Ikävä on

On sellainen ikävä että olisi parempi kun olisin kokonaan poissa. Kukaan ei minua kaipaisi. Olen täysin turha, omituinen ja ruma ihminen. Masennus vaan jatkuu eikä mikään auta. Täysin turhaa kaikki.
9176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voi että.
Elämässä kasvaa joskus sydämeen niitä kuurankukkia.
Mutta silti sanoisin ettei mikään hetki kuitenkaan ihan turhaa ole ja tulevaisuus voi tuoda paljon ihania asioita sinulle.
Älä luovta vielä.
Toivon että toivo kantaa eteenpäin kaiken keskellä.

Äänestä

Yhtä kiusaamista ollut aina ja jatkuu vielä aikuisena töissäkin ollessa. Joku pitävät ehkä hauskana pilana mutta itse en tahdo jaksaa enää vuodesta toiseen tätä kaikkea. Jostain syystä jotkut tahtovat ilkeillä ja tehdä toisten olon epämukavaksi.

Äänestä

Sellaistahan se joskus on.
Toivon sinulle voimia kaiken keskellä.

Äänestä

S---a hei, sinä ja sun lapses ootte ihan turvassa. Rauhassa voit ahdistella muiden lapsia.

Äänestä

Ei jaksa enää uskoa ja haaveilla että mikään muuttuisi paremmaksi tämän ainaisen yksinäisyyden suhteen varsinkin parisuhderintamalla. Alan olla vanha eukko josta miehet ei välitä.

Äänestä

Ja jos joku henkilö on avuliaan oloinen tai yrittää auttaa en usko että oikeasti haluaa toisen hyvää. Usein siinäkin on vaan oman edun tavoittelu taustalla.

Äänestä

Alkaa tuntua että on kaikki tässä maailmassa nähty. Täällä on niin paljon pahuuttakin. Toisilla vaan on joku ominaisuus että ne onnistuu kaikissa asioissa ja vetää toisia ihmisiä puoleensa.

Äänestä
  • Kukaan ei onnistu kaikissa asioissa.

    sitä paitsi kyllä niitä kauniita, rikkaita ja komeita lähestytään myös itsekkäin intressein ja heitä vasta niin lähestytäänkin. Se on vain taitavammin naamioitua.

    Äänestä

pelkät karvanopat. Mutta kiitollinen pitäis olla niistäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pois mennä kirjoitti:

On sellainen ikävä että olisi parempi kun olisin kokonaan poissa. Kukaan ei minua kaipaisi. Olen täysin turha, omituinen ja ruma ihminen. Masennus vaan jatkuu eikä mikään auta. Täysin turhaa kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu