealthyIsTheNewSexy
Sää voit parantua, jos oikeasti sitä haluat ja niin päätät. Nosta pikkuhiljaa kaloreita vaikka nyt siihen 2000kcal, niin ahmiminenkin loppuu. Elät varmaan säästöliekillä, joten kehosi huutaa energiaa ja pakottaa ahmimalla saamaan kaikki ne kalorit takaisin. Voit joko valita anoreksian tai elämän. Syömällä valitset elämän. Suosittelen. Voimia sulle
- läskimyy
Kiitos paljon vastauksestasi! :) Olen itsekin monta kertaa vastannut jonkun kysymykseen, mutta nyt tuntuu että itsellä menee sen verran heikosti että tarvitsen apua. Siksi mukavaa kun joku vastaa. :) Tiedostan, että ainakin osittain(osittain henkistä,sillä syön vaikka olisin räjähtämispisteessä) ahmiminen johtuu energianpuutteesta viikon aikana, oon joutunut ikään kuin kierteeseen että viikonloppuna syön arkipäivien edestä ja arkena taas ei ole ruokahalua(tai vaikka olisikin en anna itselleni syömiseen lupaa) syödä kun viikonloppuna olen mättänyt. Oot oikeessa että mun pitäis päästä paastoilusta eroon, jolloin ahmimisetkin ehkä vähenisi. Silti tuntuu etten itse osaa tai pysty siihen, tiedän ettei kukaan muu voi mua pakottaa syömään ja että itse mun on työni tehtävä, mutta nyt oon niin väsynyt etten jaksa edes haluta paranemista. Tai haluan, mutten itse jaksa taistella sen puolesta. :( Ja turhahan tänne on kirjoittaa kun ei kukaan täällä tälle mitään voi, pitää vaan yrittää selvitä päivästä toiseen ja ehkä ne voimavarat jossain vaiheessa löytyy ja jaksan sen henkisen taistelun että voin antaa itselleni luvan syödä enemmän. Ja jos sitä ei löydy, niin pakko kai hakea uudelleen apua, ei tällainen elämä oo elämisen arvoista. :( Kiitos kuitenkin vielä ja voimia sinullekin!
- HealthyIsTheNewSexy
läskimyy kirjoitti:
Kiitos paljon vastauksestasi! :) Olen itsekin monta kertaa vastannut jonkun kysymykseen, mutta nyt tuntuu että itsellä menee sen verran heikosti että tarvitsen apua. Siksi mukavaa kun joku vastaa. :) Tiedostan, että ainakin osittain(osittain henkistä,sillä syön vaikka olisin räjähtämispisteessä) ahmiminen johtuu energianpuutteesta viikon aikana, oon joutunut ikään kuin kierteeseen että viikonloppuna syön arkipäivien edestä ja arkena taas ei ole ruokahalua(tai vaikka olisikin en anna itselleni syömiseen lupaa) syödä kun viikonloppuna olen mättänyt. Oot oikeessa että mun pitäis päästä paastoilusta eroon, jolloin ahmimisetkin ehkä vähenisi. Silti tuntuu etten itse osaa tai pysty siihen, tiedän ettei kukaan muu voi mua pakottaa syömään ja että itse mun on työni tehtävä, mutta nyt oon niin väsynyt etten jaksa edes haluta paranemista. Tai haluan, mutten itse jaksa taistella sen puolesta. :( Ja turhahan tänne on kirjoittaa kun ei kukaan täällä tälle mitään voi, pitää vaan yrittää selvitä päivästä toiseen ja ehkä ne voimavarat jossain vaiheessa löytyy ja jaksan sen henkisen taistelun että voin antaa itselleni luvan syödä enemmän. Ja jos sitä ei löydy, niin pakko kai hakea uudelleen apua, ei tällainen elämä oo elämisen arvoista. :( Kiitos kuitenkin vielä ja voimia sinullekin!
Ihanaa että pystyin edes jotenkin auttamaan :) mutta suosittelen ravitsemusterapeutille hakeutumista! Itse olen saanut käynneistä todella paljon irti ja joka kerralla olen saanut entistä enemmän taistelutahtoa. Aika ja se ainut lääke, eli ruoka, parantaa. Pitää vain olla kärsivällinen. Jos haluat jutella, niin voit halutessasi antaa sähköpostisi niin voidaan myöhemmin pitää yhteyttä.
- läskimyy
HealthyIsTheNewSexy kirjoitti:
Ihanaa että pystyin edes jotenkin auttamaan :) mutta suosittelen ravitsemusterapeutille hakeutumista! Itse olen saanut käynneistä todella paljon irti ja joka kerralla olen saanut entistä enemmän taistelutahtoa. Aika ja se ainut lääke, eli ruoka, parantaa. Pitää vain olla kärsivällinen. Jos haluat jutella, niin voit halutessasi antaa sähköpostisi niin voidaan myöhemmin pitää yhteyttä.
Tuota ravitsemusterapeuttia olen itsekin miettinyt. Viime kerrasta on jo monta vuotta aikaa ja se vois ehkä antaa konkreettisia ohjeita syömiseen. Mutta eiköhän tämä tästä. Välillä on tosi vaikeeta, mutta on sitä ennenkin selvitty ja kyllä mä uskon tai ainakin toivon että pystyn parantumaan, jos en kokonaan niin ainakin saamaan asiat paremmiks kuin mitä ne nyt on. Kiitos vielä!
- HealthyIsTheNewSexy
läskimyy kirjoitti:
Tuota ravitsemusterapeuttia olen itsekin miettinyt. Viime kerrasta on jo monta vuotta aikaa ja se vois ehkä antaa konkreettisia ohjeita syömiseen. Mutta eiköhän tämä tästä. Välillä on tosi vaikeeta, mutta on sitä ennenkin selvitty ja kyllä mä uskon tai ainakin toivon että pystyn parantumaan, jos en kokonaan niin ainakin saamaan asiat paremmiks kuin mitä ne nyt on. Kiitos vielä!
Kannattaa todellakin käydä ravitsemusterapeutilla jos viimekerrasta on jo monta vuotta. Ja nyt siihen asti että pääset sinne terapiaan niin Googlaa vaikka 2000kcal-ravintosuunnitelma ja koeta noudattaa sitä mahdollisimman hyvin, että elimistösi saisi edes vähän enemmän ravintoa. Ja saattaa kuulostaa oudolta, mutta kirkossa käynti auttaa! Siitä saa selittämättömän rauhan mieleen ja ahdistus joka ikisestä asiasta häviää kuin tuhka tuuleen. Jollakin tapaa saarnat AINA koskettavat henkilökohtaisesti, enimmäkseen sairauttani, ja älyän joka sunnuntai aina jotain uutta. Jumalan rakkaus ja usko Jeesukseen parantaa enemmän kuin mikään muu.
Pidä huolta itsestäs
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5773846Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662729Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192124- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121947- 291845
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171790Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739