Tontin osto

alkuperäinenkauppaki

Kun ostatte joko yksityiseen käyttöön tarkoitetun tontin, tai liike- teollisuustontin yksityiseltä henkilöltä, niin pyytäkää nähtäväksi tontin alkuperäiset myyntiasiakirjat. Jos tontti on ostettu kaupungilta tai kunnalta niin siinä myyntiasiakirjassa on tarkkaan määritelty mitä tontille saa rakentaa ja mitä veloitteitä ostajalle tulee oston yhteydessä. Ostaessa on käytettävä aina ensimmäistä alkuperäistä kauppakirjaa. Uusi hätäisesti, sinne päin ei riitä.

esim.
Porin kaupunki ja Firma Oy ovat sopineet liiketontin ja siihen liittyvän pysäköintialueen kaupasta Porissa 14.5.2009 allekirjoitetulla kauppakirjalla. Tonttikauppa koskee Ylöjärven kaupungin Asuntilan kaupunginosan asemakaavan mukaista tonttia korttelissa 457 tontti numero 1 sekä tontin eteläpuolella sijaitsevaa LP-1 aluetta. Kauppakirjan ehtojen mukaisesti rakennuksen tulee olla kolmen vuoden kuluttua kaupantekohetkestä siinä valmiusasteessa, että rakennusvalvontaviranomainen voi siinä suorittaa rakennusluvan edellyttämän loppukatselmuksen.

Kyseinen tontti on edelleen rakentamaton, vaikka kauppakirjassa esillä ollut kolmen vuoden määräaika on täyttynyt. Lisäksi Porin kaupunki on 19.5.2013 päivätyllä kirjeellä tarjoutunut ostamaan tontin takaisin samoilla ehdoilla, joilla se on Firma Oy:lle luovutettu. Kaupunki on lähettänyt 28.6.2013 yhtiölle kirjeen, jossa on kerrottu siitä, että kaupunki voi periä sopimussakon. Yhtiö ei ole ollut kaupunkiin yhteydessä kirjeiden lähettämisen jälkeen.

0

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        352
        1051
      2. Väleistä

        Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        69
        721
      3. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        37
        646
      4. Jännitän sua!

        En tiedä miksi! 🤭
        Ikävä
        41
        568
      5. Ajatteletko usein vielä

        Meitä?
        Ikävä
        39
        542
      6. Miksi meidän yhteys vain

        Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
        Ikävä
        63
        523
      7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

        Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
        Maailman menoa
        320
        496
      8. Kun tulet mun luo

        Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
        Ikävä
        75
        461
      9. kasariperjantai 2026

        Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
        Iisalmi
        22
        459
      10. Mulla on ikävä sua

        Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
        Ikävä
        19
        451
      Aihe